Liittoutumisesta
Valtiollisista suurmiehistämme ne kaikkein suurimmat, J.V. Snellman, Y-S Yrjö-Koskinen, JR Danielson-Kalmari, marsalkka Mannerheim, JK Paasikivi ja Urho Kekkonen ymmärsivät liittoutumattomuuden arvon. Joko Venäjän turvallisuustarpeet otetaan huomioon tai sitten taas itketään ja otetaan. Jos sota Yhdysvaltain ja Venäjän välillä käydään Suomen maaperällä, niin meidän kannaltamme sodan lopputuloksella ei ole juuri merkitystä. v. 2004 elää 1500-luvun uskomus, että Venäjä hyökkää nimenomaan Suomeen ilman mitään syytä. Toiset elättelevät tuota uskomusta vastoin parempaa tietoaan, kun hinnalla millä hyvänsä ja verukkeella millä tahansa tahtovat luopua omintakeisesta sotilaskulttuurista ja itsenäisen päätäntävallan rippeistäkin.
EU ja NATO eivät poista uhkaa itärajoilta, vaan aiheuttavat sen. Hyvin vauhdikkaasti voitaisiin osoittaa, kuinka monet niistä, jotka ensin kannattivat maamme liittämistä Neuvostoliittoon ja Varsovan liittoon mukaan Tshekkoslovakian ym. tielle, tukevat nyt EU:ta ja NATO:a. Tshekin ja Slovakian tie on siis myös Suomen tie. Mainittujen porvarillisten suurmiesten aika on ohi ja nyt eletään poliittisten kääpiöiden aikakautta.
Tahto luovuttaa Suomen omaisuutta ja päätäntävaltaa ulkomaille on maassamme nyt elettävänä aikakautena huipentumassa kunniakkaiden ja muistorikkaiden sotilasperinteiden lopulliseen hautaamiseen. On täysin hengenvaarallista hirttäytyä vieraiden intressien virran mukaan ja naiivia sammuttaa realismi ja luottaa sokeasti vieraan apuun, mikä ei johda Suomea mihinkään. Ainoastaan itsenäinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja maamme olosuhteisiin soveltuvat varusteet olisivat pitävä turvatakuu.
On syytä perehtyä professori Keijo Korhosen, Pekka Visurin, Tuomas Forsbergin, Matti Klingen, historiantutkija Ilkka Hakalehdon, Pentti Sainion sekä allekirjoittaneen vuosikausien tutkimustyön tuloksena syntyneisiin kirjoihin ja artikkeleihin sekä toimitukselliseen 51 hyvää syytä sanoa NATO:lle kiitos Ei -pamflettiin ja ymmärtää lukemansa. Voi olla, että NATO-jäsenyys toteutuu, mutta tarpeeton, kallis ja vaarallinen se on siitä huolimatta, eikä ensinkään vähennä kritiikkiä viimeisen vuosikymmenen ajan maassamme harjoitettua ulkopolitiikkaa kohtaan. Toivoa sopii, ettei NATO-jäsenyyttä testata samoin kuin itsenäinen maanpuolustus koeteltiin kiirastulessa, se kun ei siitä selviytyisi.
Heikki J. Pulkkinen, Lahti
Valtiollisista suurmiehistämme ne kaikkein suurimmat, J.V. Snellman, Y-S Yrjö-Koskinen, JR Danielson-Kalmari, marsalkka Mannerheim, JK Paasikivi ja Urho Kekkonen ymmärsivät liittoutumattomuuden arvon. Joko Venäjän turvallisuustarpeet otetaan huomioon tai sitten taas itketään ja otetaan. Jos sota Yhdysvaltain ja Venäjän välillä käydään Suomen maaperällä, niin meidän kannaltamme sodan lopputuloksella ei ole juuri merkitystä. v. 2004 elää 1500-luvun uskomus, että Venäjä hyökkää nimenomaan Suomeen ilman mitään syytä. Toiset elättelevät tuota uskomusta vastoin parempaa tietoaan, kun hinnalla millä hyvänsä ja verukkeella millä tahansa tahtovat luopua omintakeisesta sotilaskulttuurista ja itsenäisen päätäntävallan rippeistäkin.
EU ja NATO eivät poista uhkaa itärajoilta, vaan aiheuttavat sen. Hyvin vauhdikkaasti voitaisiin osoittaa, kuinka monet niistä, jotka ensin kannattivat maamme liittämistä Neuvostoliittoon ja Varsovan liittoon mukaan Tshekkoslovakian ym. tielle, tukevat nyt EU:ta ja NATO:a. Tshekin ja Slovakian tie on siis myös Suomen tie. Mainittujen porvarillisten suurmiesten aika on ohi ja nyt eletään poliittisten kääpiöiden aikakautta.
Tahto luovuttaa Suomen omaisuutta ja päätäntävaltaa ulkomaille on maassamme nyt elettävänä aikakautena huipentumassa kunniakkaiden ja muistorikkaiden sotilasperinteiden lopulliseen hautaamiseen. On täysin hengenvaarallista hirttäytyä vieraiden intressien virran mukaan ja naiivia sammuttaa realismi ja luottaa sokeasti vieraan apuun, mikä ei johda Suomea mihinkään. Ainoastaan itsenäinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja maamme olosuhteisiin soveltuvat varusteet olisivat pitävä turvatakuu.
On syytä perehtyä professori Keijo Korhosen, Pekka Visurin, Tuomas Forsbergin, Matti Klingen, historiantutkija Ilkka Hakalehdon, Pentti Sainion sekä allekirjoittaneen vuosikausien tutkimustyön tuloksena syntyneisiin kirjoihin ja artikkeleihin sekä toimitukselliseen 51 hyvää syytä sanoa NATO:lle kiitos Ei -pamflettiin ja ymmärtää lukemansa. Voi olla, että NATO-jäsenyys toteutuu, mutta tarpeeton, kallis ja vaarallinen se on siitä huolimatta, eikä ensinkään vähennä kritiikkiä viimeisen vuosikymmenen ajan maassamme harjoitettua ulkopolitiikkaa kohtaan. Toivoa sopii, ettei NATO-jäsenyyttä testata samoin kuin itsenäinen maanpuolustus koeteltiin kiirastulessa, se kun ei siitä selviytyisi.
Heikki J. Pulkkinen, Lahti
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Valtiollisista suurmiehistämme ne kaikkein suurimmat, J.V. Snellman, Y-S Yrjö-Koskinen, JR Danielson-Kalmari, marsalkka Mannerheim, JK Paasikivi ja Urho Kekkonen ymmärsivät liittoutumattomuuden arvon."
He toimivat sen ajan realiteettien vallitessa.
Mitäköhän Mannerheim (vahvana ententen kannattajana) olisikaan nyt sanonut mahdollisesta liittoutumisesta länsivaltojen kanssa?
Olisi muiden mainitsimiesi herrojen kanssa tässäkin ajassa reaalipoliitikko ja kannattaisi liittoja länteen.
Noina aikoina, jolloin idän poliittinen paine oli kova, oli toki pakko etsiä mahdollisimman etäinen linja Venäjään/NL:oon, eli puolueettomuus (sana, jota NL ei hyväksynyt Suomen kohdalla ennenkuin 1980-luvun lopussa!).
EU:n/USA:n ja Venäjän välisessä konfliktissa, ei Suomi missään nimessä jää ulkopuolelle. Ei edes siinä mielestäsi auvoisessa tilanteessa, jossa Suomi ei kuuluisi mihinkään liittoumaan. Venäjän intressit ovat aina olleet tällä suunnalla suuret. Parempi olla pienenä liitossa kuin pienenä ulkopuolella.
Vaikkapa se, että suuresti kunnioitettu, eilen manan majoille siirtynyt jalkaväenkenraali Ehrnrooth kannatti Suomen Nato-jäsenyyttä.
Uskoisin, että hänelläkin oli pitkän kokemuksensa perusteella vankat perusteet olla tuota mieltä.