Milloin hoitokotiin...?

Olin äidilleni om.hoitaja n. 8v. äiti asui n. kilometrin päässä meiltä ja minä tätä väliä kuljin 4 kert/ päivässä häntä hoitamassa, hänellä oli turva laitteita, mm. ovihälytin, ranneke yms.
Kunnes viime talvena ovihälytin petti, äiti oli yöllä lähtenyt "kotiin" ja naapuri oli löytänyt hänet rappusilta istumasta kylmissään yövaatteissaan.

Onneksi ei ollut pakkasempi kuin 8 astetta, mutta oli kyllä siinäkin tarpeeksi.
Jos olisi ollut muutamakaan aste enempi, tai kauemmin siinä, hän olisi menehtynyt, ei tullut paleltumia, mutta joitain vaivoja kuitenkin...

Hän oli yli kolme vuotta jonossa laitoshoitoon, eikä olisi vieläkään päässyt ilman tätä "rytäkkää", mutta minä pistin nyt niin tiukoille päättäjät, että paikan oli löydyttävä ja löytyikin sitten kovien ponnistelujen takia.

Minulle oli suuri helpotus tämä, vaikka kävi siinä kaikki tunteet laidasta laitaan mielessä. Esim. kodin tyhjennys oli kova paikka minulle/ olihan se minunkin "koti" näinä vuosina minkä hoidin äitiä ja moni muisto sieltä haikeaa, nyt kuitenkin äiti hyvässä hoidossa ja käyn lähes jokapäivä häntä katsomassa ja ulkoiluttamassa näin kesän kynnyksellä hyvinä kauniina päivinä, saan siitä hyvän mielen mukaani.

Olen kiitollinen siitä ajasta minkä hoisin äitiäni kotonaan ja nyt olen vapaa harrastamaan omaa elämääni, mikä on ollut om.hoito ajan kovin rajallista/ sitovaa.

Voimia teille!

Luottakaa lääkäriin, ja jos teille tarjotaan hoitokotipaikkaa, niin pitäkää siitä tiukasti kiinni! Nykyään kun hoitopaikka saadaan, sinne ei "joudu". Hoitokodistakin voi vierailla kotona tms., ei se ole vankila.

Minullakin on pienet lapset ja toissa talvena yksin asuva äitini lähti kotoaan pakkaseen vähillä vaatteilla. Siitä sairaalaan ja lopulta löytyi hoitokotikin. Kuten täällä on kirjoitettu, on se kodin pakkaaminen ennen aikojaan rankka kokemus, mutta teillähän sitä ei tarvitse tehdä. Ei se ole luovuttamista, vaikka siltä tuntuu! Meidän tapauksessa kotiin jääminen olisi ollut heitteillejättöä, koska ei pystynyt enää lainkaan olemaan yksin. Voimia!

87-vuotias isä sirrettiin hoivakotiin tammikuussa. Hän ei karkaillut, mutta tarpeet saattoivat tulla minne vain. Äidillä ei oikein ymmärrystä tautia kohtaa, saattoi tiuskia rumasti ja vaatia normaalisuoritusta; oli tietysti väsynytkin...Nyt isä hyvää, ystävällistä hoitoa ja kakkashown hoitaa ammattihenkilöt. Suuri kivi vierähti sydämeltä...Käydään viikoittain katsomassa ja haetaan luoksemme. Tosin nyt on äiti orpona ja surkeena yksin kotona... Omat perheet, työt ja sairaudet tähän päälle...Päivä kerrallaan.

Kiitos kokemuksienne kertomiseta. Mitään päätöksiä ei ole jatkosta vielä tehty.