Mikä oli SKDL, olivatko he

Skdl oli kommunistien luoma järjestö, jonka tarkoituksena oli sodan jälkeen saada siihen mukaan suurimman osan sosiaalidemokraateista, mutta pitää valta puolueessa kuitenkin kommunistien käsissä. Samaa strategiaa käytettiin muissakin itäisen Euroopan maissa esimerkiksi Puolan Yhtynyt työväenpuolue. Näin pyrittiin saamaan kansan enemmistö yhteisen puolueen taakse, jota kuitenkin johtivat kommunistit. Itä-Euroopan maissa täälä periaatteella tehtiin vallankaappaukset näennäisen demokraattisesti (missä enemmän missä vähemmän).

Suomessa sosiaalidemokraatit, jotka olivat olleeet mukana hallinnossa käytännössä koko sodan ajan, eivät suostuneet järjestelyyn, jossa he luopuisivat omista järjestöistään jonkun SKDL:n hyväksi. Sosiaalidemokraatit lähtivät vastustamaan nimenomaan kommunistien johtamaa SKDL:ää. Tämä demarien ratkaisu vaikutti maamme tulevaisuuteen ratkaisevasti. SKDL:stä tuli pelkkä kommunistien peitejärjestö, jolla ei milloinkaan ollut todellista valtaa maassa. Suomi ei joutunut muiden Itä-Euroopan valtioiden tavoin kommunismiin. SKDL ajautui ensin pitkään oppositioasemaan, jolloin se kasvatti kannatustaan. Kekkosen taitavan politiikan avulla 1966 SKDL pakotettiin uudelleen hallitukseen. Nyt pidettiin huoli, että puolueella ei ollut hallussaan tärkeitä ministerin salkkuja, kuten 1940-luvun lopulla, mutta hallitusvastuu kuitenkín. Vastuu tehdystä politiikasta mursi, kuten oli tarkoituskin, lopulta puolueen toisiaan vastaan taisteleviksi ryhmiksi. Neuvostoliitto rahoitti oppositiossa olevaa vähemmistöä. SKDL oli enemmistön hallussa ja siis ajautui Neuvostoiliiton mustalle listalle demarien tavoin (hyvksyttyjen keskustapuolue ja vähemmistökommunistit). Lopputulos oli kommunistien luhistuminen käytännössä kahdeksi puolueeksi saman puolueen sisällä. Kommunistien energia, Suomen onneksi, kului keskinäiseen veriseen riitelyyn. Kekkosen ehkä hienoin saavutus Suomen pelastamiseksi!

Vaikkapa Ele Alenius tai Kalevi Kivistö. Vahinko vain, että Neuvostojärjestelmä kutsui heitä hyväntahtoisiksi hölmöiksi. Tiedä sitten mikä heillä oli ilmaisun syynä.

Toisaalta tulee miettineeksi myöskin nimimerkkien Nimierkki tai Hachen motiiveja vaikuttamisen suhteen. Tietenkään en tarkoita sitä, että he olisivat hyväntahtoisia hölmöjä vaan ainoastaan hölmöjä.

Kaikki kansandemokraatit eivät olleeet kommunisteja. Joukossa oli myös muita sosialisteja. Mm. Alenius ja Kivistö olivat näitä muita sosialisteja. He eivät olleet kommunisteja. Suuri osa kansandemokraateista oli kuitenkin kommunisteja, joko enemmistökommareita tai vähemmistökommareita, ja olihan muunkin sortin kommareita.

SKDL:n rivijäsenet eivät enimmäkseen olleet kommunisteja, eivät kuuluneet kommunistiseen puolueeseen, eivätkä aatemaailmaltaan edustaneet kommunisteja.
Aate oli enimmäkseen sosialistinen. Stalin ei ollut puolueen keulahahmo.
Tavallinen rivijäsen vierasti yksilöpalvontaa ja äärilaidan politiikkaa.

Kommunistit olivat pieni äänekäs vähemmistö, jotka eivät ehkä edes tunteneet aatteensa tosiasiallista sisältöä. Teennäinen teoreettinen kommunismi hallitsi puolueen ideologiaa, vaikkakin sen ymmärtäminen on kovin vaikeaa. Ei sellainen istu ainakaan nykyihmisen ajatusmaailmaan.

SKDL:n jäsenten nimittäminen kommunisteiksi oli aivan väärää terminilogiaa. SKDL:n kannattajat olivat kovin kaukana kommunismista.

SKDL oli monessa asiassa hyvin vapaamielinen ryhmittymä. Esim. homoseksuaalisuuden poistaminen rikoslaista oli SKDL:n aloite, jolloin oltiin tilanteessa että mm. Hertta Kuusinen puolusti homojen oikeuksia ja kokoomus vastusti. Nykyään Niinistö ja Stubbikin ovat Kuusisen linjalla. :D

Yksi fiksuista oli Terho Pursiainen joka työrukkasena pudotti Tasi eduskunnasta ja jatkoi suurin äänimäärin tulppana oloaan. Kuvasi hyvin silloisia rintamalinjoja.