Mielestäni elämän laatu riippuu hyvin paljon siitä, miten ihmiset osaavat tarkastella itseään ja asioitaan toistensa näkökulmista. Tosin toista ei tietenkään pidä ymmärtää aivan loppuun asti, koska pieni salaperäiseksi jäävä alue antaa kuitenkin tutuillekin asioille mielen. Eli hyvänlaatuinen kanssakäyminen on sitä, että osataan asettua toisen asemaan niin, että toisen tuttuutta että hänen lievää "outouttaankin" kunnioitetaan.
Yhteiskunnan suurin uhkaaja on tosikkous. Tosikkous ei ole mikään satunnainen luonteenpiirre, vaan yhteiskunnan rakenteista syntyvä tendenssi. Tosikkous poikii aivan varmasti monelle ateistille haitallisia empatiahäiriöitä, ja voi se toisaalta johtaa jopa fatalismiin ja auktoriteettiuskontoon. Tosikko yleensä vähättelee lähipiirinsä ihmisiä ja toisinaan jopa itseään. Hänet on helppo yllyttää tiukaksi yksilösuorittajaksi (ahneeksi materialistiksi). Surkea paradoksi näkyy sitten siinä, että kaikki yksilösuorituksen aatteen tosissaan sisäistäneet ovat samanlaisia eli ovat kaikkea muuta kuin yksilöllisiä ihmisiä.
Tällaisilla materialisteilla on lisäksi valitettava taipumus sortua "osavaltaiseen elämäntapaan" eli "vajaasivistyneisyyteen". Taipumuksen taustalla on yksipuolinen pyrkimys hankkia vain rahaa ja aineellista menestystä/varakkuutta. Vaarana on tällöin, että henkisten ja jopa ruumiillisten kykyjen harjoitteleminen jää täysin taka-alalle, jolloin siis "elämyksellinen tieto" alkaa väistyä raha-, varakkuus -ja valtapyrkimystiedon tieltä. Tällöin elämäntunto lamaantuu, eikä enää synny halua eikä kykyä pysähtyä keskustelemaan niistä päämääristä, joita rahan perässä juoksemisella tavoiteltiin, koska ahneus ottaa täyden vallan --- eli ikäänkuin elämän tarkoitukseksi nousisi anomus, jolla sitten anotaan rahaa uuden anomuksen kirjoittamista varten, jne...jne..
Jos uskova sitten ottaa asiakseen uskonnollisten ajatusten ja periaatteiden ajamisen, hän saa kuulla, että ajatukset ovat ehkä kauniita ja omintakeisiakin. Niissä on vain se vika, että ne eivät ole realistisia eivätkä "tätä päivää". Maailma kuitenkin tulisi heti pikkuisen nykyistä paremmaksi ja rauhallisemmaksi paikaksi, jos materialistit lopettaisivat kilpajuoksunsa raha- ja kunniavirkoihin -- lopettaisivat "melskaamisensa", eikä heidän enää tavan tästä pitäisi tietoisesti etsiä rauhaa ja hiljaisuutta, vaan se olisikin jo uskon kautta valmiina omassa sisimmässä.
Yhteiskunnan suurin uhkaaja on tosikkous. Tosikkous ei ole mikään satunnainen luonteenpiirre, vaan yhteiskunnan rakenteista syntyvä tendenssi. Tosikkous poikii aivan varmasti monelle ateistille haitallisia empatiahäiriöitä, ja voi se toisaalta johtaa jopa fatalismiin ja auktoriteettiuskontoon. Tosikko yleensä vähättelee lähipiirinsä ihmisiä ja toisinaan jopa itseään. Hänet on helppo yllyttää tiukaksi yksilösuorittajaksi (ahneeksi materialistiksi). Surkea paradoksi näkyy sitten siinä, että kaikki yksilösuorituksen aatteen tosissaan sisäistäneet ovat samanlaisia eli ovat kaikkea muuta kuin yksilöllisiä ihmisiä.
Tällaisilla materialisteilla on lisäksi valitettava taipumus sortua "osavaltaiseen elämäntapaan" eli "vajaasivistyneisyyteen". Taipumuksen taustalla on yksipuolinen pyrkimys hankkia vain rahaa ja aineellista menestystä/varakkuutta. Vaarana on tällöin, että henkisten ja jopa ruumiillisten kykyjen harjoitteleminen jää täysin taka-alalle, jolloin siis "elämyksellinen tieto" alkaa väistyä raha-, varakkuus -ja valtapyrkimystiedon tieltä. Tällöin elämäntunto lamaantuu, eikä enää synny halua eikä kykyä pysähtyä keskustelemaan niistä päämääristä, joita rahan perässä juoksemisella tavoiteltiin, koska ahneus ottaa täyden vallan --- eli ikäänkuin elämän tarkoitukseksi nousisi anomus, jolla sitten anotaan rahaa uuden anomuksen kirjoittamista varten, jne...jne..
Jos uskova sitten ottaa asiakseen uskonnollisten ajatusten ja periaatteiden ajamisen, hän saa kuulla, että ajatukset ovat ehkä kauniita ja omintakeisiakin. Niissä on vain se vika, että ne eivät ole realistisia eivätkä "tätä päivää". Maailma kuitenkin tulisi heti pikkuisen nykyistä paremmaksi ja rauhallisemmaksi paikaksi, jos materialistit lopettaisivat kilpajuoksunsa raha- ja kunniavirkoihin -- lopettaisivat "melskaamisensa", eikä heidän enää tavan tästä pitäisi tietoisesti etsiä rauhaa ja hiljaisuutta, vaan se olisikin jo uskon kautta valmiina omassa sisimmässä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tosikkous tarkoittaa kyllä vähän muuta. Minulla on yksi ystävä, jolta huumorintaju tuntuu puuttuvan tykkänään. Tosikko siis. Ei hän kuitenkaan muutu kertomasi perusteella muita vähätteleväksi ja ahneeksi. Hyvin kiltti ja empaattinen ihminen kyseessä.
Entäpä uskovaistosikot, heistäkö et halua kommentoida? Tiesitkö, että luonteenpiirteet eivät riipu siitä, uskooko johonkin tai joihinkin jumaliin...
Itse en kristinuskon ajatuksia millään voisi kauniiksi sanoa. Moraalini ei taivu. Mieluummin rakastan ja kunnioitan ihmisiä.
Mieluummin tosikko kuin kaltaisesi idiootti, joka ei ymmärrä mistään mitään, mutta silti hanakasti väittää kaikenlaista.
Ja sinä olet esimerkki omaa napaa tuijottavasta psykopaatista joka leikkii toisten ihmisten tunteilla, lainataanko oikein tekstistäsi sana vajaasivistyneisyys yms laatusanoja joita mainitsit.
Tosikon vastakohta on täysin metsään mennyt humoristi jonka vitseille tahi alaarvoisille loukkauksille ei todellisuudessa kukaan edes naura.
Viestisi sävystä päätellen et myöskään ole uskovainen silti korostat otsikossa sanaa ateisti.
"paljonko kantsii oikaista toisia kun oma pää kumpuaa tyhjyytä"
Materialisteille kyllä pitäisi opettaa eksistentialismia.Se antaisi heille perspektiiviä.