SADDAM ELOSSA?

Joku voi pitää otsikkoahulluna väitteenä, mutta koen Pyhän Hengen sanovan, että se Saddam, joka hirtettiin, ei ollut itse Saddam.

Jos joku ei tiedä, niin Illuminatilla; eli maailman saatanallisella eliitillä, joka systemaattisesti, ja järjestelmällisesti toteuttaa saatanan umpikieroa ohjelmaa taistella Jumalaa vastaan, ja tuhota ihmiskunta; on ollut teknologia valmistaa ihmisistä virheettömiä kopioita jo ties kuinka kauan.

Täytynee muistuttaa, että Illuminatin musta teknologia on tämänpäivän teknologiaa usean vuosikymmenen, noin 40v.
edellä, eikä yksikään asioista perillä oleva pysty tätä väitettäni kumoamaan muuten kuin valehtelemalla päin naamaa; ja kuten tunnetaan-valheella on lyhyet jäljet...

Ennenkaikkea musta teknologia on mustaa, koska sen käyttötarkoitus on aiheuttaa kärsimystä, ja orjuuttaa ihmiset
Uudella Maailmanjärjestyksellä, ja lopulta tuhota ihmiset
eksyttämällä heidät eroon Jumalasta, ja siten ikuiseen
helvettiin.

Koska nyt Illuminatilla nyt on tuo kopioteknologia; jonka yksityiskohtia en nyt lähde esittämään; niin koskaan, kun on kyse vähänkin merkittävästä Illuminatin persoonasta,
kuten nyt esim. Obaman nilkki; ei voi sanoa ilman perusteellista tutkimusta, että onko henkilö, joka esiintyy, hän, vaiko Illuminatin hänestä "rakkaudella" valmistama kopio

Pidän hyvinkin mahdollisena, ettei Hitler tehnyt itsemurhaa
bunkkerissaan, että hänen kopionsa oli se ohjeistettu tekemään; ja itse Hitler pakeni todennäköisimmin Etelämantereelle, jossa Illuminatin kanssa hyvää pataa olevilla Saksmanneilla oli silloin, ja on tänäänkin maanalainen
tukikohta.

Luulen tietäväni yhden hyvän syyn edellämainittuun touhuun:
Ja se on rodunjalostus!

Rodunjalostus on oikein Illuminatin mielipuuhia; eli saada aikaan ihmisiä, joilla on mahdollisimman saatanallinen
geneettinen perimä ja suku; ja joita Illuminati voi istuttaa
heille ja saatanalle tärkeisiin toimiin ja virkoihin, ympäri maailmaa, tottelemaan heidän käskyjään sokeasti.

Aivan samoin on mahdollista, että Saddamkin omasi niin
saatanallisen perimän, ettei Illuminati häntä itseään halunnut
tapattaa, vaan sijaiskärsijän; ja noin kaikki olivat "tyytyväisiä".
8185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

itsekin ajattelen noin. Jos ajattelee esim. Vietnamin ja Irakin sotia tai vaikkapa New Orleansin tulvien päältäkatselua ja 11/9:ää, selitys löytyy USAn hallinnon saatananpalvonnasta. Jostain sairaasta syystä halutaan ihmiskärsimyksestä tehdä jonkinlaista uhrilahjaa jollekin. Kaipa tuo vapaamuuraritouhu lopulta johtaa saatananpalvontaan.

"Piru hallitsee maailmaa"
(Rubyon äiti)

Äänestä
  • "Suurin piirtein itsekin ajattelen noin" - No se on kyllä huomattu!

    Toivon tosissani, että tuollaisille käsittämättömille väitteille esitettäisiin perusteluja!

    Pyrkikö isäsi rappareihin ja hylättiin vai mistä tuo pohjaton katkeruus johtuu? Vai onko se vain sairaanaloista kateutta?

    Äänestä

Kuinka tässä "jumalan" luomassa uninersumissa kaikki voisi olla hyvin kun jumalan luomat meteoriirt ei aina pysy radallaan, tyytymätön ihimismielikö kapinoi? kuinka paljon ihminen näkee pahaa tai hyvää? mitä on täydellisyys? usko ikuiseen omaan elämään voi olla petollista.

Äänestä

"...eikä yksikään asioista perillä oleva pysty tätä väitettäni kumoamaan muuten kuin valehtelemalla päin naamaa; ja kuten tunnetaan-valheella on lyhyet jäljet..."

Mutta mikä parasta, sinä et pysty väitettäsi mitenkään perustelemaan! Hah hah.
Sitä siis ei tarvitsekaan ryhtyä kumoamaan - miten voisi kaataa rakennelman, jota ei ole.

Siinä olet oikeassa, että "valheella on lyhyet jäljet". Kun huomaat valheesi paljastuvan meitä muita naurattaa, mutta sinua itkettää.

Äänestä
  • mikä on paras syyllisyyden merkki? Se kun toinen sanoo: "Sinulla ei ole todisteita!"

    Äänestä

Kumoamattomuudella tarkoitin nimenomaan väitettä, että Illujen teknologia
tosiaan on noin 40v. tämänpäivän tekniikkaa edellä. Heidän periaate, jonka
nojalla teknologiaa tuodaan päivänvaloon, on että se on sopivasti vanhentunutta,
ja kohtuullisen tunnettua, jolloin se heidän mielestään voidaan vuotaa turvallisesti.

Illujen teknologiaa on mm. antigravitaatio voimanlähteet lentävissä ja leijuvissa
aluksissa, joka on suunnilleen näin: painovoima voidaan kumota sähköisesti, ja
tuo sähkökin saadaan Teslan mukaan "eetteristä", eli tässä maailmankaikkeudessa olevista energiakentistä, joita nykyinen valkea teknologia
on vasta aloittamassa hyödyntämään; tunnetaan myös vapaaenergiana.

Jopa aluksien lentäjiin kohdistuvat g-voimat pystytään kumoamaan, aluksissa on
sisällä oma painovoimakenttä, ja kvanttiteknologia tuohon tarkoitukseen.

Jo 70-luvulla oli tietokoneita, jotka ymmärsivät puhetta, ja pystyivät siihen vastaamaan; ja tänään masinat ymmärtävät kaikkia kieliä, ja kaikilla kielillä
pystyvät myös vastaamaan. Ikävä vain, että Illut hyödyntävät parhaan tietoteknologian ihmiskunnan orjuuttamiseen; eikä millään tavalla minkään hyvän
palvelukseen.

Illut eivät juuri anna vapaaenergiateknologiaa yleiseen käyttöön, koska he
haluavat orjuuttaa ihmiskunnan käyttämään 300v. vanhaa tekniikkaa sillä perusteella, että on välttämätöntä vähentää hiilioksidin tuottamista, ja sillä
verukkeella ajaa teknologia 300v. takaiseksi. He uskottelevat, että jos hiilioksidipäästöjä ei rajoiteta 300v. takaiselle tasolle, niin ihmiskunta tuhoutuu
ilmastonmuutokseen; mikä tosiasiallisesti ei pidä paikkaansa.

Äänestä
  • pippeli.
    "koska he haluavat orjuuttaa ihmiskunnan käyttämään 300v. vanhaa tekniikkaa sillä perusteella, että on välttämätöntä vähentää hiilioksidin tuottamista, ja sillä
    verukkeella ajaa teknologia 300v."

    Onko ydinvoima 300 vuotta vanhaa tekniikkaa? Entä aurinkopaneelit, tuulivoima, polttokennot, tekninen bioenergia.....????? Niihinhän ollaan menossa.
    Muukin horinasi on suunnilleen samaa tasoa. Mitään sellaista kuin "vapaaenergia" ei edes ole olemassa muualla kuin hörhöjen mielikuvituksessa. Jos tarkoitat kvantifysiikan tyhjiöenergiaa, ei sen hyödyntämiseen ole mitään mahdollisuuksia. Ei ainakaan Teslan vanhoilla tyhjiöputkilla :D. Kuka saakeli vielä uskoo tuonkin ikivanhan legendan.

    Äänestä

  • Tämä on pakko olla vitsinä kirjoitettu, ei ketään voi ottaa todesta näitä nonsense juttua. Nää on yhtä päättömiä kuin Johan of granin ufohälmöilyt Sirius planeetasta ja Natsien kuussakäymisistä 40 luvulla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


..... kirjoitti:

Joku voi pitää otsikkoahulluna väitteenä, mutta koen Pyhän Hengen sanovan, että se Saddam, joka hirtettiin, ei ollut itse Saddam.

Jos joku ei tiedä, niin Illuminatilla; eli maailman saatanallisella eliitillä, joka systemaattisesti, ja järjestelmällisesti toteuttaa saatanan umpikieroa ohjelmaa taistella Jumalaa vastaan, ja tuhota ihmiskunta; on ollut teknologia valmistaa ihmisistä virheettömiä kopioita jo ties kuinka kauan.

Täytynee muistuttaa, että Illuminatin musta teknologia on tämänpäivän teknologiaa usean vuosikymmenen, noin 40v.
edellä, eikä yksikään asioista perillä oleva pysty tätä väitettäni kumoamaan muuten kuin valehtelemalla päin naamaa; ja kuten tunnetaan-valheella on lyhyet jäljet...

Ennenkaikkea musta teknologia on mustaa, koska sen käyttötarkoitus on aiheuttaa kärsimystä, ja orjuuttaa ihmiset
Uudella Maailmanjärjestyksellä, ja lopulta tuhota ihmiset
eksyttämällä heidät eroon Jumalasta, ja siten ikuiseen
helvettiin.

Koska nyt Illuminatilla nyt on tuo kopioteknologia; jonka yksityiskohtia en nyt lähde esittämään; niin koskaan, kun on kyse vähänkin merkittävästä Illuminatin persoonasta,
kuten nyt esim. Obaman nilkki; ei voi sanoa ilman perusteellista tutkimusta, että onko henkilö, joka esiintyy, hän, vaiko Illuminatin hänestä "rakkaudella" valmistama kopio

Pidän hyvinkin mahdollisena, ettei Hitler tehnyt itsemurhaa
bunkkerissaan, että hänen kopionsa oli se ohjeistettu tekemään; ja itse Hitler pakeni todennäköisimmin Etelämantereelle, jossa Illuminatin kanssa hyvää pataa olevilla Saksmanneilla oli silloin, ja on tänäänkin maanalainen
tukikohta.

Luulen tietäväni yhden hyvän syyn edellämainittuun touhuun:
Ja se on rodunjalostus!

Rodunjalostus on oikein Illuminatin mielipuuhia; eli saada aikaan ihmisiä, joilla on mahdollisimman saatanallinen
geneettinen perimä ja suku; ja joita Illuminati voi istuttaa
heille ja saatanalle tärkeisiin toimiin ja virkoihin, ympäri maailmaa, tottelemaan heidän käskyjään sokeasti.

Aivan samoin on mahdollista, että Saddamkin omasi niin
saatanallisen perimän, ettei Illuminati häntä itseään halunnut
tapattaa, vaan sijaiskärsijän; ja noin kaikki olivat "tyytyväisiä".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu