akvaarion "kalustuksen" muuttaminen

Eli tässä kysymys:

Oletteko muuttaneet usein akvaarion sisustusta, kiviä, kantoja jne.? Mitä kalat ovat tykänneet?
Miksi muutitte?

Idea on seuraavanlainen: Monnipariskunta on vallannut akvaarion parhaat paikat, eli isä monni asuu suuressa kannossa ja äitimonni kukkaruukun vieressä laakean kiven alla. Monnien poikaset sitten ovat vuoroin missäkin.

Avainkirjoahvenille ei näin ollen ole jäänyt mitään turvallista kutupaikkaa kun isä ja äitimonni ovat niin "levällään". Ajattelin että jos hiukan muutan sisustusta, joutuvat monnitkin harkitsemaan uudelleen asuinpaikkojaan (reviireitään) josko silloin avaimetkin saisivat jonkun ikioman sopukan?

Mitäs tähän sanotte?

:))
1229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sen verran taas täytyy kommentoida. Sanotaan tollaset kolme neljä kertaa vuodessa on tullut pöyhittyä. Jos on tullut uusia ideoita, hankittua kiviä joista tein piilopaikkoja tai ostin uuden kannon ja samalla jouduin mulkkaamaan akvan kalustusta muutenkin.

Ei kalat siitä niin kovaa ressiä oo saanu ettäkö niitä olisi kuollut. Oon ihan varmuuden vuoksi pitänyt paasto päivät tähän ajan kohtaan ettei pääse syömätön ruoka pilaantumaan. Sitä en o tosiaan uskaltanut kokeilla onko kaloilla oikeasti ruokahaluttomuutta muuton jäljiltä, "better safe than sorry".

Partiksista sen verran, ne kyllä valtaavat piilopaikan aivan varmasti omakseen vaikka siirtäisitkin kantojen ja purkkien paikkaa.

Ei ne nyt niin tyhmiä ole että jäisivät möllöttämään siihen vanhaan reviiripaikkaansa?

Rakenna vaan Ahvenille oma (parikin) piilopaikkaa niin saavat kaikki valita paikkansa rauhassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nemo kirjoitti:

Eli tässä kysymys:

Oletteko muuttaneet usein akvaarion sisustusta, kiviä, kantoja jne.? Mitä kalat ovat tykänneet?
Miksi muutitte?

Idea on seuraavanlainen: Monnipariskunta on vallannut akvaarion parhaat paikat, eli isä monni asuu suuressa kannossa ja äitimonni kukkaruukun vieressä laakean kiven alla. Monnien poikaset sitten ovat vuoroin missäkin.

Avainkirjoahvenille ei näin ollen ole jäänyt mitään turvallista kutupaikkaa kun isä ja äitimonni ovat niin "levällään". Ajattelin että jos hiukan muutan sisustusta, joutuvat monnitkin harkitsemaan uudelleen asuinpaikkojaan (reviireitään) josko silloin avaimetkin saisivat jonkun ikioman sopukan?

Mitäs tähän sanotte?

:))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu