Adventistien neuvo

Miten adventistien neuvon mukaan pitää suhtautua harhaoppisiin?
280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Siis tarkoitatko nyt kulttuuriadventisteja, raamattuadventisteja vai lahkoadventisteja? Adventistejakin on monenlaisia...

Äänestä

En ole kirkon vastuissa millään tavalla, mutta vastaan keskustelijana;

- Ymmärtääkseni A-kirkko opettaa että kaikissa kristillisissä piireissä on Jumalan lapsia. Raamattua niissä luetaan.

Pitää ajatella tähän tahän tapaan ymmärtääkseni asiaa;

- A) Kristinusko on rakkautta. Kaikki muu vaikutin on jotakin muuta.
Siis rakkautta Jumalaan ja lähimmäisiin.
- B) Jokainen ymmärtä asioita sen tiedon määrän mukaan minkä on saanut.
Sille Jumala kysyy vilpittömyyttä. Jumalan Henki itse puhuu ihmiselle tässä.
Jumalan Hengen puhuttelua kutsutaan myös "omaksitunnoksi."

Jos on kauhalla annettu, ei lusikalla vaadita ja päinvastoin.

Kaikilla ihmisillä ei aika riitäkään kaikkien teologian hienouksien tutkimiseen.
Perhe ja työ vaatii aikansa eli voimat ja ajankäyttö muuhun rajalliset.
Jokaisella on mahdollisuus käydä kerran viikossa hengellisisissä piireissä ainakin kuulemassa niitä joilla tietoa on. Siksi Jumala on itselleen ihmistä varten varannut yhden päivän viikossa kokonaan.

Eri kristillisten piirien opeissa on kaikissa eroja.
Niitä täytyy jokaisen ihmisen katsoa em. hengessä Raamatun valossa itse sen mukaan kun tietoa kertyy.
Jumalan Henki opastaa ihmistä kun sille on vilpitön ja rehellinen.

Kristinuskoon ei kuulu ylpeyttä, ei johtajantarpeita, vaan rakkautta.
Mitä suuremmat vastuut sen mukaan kasvaa nöyryys ja rakkaus suuremmaksi.
Jeesuksen esimerkin mukaan.

Jeesus oli ainoa synnitön ja maailmanhistorian kiusatuin ja halveksutuin mies.
Ihminen kasvaa Hengessä jatkuvasti lähemmäksi Jeesuksen luonnetta uskossa.

Pelastuksen ehto on pyhitys Hebr 12:14.
Se tarkoittaa sitä että ihminen ajattelee ja toimii elämässä kaikessa niin että huomioi ensin Jumalan tahdon.

Koko Raamattu pähkinänkuoressa on tässä: Ilm 12:14.

"Harhaoppisuus" varmasti kokonaisuudessaan tarkoittaa kaikkia ihmeuskoja, joissa on kyse jostakin muusta kuin em. asioista.

Pitää ymmärtää että opilliset erilaiset näkemykset Raamatun valossa eivät kaikki ole pelastuskysymyksiä.

Plastuskysymyksiä niistä tulee jos ihminen alkaa vihaamaan uskonasioiden oppikysymysten ja seurakuntien rajojen mukaan.

Mainitsin 2 kpl siis avainasiaa pelastuskysymyksessä, nuo 2 kpl raamatunjakeita.
Ne riittävät. Niissä on aivan kaikki mitä liittyy pelastukseen.
Ei tuon kummempaa.

Jumala kutsuu lapsiaan pois sieltämissä uskon varjolla syntiä tehdään.
Ilm 18:4.
Mainitaan tämäkin vielä.
Eli sinne missä ruoho vihreämpää olla voisi.

Kristinusko ei ole tuon kummempaa.

Pyhittyineitä on kaikissa piireissä, mutta selvä harhaoppi taitaa olla sitä että luottamus on kaikessa muussa kuin Kristuksessa.

Kristus on ainoa joka pelastaa, ei koskaan mikään muu.

Kun vilöpittömästi sanoo Jumallale missä tahansa:
"Pelasta minut" siis vilpittömästi, niin asia on tosi jonakin kauniina päivänä.

Voittajia ollaan vasta taivaassa ja uudessa maassa jokainen.

Jokainen joutuu käymäään oman henkilökohtaisen kamppailunsa ja jokainen uskossa seulotaan. Dan 12:10.

Joka luulee seisovansa katsokoon ettei kaadu.
Vrt San 24:16

Jumalan siunausta
jari laurila

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


neuvoton uno kirjoitti:

Miten adventistien neuvon mukaan pitää suhtautua harhaoppisiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu