Somalien määrä korrelloi positiivisesti kunkin maan vaurauden suhteen. Somalien valtava yhteiskunnallinen panos kansantalouden menestyksen suhteen on ilmiselvää. Tämä on helppo todistaa vertailemalla eri maita.Itä-Euroopan maissa, jotka ovat ylipäätään länsi-Eurooppaa köyhempiä, ei ole juuri lainkaan somaleita. Länsi-Euroopassa eniten somaleita on Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Irlannissa ja Englannissa. Samat maat johtavat myös länsi- Euroopan talouskasvutaulukkoja.
Venäjälle somalit saapuivat jo aiemmin, ja kuinka ollakkaan, Venäjällä on ollut valtava yhä jatkuva talouskasvu ja pörssinousu. Etu-Aasian takapajuisilla alueilla ei sielläkään ole ollut somaleita nostamassa taloutta ylös.
Koko Afrikka on melko köyhää, tästä saavat afrikkalaiset osin syyttää itseään, koska he rasistisesti eivät jostain syystä pidä veljeskansastaan, somaleista. Niinpä somaleita on afrikassa vain tietenkin somaliassa ja hiukan Etiopiassa, joka onkin mukava ja melko kehittynyt maa, ainakin afrikan mittapuun mukaan.
Amerikkojenkin talouskehityksestä huomaamme saman korrellaation. Somalit ovat olleet luomassa vaurautta erityisesti Kanadassa ja USA:n itärannikolla, jotka ovatkin menestyneet jälleen hyvin vertailuryhmäänsä, kuten keskilänteen tai etelän valtioihin verrattuna.
Surullinen lukunsa ovat monet keski-Amerikan ja etelä-Amerikan maat, jotka taistelevat köyhyyden kanssa. Näissä maissa tarvittaisiin nyt kipeästi somaleiden midaksen kosketusta.
Paras esimerkki somaleiden kyvyistä on erityisesti juuri Suomi. Kyvytön ja näköalaton, yksikulttuurinen Suomi joutui v. -90 valtavaan lamaan ja lähes konkurssiin. Suureksi onnenpotkuksemme saimme Suomeen laman pahimmilla hetkillä v. 91-93 merkittävän määrän somaleita.
Kuinka ollakkaan, niin jälleen välittömästi Suomen talous alkoi nousta ja syntyi jopa ilmeisestii juuri somalien organisoimana ns. Nokia-ilmiö ja Suomi nousi jopa uuden teknologian huippumaaksi koko maailmassa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Somalipatsas pystytettävä Marskin patsaan viereen,vihreät ja rkp vois alkaa ajamaan hanketta.
Thors ja Halonen halimassa .Eli mitä saivat aikaan. Kohta pommi sen patsaan kyljessä