Tulossa eu-vaalit. Äänestätkö
Äänestätkö
6
174
Vastaukset
Kovasti meikeläinenkin on tarpeen kun oikein kahden ministerin allekirjoittama kirje saapui.Eu vaali asiasta. Joten tiedoksi taas minun arvostelijoille ja kampittajille.Markku Korpinen
- kuhtuja tuli
Tuossa oo mitään kehumista. Tuli kirjeet kuuvelta ministeriltä ja kepun mansikilta. Mansikki kuhtu maatalous näyttelyyn, Lisäksi tuli kutsu prysselliin. Ottaako älälle.
Eikä muuten kysytty maakuntakierroksille talkoisiin ilmasta työtä tekemään toisten eteen niinku sulla.
- Only rider
... jätän säännöllisesti väliin, vaikka kaikissa muissa (kunnallis, eduskunta ja kirkollis) vaaleissa äänestänkin varmasti joka kerta. Hieman nurinkurista ehkä, mutta EU -vastaisen henkilön paras tapa vaikuttaa on jättää äänestämättä ja jännittää, miten alas % jää tällä kertaa. Mikäpäs EU:ssa muuten olisi ollessa: alkuperäinen periaatehan (palveluiden, tavaroiden ja ihmisten vapaa liikkuvuus) on ihan hyvä ja kannatettava, mutta kaikenlainen joutava EU -hössötys tympäisee siinä määrin, että pitääköt hyvänänsä mokoman. Joutavilla jotakin.
- iänestän
Pitäähän sitä oikeuttaan käyttää, kun on äänioikeuden saanut. Mukavampi oma edustaja kuin joku diktaattori.
- äänioikeutettu
Äänestän numeroa 183, Sari Essayah!
Siinä on kuulkaa napakka nainen, Euroopan mestarisluokkaa, sanavalmis, kielitaitoinen ja tiältäpäen lähtösin.
Ja kuuluu niihin pössöttelijöiden kieltäjiin, eliu kielteinen kanta kannabis ja muiden huumeiden käytölle.. - lyhenne
äänioikeutettu kirjoitti:
Äänestän numeroa 183, Sari Essayah!
Siinä on kuulkaa napakka nainen, Euroopan mestarisluokkaa, sanavalmis, kielitaitoinen ja tiältäpäen lähtösin.
Ja kuuluu niihin pössöttelijöiden kieltäjiin, eliu kielteinen kanta kannabis ja muiden huumeiden käytölle..Kd:n ehdokas. Eli kommunisti, desantti. Joskus oli sellanen puolue kun Skdl eli sowjetski kommunisti desantti loikkari.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad821310- 44938
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että362767- 132720
- 53683
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116656- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76602
- 56594