Ainaista

vääntöä synnin kanssa.

Vaikka Jumalan sana SELVÄSTI sanoo, EI ELÄÄ ENÄÄ
SYNNISSÄ (EROSSA JUMALASTA, EPÄUSKOSSA)ihminen jonka
Jumala on yhteyteensä saanut saattaa.

Ne jotka LIHAN VALLASSA oman uskon varassa elävät HE ELÄVÄT SYNNISSÄ kun elävät EROSSA JUMALASTA.
Näin he ovat luonnollisia ihmisiä jotka EIVÄT VOI YMMÄRTÄÄ
"Turmeltuneen luontonsa hallitsemat eivät voi olla Jumalalle otollisia."
Ja miten ne jotka Jumalassa ovat on näin:
"Mutta te ette ole turmeltuneen luontonne hallitsemia, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa."

"Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän
tekisi tyhjäksi perkeleen teot.
Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä. sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt."
9139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

mikä on keskustelun ja julistamisen ero? Tai keskustelemisen ja tuomitsemisen? Taikka keskustelun ja oman näkemyksen hehkuttamisen ero?
Saarnaa ja julista toreilla, telttakokouksissa ja omassa lahkossasi, mutta täällä keskustele. Ymmärrätkö?

Äänestä
  • Aloittaja

    Totuuden sanaa niille joille Jumala saa puhua.

    Ei ole konsti ei mikään tuoda sanomaa ihmisten korvasyyhyyn SIIHEN EI OPPEJA
    tarvita kun vaan tuo mitä itse ymmärtää luonnollisen minänsä kanssa.
    Näin on kyllä sovussa tämän maailman kanssa ja tämän maailman herran kanssa,
    ja saa kiitoksensa, maailma kiittää.

    TOISIN on Jeesuksen oman laita he eivät omiaan tuo vaan sitä sanomaa jota EI
    SIEDETTY JEESUKSENKAAN aikana siis Jeesuksen Kristuksen sanomaa SIELUJEN
    PELASTUKSEKSI.

    Äänestä

  • Täällä keskustelupastoilla julistetaan laajalla rintamalla, väkevästi, mitä erilaisimpia eksyttäviä oppeja, nimenomaan ihmisten omia näkemyksiä, ihmisoppeja, ne on puettu keskusteluksi, mutta ovat julistamista laajalla rintamalla, osa tätä rajua eksytystä.

    Tämä nätti ihmisten välinen keskustelu pitää ihmiset erossa Jumalasta, ja se on sen toisen herran tahto, mikä hienosti toteutuu täällä palstoillakin. Ja siihen keskusteluun kun tuodaan Jumalan totuutta, niin sitähän ei siedetä nyt, niinkuin ei siedetty Jeesuksen aikaankaan:

    Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että ette siedä kuunnella, mitä minä sanon.
    Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija, ja valheen isä.
    Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden.

    Äänestä

  • old_profile_41305 kirjoitti:

    Täällä keskustelupastoilla julistetaan laajalla rintamalla, väkevästi, mitä erilaisimpia eksyttäviä oppeja, nimenomaan ihmisten omia näkemyksiä, ihmisoppeja, ne on puettu keskusteluksi, mutta ovat julistamista laajalla rintamalla, osa tätä rajua eksytystä.

    fundamentasistit, hihhuliuskikset virhettään :) Keskustelu on keskustelua ja tämä on keskustelupalsta. Menkää saarnaaja ja julistuspalstoille vaahtoamaan!

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_41305 kirjoitti:

    Täällä keskustelupastoilla julistetaan laajalla rintamalla, väkevästi, mitä erilaisimpia eksyttäviä oppeja, nimenomaan ihmisten omia näkemyksiä, ihmisoppeja, ne on puettu keskusteluksi, mutta ovat julistamista laajalla rintamalla, osa tätä rajua eksytystä.

    Tämä nätti ihmisten välinen keskustelu pitää ihmiset erossa Jumalasta, ja se on sen toisen herran tahto, mikä hienosti toteutuu täällä palstoillakin. Ja siihen keskusteluun kun tuodaan Jumalan totuutta, niin sitähän ei siedetä nyt, niinkuin ei siedetty Jeesuksen aikaankaan:

    Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että ette siedä kuunnella, mitä minä sanon.
    Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija, ja valheen isä.
    Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden.

    mutta ihme ja kumma AINOASTAAN ne tuomitaan jotka tuovat sanomaa
    Jumalan Hengessä, Jumalan Hengen mukaan???

    Näin se menee Jeesuksen sanoma on JOTA EI VOIDA VASTAAN OTTAA, kun SE ON TODELLA SANOMAA jota LIHA, IHMISEN MIELI ei voi kestää, vaan sitä kuullessa
    ilman Jumalan Hengen vaikutusta se saa voimaan pahoin, tulee huono olo,
    rauhattomuutta tai vihaa niitä kohtaan jotka sitä tuovat.

    TOSIASIA kuitenkin on se mitä Jumala sanoo; JOKA USKOO POIKAA ja ON KUULIAINEN POJALLE AINOASTAAN VOI PELASTUA. ON VAIN YKSI TIE.
    Järkyttävää nähdä tuota YHTÄ TIETÄ VASTAAN TAISTELLAAN, kaikki muut tiet
    saavat ola aivan rauhassa.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    koska eksytys paljastuu. Lahkolaisuus on eksytyksen päämaja.

    Äänestä

Pietari polo, joka lankesi ulkokultaisuuteen, eikö hän tehnytkään syntiä, vai eikö Pietari ollutkaan Jumalasta syntynyt ja Pyhällä Hengellä täyttynyt?

Olisiko mitenkään mahdollista, että olet kuitenkin erehtynyt jotenkin?

Voisiko olla niin, että Rakkaus peittää syntien paljouden, toki , eihän tarvitse jos ei syntiä ole.

Entäpä lause Paavalilta:
"Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!
Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!"

Toisaalta tuohan on siteeraus Daavidilta ja lieneekö hän sinun mielestäsi ollut lainkaan uskova,kun alvariinsa lankesi tekemään syntiä. Vielä viimeisilläänkin lasketti kansan vaikka Herra oli ehdottomasti sitä vastaan ja oli vain armoa, että laskijana oli sellainen mies joka epäröi ja loppupelissä jätti leeviläiset laskematta.

Ja monia muita , kumma kyllä Jumalalle otollisia miehiä ja naisia voisi luetella joilla oli omat vikansa ja synnin tekemisensä. Pohdippa vaikka Joosafattia, miksi mies otti ja teki juuri päinvastoin, kuin ainoa Profeetta joka neljänsadan väärän lisäksi rontattiin eteensä ja varoitti häntä lähtemästä Ahabin kanssa sotaan?

Fariseukset, he olivat, usko peli, aivan sydämestään oikeassa toimissaan ja sanoissaan, eivät he valehdelleet tahallaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    SE ON SAMAA ONKO JUMALA TODELLA SANONUT? Vastaus EI OLE ja kuka näin sanoo?

    Näin tuijottaen ENSIN PIETARIIN et tule koskaan Jumalan yhteyteen pääsemään,
    et tule Totuutta näkemään kuin vasta liian myöhään.

    Jeesus sanoo TIEN ISÄN LUO ja jos EI IHMINEN SIIHEN USKO aivan turhaa on silloin ihmisen usko se EI HÄNTÄ PELASTA.

    Millä voitaisiin kumota se mikä Jumalasta on, se on Saatanan toimi tässä maailmassa, nyt ja aina ollut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_34088 kirjoitti:

vääntöä synnin kanssa.

Vaikka Jumalan sana SELVÄSTI sanoo, EI ELÄÄ ENÄÄ
SYNNISSÄ (EROSSA JUMALASTA, EPÄUSKOSSA)ihminen jonka
Jumala on yhteyteensä saanut saattaa.

Ne jotka LIHAN VALLASSA oman uskon varassa elävät HE ELÄVÄT SYNNISSÄ kun elävät EROSSA JUMALASTA.
Näin he ovat luonnollisia ihmisiä jotka EIVÄT VOI YMMÄRTÄÄ
"Turmeltuneen luontonsa hallitsemat eivät voi olla Jumalalle otollisia."
Ja miten ne jotka Jumalassa ovat on näin:
"Mutta te ette ole turmeltuneen luontonne hallitsemia, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa."

"Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän
tekisi tyhjäksi perkeleen teot.
Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä. sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu