Aikaa on vierähtänyt taas melkoinen tovi ja sukkulointini yhteiskunnan eri kerroksissa, maailmalla ja ihmisten keskuudessa on kantanut useanlaista hedelmää. On ollut menestyksen hetkiä mutta myös normaalia ihmismieltä puukonlailla kaivertavia havaintoja. Asenteeni naisia kohtaan on muuttunut entistä välinpitämättömämmäksi ja syvän inhon sekaiseksi. Seuraavassa kerron hieman, millaiset seikat ovat vahvistaneet käsityksiäni.
Naisen olemassaolo on huonolaatuista ilmaa. Nainen tunnetusti pilaa ilmapiiriä siellä missä liikkuukin. Työpaikalla selkäänpuukottamisen menttaliteetillä, yleisellä ahneudela, kireydellä ja paatoksellisuudella. Unohtamatta myöskään syvää kaunaisuutta ja kieroutta. Nämä samat jatkuvat ihmisillä parisuhteissa. Parisuhteen voivat huonosti ämmämäisen käyttäytymisen ja edellämainittujen seikkojen vuoksi. Tässä yhteydessä suosittelisin suhtautumaan naiseen kuin huonolaatuiseen ilmaan. Varautuen ja suojautuen.
Yksi syvää etovuutta aiheuttava seikka on myös kasvatus. Tänäpäivänä paksuksi tulee 80-luvulla alkaneen nousukauden ylellisyydessä eläneet kersat, joiden pennut sattuvat juuri tälle uuden aikakauden aallonharjalle, jossa on samoja piirteitä kuin tuossa menneessä. Pennuista ei välitetä. Enää ei raskaaksi tule TEINIÄIDIT, vaa LAPSIÄIDIT. Voi sitä tekopyhää perkeleen kätyriä, joka voi kirkkain silmin väittää asioiden olevan mallillaan jos 16vuotiaalla ryyppäävällä äpärällä on nelivuotias lapsi? Tämä on todellisuutta, johon ainakaan helvetintuleen kirotut feministiämmät eivät kykene tajuamaan, vaikka sen hakkaisi lapiolla päähän. Nämä ämmät kuvittelevat, että heidän käyttäytymisensä on muovannut uutta valta-asemaa. Sensijaan se on luonut syvästi degeneroituneen ja sukupuolijakautuneen yhteiskunnan, jossa naisviha saa leppoisan muhevan kasvualustan. Itse haluan toimia tällaisen liikkeen airuena.
HUORAAMISESTA on tullut myyntivaltti. Sellainen ämmä ei nykystandardien mukaan ole mitään, jos ei ole levitellyt avoimena, vertavuotavaa jätekuiluaan vähintään sadalle kastajalle tai nainut kymmenen uroon kanssa samanaikaisesti. Vapaa-aikanaan harjoittamalla lesborituaaleja trendikkyyden nimissä. Koko kakku kyllästetään viinanläträämisellä ja muuten epämääräisillä elämäntavoilla. Halveksun tuota luojan osaksemme kehittelemää negaatiota, jota naiseksi kutsutaan. Minun ensisijainen tulevaisuudenhaaveeni on, että tuo jäteaines, joka kuluttaa yhteiskuntamme voimavaroja, tuhottaisiin järjestelmällisen vainon tukemana.
Myös vanhakantainen suomalainen kulttuuri on ollut historiassaan viisas ja pitänyt naista saastaisena, jumalan hylkäämänä huoranpenikkana. Miksi tämä ajattelumme kulttuuriaarre on jäänyt taka-alalle?
Haarakiilaiselle ylijäämälle on tyypillistä se, että se hakeutuu pois todellisuudesta omaan TOSI-TV todellisuuteen, jolla ei ole realismin kanssa mitään tekemistä. Ämmät lypsävät todellisuudenkuvansa televisiosta. Mitä voi odottaa kasariämmältä, jonka ainoa sofistikoitumisen lähde on disinformaatiota suoltavat naistenlehdet, televisio ja internetin naispalstat?
Misogynistinä en näe naiselle mitään hyötyaspektia. Naiset eivät ole innovatiivisia, ei teknisesti orientoituneita, ei yhteiskuntavastuullisia = ei siis yhteiskuntakelpoisia, he eivät tunne luonnonvaroja säästävää ajattelutapaa, heille olemassaolo on itsestäänselvyys sensijaan, että he mieltäisivät sen etuoikeudeksi.
Vihani naisia kohtaan kumpuaa naisista itsestään. Heidän etovuutensa on sitä luokkaa, että pelkkä henkilökohtainen objektiksi asettaminen ja ruumiillinen alistaminen ei tunnu enää riittävän. Pahimmissa kulttuureissa tämä on johtanut silpomisiin ja muihin groteskeihin tekoihin mutta siihen en kulttuurisitoutuneena sorru. Sama koskee myös hyvin korkeamoraalista lainkuuliaisuuttani.
Naistuho on universaali tavoitetila, jonka eteen meidän vahvojen miesten tulee voimakkaasti nyt panostaa. Se tuho voi olla ruumiillinen alistaminen tai tiettyjen inhimillisten ihmisoikeuksien evääminen naisravalta. Vielä ei ole myöhäistä mutta se edellyttää myös sitä, että miehet ymmärtävät sen kuvottavuuden, mikä seuraa tiineytyvästä ämmästä ja mikä pahinta jos sisuksissa muhii vielä toinen samaa lajia oleva olento. Tähän kierteeseen on saatava jokin järjestys, sillä muuten maailmaamme kohtaa kansantuho ja se ei ole sotien seurausta...

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jaha, jäit vissiin viikonloppuna ilman.
Otahan nyt kuitenkin aamulääkkeet ennenkuin immeisten ilimoille lähet. Kuulostaa vaaralliselta tuo sinun mielentilasi.
Sä siis et harrasta seksiä? Siis ainakaan naisten kanssa.