Vettä on virrannut runsaasti niin Vuoksessa, Nevassa kuin Moskova-joessa ja Volgassakin sitten Paasikiven päivien. Silti mielessä on säilynyt edelleen Juho Kustin tokaisu, että "Moskova ei ole mikään raastuvanoikeus!".
Epätietoisuus vallitsee tätä nykyä siitä, mahtaisiko Paasikiven aikaista Neuvostopolitiikkaa koskenut Paasikiven luonnehdinta päteä myös nykyiseen Venäjään. Toisaalta Venäjä on erilainen valtio kuin mitä Neuvostolitto oli. Ja toisaalta Nyky-Venäjän valtiojohto on varsin selkeästi ja suorasanaisesti ilmoittanut olevansa Neuvostoliiton perillinen. Stalinkin on palautettu jalustalle takaisin. Ja sitten samalla Nyky-Venäjä tuntuu tapauskohtaisesti valikoivan "perimäänsä". Joissakin tilanteissa Neuvostoliiton aikana tehdyistä ratkaisuista pidetään tiukasti kiinni. Joissakin toisissa tilanteissa taas vedotaan siihen, että se oli silloin Neuvostoliiton aikana eikä päde enää nykyään.
Varsinainen avoin kysymykseni kuuluu: Mitä Nyky-Venäjä tekisi, jos Suomi liittyisi Natoon?
- Menisikö koko juttu ohi parissa viikossa pienen kiukuttelun jälkeen ja Venäjä nielisi Suomen Nato-jäsenyyden ilman, että mikään mainittavasti muuttuisi Suomen ja Venäjän välisissä keskinäisissä suhteissa ja keskinäisessä vuorovaikutuksessa? Pahoin pelkään, että kuvio ei sujuisi lainkaan sillä tavalla.
- Teatraalisen pikku kiukuttelun sijaan Nyky-Venäjä saattaisi perua Finnairin lentoluvat Venäjän alueen ylitse. Se olisi Finnairille liki lohtalokas kuolinisku, sillä Itä-Aasian reitit ovat tätä nykyä Finnairin henki ja elämä. Jos joku suomalaisviisas sanoisi, että sehän olisi väärin eikä niin voi eikä saa tehdä, niin siihen sopii muistaa Paasikiveä: Moskova ei ole raastuvanoikeus eikä nykyisittäin edes käräjäoikeuskaan.
- Venäjältä Suomeen tulevan maakaasun toimitukset saattaisivat katketa Suomen Nato-jäsenyyden tullessa voimaan. Jälleen joku suomalaisviisas saattaisi sanoa, että ei niin saa eikä voi tehdä. Paasikivi toteaisi, että Moskova ei ole raastuvanoikeus.
- Suomalaisten liikkuminen ja toimiminen Venäjällä saattaisi muuttua hankalaksi Suomen Nato-jäsenyyden vuoksi. Jos joku sanoisi, että eihän Venäjä saa eikä voi suhtautua asiaan sillä tavalla, niin Paasikivi toteaisi, että Moskova ei ole raastuvanoikeus.
Kyllä esimerkkejä riittäisi enemmänkin. Itse asiassa taitaisi olla niin päin, että Venäjän puolella osattaisiin osoitettaa suurempaa mielikuvituksellisuutta ja kekseliäisyyttä suksien ristiinjoutumisen saralla kuin mitä meillä Suomessa osataankaan kuvitella tapahtuvan Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden seurauksena.
Moskova ei ole raastuvanoikeus
1
141
Luetuimmat keskustelut
- 1011613
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä391165Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk23930Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita164771Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13740Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja200695- 46679
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13657Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39588- 33580
