Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Naisen ejakulaatio

Minä ejakuloin lähes aina orgasmin saadessani. Itse en pidä siitä lainkaan, mutta enpä sitä estääkään voi. Mies tykkää siitä, ja yrittää aina parhaansa saadakseen minut ejakuloimaan. Tiedän, ettei se ole pissaa, mutta silti itsestäni tuntuu samalta kuin pissatessa. Tykkäävätkö miehet ihan oikeasti siitä?
214295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Veit sanat suustani. Piti juuri kysyä samaa. Asia on melko uusi minulle ja olen "paniikissa" koska niin käy. Ennenkin on käynyt mutta en ole ihan tajunnut sitä.

Äänestä
  • Orgasmissa ruumiintoiminnot ikäänkuin laukeavat ja normaali kontrolli on poispäältä.
    Miehestä on ihana todeta kumppanistaan ko. tila!
    Eli ruiskikaa täysillä vaan!
    Niinhän mieskin tekee.
    Kaikkein ihaninta on "saada" naamalleen suuseksissä.

    Äänestä

Antaisin mitä vain, jos vaimoni siihen pystyisi, ja antaisi tulla naamalleni. Nauti omasta nautinnostasi!

Äänestä

Olen saanut onnekseni kaksikin kertaa kumppanikseni ejakuloivan naisen. Edelleen olen iavan hullaantunut, vaikka tästä on jo vähän aikaa. Siinä mies tuntee todella antaneensa jotain kun nainen laukeaa niin että nesteet roiskuvat. Se on jännittävää ja kiehtovaa. Voi kun olisi sellainen kumppani vielä...

Äänestä

Minulla sama juttu että ejakuloin aika usein... en tosin aina. Aluksi se oli hämmentävää mutta sen jälkeen olen oppinut olemaan ylpeä siitä ja tyytyväinen ett pystyn nauttimaan niin täysillä. Lähes kaikki tapaamani miehetkin ovat olleet tosi otettuja tästä ominaisuudesta..

Silloin roiskuu melkein aina jos saan ratsastaa miehen päällä niin kovaa kuin haluan... sit on kohta miehen vatsa roiskeissa :)

Äänestä
  • Pidin tosiaan koko juttua ihan mysteerinä,mutta sehän onkin ihan totta...

    Äänestä

  • Mulla kans sama. Joskus tuntuu just siltä ikäänku ois päästäny alleen ku saan orkun nii on koko peti märkänä, jo ennenku mies on saanu. Toisinaan hieman nolottanu mut eihän sille mitn voi. Ei tää aina tuu mut aika usein, varsinkin nyt tän uuden miehen kans se on tullu melki joka kerta ku ollaan.. :) Entiä tietääkö mies mitä se on ja miks niin tapahtuu - ku en tiedä itekkään ja sitä oon joskus alussa hiukka ihmetellykkin et mistäköhän mahtanee johtua moinen. Muutenkin märkänä nii sit viel enempi ku ejakulointinesteet alavattalla ja lakanalla.. :O

    Osaako kukaan siis selittää miks tällänen reaktio tulee? Kui yleistä se on naisilla?
    Tää siis tulee mulla ainakin sillon ku saan ite orkun ennen miestä, etenkin päällä ollessani takuuvarma reaktio. :) Joskus mies vähä ihmetelly, et "kylläpäs sitä ollaan märkänä".. Ikäänku ei ymmärtäis mitä se on?! Miten selittää miehelle niin että ymmärtää, jos ei oo aiempaa kokemusta moisesta ejakuloivasta naisesta?! Lukeudunko mä siis näihin harvinaisuuksiin vai?! :D

    Äänestä

Moi

Aivan mahtavaa jos nainen ejakuloi.
antakaa tytöt nesteiden lentää vaan.
Ja tää on ihan oikeesti tykkää siitä ;-)

Äänestä

Välillä onnistuu emännän kanssa, välillä ei.

Äänestä
  • hienoa. UPEAA!!!!

    Äänestä

  • on miehestä kirjoitti:

    hienoa. UPEAA!!!!

    kuitenkin hankalaa heti jälkikäteen.

    Äänestä

todellakin miehenä kokeilla jos nainen ejakuloi orgasmin saadessaan. Minusta se on äärettömän kiihottavaa ja antaisin mitä vain jos saisin joskus sellaisen naisen kanssa harrastaa seksiä :D Toivottavasti joskus sattuu sellainen nainen kohdalle..

Äänestä
  • orgasmin. Ja silloinkin kun mies sormettaa tosi rajusti. Minua haittaa, mutta ukko sanoi että on todella seksikästä. Eikä oo näyttäny haittaavan muuten mutta ei oo kivaa kun sänky on märkä seksin jälkeen :-D mutta tottahan se on että minkäs sille voi tulee jos on tullakseen.

    Äänestä

Onhan se mahtava saada lämpimiä nesteitä suoraan suuhun tai vatsan päälle. Meillä ainakin laitetaan pyyhe jo varulta alle, jos sattuu ejakulaatio tulemaan tai jos en saa kaikkia suuhun. Jos nainen on nauttinut juomaa riittävästi, tulee nestettä enemmän ja se on miedomman makuista.
HERKKUA ! ! !

Äänestä

minä ainekin tykkään ku naiset saavat ejakulaation

Äänestä
  • Ei ollut minun mieleen.. nykyinen sopivan kiihkee ja märkä

    Äänestä

Parasta mitä mies voi saada seksistä kun nainen saa kunnon ejakulaation.Vai pari naista on saanut sen kun ovat olleet päälläpäin.Aivan mahtavaa kun nesteet valuu pitkin vatsaa reisiä.
Minä kyllä tykkään kovasti ja nyt tiedän temppuja miten sen saa aikaan.
Joten naiset antakaa tulla vaan.

Äänestä

aivan tyhjäksi ennen yhdyntää niin ei tule virtsasuihkua

Äänestä
  • Käyn aina virtsalla ennen rakastelua. Kannattaa googlettaa naisen ejakulaatio, jos oletat nesteen olevan virtsaa. Niin ärsyttävää tollanen piruilu, kun ei tiedä asiasta mitään.

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    Käyn aina virtsalla ennen rakastelua. Kannattaa googlettaa naisen ejakulaatio, jos oletat nesteen olevan virtsaa. Niin ärsyttävää tollanen piruilu, kun ei tiedä asiasta mitään.

    Aika kuvottavaa...

    Äänestä


Kommentoi aloitusta


ejakuloiva nainen kirjoitti:

Minä ejakuloin lähes aina orgasmin saadessani. Itse en pidä siitä lainkaan, mutta enpä sitä estääkään voi. Mies tykkää siitä, ja yrittää aina parhaansa saadakseen minut ejakuloimaan. Tiedän, ettei se ole pissaa, mutta silti itsestäni tuntuu samalta kuin pissatessa. Tykkäävätkö miehet ihan oikeasti siitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu