Hän on Harhaisista harhaisin omine Helvettinsä riemuineen. Halutessasi Harhaiseen Pietismiin, seuraa Riittaa hän ohjaa sinut Harhaisepin harhaisten Isoon harhaan, Riitalla on tiedossa, joku Pappi joka voi täyttää ihmisen Demoonien Hengellä. Halutessanne Spiritisteiksi ottakaa yhteys Riittaan.
Uskova_1 on harhojen levittäjä tämä on totuus
Todistaja _1
35291
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Riitta ei tunnu saavan lepoa tuolta adventistien kritisoinnilta. Onko hän ollut koulukiusaaja vai onko häntä kiusattu? En tunne hänen menneisyyttään, mutta jotain sinne on jäänyt kaivelemaan, mistä hän ei pääse erilleen. Tuo kaikkien seurakuntalaisten yleistäminen ei vaikuta aikuisen ihmisen ajattelutavalta. Onhan adventtiseurakunnissa mätäpaiseita, siitä olen varma, mutta kyllä suurin osa on uudestisyntyneitä Jumalan lapsia. Hänen pitäisi opetella hyväksymään itsensä sellaisena kuin on, niin silloin olisi helpompi hyväksyä toisetkin kaikkine puutteineen ja vikoineen. Täydellisiä emme ole kukaan, ei Riitta emmekä me muutkaan, olimmepa sitten adventisteja tai ei. Tuo liian yksioikoinen ja hyökkäävä tyyli Riitan kirjoituksissa on tosi ajattelematonta. "Kilpailkaa toistenne kunnioittamisessa", sanotaan raamatussa. (Vai olenko nähnyt unta?)
Kristus itse lupasi, että Jumala asuisi sydämissämme: Jos joku rakastaa minua, hän sanoi, niin hän on pitävä minun sanani, ja Isäni on rakastava häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja teemme itselemme asumuksen hänessä. Joh.14:23.
Se tuntuu uskomattomalta, myönnän sen, mutta sen täytyy olla totta.
Jos Jeesus ei olisi sanonut sitä, ehkä epäilisimme, olisiko se mahdollista.
Mutta hän sanoi niin. Hän ja hänen Isänsä Pyhän Hengen kautta tulevat ja tekevät asumuksensa meissä- minussa ja sinussa!
Hän pyytää meitä ainoastaan rakastamaan häntä ja pitämään hänen sanansa.
Ei tarvitse maksaa mitään, ei tehdä mitään suurta tekoa; vain rakastaa häntä ja tehdä hänen tahtonsa.
Se on pieni hinta niin rajattomasta siunauksesta.
" Kristus itse lupasi, että Jumala asuisi sydämissämme: Jos joku rakastaa minua, hän sanoi, niin hän on pitävä minun sanani, ja Isäni on rakastava häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja teemme itselemme asumuksen hänessä. Joh.14:23.
Se tuntuu uskomattomalta, myönnän sen, mutta sen täytyy olla totta. "
Niinpä niin. Sen täytyy olla totta.
Ja valhetta siten täytyy olla se että Jeesus vuodesta 1844 olisi piileskellyt
jossain taivaallisissa pyhäköissä etsien virheitämme jostain mustasta vihosta.
Vaihda jo musta adventistinfariseuksen viittasi vanhurskauden vaatteeseen.
ei pidä paikkaansa.
sanot: "Jeesus vuodesta 1844 olisi piileskellyt
jossain taivaallisissa pyhäköissä etsien virheitämme jostain mustasta vihosta."
jos tuo on olevinaan kuvaus tutkivasta tuomiosta, niin pieleen meni todella pahasti. Olet vääntänyt koko asian ihan mönkään. väitteessäsi on "jotain sinne päin", mutta merkitys ihan toinen kuin mitä adventismissa.
Sillä eihän uskova_1 harhoja LEVITÄ vaan varoittaa niistä.
Ei voi varoittaa vaaroista ellei kerro missä vaara piilee.
kaunis piirre sinussa, että aina puolustat heikompaa. Sillä paha ei oo ykskään ihminen, toinen vain heikompi toista...
Sillä paha on joka ikinen ihminen, lainopettajat etunenässä!
Room. 3:12
kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet;
ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.
1. Kor. 6:5
Teidän häpeäksenne minä tämän sanon.
Eikö teidän joukossanne sitten ole yhtäkään viisasta, joka voisi ratkaista veljien välin?
Lakkaa uskomasta noitaloruihin ettei muka paha ole kukaan!
Luultavasti tarkoitatkin vain itseäsi, että Sinä et ole paha?
Room. 11:32
Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen,
että hän kaikkia armahtaisi.
Gal. 3:22
Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli,
annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.
Amen! Amen!
...murti suuta, väänti päätä, murti mustoa haventa...
Kyllä varmasti levittää - ihminen joka ei muuta tee elämässään kuin arvostelee muita on aika hairahtanut "uskossaan". Onhan Riittä puhunut joskus kuinka hän hänen piti kysyä joiltakin muilta että onko hän nyt uskossa - kun ei itse tiennyt..
Ei siitä pääse yli eikä ympäri että sellainen usko missä uskotaan piinaan on ihan eri uskoa kuin niiden usko jotka eivät sellaiseen harhaan usko.
Verrattuna adventistien uskoon on uskova_1:den usko ihan vinksallaanja nyt sitten hän yrittää opettaa sitä muille..
aika sairasta touhua
\\\ paha ei oo ykskään ihminen, toinen vain heikompi toista...\\\ (kirj. joku taikauskoinen)
Mutta ihan oikeesti ...
PAHA on joka ikinen ihminen, lainopettajat etunenässä!
Room. 3:12
kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet;
ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.
1. Kor. 6:5
Teidän häpeäksenne minä tämän sanon.
Eikö teidän joukossanne sitten ole yhtäkään viisasta, joka voisi ratkaista veljien välin?
Lakkaa uskomasta noitaloruihin ettei muka paha ole kukaan!
Luultavasti tarkoitatkin vain itseäsi, että Sinä et ole paha?
Room. 11:32
Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen,
että hän kaikkia armahtaisi.
Gal. 3:22
Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli,
annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.
Emme elä kalevala-hengestä emmekä shakespieren filosofiasta, vaan "jokaisesta
sanasta joka Jumalan suusta lähtee".
Samaa kitkerää sappinestettä näyttää palstalle valuvan heidän suustaan kuin
anne-elinankin.
Ap.t. 8.
22 Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa-jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan.
23 Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä."
24 Niin Simon vastasi ja sanoi: "Rukoilkaa te minun edestäni Herraa, ettei minulle tapahtuisi mitään siitä, mitä te olette sanoneet".
Joten panehan linkki sinne missä alex tai Sirkka_Iita tai anne-elina ovat levittäneet kitkerää sappinestettä suustaan..
Jos et pysty näyttämään toteen panetteluasi niin olet vain valehtelija kuinka uteljas sitten oletkin (Antti) ..
alex
kalevalassa on? Jos Jumalan kymmenen käskyä on annettu vain israelilaisille, niin onhan meille suomalaisille ainakin annettu Kalevala.
Eino Leino ja jatkaa:"Oi, antaos, Herra sa auringon, mulle armosi kultaiset kielet, niin soittaisin laulua sovinnon, ett´ yhtehen sais eri mielet. Ei tuomitse se, joka ymmärtää. Mut laulukin syömiä selittää ja ihmiset toistansa lähemmä vie. Sen kautta käy Jumalan tie."
hymyilen sinulle' hamehelma
Kun kerran tuollaista väität, niin on reilua että näytät ne toteen! Elikä siis voisitko luetella ne harhat tänne jotka olet havainnut uskova_1, n kirjoituksissa!?
Itse olen kyllä havainnut että hän on varoittamassa niistä harhauskomuksista joissa adventistit elävät! Elikä = (juutalainensapatti/tutkivatuomio oppi)!
Kumpainenkin on harhaoppia, sillä Kristuksessa ei "vietetä" juutalaista sapattia, koska Jeesus itse on sapatin Herra! Ymmärrätkö? Jos olet uskossa Kristukseen, niin sinulla on "sapatti koko ajan sydämessäsi"!!! Sapatti on annettu juutalaisille, ei Kristityille! Ja tuo tutkivan tuomion oppi on silkkaa Ellenismiä vailla Raamatun opetuksen tukea! Kristus omalla "verellään kertakaikkiaan sovitti syntimme golgatan ristillä" niitä ei siis enään ole olemassa! Ellen G White,n tutkivantuomion oppi on siis silkkaa harhaoppia, josta kehoittaisin sinunkin pysyvän kaukkana jos kerran mielit päästä muiden uskovien ja Kristuksen kanssa taivaan kirkkauteen kun tämä maallinen aika jättää!
(1Tim 1:9)!
Terv, mathetes :)
Toteennäyttää? Mutta Riitan viestithän eivät muuta olekaan kuin juuri
toteennäyttämistä! Syytätte Riittaa kaikesta mistä pitäisi syyttää Elleniä
tai hänen seuraajiaan!
Kirjoititkohan Antti tuon viestisi minulle hiukan hätäisesti!?
Mitähän jos lukisit viestini hieman tarkemmin!
Minähän vastasin kirjoitukseen jossa nimim, uskova_1,tä syytettiin harhaopetuksesta! Siis että Riitan syyttäjän on tuotava todisteet väitteelleen että uskova_1 opettaa harhaoppia!
Lue siis ensin se kirjoitus kunnolla johon vastasin ja sitten minun kirjoitukseni, niin huomaat että kritiikkisi minulle oli tyystin tarpeeton ja virheellinen!
Terv, mathetes
Siis ilman vertauksia hän ei puhunut heille yhtään mitään. Muun muassa vertaus kylväjästä katotetusta helmestään ja muun muassa helvetistä on Riitta tehnyt uskoville lämpöisen paratiisin, tänne unikuva maailmaansahan Riitta metsästää sieluja oikein tosi mielessä. Satuilia tätinä Riitta on mainio oman AVK kanssa.
Yleensä heillä on kirjoitusten päivitykset oikein.
### Ne pitää näyttää toteen uusi
Kirjoittanut: mathetes / 25.5.09 / klo 12:08
Kun kerran tuollaista väität, niin on reilua että näytät ne toteen! Elikä siis voisitko luetella ne harhat tänne jotka olet havainnut uskova_1, n kirjoituksissa!?
Itse olen kyllä havainnut että hän on varoittamassa niistä harhauskomuksista joissa adventistit elävät! Elikä = (juutalainensapatti/tutkivatuomio oppi)! ###
Joo, olen pahoillani ja häpeissäni - todella ansaitsen helvetin tulen.
Liian hätäisesti luin viestisi. Aivan oikein vaadit Riitan herjaajia toteennäyttämään,
ettei EGW kirjoittanut sitä, mitä Riitta siteeraa heidän omista lähteistään.
Tai vaihtoehtoisesti heidän pitäisi sanoutua irti niistä lähteistä eikä Riittaa syytellä niistä.
Lienenkö monta muutakin Riittaa puolustavaa viestiä huolimattomasti tutkinut ja
luullut niissä syytettävän Riittaa. Aivan ilmeisesti.
Sitäkö tarkoitat että Jeesuksen sanat kaikki ovat valhetta kun hän puhui vain
vertauksilla? Voihan pyhä yksinkertaisuus! Mihin voimme luottaa jos emme edes
Jeesukseen.
Mutta niille joita kiinnostaa uskoa Jeesusta, sanon, että tutkikaapa:
Jeesus ei lainopettajille puhunut kuin vain vertauksilla. Evankelsitahan toteaa,
että Jeesus kertoi opetuslapsille puhuvansa vain heille suoraan. Omilleen!
Vertaukset tosin ovat yhtä totta kuin suora puhe, mutta Jumala ei sallinut
noiden itsensä paaduttaneiden ymmärtää edes vertauksia.
TÄMÄ osio ei kuulu tuolle räpättäjälle tiedoksi tulal mutta teille rakkaat lukiajt:
Matt. 13:9-11
9
Jolla on korvat, se kuulkoon."
10
Niin hänen opetuslapsensa tulivat ja sanoivat hänelle:
"Minkätähden sinä puhut heille vertauksilla?"
11
Hän vastasi ja sanoi:
"Sentähden, että teidän on annettu tuntea taivasten valtakunnan salaisuudet,
mutta heidän ei ole annettu.
Räpättäjille ei Isä paljasta valtakunnan salaisuutta!!!
JA JEESUS JATKAA - OMILLEEN VAAN EI RÄPÄTTÄJILLE:
12
Jolla on, sille annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole,
siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on.
[Matt. 25:29; Mark. 4:25; Luuk. 8:18, 19:26]
13
Minä puhun heille vertauksin, koska he näkevät eivätkä kuitenkaan näe
ja kuulevat eivätkä kuitenkaan kuule eivätkä ymmärrä.
[5. Moos. 29:3; Jer. 5:21; Hes. 12:2]
14
Heissä käy toteen tämä Jesajan ennustus:
-- Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö. Katsomalla katsokaa älkääkä nähkö.
[13:14,15: Jes. 6:9,10 ; Joh. 12:39,40; Ap. t. 28:25-27; Room. 11:8]
15
Sillä paatunut on tämän kansan sydän, vain vaivoin he kuulevat korvillaan ja
silmänsä he ovat ummistaneet, jotta he eivät silmillään näkisi, eivät korvillaan
kuulisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä
parantaisi heitä.
16
"Autuaat ovat teidän silmänne, koska ne näkevät, ja korvanne,
koska ne kuulevat!
[Matt. 16:17; Luuk. 10:23,24]
17
Totisesti: monet profeetat ja vanhurskaat ovat halunneet nähdä mitä te näette,
eivätkä ole nähneet, ja kuulla mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet.
Ellenkään ei saanut nähdä mitä Jeesuksen seuraajat saavat nähdä joka päivä.
huomata mitä olet ansainnut! Ei ole vieläkään myöhäistä tehdä parannus!
Oikein kannustat, sillä onhan tänäänkin tehtävä parannus. Mutta ei se poista
sitä ikuista tosiasiaa, että olen "ansainnut helvetin tuomion".
Luenpa itselleni uudelleen tämän eilisen parannussaarnani:
Sitäkö tarkoitat että Jeesuksen sanat kaikki ovat valhetta kun hän puhui vain
vertauksilla? Voihan pyhä yksinkertaisuus! Mihin voimme luottaa jos emme edes
Jeesukseen.
Mutta niille joita kiinnostaa uskoa Jeesusta, sanon, että tutkikaapa:
Jeesus ei lainopettajille puhunut kuin vain vertauksilla. Evankelsitahan toteaa,
että Jeesus kertoi opetuslapsille puhuvansa vain heille suoraan. Omilleen!
Vertaukset tosin ovat yhtä totta kuin suora puhe, mutta Jumala ei sallinut
noiden itsensä paaduttaneiden ymmärtää edes vertauksia.
TÄMÄ osio ei kuulu tuolle räpättäjälle tiedoksi tulal mutta teille rakkaat lukiajt:
Matt. 13:9-11
9
Jolla on korvat, se kuulkoon."
10
Niin hänen opetuslapsensa tulivat ja sanoivat hänelle:
"Minkätähden sinä puhut heille vertauksilla?"
11
Hän vastasi ja sanoi:
"Sentähden, että teidän on annettu tuntea taivasten valtakunnan salaisuudet,
mutta heidän ei ole annettu.
Räpättäjille ei Isä paljasta valtakunnan salaisuutta!!!
JA JEESUS JATKAA - OMILLEEN VAAN EI RÄPÄTTÄJILLE:
12
Jolla on, sille annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole,
siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on.
[Matt. 25:29; Mark. 4:25; Luuk. 8:18, 19:26]
13
Minä puhun heille vertauksin, koska he näkevät eivätkä kuitenkaan näe
ja kuulevat eivätkä kuitenkaan kuule eivätkä ymmärrä.
[5. Moos. 29:3; Jer. 5:21; Hes. 12:2]
14
Heissä käy toteen tämä Jesajan ennustus:
-- Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö. Katsomalla katsokaa älkääkä nähkö.
[13:14,15: Jes. 6:9,10 ; Joh. 12:39,40; Ap. t. 28:25-27; Room. 11:8]
15
Sillä paatunut on tämän kansan sydän, vain vaivoin he kuulevat korvillaan ja
silmänsä he ovat ummistaneet, jotta he eivät silmillään näkisi, eivät korvillaan
kuulisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä
parantaisi heitä.
16
"Autuaat ovat teidän silmänne, koska ne näkevät, ja korvanne,
koska ne kuulevat!
[Matt. 16:17; Luuk. 10:23,24]
17
Totisesti: monet profeetat ja vanhurskaat ovat halunneet nähdä mitä te näette,
eivätkä ole nähneet, ja kuulla mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet.
Ellenkään ei saanut nähdä mitä Jeesuksen seuraajat saavat nähdä joka päivä.
>>>Joo, olen pahoillani ja häpeissäni - todella ansaitsen helvetin tulen.
uskova_1 on lahkolainen joka niittää mainetta tuomitessaan adventisteja.
Huomaa kuitenkin: ei se että joku muu on vääräässä tarkoita että joku toinen olisi oikeassa vain sen vuoksi.
Se on ollut uskova1 keppihevonen täällä palstoilla. Hän harhauttaa monet vain sillä, että tuomitsee muita (eikä ainoastaan adventisteja) - uskova_1:lle ovat periaatteessa kaikki palstalaiset jotka ovat häntä vastaan adventisteja.
Se painostava "vain minä olen oikeassa" sävy joka telee esiin 99 %:ssa hänen jokaisessa kirjoituksessaan on omavanhurskasta eikä ole edes tarkoitettu keskusteluksi - vaan väitöksiksi. Vidaan rehellisesti sanoa että uskova_1 ei keskustele vaan pilaa keskusteluja, mikä luullakseni on hänen tarkoituksensakin.
Kaikki hänen paniikinomaiset (lähes pakkomielteenomaiset) hyökkäyksensä muita (toisin ajattelevia) vastaan keräävät ison joukon ihmisiä jotka nauttivat sellaisesta - tosisiassa koko touhu muistuttaa koulu kiusaamista jossa jokainen joka ei ole meidän kanssamme on meitä vastaan. Yleensä terveetkin vasta-argumentit kumotaan puoli pilkallisin vastauksin mistä huokuu anti-adventismi ja eräänlainen ylhäältä alas katsominen - josta syytetään haukkumisien kohteeksi joutuneita - kun ne ovat niin typeriä. Sellaiset sanonnat kuin olet saatanan lähettiläs, et ole uskossa, tule uskoon antaa kaiken asiattoman Ellen kritiikin seassa oikean kuvan uskova_1:den mielentilasta. uskova_1 ylentää Ellenin ensin tietämättömien silmissä vetääkseen hänet sen jälkeen lokaan - kun todellisuus on että Ellen oli uskova nainen ja kirjailija joka erehtyi ja oli oikeassakin juuri samalla tavalla kuin me muutkin. Ei ne asiat joissa me olemme oikeassa muutu vääriksi vain siksi että olemme aina silloin tällöin väärässäkin.
Hedelmistään puu tunnetaan ja uskova_1:n hedelmät ovat karvaita, ne eivät ole elämän puusta ..
Riittikö?
Sekö että Jumala on hyljännyt juutalaiskansan ja uudelleenvalinnut adventtikirkon
Israelin kansan tilalle? Vai sekö että EGW on yhä haudan takaakin
"jatkuva todistusten ketju"?
Joskus voisitte selostaa mitä kummia todistuksia tarkoitatte ja mitä tuo "ketju"
tarkoittaa.
En nyt käy pidemmin vastaamaan uskova_1,n kirjoituksista, vastatkoon hän itse niistä, mutta muutama pieni kommentti kuitenkin!
Olen lukenut uskova_1,n kirjoituksia lukemattomia ja yhdessäkään en ole havainnut "raamatulle vierasta oppia"! HÄN EI KIRJOITUKSILLAAN TUOMITSE KETÄÄN YKSILÖIHMISTÄ, VAAN ADVENTISMIN OPIN!!! Ymmärsitkö nyt???
Jos joku kokee tulleensa loukatuksi uskova_1,n kirjoituksista, niin hänen pitää tarkastella asiaa juuri siltä kantilta, että onko tuo oppi jota tunnustaa VT,n juutalaista lakiliittoa, vaiko uusitestamentillista joka tahtoo irroittaa Jeesukseen uskovat ihmiset lainalaisuudesta Kristuksen hengen alaisuuteen jossa on armahdus lainsiteistä Kristuksen ristintyön ja sovituksen tähden! Elikä Kristuksessa vanhurskautunut uskova on irti kaikista lainsiteistä Kristuksen vanhurskauden ja nimen tähden! Ymmärrä siis asia oikein!
Samoin tuo Ellenin G White,n "tutkivatuomio oppi" on pöyrityttävää oppia!
Ja siitäkin uskova_1 koittaa adventisteja herätellä havaitsemaan kuinka adventismi on aivan hakoteillä uskoessaan väärän naisprofeetta Ellenin katalepsia sairauden aiheuttamiin hallusinaatio satuiluihin! Herää nyt siis sinäkin hyvä ystävä ja ota vastaan Kristuksen veren aikaansaama vapautus, joka kertakaikkisesti vapauttaa sinut kaikista lainteoista uskon hengen vapauteen! Lakia ei ole annettu Kristukseen uskovalle vanhurskaalle, vaan "epäuskoisille pahantekijöille".! (1Tim 1:9)!
Kristukseen uskova on siis uskon kautta Kristuksessa vanhurskautunut pois VT,n juutalaisista lainsiteista Kristuksen hengen vapauteen! Pyhä Henki on uskovan ohjaaja joka ohjaa vanhurskaasti oikealle tielle ja irti lainkirjaimesta Kristuksen hengen vapauteen! Ota sinäkin se vapautus vastaan ja irrottaudu pois lainkahleistasi Kristuksen aikaansaamaan vanhurskauteen!
Ystävällisesti siunaten nimim, mathetes!
Kristuksen vanhurskauttama uskon veli! :)
Kuinkahan monta kertaa uskova_1 on tuominnut minutkin ja nimitellyt jos jonkin laisiolla nimityksillä, joten älä kuule veli höpise :)
Sitäpaitsi Riitta puhuu enimmäkseen ADVENTISTEISTA ei adventismista ja Riittalla on jokainen, joka ei ole hänen linjaansa tukemassa adventisti (sillä ei ole mitään väliä - mitä ihmiset kirjoittavat tai sanovat itse - Riitta jankuttaa vain sitä sitä samaa Elleniään jokaiselle niin pian kun hänellä menee sormi suuhun) ..
Joten älä sinäkään puhu asioista joista et ole perillä.
Nyt on tietysti niinkin että ei se minua kiusaa että uskova_1 minun uskostani puhuu enemmän kuin tarpeeksi - (ja aina päin hongikkoa) - mutta se vain että älä kuule puhu sellaista mikä ei ole totta, olen nyt seurannut Riittan kirjoituksia jonkun vuoden ja tiedän mikä tyttö hän on.
Jos te tajuaisitte sen että jokainen joka uskoo omaan kuolemattomuuteen muualla kuin Jumalan yhteydessä on pakotettu uskomaan noita ikuisen piinan harhoja.. siinä on koko pointti - joka ku-olematon (joksi minä heitä nimitän) on myös pakotettu uskomaan joko jokaisen pelastukseen tai sitten elämään ulkopuolella Jumalan valtakunnan. Siitä ei pääse kertakaikkiaan mihinkään.
Ja se ei ole kuin alkua .. Jumalan laki .. siis tahto ... ei olekaan välttämätön elämän säilymiselle.. (ilmankos sitä ollaan poistamassa) Jeesus ei maksanutkaan koko lunastus hintaa !!! ( mutta mitäs siitä kun Jumalan lakikin on jo poistettu) ??? Raamatuun tulee ristiruíitoja joihin teidän täytyy keksiä jos jonkilaísta selitystä. Kuolema onkin "näivettynyt elämä" - "tuhoutuminen" onkin ikuista piinaa !!! Jeesus ei nukkunutkaan "kuolon uneen" kuten Raamattu sen sanoo - eikä noussutkaan kolmantena päivänä esikoisena kuolon unesta..
KAIKELTA TUOLTA harhalta välttyy jos uskoo Raamatun Sanaan sellaisena kuin se on - ilman ihmis oppeja. Kuolema = kuolema, elämä = elämä, Jumalan laki on ikuinen elämän laki jonka Jumala halustaan kirjoittaa jokaisen sydämmeen joka haluaa sen vastaan ottaa. Jeesus lunasti syntiset oikeudenmukaisella lunastuksella - maksoi TÄYDEN LUNASTUS HINNAN - Jeesus kuoli syntisen kuoleman - koska hänellä ei ollut omaan kuolemaan vievää syntiä ja niin edelleen - viimeisenä vihollisista voitetaan kuolema - silloin ei kuolemaa enää ole ja se tarkoittaa että silloin ei syntiä enää ole (sillä synti on tekemistä joka tuhoaa elämää - siis tuho ei ole ikuinen piinaa synnin seurausta) ..
Ja nyt te sitten tulette varoittelemaan meitä ... että alkaisimme uskomaan olevamme ku-olemattomia erossa Luojastamme, alkaisimme uskomaan että Kaikkivaltias ja kaikkiviisas Luoja olisi luonut suurimman osan meistä johonkin kärsimyksen paikkaan, että Jeesuksen uhri käsittää vain sen että häntä piinattiin ja häväistiin, että Jumalan laki onkin poistettu (että joku voi edes ajatella niin asian vierestä) vaikka Jumalan laki on Jumalan olemuksesta lähtöisin ...
Sanon vain että voe voe - menkää muualle harhailemaan..
Ei kukaan joka on saanut ymmärryksen ala tuohon teidän "uskontoonne" .. Yhtä vähän kuin voisi alkaa "uskomaan" että 2 2=5 tai 6 ta 4,5 sillä 2 2=4 - se on selvä asia.
Ihminen ei voi olla iankaikkinen ilman niitä OMINAISUUKSIA joita siihen tarvitaan - sekin on selvä asia - Raamattu sanoo että ne ominaisuudet ovat olemassa mutta TÄYDELLISINÄ vain Jumalalla - ja siksi myös kuolemattomuus on vain Jumalalla ja sillä joka Hänen tahdossaan elää.
Joka rikkoo lain yhdessä kohdassa - on rikkonut sen täydellisyyden mikä on välttämätöntä iankaikkiselle elämälle - on siis rikkonut koko lain.
Pikku sana Ellenistäkin kun tilaa tuntuu olevan:
Ellen G White on tavallinen ihminen - tavallinen uskova ihminen - joka puhui ja kirjoitti kuin tavallinen uskova ihminen - hän oli oikeassa ja väärässä - kuin tavallinen uskova ihminen on.
Ei ne asiat jotka ovat oikeata puhetta muutu vääriksi, yhtä vähän kuin väärät puheet ja kirjoitukset muuttuvat oikeiksi.
Tällä haluan sanoa vain että jos me alamme todistamaan ihmisestä yksipuolisesti hakemalla haemme vikaa hänestä (ja sitähän meistä jokaisesta löytyy) emmekä koskaan tunnusta että ihminen on myös oikeassa silloin tällöin - sillä ei kukaan meistä ole aina oikeassa - silloin me valehtelemme - koska tahallamme annamme ihmisestä sellaisen kuvan että hän on väärässä kaikessa, jos nytr ymmärrät mistä kirjoitin?
En ole Elleniä kovin paljon lukenut - mutta päätellen siitä mitä täällä on kirjoitettu niin Ellen ei ainakaan väittänyt että ihmiset olisivat ku-olemattomia erossa Luojastaa ja se on tärkeä totuus - ja todistaa ainakin sen että Ellen ei ollut uskossa piina pelkonsa tähden..
"" Kristukseen uskova on siis uskon kautta Kristuksessa vanhurskautunut pois VT,n juutalaisista lainsiteista Kristuksen hengen vapauteen! Pyhä Henki on uskovan ohjaaja joka ohjaa vanhurskaasti oikealle tielle ja irti lainkirjaimesta Kristuksen hengen vapauteen! Ota sinäkin se vapautus vastaan ja irrottaudu pois lainkahleistasi Kristuksen aikaansaamaan vanhurskauteen!
Ystävällisesti siunaten nimim, mathetes!
Kristuksen vanhurskauttama uskon veli! :) ""
Mathetes kenties on Jumalan lähettämänä sua kehottelemassa!
Etkö huomaa sitä minkä kaikki muut hoksaa: olet jumittunut puolustamaan
outoa päähänpinttymääsi. Tahallasi sekoitat kuolemattomuuden ja Jumalan
oikeudenmukaiset rangaistukset.
"" En ole Elleniä kovin paljon lukenut - mutta päätellen siitä mitä täällä on kirjoitettu niin Ellen ei ainakaan väittänyt että ihmiset olisivat ku-olemattomia erossa Luojastaa ja se on tärkeä totuus - ja todistaa ainakin sen että Ellen ei ollut uskossa piina pelkonsa tähden..""
Mikä on mielipiteesi väitteestäsi, Hermanni itte? Todistaako U.T. että Jeesus
puhui vain vertauksilla lainopettajille, mutta suorin sanoin OMILLEEN?
Vai väitätkö että "kyykäärmeen sikiöt" oli enemmän kuin vain vertausta??
En kuullut vastaustasi ...
Antti on jonninjoutava suun soittaja, joka ei Raamattua ymmärrä juuri lainkaan! Luterilaiset ovat pestanneet hänet tänne haukkumaan adventismia!
Kuinkahan paljon häpeät itseäsi kun parjaat uskovia etkä kuitenkaan osaa sanoa
mistä asiasta parjaat. Antti vastaa viesteistää nimellään, sinä tuskit pystyt
itsestäsi vastaamaan ja todennäköisesti oletkin joku holhouksenalainen.
Jumalan holhouksen alla tässä ollaan. Antaudu sinäkin Hänen holhoukseensa!!!
saatanan asiamies.
Tohtorismiehen pitäisi herjaansa liittää edes 1 Raamatunkohta, edes näön
vuoksi. Mutta kun ei tunne Sanaa ja kova halu on raivota Herran seurakunnalle,
niin ... tyhjää täynnä sitten ovat tohtorismiesten viestit.
Minä löysin sentään yhden sanankohdan, mikä on Riittaa varten Raamatussa ...
Ja se sana toistetaan, jotta se olisi jämäkästi sanottu:
Matt. 25:21
Hänen herransa sanoi hänelle: 'Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija.
Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi.
Mene herrasi iloon.'
Matt. 25:23
Hänen herransa sanoi hänelle: 'Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija.
Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi.
Mene herrasi iloon.'
Herra siunatkoon sinua, Riitta, ja varjelkoon sinua!
Sinulla on paljon tietoa, uskoa, toivoa ja rakkautta - ja kärsivällisyyttä.