Hei äidit ja isät!
Olemme kaksi viimeisen vuoden varhaiskasvatukseen suuntautuvaa sosionomiopiskelijaa Jyväskylän Ammattikorkeakoulusta (JAMK). Valmistelemme juuri opinnäytetyötämme, johon tarvitsisimme hieman teidän vanhempien apua.
Opinnäytetyömme aiheena on ”Lorut ja laululeikit varhaisen vuorovaikutuksen tukena”. Toteutamme opinnäytetyötämme seuraavanlaisin keinoin, joihin toivoisimme teidän vanhempien osallistuvan:
Olemme perustaneet Facebook –sivustoon ryhmän nimellä ”Laululeikein ja loruin”, jonka tarkoituksena on kerätä teitä vanhempia jakamaan, oppimaan ja keskustelemaan laululeikeistä ja loruista. Tämän lisäksi olemme lisänneet keskustelualueelle aiheen ”opinnäytetyömme kysely”, johon toivoisimme halukkaiden vanhempien osallistuvan. Toivomme vastauksia laatimaamme kyselyyn niiltä isiltä ja äideiltä, joilla on tällä hetkellä 0-2 -vuotias lapsi perheessä. Tarkemmat ohjeet löydätte varsinaisesta aiheesta ryhmässämme.
Jos et omista Facebook –tiliä tai et halua osallistua ryhmään, mutta haluaisit osallistua kuitenkin kyselyymme, niin laitathan meille sähköpostia osoitteeseen [email protected] .
Toivomme runsasta osallistumista ryhmäämme sekä kyselyyn! Kiitämme jo etukäteen jokaista kyselyyn osallistunutta!
Marjaana Hauta & Saila Leinonen
puh.: 050-3086054 / 050-4642637
sähköposti: [email protected] / [email protected]
Tarvittavat Internet –osoitteet:
http://www.facebook.com – Täällä voit luoda tilin, jos sinulla sellaista ei vielä ole
Ryhmämme löydät Facebookin haun kautta nimellä Laululeikein ja loruin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hieno idea, kerrassaan!
Ottakaapa ja etsikää kaikki Espoon ja Helsingin asukaspuistot ja leikkipuistot.
Niillä on usein äiti-lapsi ryhmiä jo valmiina ja ne vois kokeilla kanssa teidän idistä!
Tai saisitte sitä kautta lisää äitejä/isiä mukaan.
t. yks espoolainen sossuopisk!