Hä, tekikö seuraatte euroviisuja?

Ihan äimänkäkenä olin kyllä, kun eräs vl-työkaverini loihe lausumaan eilen iltavuorossa, että hänkin äänesti norjan viisua. Sitten siihen kerääntyi muitakin vl:iä, jotka rupesivat puhumaan euroviisuista ja omista lemppareistaan. Ite ku en jaksanu seurata edes koko viisuja. Kysyin sitten noilta vl:iltä, että miten te oikein katsoitte niitä, kun eihän teillä pitäis olla televisioitakaan. Netistä, kuului vastaus. Eiköhän vl:ien pidä kohta kieltää nettikin, ku tällaista euroviisujen kaltaista tuubaakin pitää jäädä katsomaan?
9388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

No jos viisut on sun mielestä tuubaa, niin ei se tarkoita sitä, että ne oikeasti olisi tuubaa.

Äänestä

televisiosta katsottuna.

Äänestä
  • sopivaa musiikkia kuunneltavaksi.

    Äänestä

  • mutta siitä ei saa tulla liian tärkeää

    Äänestä

Ei heitä enää pidetä uskovaisina, koska he ovat kieltäneet uskonsa viisuilullaan.

Äänestä
  • vain pienenee. Nytkin tuli jokunen heitettyä helvettiin:)

    Äänestä

Ry:llekin saadaan vilkkuvalot ja savuefektit, joita edes SRK ei ole kietänyt.

Äänestä

kun vl-työkaverit voivat nykyään osallistua kahvipöytäkeskusteluihin häpeämättä sitä, että ei saa katsoa TV-ohjelmia.

Äänestä
  • Helvetissä on jo muutenkin melko ahdasta 80-100 miljardin kärvistelijän takia... Viimeinen kolilempparin pesti meni 1700 luvulla, joten jos lama ei vie miehiltä työtä niin viimeistään helvetti sitten :/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ällimystynyt.. kirjoitti:

Ihan äimänkäkenä olin kyllä, kun eräs vl-työkaverini loihe lausumaan eilen iltavuorossa, että hänkin äänesti norjan viisua. Sitten siihen kerääntyi muitakin vl:iä, jotka rupesivat puhumaan euroviisuista ja omista lemppareistaan. Ite ku en jaksanu seurata edes koko viisuja. Kysyin sitten noilta vl:iltä, että miten te oikein katsoitte niitä, kun eihän teillä pitäis olla televisioitakaan. Netistä, kuului vastaus. Eiköhän vl:ien pidä kohta kieltää nettikin, ku tällaista euroviisujen kaltaista tuubaakin pitää jäädä katsomaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu