Mä en oo helluntailainen, mut tunnistin yhden helluntaipapin kännissä yhdessä pubissa. Petyin. Sama mies vieraili koulussamme kertoilemassa päihteiden käytön vaaroista. Mies ei tuntenut mua, mutta ehdotteli todella sairaita fantasioitaan. Mies jopa yritti "myydä" itseään mulle. Ilmeisesti hän oli tullut meidän kaupunkiin ryppään, jottei häntä tunnistettaisi. Katoin netistä ja totesin että kyseinen mies on yhden eteläsuomen helluntaiseurakunnan pappi. Ymmärrän että ihmisiä ovat papitkin, mutta asia jäi kalvaa mua, lähinnä miehen ehdotusten pohjalta. Toivon asiallisia neuvoja miten edetä asiassa.
helluntaipastori kännissä
58
872
Vastaukset
* Ethän vain ole mustaamismielessä helluntailaisia kohtaan, keksinyt koko jutun, on vähän liian selväsanianen ja perustelut tämän "juoppopapin" toimista liian hyvin tunnistettavissa.
* Sinun tulis kyllä todistaa asia jotekin, väärä todistus on paha synti!- Mitenkään
Mustamaalata heitä!
Itse ihan itse sen tekevät.Maine senkun kasvaa teikäläisillä.Neuvoisin aloittajaa ilmoittamaan asiasta paikkakuntasi hellari seurakunnalle.Ja niinkuin huomaat kannanotoista,kahden todistajan kanssa. - kerron erään
tarinan jonka eräs kertoi eräälle ystävälle, jonka eräs ystävä kertoi toiselle eräälle ystävälle.
Tällaiset jutut ovat yleensä tekaistuja, jopa mahdollisesti mielikuvituksesi tuotetta. Taikka ehkä olet erehtynyt miehestä.
Jos asiassasi olisi perää, niin miksi et kerro että toisetkin voisivat varoa tällaista, eikä olisi edes pelkoa että joudut vastuuseen sanomastasi, koska sehän on kertomuksesi mukaan totta. Mitenkään kirjoitti:
Mustamaalata heitä!
Itse ihan itse sen tekevät.Maine senkun kasvaa teikäläisillä.Neuvoisin aloittajaa ilmoittamaan asiasta paikkakuntasi hellari seurakunnalle.Ja niinkuin huomaat kannanotoista,kahden todistajan kanssa.*"Ja niinkuin huomaat kannanotoista,kahden todistajan kanssa." ? Yksinhän tuo asian oli todennut, jos nyt on totta ollenkaan?
Paljon on juuri helluntailaisista tollasta juttua liikkeellä, vaikkakin vain aniharvoin tuodaan esiin tekijän usko.
Jos tekijän usko tulisi esille esim. kaikissa rikostapauksissa niin sitten huomattaisiin ketkä on listaykkösiä.
Amerikassa asiaa onkin jo tutkittu.
Monille helluntailasille kuten juuri sinulle, rikoksen teko osoittaa sankaruutta joka tuli esille kun annoit lausuntoja Kokkolassa vartijan tappaneesta helluntaisaarnaajasta.
Sankarin viittaa on vasta tällä palstalla aseteltu myös USA:n suurimmalle sarjamurhaajalle (47 varmistunutta murhaa), koska on helluntailaisaarnaaja ja oli alahuuli väpättänyt kun kollega oli lohduttanut.- "pubin" asiakas
Pe.ku kirjoitti:
Paljon on juuri helluntailaisista tollasta juttua liikkeellä, vaikkakin vain aniharvoin tuodaan esiin tekijän usko.
Jos tekijän usko tulisi esille esim. kaikissa rikostapauksissa niin sitten huomattaisiin ketkä on listaykkösiä.
Amerikassa asiaa onkin jo tutkittu.
Monille helluntailasille kuten juuri sinulle, rikoksen teko osoittaa sankaruutta joka tuli esille kun annoit lausuntoja Kokkolassa vartijan tappaneesta helluntaisaarnaajasta.
Sankarin viittaa on vasta tällä palstalla aseteltu myös USA:n suurimmalle sarjamurhaajalle (47 varmistunutta murhaa), koska on helluntailaisaarnaaja ja oli alahuuli väpättänyt kun kollega oli lohduttanut.Nyt en ymmärrä mistä kirjoitat peku? Mua ei kiinnosta helluntailaisuus ja tämän tapauksen jälkeen mitä näin ja kuulin pubissa vielä vähemmän. Sä kirjoitat aidasta ja mä aidanseipäistä? Vai ookko exyny sivustossa??????
"pubin" asiakas kirjoitti:
Nyt en ymmärrä mistä kirjoitat peku? Mua ei kiinnosta helluntailaisuus ja tämän tapauksen jälkeen mitä näin ja kuulin pubissa vielä vähemmän. Sä kirjoitat aidasta ja mä aidanseipäistä? Vai ookko exyny sivustossa??????
enkä suinkaan minä.
Minä kerroin tositapauksista, joista on maallisen oikeuden tuomiot.
Kyseiset tuomiot vaan nostavat henkilön arvoa helluntaiseurakunnissa ainakin näin sivullisen näkökulmasta katsottuna.
Sinä taas kerroit avauksessasi kaksoiselämää viettävästä pastorista joka ei ole kai tehnyt mitään laitonta.
Seurakuntaan ja koulun vastuullisille tahoille siitä voit halutessasi ilmoittaa.
Poliisille ei kannata ilmoittaa jos kukaan ei ole lakia rikkonut tai itse ilmoittaja voi saada syytteen väärästä ilmiannosta joka sekin on rikoslaissa rangaistava teko.- sama(n) "pubin" asiakas
Pe.ku kirjoitti:
Paljon on juuri helluntailaisista tollasta juttua liikkeellä, vaikkakin vain aniharvoin tuodaan esiin tekijän usko.
Jos tekijän usko tulisi esille esim. kaikissa rikostapauksissa niin sitten huomattaisiin ketkä on listaykkösiä.
Amerikassa asiaa onkin jo tutkittu.
Monille helluntailasille kuten juuri sinulle, rikoksen teko osoittaa sankaruutta joka tuli esille kun annoit lausuntoja Kokkolassa vartijan tappaneesta helluntaisaarnaajasta.
Sankarin viittaa on vasta tällä palstalla aseteltu myös USA:n suurimmalle sarjamurhaajalle (47 varmistunutta murhaa), koska on helluntailaisaarnaaja ja oli alahuuli väpättänyt kun kollega oli lohduttanut.Sun kirjotukset ei ole selkokielisiä. Kirjoitit "Monille helluntailaisille kuten juuri sinulle..annoit lausuntoja....Siiis määä eeeennnn oooo hellluuntaailainneenn!
Enka perhana oo anntaannu mitttääänn lausuunntttojjaaa:D Teidän tapponne ei kiinnosta mua! Pekku!Ota iisisti, kyllä se siitä;) Ei ihme että hellareita ei oikee oteta todesta! Te ootte ilmeisesti kaikki, tai ainaki suuri osa, sisältään vammautuneita ja elämälle katkeria "mohikaaneja"?;)
Toisaalta ei ihme et jokku teist lähtee pubii ryyppää ja ehdottelee päättömiä rivouksia! sama(n) "pubin" asiakas kirjoitti:
Sun kirjotukset ei ole selkokielisiä. Kirjoitit "Monille helluntailaisille kuten juuri sinulle..annoit lausuntoja....Siiis määä eeeennnn oooo hellluuntaailainneenn!
Enka perhana oo anntaannu mitttääänn lausuunntttojjaaa:D Teidän tapponne ei kiinnosta mua! Pekku!Ota iisisti, kyllä se siitä;) Ei ihme että hellareita ei oikee oteta todesta! Te ootte ilmeisesti kaikki, tai ainaki suuri osa, sisältään vammautuneita ja elämälle katkeria "mohikaaneja"?;)
Toisaalta ei ihme et jokku teist lähtee pubii ryyppää ja ehdottelee päättömiä rivouksia!En ole sulle tollasta kirjoittanut vaan ihan Mohikaanille sen kirjoitin.
Vastauksenihan on Mohikaanin viestiin.Mitenkään kirjoitti:
Mustamaalata heitä!
Itse ihan itse sen tekevät.Maine senkun kasvaa teikäläisillä.Neuvoisin aloittajaa ilmoittamaan asiasta paikkakuntasi hellari seurakunnalle.Ja niinkuin huomaat kannanotoista,kahden todistajan kanssa."kannanotoista"? Heitit vaan jutun, etkä vastaa kun kysytään, mitä sillä halusit sanoa, koska asia ei mitenkään jäsenny ketjun aiheeseen? Mutta et sitten keskustele, heittelet vaan irtonaisia lauseita, ja ketjuun merkisemättömiä huomautuksia?
Pe.ku kirjoitti:
En ole sulle tollasta kirjoittanut vaan ihan Mohikaanille sen kirjoitin.
Vastauksenihan on Mohikaanin viestiin.sekoilla!
- pubi
Pe.ku kirjoitti:
En ole sulle tollasta kirjoittanut vaan ihan Mohikaanille sen kirjoitin.
Vastauksenihan on Mohikaanin viestiin.Sori Peku! Mä tulkitsin väärin!
- leahim
Pe.ku kirjoitti:
Paljon on juuri helluntailaisista tollasta juttua liikkeellä, vaikkakin vain aniharvoin tuodaan esiin tekijän usko.
Jos tekijän usko tulisi esille esim. kaikissa rikostapauksissa niin sitten huomattaisiin ketkä on listaykkösiä.
Amerikassa asiaa onkin jo tutkittu.
Monille helluntailasille kuten juuri sinulle, rikoksen teko osoittaa sankaruutta joka tuli esille kun annoit lausuntoja Kokkolassa vartijan tappaneesta helluntaisaarnaajasta.
Sankarin viittaa on vasta tällä palstalla aseteltu myös USA:n suurimmalle sarjamurhaajalle (47 varmistunutta murhaa), koska on helluntailaisaarnaaja ja oli alahuuli väpättänyt kun kollega oli lohduttanut.Ei se alahuulen vipattaminen auta,
asia pitää sopia omaisten kesken.
Vaikka ihminen katuu,
se ei riitä.
Pitää PYYTÄÄ ANTEEKSI!
Sankareitahan nämä entiset
murhamiehet ja rikolliset
lahkolaisten piirissä ovat.
Tyyliin että:
"minun isänipä on lentokapteeni!
-Mutta MINUN isänipä rakentaa lentokenttää!" - h2o
ja mitään ei ole tapahtunut. Tunnen montakin helluntailaista jotka käyvät baareissa,enkä koe asiaa mitenkään omituisena, saatikka syntinä.Asiahan riippu täysin siitä,mitä siellä käyttäytyy,se on se pointti.
- Anonyymi00040UUSI
h2o kirjoitti:
ja mitään ei ole tapahtunut. Tunnen montakin helluntailaista jotka käyvät baareissa,enkä koe asiaa mitenkään omituisena, saatikka syntinä.Asiahan riippu täysin siitä,mitä siellä käyttäytyy,se on se pointti.
puhekin kännissä riippuu kuinka kännissä on...
saatanan vallassahan sitä on kun alkoholia... alkoholikaan ei o vaara... viiniähän ne kittaa muualla maailmassa joka ruokiksella,,, mutta känni onkin eri asia. Kännihakuisuus on Saatanasta ja siksi
manaa se Saatana helvttiin , eli pappi manaajalle heti !
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000010791679.html
- hellari83
Ilmoita kyseisen pastorin seurakunnalle. Ja jos ehdottelut olivat sinun yksityisyyttäsi loukkaavia, tee rikosilmoitus poliisille.
Nimenomaan pappien kohdalla täytyy heidän tekemisensä viedä oikeuden eteen. Olivan sitten minkä uskonnon edustajia tahansa. Nimenomaan heidän pitäisi olla esimerkkeinä omilleen sekä niille joiden kanssa ovat tekemisissä.
Heidän rikkomuksiinsa on syytä puuttua ajoissa, eikä katsoa läpi sormien. - vaikuttaa..
..mutta, jos siinä on perää, ja olet varma ettet ole törmännyt vain esim kaksoisolentoon, kerro ihmeessä kys. seurakuntaan asiasta, varovasti kysyen onko tämänsuuntaista tapahtunut kyseisen pastorin osalta aikaisemmin.
nostettu syytös, pitää todistaa kahden tai kolmen todistajan tuella, muutoin se jää vaan huhupuheeksi. Kaiketi sinulla sellaisessa yleisessä paikassa oli todistajia, joita voit pyytää vahvistamaan tarinasi?
* Minua vastaan kerran nostettiin syyte, elää vieläkin, kadulta siepatun kahden väärän todistajan nojalla on syytetty rattijuoppoudesta, ja se on valheellista ja väärää todistusta lähimmäisestä, sekä Suomen lain edessä rikos väärästä todistuksesta.
* Kannttaa siis sinunkin hankkia oikeat todistajat, muutoin juttu on täysi ankka!- swind
Onko h-seurakunnan työntekijöiden takia suomen laissa joku poikkeus?
Kyllä normaalisti vähempikin todistusaineisto riittää.
Ja aloittajalle: jos tarinasi on tosi, ei muuta kuin ilmoitus poliisille, kyllä se sitten aikanaan tulee seurakunnankin tietoon. Eivät ehdi väliin hyssyttelemään. swind kirjoitti:
Onko h-seurakunnan työntekijöiden takia suomen laissa joku poikkeus?
Kyllä normaalisti vähempikin todistusaineisto riittää.
Ja aloittajalle: jos tarinasi on tosi, ei muuta kuin ilmoitus poliisille, kyllä se sitten aikanaan tulee seurakunnankin tietoon. Eivät ehdi väliin hyssyttelemään.* Raamattu opettaa uudessaTestamentissä, että seurakunnan vanhinta vastaan nostettu syytö pitää todistaa kahden tai kolmen todistajan salla.
- swind
Mohikaani_27 kirjoitti:
* Raamattu opettaa uudessaTestamentissä, että seurakunnan vanhinta vastaan nostettu syytö pitää todistaa kahden tai kolmen todistajan salla.
kyllä minäkin tuon tiesin, mutta kysyinkin suomen laista. Tietääkseni suomessa noudatetaan suomen lakia, eikä raamatun. Onneksi, sillä varsinkin vanhan testamentin laki on todella julma.
Siis edelleen: Miksi pitäisi olla kolme todistajaa, yksikin riittää mainiosti, ja poliisin tehtävä on selvittää suomen lain mukaan, onko rikosta tapahtunut, jonka jälkeen syyttäjä päättää viedäänkö asia oikeuteen. Ja jos viedään, on oikeuden asia punnita riittääkö näyttö.
Ette te tietääkseni lain yläpuolella ole, vaikka välillä siltä tuntuukin, puheidenne perusteella. Jos tuo kolmen todistajan vaatimus ei ollut sinulta tahallinen yritys vesittää juttu, niin ajatteleppas vähän tarkemmin mitä julkisesti esität, ettei tule noustua lain yläpuolelle. Epäilen, että herrasi ei sitä hyväksyisi. - Poliisi..
swind kirjoitti:
kyllä minäkin tuon tiesin, mutta kysyinkin suomen laista. Tietääkseni suomessa noudatetaan suomen lakia, eikä raamatun. Onneksi, sillä varsinkin vanhan testamentin laki on todella julma.
Siis edelleen: Miksi pitäisi olla kolme todistajaa, yksikin riittää mainiosti, ja poliisin tehtävä on selvittää suomen lain mukaan, onko rikosta tapahtunut, jonka jälkeen syyttäjä päättää viedäänkö asia oikeuteen. Ja jos viedään, on oikeuden asia punnita riittääkö näyttö.
Ette te tietääkseni lain yläpuolella ole, vaikka välillä siltä tuntuukin, puheidenne perusteella. Jos tuo kolmen todistajan vaatimus ei ollut sinulta tahallinen yritys vesittää juttu, niin ajatteleppas vähän tarkemmin mitä julkisesti esität, ettei tule noustua lain yläpuolelle. Epäilen, että herrasi ei sitä hyväksyisi.Toteaa onko rikosta tapahtunut,ja jos vastaajalla on omatunto hän myöntää teon.Mutta hellareilla ei omaatuntoa ole!Se on nähty juttu.
swind kirjoitti:
kyllä minäkin tuon tiesin, mutta kysyinkin suomen laista. Tietääkseni suomessa noudatetaan suomen lakia, eikä raamatun. Onneksi, sillä varsinkin vanhan testamentin laki on todella julma.
Siis edelleen: Miksi pitäisi olla kolme todistajaa, yksikin riittää mainiosti, ja poliisin tehtävä on selvittää suomen lain mukaan, onko rikosta tapahtunut, jonka jälkeen syyttäjä päättää viedäänkö asia oikeuteen. Ja jos viedään, on oikeuden asia punnita riittääkö näyttö.
Ette te tietääkseni lain yläpuolella ole, vaikka välillä siltä tuntuukin, puheidenne perusteella. Jos tuo kolmen todistajan vaatimus ei ollut sinulta tahallinen yritys vesittää juttu, niin ajatteleppas vähän tarkemmin mitä julkisesti esität, ettei tule noustua lain yläpuolelle. Epäilen, että herrasi ei sitä hyväksyisi.kyllä helluntailaiset tuomitaan käräjä oikeudessa aivan samanlain mukaan kuin muutkin maassa asuvat.
Jumala vaan on suojannut seurakunnan vanhimmat turhilta syytöksiltä, koska seurakuntalaisista puhutaan mielellään pahaa joissakin piireissä. Siksi pitää olla seurakunta järjestyksen mukaan 2 tai 3 todistajan sana. Tällä ei ole mitään tekemistä Suomenlain kanssa, jos sinneasti joku joutuu, niin siellä on maanlaki, eikä seurakuntajärjestys. Eikä ole kysymys mistään laista, vaan seurakunta järjestyksestä.
* Mutta vaikeaa näitä on ulkopuolisille selittää, kun ei ymmärretä vaikka mitenpäin asian sanoisi! Että ei seurakunta järjestys tarkoita lain yli, eikä ali menoa. Herra nimeomaan on tämän järjestyksen seurakuntaan antanut, että Hän hyväksyy kyllä, kun mitään ylitykisä eikä alituksia tapahdu!- swind
Mohikaani_27 kirjoitti:
kyllä helluntailaiset tuomitaan käräjä oikeudessa aivan samanlain mukaan kuin muutkin maassa asuvat.
Jumala vaan on suojannut seurakunnan vanhimmat turhilta syytöksiltä, koska seurakuntalaisista puhutaan mielellään pahaa joissakin piireissä. Siksi pitää olla seurakunta järjestyksen mukaan 2 tai 3 todistajan sana. Tällä ei ole mitään tekemistä Suomenlain kanssa, jos sinneasti joku joutuu, niin siellä on maanlaki, eikä seurakuntajärjestys. Eikä ole kysymys mistään laista, vaan seurakunta järjestyksestä.
* Mutta vaikeaa näitä on ulkopuolisille selittää, kun ei ymmärretä vaikka mitenpäin asian sanoisi! Että ei seurakunta järjestys tarkoita lain yli, eikä ali menoa. Herra nimeomaan on tämän järjestyksen seurakuntaan antanut, että Hän hyväksyy kyllä, kun mitään ylitykisä eikä alituksia tapahdu!Kunhan taas halusin huomauttaa teille, että ensisijainen laki suomessa on suomen laki. Olen ollut huomaavinani teidän hyvin herkästi unohtavan sen vastauksissanne.
Tavallaan ymmärrän sen, koska tiedän Herran antaman seurakuntajärjestyksen olevan teille tärkein (oma tulkintani). Voisitte silti ottaa huomioon, näin julkisella palstalla, että ulkopuoliset ei ymmärrä sitä.
Jos en olisi tietänyt mistä puhut, olisin tulkinnut vastauksesi niinkuin kirjoitin. Et ottanut sitä huomioon puhuessasi kahdesta tai kolmesta todistajasta.
Tulkitsin puheesi ylimielisyydeksi, jos näin ei ollut, pyydän anteeksi, sillä olisin toki voinut maltillisemminkin asiasta huomauttaa.
Aiheetta enempään, hyvää jatkoa. - pubi on kirkkoni;)
Joteski tuntuu ko luin mohari sun juttujas, et sult o jääny elämä elämättä? En oo paljon näill sivuill käyny, mut nyt halusin kysyy vähä neuvoa ja myös sain..en kyllä sulta. Toisaalta oot mielenkiintoinen tyyppi ja varmaa pirun yksinäinen? Ooppa rehellinen ittelles!? Kyllä sä kahden oluen arvonen oot:D...Eikö? Älä provosoidu, se käy sydämen päälle ja muilla on hauskaa sun kustannuksella;)
pubi on kirkkoni;) kirjoitti:

mitään menettänyt, vaikka et ole palstalla ollutkaan! Ja tämäkin vierailusi on aivan asiaton ja turha provo. Mikä lie luulet olevasi lausumaan asioita joita provossasi esille tuot. Tyhmyyttäsi se ainakin ilmentää!
swind kirjoitti:
Kunhan taas halusin huomauttaa teille, että ensisijainen laki suomessa on suomen laki. Olen ollut huomaavinani teidän hyvin herkästi unohtavan sen vastauksissanne.
Tavallaan ymmärrän sen, koska tiedän Herran antaman seurakuntajärjestyksen olevan teille tärkein (oma tulkintani). Voisitte silti ottaa huomioon, näin julkisella palstalla, että ulkopuoliset ei ymmärrä sitä.
Jos en olisi tietänyt mistä puhut, olisin tulkinnut vastauksesi niinkuin kirjoitin. Et ottanut sitä huomioon puhuessasi kahdesta tai kolmesta todistajasta.
Tulkitsin puheesi ylimielisyydeksi, jos näin ei ollut, pyydän anteeksi, sillä olisin toki voinut maltillisemminkin asiasta huomauttaa.
Aiheetta enempään, hyvää jatkoa.* "< Älä ota huomioosi syytettä vanhinta vastaan, ellei ole kahta tai kolmea todistajaa.>"
* Tällä ei siis ole mitään tekemistä, ei maallisen lain, eikä Jumalan lain kanssa. On pelkästään seurakunnallinen ohje ja neuvo!- pubin asiakas no 2
Mohikaani_27 kirjoitti:
mitään menettänyt, vaikka et ole palstalla ollutkaan! Ja tämäkin vierailusi on aivan asiaton ja turha provo. Mikä lie luulet olevasi lausumaan asioita joita provossasi esille tuot. Tyhmyyttäsi se ainakin ilmentää!
Millais se nyt Mohikaani menikää..Joka toista tyhmäksi sanoo...?
No joo, et ole vaivan arvoinen edes provosoitavaksi. Annas ko mä arvaan.
1. Luonteesi on vaikea, sen täytyy olla, kun Jumalakaan ole päässyt sitä muokkamaan edes vähä Kristuksen kaltaiseksi?
2. Asiaton ja pinnallinen elämän tyyli huokuu sinusta...minne on unohtunut rakkaus?
Hedelmistään puu tunnetaan. Sinut on punnittu ja köykäiseksi havaittu;)
3. Eli olet menettänyt ensirakkuden hehkun, josta kehoitetaan pitämään kiinni. Et ole edes ärsyttävä, vaan säälittävä;)
4. Luulet, huom. luulet olevasi suuri "rohfeetta", mutta kun et ole sitäkään, niin eikö se harmita kamalasti?
5. Sä et tule kuulluksi, koska et ole palava etkä kylmä, vaan penseä.
6. Toivon että olisit valinnut Tien, jota kulkea. Nyt et ole tiellä kulkija vaan tien vieressä istuja, joka valittaa ja voivottelee tien kulkijoiden ulkoisia vammoja. Vaarallisinta on antaa neuvoja tiellä hoiperteleville ihmisille. Vaara on siinä että sun neuvot eivät helpota tiellä kulkijoita, vaan toimintasi tähden suuri osa lopettaa tiellä kulkemisen. Jeesus muuten sanoi: Minä olen tie......
7. Laitostumisesi on hyydyttänyt sinut paikoillesi, enkä näe toivoa sinun kohdallasi enää. Taivaaseen tietty meet, mutta sinne pyrkijöitä estät ilmeisesti tietämättäsi. Pahinta on se jos toimit tietoisesti.
ps. kirjoitin pubin asiakkaan puolesta, koska ennen olen pubin asiakas numero 2 kuin Mohikaani no 1 ;)
Siunausta kuitenkin kummallekin! - leahim
pubin asiakas no 2 kirjoitti:

Siunausta kuitenkin kummallekin!En olisi itse keksinyt!
Toisen ohi kulkeminen.
Toisen yli kulkeminen.
Näit kyllä asian mielenkiintoisesta
vinkkelistä!
Osasit pukea sen sanoiksi. - swind
Mohikaani_27 kirjoitti:
* "< Älä ota huomioosi syytettä vanhinta vastaan, ellei ole kahta tai kolmea todistajaa.>"
* Tällä ei siis ole mitään tekemistä, ei maallisen lain, eikä Jumalan lain kanssa. On pelkästään seurakunnallinen ohje ja neuvo!Tuo sinun olisi pitänyt kertoa jo ensimmäisessä viestissäsi.
Annoin sinulle mahdollisuuden lopettaa kunniallisesti, muttet sitä käyttänyt.
Älä enää jankkaa, etkö tajunnut, että sinä olit se, jonka olisi pitänyt pyytää anteeksi.
Nyt teet itsestäsi vain tyhmän minun silmissäni, ja luultavasti muidenkin. - ilmaan ilman vaikutusta
swind kirjoitti:
Onko h-seurakunnan työntekijöiden takia suomen laissa joku poikkeus?
Kyllä normaalisti vähempikin todistusaineisto riittää.
Ja aloittajalle: jos tarinasi on tosi, ei muuta kuin ilmoitus poliisille, kyllä se sitten aikanaan tulee seurakunnankin tietoon. Eivät ehdi väliin hyssyttelemään.Nimittäin, jos sinulla ei ole todistajia väitteeseesi, jää se todennäköisesti otsikon: "sanaa sanaa vastaan" alle, eikä sitä voi lain edessä näyttää toteen.
Pahimmassa tapauksessa joudut itse syytteenseen väärän todistuksen antamisesta. - leahim
Mohikaani_27 kirjoitti:
* Raamattu opettaa uudessaTestamentissä, että seurakunnan vanhinta vastaan nostettu syytö pitää todistaa kahden tai kolmen todistajan salla.
Onko seurakunnan vanhin
sitten jotenkin "isoarvoisempi.."
Jaa saa arvovaltaisempaa kohtelua?
Kuulostaa omatekoiselta säännöltä...
Muistampa erään tapauksen.
Vanhimmiston veli "lainasi"kolehtirahat.
Ja miten kävi..
no asia painettiin tietysti villasella.
Eikä kyseinen "veli" edes
pyytänyt anteeksi seurakunnalta
tekoaan! - poissi
Mohikaani_27 kirjoitti:
* Raamattu opettaa uudessaTestamentissä, että seurakunnan vanhinta vastaan nostettu syytö pitää todistaa kahden tai kolmen todistajan salla.
muutenhan täällä olisi kivityksiä,sun muuta.
- noin on
niin nimi esiin,kai sulla on siihen pokkaa! Muuten asiattomasta ilmiannosta seuraa rangaistus sinulle.Sähköposti osoitteesi pystytään jäljittämään.
- swind
Ei se vielä ole mikään ilmianto, kysehän oli vasta neuvojen kysymisestä.
Ja , vaikka tarina ei olisi totta, se on silti vain provo, joita täällä kyllä piisaa. Kuka niitä kaikkia ehtisi tutkimaan, eikä ole mielestäni edes tarpeellista. Aika kesy. - ollenkaan
swind kirjoitti:
Ei se vielä ole mikään ilmianto, kysehän oli vasta neuvojen kysymisestä.
Ja , vaikka tarina ei olisi totta, se on silti vain provo, joita täällä kyllä piisaa. Kuka niitä kaikkia ehtisi tutkimaan, eikä ole mielestäni edes tarpeellista. Aika kesy.Keksitty koko tarina. Mustamaalausta niin kuin Mohikaani sanoi.
- vastaushan
ollenkaan kirjoitti:
Keksitty koko tarina. Mustamaalausta niin kuin Mohikaani sanoi.
on kieltää asia, vaikka ryyppäämistä ja huoraamista ym. hinttailua tapahtuu myös helluntalaisten piireissä. Onhan asioita tullut julkisuuteen myös aiemminkin.
- "pubin" asiakas
swind kirjoitti:
Ei se vielä ole mikään ilmianto, kysehän oli vasta neuvojen kysymisestä.
Ja , vaikka tarina ei olisi totta, se on silti vain provo, joita täällä kyllä piisaa. Kuka niitä kaikkia ehtisi tutkimaan, eikä ole mielestäni edes tarpeellista. Aika kesy.Tiedän helluntailaisuudesta todella vähän. Siksi näkemäni ja kokemani tapaus järkytti ja hämmästytti mut täysin. Kiitän teitä jotka annoitte asiallisia neuvoja. Toivon että ymmärrätte etten tämän jälkeen halua olla missään tekemisissä kirkkokuntanne kanssa. Paras ystäväni on poliisi, joten käännyn hänen puoleensa. Hyvää kesän odotusta teille kaikille.
- "pubin" asiakas
Sen helluntaipapin jutut olivat aikaspaljon samanlaisia ko sun. Sähköposti osotteet kiinnosti sitäkin. Rangaistukset olivat yx lempiaihe miehellä. Onx sul pokkaa? oli papin käyttämä lausahdus. Mies oli ja myös melko asiaton. Myis varmaan äitinsäkin;)
tai ainakin ilmiantaisi:D
- Dryomys
Jos et oo helluntalainen, mitä ihmettä sä oikein helluntailaisesta saarnaajasta noin kauheesti huolta kannat? Oih, oisko munkin pitänyt lähtee kirkuen karkuun, kun känninen armeijan pappi tuli linja-autoon ja istui viereeni puhumaan törkeyksiä. Naureskelin vain mielessäni, että "Onpa siinä oikein sanansa mukainen mies, hah,hah" ja pysyttelin mahdollisimman kaukana koko äijästä niin kauan kuin hän samoissa maisemissa pyöri.
- ..............
Niin, sulle on tullut erilaisia vastauksia, joku ehdotteli poliisille ilmoittamista, ilmeisesti nk epämääräisten ehdottelujen takia??? Tuskin juopottelun....
Mut jos sä olet täysi-ikäinen niin ei sille mitään poliisit tee, ja täytyyhän sun olla jos kerran bubissa istuksit itsekin.
Jos juttusi on totta, eikä provo, kehoittaisin ottamaan yhteyttä siihen seurakuntaan jossa tuo tyyppi on hommissa, tai oman paikkakuntasi seurakuntaan, asia sen verran vakava että se täytyy tuoda julki.
Muistuttaisin kuitenkin että Jumala ei ole synnin takana, elikä Hän ei ole syyllinen siihen jos uskovaksi tunnustautuva tekee syntiä.
Jumalan suhteen sinä yksin olet itsestäsi vastuussa ei kukaan muu, ei edes se huonoa elämää viettävä uskova. Älä torju Häntä Jumalaa. Hän ei ole ihminen.
Kysynkin sulta; kuinka on sun sielus laita?
Morjens!- edelleen "pubin" asiakas
Voikko suomentaa tai sepittää mulle mitä tarkoittaa "kuinka on sun sielus laita?"
Vai onx siin joku kirjoitus virhe? Samoin Häntä Jumalaa...heh heh..onx Jumalalla sun mielestä häntä;) Sepitä ny jotain... - Torspo123
edelleen "pubin" asiakas kirjoitti:
Voikko suomentaa tai sepittää mulle mitä tarkoittaa "kuinka on sun sielus laita?"
Vai onx siin joku kirjoitus virhe? Samoin Häntä Jumalaa...heh heh..onx Jumalalla sun mielestä häntä;) Sepitä ny jotain...Oletko sinä uskossa? Oletko matkalla taivaaseen vai helvettiin? Älä torju Jumalaa sen tähden, että ihmiset tekevät virheitä ja ovat raadollisia. Jumala ei sitä ole. Hän on rakkaus.
- menee
Torspo123 kirjoitti:
Oletko sinä uskossa? Oletko matkalla taivaaseen vai helvettiin? Älä torju Jumalaa sen tähden, että ihmiset tekevät virheitä ja ovat raadollisia. Jumala ei sitä ole. Hän on rakkaus.
taivaaseen bubin kautta..heko.
- pubin asiakas
Torspo123 kirjoitti:
Oletko sinä uskossa? Oletko matkalla taivaaseen vai helvettiin? Älä torju Jumalaa sen tähden, että ihmiset tekevät virheitä ja ovat raadollisia. Jumala ei sitä ole. Hän on rakkaus.
Mitä sä tarkoitat kun kysyt, Oletko sinä uskossa? Älä torju Jumalaa. Oletko matkalla taivaaseen vai helvettiin?. Outoja asioita mulle. Multa o kerran uimahalli saunas kysyny yx mies ett ootko uskossa. ainoa jota voin hänelle vastata että oon nyt saunassa. Jumalaa en ole tietääkseni koskaan torjunu? Viimex torjuin kyll yhden kännisen hellaripapin;) Enhän mä minkään helvettii halua..haluun taivaaseen. Teidän helluntailaisten kielenkäyttöä on joskus tosi vaikeaa ymmärttää.
Jos Jumala on rakkaus, niin et vastaa mulle mitään. morjens;) - .............
pubin asiakas kirjoitti:
Mitä sä tarkoitat kun kysyt, Oletko sinä uskossa? Älä torju Jumalaa. Oletko matkalla taivaaseen vai helvettiin?. Outoja asioita mulle. Multa o kerran uimahalli saunas kysyny yx mies ett ootko uskossa. ainoa jota voin hänelle vastata että oon nyt saunassa. Jumalaa en ole tietääkseni koskaan torjunu? Viimex torjuin kyll yhden kännisen hellaripapin;) Enhän mä minkään helvettii halua..haluun taivaaseen. Teidän helluntailaisten kielenkäyttöä on joskus tosi vaikeaa ymmärttää.
Jos Jumala on rakkaus, niin et vastaa mulle mitään. morjens;): D juu...häntä ja jne...pilkku unohtui ja sanojen järjestys hiukan väärä.
Sillä sielus laita jutulla vain halusin herätellä sinua ajattelemaan omaa suhtautumistasi Jumalaan ja Hänen tarjoamaansa pelastukseen Jeesuksessa.
Sillä sinä vastaat siitä kerran Jumalan valkean valtaistuimen edessä, niin kuin tuo mainitsemasi pastorikin omista asioistaan.
Kukaan ei voi silloin puolustella itseään sanomalla; " että kun tuo ja tuo uskova oli niiiiin kamala" jne, "siksi en välittänyt kutsustasi Jumala".
Jokainen, sanoin jokainen joutuu tilille vain ja ainoastaan omista valinnoistaan ja asioistaan.
Ja huom, tällä en puolusta aloituksessa mainitsemiasi asioita.
Se on sitten, morjens ja Jumalan Rakkaus vetää sinua parannukseen. :)
- mathetes
Sana sanoo "kaikki on luvallista. mutta kaikki ei ole hyödyksi"!
Esimerkkivastauksena vain! Tiedän erään kirkon toimessa olen sukulaiseni kautta lukuisia vieläkin räikeämpiä tapauksia luterilaisten pappien taholta! En käy nyt silti asiaa tässä puimaan mitä ne ovat, mutta eivät kuitenkaan kovin Jumalan henkeä ylentäviä asioita eikä Kristuksen kirkastukseksi! Suoranaista syntielämää kuitenkin ovat!
Olen itse ollut aikoinaan vahvasti alkoholin siteissä kiinni (n,30v sitten), mutta Jumalan armosta olen saanut siitä vapautua uskon kautta Kristuksessa, siksi minä itse ajattelen että olisi hyvä jos uskova Jumalan mies ja nainen voisivat omalla raittiilla esimerkillään näyttää esimerkkiä raittiudesta lähimmäisilleen, sillä eihän mikään ole niin hyvä ja vahva todistus muille ihmisille Jumalan toimivasta voimasta kuin juuri selkeä elämänmuutos entiseen jos esim, alkoholi, on ollut aiemmin suuri ongelma!
Mutta jos kertomasi henkilö on ollut oikeasti pahennusta herättävä käytöksellään ja jos pystyt sen vielä todistamaan, ja jos tiedät hänen seurakuntansa, niin ota ihmeessä kyseiseen seurakuntaan yhteys ja kerro tuon ihmisen Jumalattomat tempaukset sinne, esim, seurakunnan vanhimmiston puheenjohtajalle! Seurakunnan vanhimmisto on se elin joka on vastuussa siitä mitkä ja ketkä seurakunnassa saavat vaikuttaa! Raamattu opettaa kyllä selkeät kurinpidolliset toimenpiteet tällaisiin asioihin!- hellari83
No toi ei kyl oo kristillistä. Kerro mistä kohtaa tuon löysit, ja mistä kirjasta?
Ainakaan kristilliseen opetukseen ei kuulu tuo että kaikki olisi luvallista.
Mutta se on, että ihminen itse tekee valinnan tehdä hyvää tai pahaa, mutta uskovaisella ihmisellä on Pyhän Hengen tuoma tarve tehdä hyvää toisille. On sitten eri asia, kuka kuuntelee Pyhän Hengen ääntä ja kehoitusta. Eivätkä kaikki edes kuuntele omaatuntoaan vaan vaientavat sen.
Hiljattain kuulin erään tarinan naisesta, jolla ei ollut minkäänlaista kielitaitoa eikä taitoa oppia uusia asioita, mutta lähti silti vähillä varoillaan Kiinaan lähetystyöhön. Hän lähti seuralaiseksi toiselle, leskeksi jääneelle vanhalle rouvalle. Rouvan kuoltua hän jäi yksin ja rukoili itselleen aviomiestä kotimaastaan. Myös hänen kotimaansa kotiseurakunta rukoili asian puolesta. Myöhemmin tämän nuoren lähettinaisen kotiovelle kertyi lauma orpolapsia, jotka hän otti huostaansa. Eräänä päivänä hän näki tuttavansa, jolle hän kertoi rukouksestaan saada aviomies, johon tämä vastasi: Englannissa oli mies, jolle Jumala oli puhunut, että hän on aviomiehesi, hän ei totellut Jumalaa. Niinpä nainen eli yksin 100 orvon kanssa, joista hän huolehti.
Ja sanoohan Benny Hinn'kin että kun Jumala pyysi häntä evankelioimistyöhön, eikä hän meinannut suostua. Jumala sanoi, sitten sinä olet jo kolmas joka kieltäytyy tästä palvelustehtävästä. Niinpä Benny Hinn sitten kuitenkin suostui palvelustehtäväänsä. - mathetes
hellari83 kirjoitti:
No toi ei kyl oo kristillistä. Kerro mistä kohtaa tuon löysit, ja mistä kirjasta?
Ainakaan kristilliseen opetukseen ei kuulu tuo että kaikki olisi luvallista.
Mutta se on, että ihminen itse tekee valinnan tehdä hyvää tai pahaa, mutta uskovaisella ihmisellä on Pyhän Hengen tuoma tarve tehdä hyvää toisille. On sitten eri asia, kuka kuuntelee Pyhän Hengen ääntä ja kehoitusta. Eivätkä kaikki edes kuuntele omaatuntoaan vaan vaientavat sen.
Hiljattain kuulin erään tarinan naisesta, jolla ei ollut minkäänlaista kielitaitoa eikä taitoa oppia uusia asioita, mutta lähti silti vähillä varoillaan Kiinaan lähetystyöhön. Hän lähti seuralaiseksi toiselle, leskeksi jääneelle vanhalle rouvalle. Rouvan kuoltua hän jäi yksin ja rukoili itselleen aviomiestä kotimaastaan. Myös hänen kotimaansa kotiseurakunta rukoili asian puolesta. Myöhemmin tämän nuoren lähettinaisen kotiovelle kertyi lauma orpolapsia, jotka hän otti huostaansa. Eräänä päivänä hän näki tuttavansa, jolle hän kertoi rukouksestaan saada aviomies, johon tämä vastasi: Englannissa oli mies, jolle Jumala oli puhunut, että hän on aviomiehesi, hän ei totellut Jumalaa. Niinpä nainen eli yksin 100 orvon kanssa, joista hän huolehti.
Ja sanoohan Benny Hinn'kin että kun Jumala pyysi häntä evankelioimistyöhön, eikä hän meinannut suostua. Jumala sanoi, sitten sinä olet jo kolmas joka kieltäytyy tästä palvelustehtävästä. Niinpä Benny Hinn sitten kuitenkin suostui palvelustehtäväänsä.Kirjoitit-
>>>Ainakaan kristilliseen opetukseen ei kuulu tuo että kaikki olisi luvallista. - hellari83
mathetes kirjoitti:
Kirjoitit-
>>>Ainakaan kristilliseen opetukseen ei kuulu tuo että kaikki olisi luvallista.nyt ymmärsin.
Kyllä selvennyksesi perusteella ymmärtää asian ytimen helpostikin, ainakin uskovainen.
- helluntailaisten.
Paattisilla solussa opin.
Eli jos ryyppää niinpaljon, että tulee oksennus on se syntiä, muuten ei.
Humalan piikkiin voi laittaa mitä vain.
helluntailaisilla ei ole tärkeää Raamatun sana ja sen käskyt vaan, helluntailaiset. 14:24 Mutta jos tie on sinulle liian pitkä, niin ettet voi kantaa kannettavaasi, koska se paikka, jonka Herra, sinun Jumalasi, on valinnut asettaakseen siihen nimensä, on sinulle liian kaukana, - sillä Herra, sinun Jumalasi, on sinua siunaava -
14:25 niin muuta se rahaksi, pane raha kääröön, ota käteesi ja mene siihen paikkaan, jonka Herra, sinun Jumalasi, valitsee,
14:26 ja osta sillä rahalla kaikkea, mitä haluat, joko raavaita tai lampaita, viiniä tai väkijuomaa, kaikkea, mitä mielesi tekee, ja syö siellä Herran, sinun Jumalasi, edessä ja iloitse, sinä ja perheesi.
14:27 Äläkä jätä osattomaksi leeviläistä, joka asuu sinun porttiesi sisäpuolella, sillä hänellä ei ole osuutta eikä perintöosaa sinun rinnallasi.
14:28 Joka kolmas vuosi tuo kaikki kymmenykset sinä vuonna saamastasi sadosta ja pane ne talteen porttiesi sisäpuolelle.
14:29 Ja sitten tulkoon leeviläinen, jolla ei ole osuutta eikä perintöosaa sinun rinnallasi, niin myös muukalainen, orpo ja leski, jotka asuvat sinun porttiesi sisäpuolella, ja he syökööt ja tulkoot ravituiksi, että Herra, sinun Jumalasi, siunaisi sinua kaikissa kättesi töissä, joita teet.
en tiedä mitä vastaisin Raamatun pohjalta, kuitenkin saattaa olla että kyseinen Pappi eli Leeviläinen oli antamassa Jumalalle vuotuisia tahi 3:n vuoden välein annettavia kymmenyksiä. :) :D
Tämä on Raamatun mukaista kymmenyksien antamista.
No se seikka että on sitten "ehdotteli todella sairaita fantasioitaan" on ikävää ja varsin epäraamatullista käytöstä. Valitettavasti hyvin useat helluntaipastorit juuri näin tekevät.
Jos sitten ei tämä hurskas helluntai pappi ollut antamassa Jumalalle kiitosta ja kunniaa Herran avusta ja huolenpidosta on asia todella vakava.
Itse kuitenkin uskoisin että hänen jalo ja rehellinen mielen laatu oli nyt viinin ja oluen samentama, niin saattaa kyädä, kuitenkaan ei ole syytä hyljätä tätä Jumalan antamaa mahdollisuutta iloita ja kiittää Luojaa ja hänen kaikkia tekojaan.
osta sillä rahalla kaikkea, mitä haluat, joko raavaita tai lampaita, viiniä tai väkijuomaa, kaikkea, mitä mielesi tekee, ja syö siellä Herran, sinun Jumalasi, edessä ja iloitse, sinä ja perheesi
tämä on Jumalan tahdo, mitä tulee sitten irstaisiin ehdotuksiin ja saastaisiin tarjouksiin ei ole Jumalan mielen mukaista.
Älä kuitenkaan kaikkia hurskaita helluntai uskovia tämän tapauksen johdosta arvostele, uskoisin että vielä on muutama rehellinen Jumalaa pelkäävä jäljellä. ainakin toivon sitä.
Ps. saako tähän millään näitä ihania ja paljon kertovia pieniä kuvakkeita laitettua ??
Vaikka coolit mustat lasit, ja naurava iloinen suu ?Löysin tuolta suomi24 uskontojen uhrit sivuilta tälläisen kirjoituksen. Onkohan kyseessä sama pastori? Jos on, niin kyllä hänen seurakuntansa jäsenten tulisi puuttua asiaan ja pian!
Näin helluntailaiset...
Kirjoittanut: ex-uskova / 15.8.08 / klo 18:25
Tässä pieni esimerkki lahkolaisuudesta:
Olen vajaa 30-vuotta vierestä seurannut hyvinkin arvostetun ja kehutun helluntaiseurakunnan pastorin eloa. Hyvinkin läheltä, kyseessä on nimittäin isäni.Toki nykyään olen pelastanut itse tuolta sekopäiseltä lahkolta,nimeltä helluntailaiset ja katkaissut välini tähän maailman tekopyhinpää ihmiseen.Olen jo itsekin vanhempi ja harvoin pidän yhteyttä äitini kanssa,jolta kuulen kerta toisensa jälkeen että asiat eivät ole muuttuneet. Äidin miljoonista rukouksista huolimatta.
Isäni siis tosiaan toimii parhaillaankin helluntaiseurakunnan pastorina,toiminut jo monen monta vuotta. Sunnuntaisin saarna tuolista huudetaan hallelujaa ja ihmisiä tulee uskoon. Sitten hymyillään ja taputellaan seurakuntalaisia ja kerätään rahat omaan taskuun. Ikävä kyllä kun tämä pastori-naamari kotona riisutaan,alta paljastuu sovinistinen alkoholisti, jota ei pelota virkavalta eikä tuonpuoleinen. Isäni juo alkoholia reilusti,polttaa,kiroilee ja puhuu rivoja,pahoinpitelee perhettään niin henkisesti kuin fyysisesti,pettää vaimoaan,käy seurakunnan rahoilla maksullisissa ja maksamattomissa naisissa tallinnassa,katselee illat pornoa koneeltaan ja tekee mitä tahansa rahasta.
Äitini on sidottuna tähän jumalan mieheen,koska ero olisi synti.
Aina silloin tällöin pastori jää kiinni jollekkin seurakuntalaiselle epäilyttävästä toiminnasta,mutta tälläiset ihmiset hiljennetään hyvinkin nopeasti.
Äitini siis odottaa ihmettä,jota koskaan ei tule käymään ja leikkii hengellään ollessaan samassa talossa tämän sekopään kanssa. En ymmärrä miten hän jaksaa vuosi toisensa jälkeen hymyillä sunnuntai kokouksessa ja vakuutella että mustelmat tuli kaatuessa rappusista.
Itse tiedän että mikään ei ole sitä miltä näyttää.Kannaattaa varmaan pari kertaa miettiä ennenkuin seuraavan kerran ryhtyy kuuntelemaan pastoria.
Ehkä isäni onkin juuri sinun seurakuntasi pastori?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6125707- Anonyymi00041UUSI
Kyllä ne kaikki on amerikan homoja.
Pakko olla.
Hyvä juttu sitten kun voivat kannattaa homoutta, mennä kulkueeseen ja olla siten kunnon ihmisiä. - Anonyymi00042UUSI
Hyvähän se tietenkin on jos kääntyy hihhulista kunnon kännääväksi ihmiseksi.
- Anonyymi00043UUSI
Vieläkö tämä päähenkilö kännäilee ja hymyilee, kun onviistoista vuotta jo aikaa kulunut ?
Uudempiakin näkyy olevan kirkollisella puolella kuten päivän Sanomat kertoo. - Anonyymi00044UUSI
Olipa se kumma tietää minkäverran tuossa pitkässä tarinassa on valetta ja totta!
Minä en usko että missään on sellaista helluntain seurakuntaa jossa kännääjä toimii pastorina, se on yksinkertaisesti pulun tuubaa! - Anonyymi00045UUSI
Olisihan se surkeaa jos kääntymystä tuohon suuntaan ei olisi tapahtunut. Jos aina vain känniläiset tulee uskoon ja heistä tulee herjattavia hihhuleita.
Olisi todella kiva ja oikein jos kääntymystä ja herätystä tapahtuu siihenkin suuntaan, että hihhulista tulee kännääjä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2522328- 1921704
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä501379Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad511057- 41846
- 15827
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31810Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23788Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25786Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647