Olen luonnonuskovainen. Käännyin, kun ensi kertaa näin maahisia vuonna 1998. Olin samoillut metsässä tuntikausia, kun ne yllättäen nousivat maan uumenista syrjäisessä paikassa (maahiset kavahtavat kaupunkiasutusta). Myöhemmin olen tavannut maahisia niiden omassa asuinympäristössä, metsässä, vain kahdesti: vuosina 2003 ja 2007.
Maahiset ovat pienikokoisia, pulleita, rumia ja isonenäisiä. Ne pitävät eritoten talvesta, jolloin ne viihtyvät maan alla juoden olutta sekä vodkaa ja syöden perunasalaattia.
Omaan huoneeseeni maahiset ovat ilmestyneet jo kymmeninä öinä peräkkäin. Välillä heidän kanssaan esiintyy muita uskonnollisia hahmoja, kuten metsissä vaeltavia henkiä ja Kalevalan porukkaa.
Miten voitte mitätöidä sen, mitä olen nähnyt ja kokenut? Olen jopa itse jakanut pullollisen Finlandia-vodkaa maahisten kanssa. Valokuvat todistavat asian. Myös naapurini valittavat oudoista äänistä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
mitätöimässä kokemuksiasi.
Kristinuskon rinnalla ne vaikuttavat ihan järkeviltä ja totuudenmukaisilta tapahtumilta.