Raamattu

Raamatussa on melkoisen viisaitakin sananlaskuja ja neuvoja elämää varten ja joskus ne sananlaskut saavatkin tuntemaan että " hei tämä kirjahan on erittäin miellyttävä sivistysoppikirja". Mutta sitten kokonaisuuden pilaa nämä hemmetin magia jutut tyyliin " käveli veden päällä ja on kaikkivaltias silloin " tai Noa keräsi kaikkia maailman eläinlajeja ja rakensi arkin ennen 7 päivän kulumista, kestäen vuoden arkissa näiden miljoonien eläinten kanssa," tai nousi ylös taivaaseen. Kaikenhuippu oli tämä että peikot tanssivat nuotion ympärillä vuohien k ja metsän eläinten kanssa.

Siis Raamatussa on hyviä sananlaskuja jotka ovat loistavia ohjeita elämää varten mutta itsessään koko eepos on samaa tasoa järkevyydessään kuin Nalle puhin kuvakirjat. Niin ja kukatahansa pystyy tuollaisen eepoksen väsäämään vaikka viikossa.
15228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Nalle Puh -kirjoissa tosin on Raamattua enemmän kokonaisvaltaista syvällistä viisautta ja elämänfilosofiaa, onhan niistä tehty kirjakin, Nalle Puh ja Tao, joka syvällisyydessään hakkaa Raamatun 6 - 0 tarvitsematta ryhtyä halpaan yleisökosiskeluun mässäilemällä väkivallalla ja seksillä.

Äänestä
  • liittyy kasvissyönti. Nalle Puh pitää hunajasta, ei Ihaan takapotkasta.

    Kollimaattori löytää Raamatusta kehoituksia väkivaltaan ja seksiin,

    siitäkin huolimatta että kyseinen kirja ohjaa siveyteen ja rauhaan.

    Vieläkään en ymmärrä miksi näin on; ehkäpä joku saksi oikeat sivut.

    Äänestä

  • Puraton. kirjoitti:

    liittyy kasvissyönti. Nalle Puh pitää hunajasta, ei Ihaan takapotkasta.

    Jos olet avannut kirjan oikeasta kohtaa, niin olet varmasti huomannut
    miten Raamattu kehottaa orjuuttamaan ihmisiä, silpomaan ihmislapsia
    ja tarttumaan miekkaan.

    Tyypillinen uskiksen olkiukko: en tällä kertaa ole väittänyt löytäneeni Raamatusta kehotuksia väkivaltaan tai seksiin, vaan kirjoitin Raamatun mässäilevän väkivallalla ja seksillä. Tiedät kyllä mitä sinun Raamatun mukaan pitää tehdä esimerkiksi homoille miehille ja henkilölle, jonka sisältä puhuu vainaja- tai tietäjähenki.

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    minun tehdä homoille jotain? Mitäpä minä voisin asialle tehdä.

    Löydän kehoituksen rakastaa vioista huolimatta, jopa vihamiestä.

    En pelkää homouden tarttuvan. Ylipäätään olen aikalailla fobiaton.

    Ei homous järkytä mielenrauhaani, vaikken sitä luonnollisena pidä.

    Jos se on ilmaistun tahdon vastainen, vastuu kaiketi valinnan tehneellä.

    Pidättäytyminenkin on valinta. Niin hetero- kuin homosuhteissa.

    Toinen ei vain käsitä miten elämästä voi nauttia ilman ruokaa tai seksiä.

    Tylsempää lienee sillä jonka koko elämä lepää näiden kahden varassa.

    Vainaja- ja tietäjähengistä minulla ei ole kokemusta. Onko sinulla?

    Äänestä

  • old_profile_32785 kirjoitti:

    Jos olet avannut kirjan oikeasta kohtaa, niin olet varmasti huomannut
    miten Raamattu kehottaa orjuuttamaan ihmisiä, silpomaan ihmislapsia
    ja tarttumaan miekkaan.

    avanneeni kirjan juurikin oikeasta kohtaa. Se ei ollut kyseinen kohta.

    Toki jos pidät kyseistä itsellesi sopivana, minkä minä sillekään voin.

    Lopputulos näyttäisi varmaankin juuri siltä miltä maailma jo näyttää.

    Jos polkuja on kaksi, valitsisitko sinä juuri tuon mainitsemasi polun.

    Vai miksi tuot esiin juurikin tätä pimeää puolta, pitääksesi sen elossa?

    en pakene keskustelua, pitäydyn; "Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi".

    Ei ole Raamatussa ihmiselle tuomiovaltaa annettu, mitä siihen voi sanoa.

    "Pitäkää käskyt ja rakastakaa lähimmäistänne niinkuin itseänne".

    Eiköhän jokaiselle se viimeinen päivä tule, ennemmin tai myöhemmin.

    Silloin kai viimekädessä selviää mitä asiaa ajoi ja mitä leipää söi.

    Toinen uskoo valkeuteen toinen pimeyteen. Valintakysymys kaiketi.

    "miksi tuot esiin juurikin tätä pimeää puolta, pitääksesi sen elossa?"

    Minäkö sen olen Raamattuun kirjannut? Minäkö siitä olen vastuussa?

    Äänestä

  • Puraton. kirjoitti:

    en pakene keskustelua, pitäydyn; "Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi".

    Ei ole Raamatussa ihmiselle tuomiovaltaa annettu, mitä siihen voi sanoa.

    "Pitäkää käskyt ja rakastakaa lähimmäistänne niinkuin itseänne".

    Eiköhän jokaiselle se viimeinen päivä tule, ennemmin tai myöhemmin.

    Silloin kai viimekädessä selviää mitä asiaa ajoi ja mitä leipää söi.

    Toinen uskoo valkeuteen toinen pimeyteen. Valintakysymys kaiketi.

    "Toinen uskoo valkeuteen toinen pimeyteen."

    Aika mustavalkoista sanon. Parempi olisi totuutta

    silmiin katsoa. Maailma on valoa ja varjoja. Puraa sekä

    eripuraa. Toiset kirjoittaa asiaa ja toiset pelkkää kuraa.

    Äänestä

  • old_profile_32785 kirjoitti:

    "Toinen uskoo valkeuteen toinen pimeyteen."

    Aika mustavalkoista sanon. Parempi olisi totuutta

    silmiin katsoa. Maailma on valoa ja varjoja. Puraa sekä

    eripuraa. Toiset kirjoittaa asiaa ja toiset pelkkää kuraa.

    ylläolevaan tekstiin; viimeisen henkäyksen jälkeiseen hetkeen.

    Ateisti uskoo pimeyden tuloon, uskova valoon astumiseen.

    Äänestä

  • Puraton. kirjoitti:

    ylläolevaan tekstiin; viimeisen henkäyksen jälkeiseen hetkeen.

    Ateisti uskoo pimeyden tuloon, uskova valoon astumiseen.

    "Ateisti uskoo pimeyden tuloon, uskova valoon astumiseen."

    Minä uskon elämään ennen kuolemaa.

    Äänestä

  • Puraton. kirjoitti:

    minun tehdä homoille jotain? Mitäpä minä voisin asialle tehdä.

    Löydän kehoituksen rakastaa vioista huolimatta, jopa vihamiestä.

    En pelkää homouden tarttuvan. Ylipäätään olen aikalailla fobiaton.

    Ei homous järkytä mielenrauhaani, vaikken sitä luonnollisena pidä.

    Jos se on ilmaistun tahdon vastainen, vastuu kaiketi valinnan tehneellä.

    Pidättäytyminenkin on valinta. Niin hetero- kuin homosuhteissa.

    Toinen ei vain käsitä miten elämästä voi nauttia ilman ruokaa tai seksiä.

    Tylsempää lienee sillä jonka koko elämä lepää näiden kahden varassa.

    Vainaja- ja tietäjähengistä minulla ei ole kokemusta. Onko sinulla?

    Olla kaltaisesi Rusinat pullasta -kristitty on tietysti nykyisellä Suomen lainsäädännöllä viisas päätös, mutta eikö se ole sitä teeskentelyä ja ulkokultaisuutta julistaa Raamatun sanaa todeksi ja oikeaksi sekä sen käskyjä noudatettaviksi mutta samalla jättää nykylainsäädännön kannalta "ikävät" käskyt toteuttamatta?

    En tietenkään yllytä sinua rikkomaan Suomen lainsäädäntöä ja noudattamaan vain Raamatun sanaa, sehän olisi barbariaa, mutta ymmärtänet syyn miksi "kristittyjä" voi perustellusti pitää teeskentelevinä, omahyväisinä, henkistä laiskuutta rakastavina, tekopyhinä ja valehtelevina pelleinä, joilla on seteliselkäraka ja hyvin nöyristelevä, lammasmainen luonne.

    Äänestä

  • old_profile_32785 kirjoitti:

    "Ateisti uskoo pimeyden tuloon, uskova valoon astumiseen."

    Minä uskon elämään ennen kuolemaa.

    näkyvään jokainen uskoo. En minä sanonut uskovan välttelevän elämää.

    Uskova vain pyrkii pitämään sen elämänsä annettujen raamien sisällä.

    Yhtälailla elämän polkua astelee niin ateisti kuin uskova. Ero lienee usko.

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Olla kaltaisesi Rusinat pullasta -kristitty on tietysti nykyisellä Suomen lainsäädännöllä viisas päätös, mutta eikö se ole sitä teeskentelyä ja ulkokultaisuutta julistaa Raamatun sanaa todeksi ja oikeaksi sekä sen käskyjä noudatettaviksi mutta samalla jättää nykylainsäädännön kannalta "ikävät" käskyt toteuttamatta?

    En tietenkään yllytä sinua rikkomaan Suomen lainsäädäntöä ja noudattamaan vain Raamatun sanaa, sehän olisi barbariaa, mutta ymmärtänet syyn miksi "kristittyjä" voi perustellusti pitää teeskentelevinä, omahyväisinä, henkistä laiskuutta rakastavina, tekopyhinä ja valehtelevina pelleinä, joilla on seteliselkäraka ja hyvin nöyristelevä, lammasmainen luonne.

    on massojen rahan kumartamista. Nöyryys on tahdon kunnioittamista.

    Älä tapa, on käsky. Rakasta lähimmäistä kuin itseäsi, on kehoitus.

    Nöyristelevä ja lammasmainen tappaa silti, ihmisen käskystä.

    Mitä ne mainitsemasi "ikävät" käskyt siis ovat? 10 käskyä ylittävät ohjeet?

    Äläkä viitsi tähän raapaista jotain uhrimenosymboliikkaa, joka ei avaudu.

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Olla kaltaisesi Rusinat pullasta -kristitty on tietysti nykyisellä Suomen lainsäädännöllä viisas päätös, mutta eikö se ole sitä teeskentelyä ja ulkokultaisuutta julistaa Raamatun sanaa todeksi ja oikeaksi sekä sen käskyjä noudatettaviksi mutta samalla jättää nykylainsäädännön kannalta "ikävät" käskyt toteuttamatta?

    En tietenkään yllytä sinua rikkomaan Suomen lainsäädäntöä ja noudattamaan vain Raamatun sanaa, sehän olisi barbariaa, mutta ymmärtänet syyn miksi "kristittyjä" voi perustellusti pitää teeskentelevinä, omahyväisinä, henkistä laiskuutta rakastavina, tekopyhinä ja valehtelevina pelleinä, joilla on seteliselkäraka ja hyvin nöyristelevä, lammasmainen luonne.

    tulisi varmaankin olla ihminen. Teeskentelyä ja ulkokultaisuutta on maailma

    täynnä. Kukaan ei voi toimiaan perustella sillä että: "mutta mutta, tuo yllytti."

    Maailmahan juurikin pakottaa fyysiseen ahkeruuteen, henkisen kustannuksella.

    Kun mikään ei riitä- asenne johtaa lopulta siihen että ihmisyys kuolee pois.

    Jeesukseen ja opetuksiinsa istuvat siis mielestäsi: tekopyhä, omahyväinen,

    henkisesti laiska, epärehellinen, rahanahne, nöyristelevä, lammasmainen?

    Minun mielikuvani mukaan ennemminkin: aito, vilpitön, henkisesti vahva,

    rehellinen, rahalleko ahne :), nöyrä, suoraselkäinen, omassaan vahva.

    Seuraajat puhukoot jokainen omasta puolestaan, sanaan se ei vaikuta.

    "Ihmisyyttä minä teiltä haluan enkä urhimenoja". - jostain kohtaa Raamattua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kososaki obeida kirjoitti:

Raamatussa on melkoisen viisaitakin sananlaskuja ja neuvoja elämää varten ja joskus ne sananlaskut saavatkin tuntemaan että " hei tämä kirjahan on erittäin miellyttävä sivistysoppikirja". Mutta sitten kokonaisuuden pilaa nämä hemmetin magia jutut tyyliin " käveli veden päällä ja on kaikkivaltias silloin " tai Noa keräsi kaikkia maailman eläinlajeja ja rakensi arkin ennen 7 päivän kulumista, kestäen vuoden arkissa näiden miljoonien eläinten kanssa," tai nousi ylös taivaaseen. Kaikenhuippu oli tämä että peikot tanssivat nuotion ympärillä vuohien k ja metsän eläinten kanssa.

Siis Raamatussa on hyviä sananlaskuja jotka ovat loistavia ohjeita elämää varten mutta itsessään koko eepos on samaa tasoa järkevyydessään kuin Nalle puhin kuvakirjat. Niin ja kukatahansa pystyy tuollaisen eepoksen väsäämään vaikka viikossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu