Apua litteisiin syyliin aikuisiässä?

Tietääkö kukaan toimivaa keinoa litteisiin syyliin ja katoavatko ne itsestään enää aikuisiässä? Yleensähän niitä kai esiintyy enemmän lapsilla.

Minulla on nyt alta kolmikymppisenä pamahtanut ihoon litteitä syyliä. Ensin niitä tuli sääriin ja epäilin niitä vain näpyiksi tai luomiksi, jotka olisivat tulleet säärikarvojen sheivaamisen takia tms. Lääkärissä kävin ja hän sanoi, että ne ovat litteitä syyliä. Noin puolen vuoden jälkeen syylät olivat vieläkin säärissä ja muutama ilmestyi myös ylemmäs reisiin. Nyt on kulunut vuosi: muutama syylä myös käsissä ja SITTEN nyt aivan parin päivän aikana yht äkkiä minulle on tullut useita syyliä lisää, rintoihin, silmäluomiin molemmille puolille yhdet, nenään, kaulaan ja kylkeen ja käsiin pari uutta. Siis syylät leviävät ympäri kehoa!

Aloitin toissapäivänä osterivinokaskalpselit. Koitin niitä jo aikaisemmin kerran, mutta ensi paketin jälkeen lopetin, kun ei ollut tehoa. Nyt kuitenkin aloitin uudestaan ja otan neljä päivässä. (sellaisia pureskeltavia mansikanmakuisia). Aikaisemmin söin Remasania. Mietin, voiko tuo olla nyt jopa haitaksi tässä syylälajikkeessa...ontelosyyliin se tuntuu joidenkin keskustelujen mukaan kuulemma tehoavan, mutta entä tähän?

Onko kellään kokemuksia? Minulla on ollut käytössä myös sellainen Avitcid reseptivoide, mutta siitä ei ole ollut sääriin apua. Ja kasvoihin sitä ei voi edes silmän lähellä nyt laittaa. :(
2730
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

syyliä, osterivinokkaalla hoidettiin, pitkäjänteisyyttä vaati, muistaakseni puolisen vuotta. Kaikki häipyi eikä ole uusinut sen jälkeen. Aikaa tapauksesta on kohta kymmenen vuotta.

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta. Olivatko nimen omaan litteitä syyliä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toimivia konsteja vailla kirjoitti:

Tietääkö kukaan toimivaa keinoa litteisiin syyliin ja katoavatko ne itsestään enää aikuisiässä? Yleensähän niitä kai esiintyy enemmän lapsilla.

Minulla on nyt alta kolmikymppisenä pamahtanut ihoon litteitä syyliä. Ensin niitä tuli sääriin ja epäilin niitä vain näpyiksi tai luomiksi, jotka olisivat tulleet säärikarvojen sheivaamisen takia tms. Lääkärissä kävin ja hän sanoi, että ne ovat litteitä syyliä. Noin puolen vuoden jälkeen syylät olivat vieläkin säärissä ja muutama ilmestyi myös ylemmäs reisiin. Nyt on kulunut vuosi: muutama syylä myös käsissä ja SITTEN nyt aivan parin päivän aikana yht äkkiä minulle on tullut useita syyliä lisää, rintoihin, silmäluomiin molemmille puolille yhdet, nenään, kaulaan ja kylkeen ja käsiin pari uutta. Siis syylät leviävät ympäri kehoa!

Aloitin toissapäivänä osterivinokaskalpselit. Koitin niitä jo aikaisemmin kerran, mutta ensi paketin jälkeen lopetin, kun ei ollut tehoa. Nyt kuitenkin aloitin uudestaan ja otan neljä päivässä. (sellaisia pureskeltavia mansikanmakuisia). Aikaisemmin söin Remasania. Mietin, voiko tuo olla nyt jopa haitaksi tässä syylälajikkeessa...ontelosyyliin se tuntuu joidenkin keskustelujen mukaan kuulemma tehoavan, mutta entä tähän?

Onko kellään kokemuksia? Minulla on ollut käytössä myös sellainen Avitcid reseptivoide, mutta siitä ei ole ollut sääriin apua. Ja kasvoihin sitä ei voi edes silmän lähellä nyt laittaa. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu