Molemmatko?

Ap.t.8:38 kertoo, että kumpikin astui veteen.
Tälläkin kohdalla perustellaan uudestikastajien suoritustavassa upotuskastetta.

Mutta jos veteenastuminen todisti molemmista, sekä kastajasta että kastettavasta, sukelsivatko he yhdessä?
B) vain jompikumpi?
19104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Jos veden määrä jotain ratkaisee, niin kaste on suoritettava läntisellä Tyynellämerellä Mariaanien haudan kohdalla, sillä siellä on vettä noin 11 km:n syvästi.

Kuitenkaan Raamattu ei sano veden määrästä mitään.

Kun Johannes kastoi Jeesuksen parannuksen kasteella, niin ei ainakaan suoraan sanota mitään upotuskasteesata ja taisipa olla Jordanilla Betanian lähistöllä kahlauspaikka (Joh.1:28).

Jeesuksen kastetta esittävä pieni mosaiikkityö on Ravennassa, Italiassa ortodoksisessa kastekirkossa. Siinä on jopa kuvaus kuinka Johannes nostaa vettä pienellä astialla Jeesuksen päälle. No tämän ei tietenkään tarvitse todistaa mitää, vaan se kuvaa sitä mitä taiteilija käsitti asiassa 400-luvulla. Lähde: Raamatun maat ja kansat 1983 Oy Valitut Palat sivu 178.

Äänestä
  • Olet ulkona kuin lumiukko Raamatun totuudesta,sinun lisäksi täällä muutama vastaavanalainen venkula.(terenc,tun-lut,vanha lut..)siinä sinunkaltaisiasi harhaoppia levittäviä kamujasi.
    Onneksi täällä on niitäkin jotka tuovata Raamatun totuuden esiin ja pysyvät siinä ainoassa Jumalan totuudessa mikä siihen on kirjoitettu.

    Äänestä

  • Kalliopiirroksissa esitetään jos jonkunlaisia tapahtumia, mutta tokihan ne sopivat
    hyvin Aholan satuiluun vauvakasteesta.

    Raamattu antaa selvän kuvan veden määrästä:
    Joh 3:23
    "Mutta Johannes kastoi Ainomissa, lähellä Salimia, koska siellä
    oli paljon vettä.".

    Ei valeluun olisi tarvittu paljoa vettä!!!!!

    Äänestä

  • etp kirjoitti:

    Olet ulkona kuin lumiukko Raamatun totuudesta,sinun lisäksi täällä muutama vastaavanalainen venkula.(terenc,tun-lut,vanha lut..)siinä sinunkaltaisiasi harhaoppia levittäviä kamujasi.
    Onneksi täällä on niitäkin jotka tuovata Raamatun totuuden esiin ja pysyvät siinä ainoassa Jumalan totuudessa mikä siihen on kirjoitettu.

    Niin! Sukelsiko kastaja ja kastettava yhdessä vaiko erikseen, jos veteen meno tarkoitti sukellusta?

    Äänestä

  • ei ole rajoja! kirjoitti:

    Kalliopiirroksissa esitetään jos jonkunlaisia tapahtumia, mutta tokihan ne sopivat
    hyvin Aholan satuiluun vauvakasteesta.

    Raamattu antaa selvän kuvan veden määrästä:
    Joh 3:23
    "Mutta Johannes kastoi Ainomissa, lähellä Salimia, koska siellä
    oli paljon vettä.".

    Ei valeluun olisi tarvittu paljoa vettä!!!!!

    Voisitko näyttää, Raamatun sanoilla, että miten kastettiin sillä PALJOLLA VEDELLÄ? Siis selvä Raamatun todistus.

    Minä en pidä niinkään tärkeänä veden määrää ja kasteen ulkonaista suoritustapaa, kuin mitä kaste on RAAMATUN TODISTUKSEN MUKAAN SISÄLLÖLTÄÄN, siis mitä kaste merkitsee.

    Monet pyhityskristillisten liikkeiden kannattajat kieltävät sen, että kaste on uudestisyntymisen peso.

    Äänestä

  • Alpo Ahola kirjoitti:

    sata Raamatun kohtaa upotuskasteesta.
    Sinun kasteesi sisältö perustuu vanhempiesi tekoon, eli se kuuluu lakiliittoon.

    Raamatullinen kaste otetaan uskoontulon JÄLKEEN:
    Hebr 10:22
    Niin käytkäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa,
    sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla
    vedellä pestynä."

    Siis ensin uskon kautta sydän puhdistetaan synnistä ja sen jälkeen ruumis
    kastetaan vedessä!!!!

    Mutta ymmärrän, että et sinä enää tajua näin selvää Raamatun opetusta!

    Äänestä

  • sinulle näytettäisiin kirjoitti:

    Kun korostat uskovien upotuskastetta, niin älä sitten kertaakaan lankea epäuskoon kasteesi jälkeen. Siihen epäuskoon lankeamiseen valuvat kaikki pyhät lupauksesi. Kasteen merkityksesi on silloin hiekkaan valunut. Sehän piti olla uskovien upotuskaste. Mikä se sellainen usko onkaan, jossa tapahtuu lankeamisia? Mikä se sellainen uskovien upotuskaste on, kun saa langeta lupaksistaan. Täällä ovat jotkut pyhityskristityt sattumalta todistaneet, että uskovien upotuskasteenkin ottanut voi langeta. Siis mikä on se sellainen uskovien upotuskaste, jota nimitystä käytätte ja annatte sittenkin luvan rikkoa tekemänne valan ja lupauksen, että näin täytetään kaikki vanhurskaus, kuten Johanneksen parannuksen kasteeseen kuuluu. Ei se teidä uskovien upotuskaste ole ihmisen tekoa kummempi. No te ette todelliseti tunnusta perisynnin todellisuutta ja se osoitusta kuolemanalaisuudessa.

    Sinä vihaat muita, koska he eivät arvosta sinun hengellistä osaamistasi.
    Sinä rähiset itsesi puolesta etkä asiasta.
    Olet ottanut itse kasteen, etkä voi suvaita ,että päätemiäsi joku arvostelee raittiisti. Vihasi johtuu sinun pahuudestasi eikä pyhyydestäsi.

    Äänestä

  • etp kirjoitti:

    Olet ulkona kuin lumiukko Raamatun totuudesta,sinun lisäksi täällä muutama vastaavanalainen venkula.(terenc,tun-lut,vanha lut..)siinä sinunkaltaisiasi harhaoppia levittäviä kamujasi.
    Onneksi täällä on niitäkin jotka tuovata Raamatun totuuden esiin ja pysyvät siinä ainoassa Jumalan totuudessa mikä siihen on kirjoitettu.

    Kun argumentit loppuu, tyytyvät uskonkastajat henkilökohtasuuksiin.
    Veden määrällä ei todellakaan ole merkitystä. Sellaisen asian luuleminen kertoo sitä, että usko asianomaisella perustuu tekemisiin. ei Jumalan tekoon ihmiselle.

    Äänestä

  • Veden määrällä on tietty tarkoitus!
    Veden määrästä on kyllä Raamatussa tietty maininta! (Joh 3:23)!
    Vesikaste on uskoontulleen entisen syntielämän hautaustoimitus! (Room 6:3-4)!

    Olen joskus sinulle Alpo tuonut esiin tietyn tosiasian ettei Raamatun UT,n ilmoitus tunne sellaista kasteenmuotoa kuin "valelukaste", joka on Kreikaksi "ranoo/rantisma"! Kaikki ne Raamatun jakeet jotka kertovat kastamisista, eivät yksikään niistä mainitse tuota sanaa alkutekstissään, vaan ilmaisu on jokaikinen kerta mainittu sanalla "baptizo/baptisma" =(upotuskaste)!

    On aivan turhaa ilmaan hosumista tuollainen väkisin vänkääminen sylilapsien kastamisista mukamas raamatullisena toimena koska asiahan ei niin ole, vaan jokakerta kun kasteesta on Raamatussa mainittu on siellä ensin kuulijoille saarnattu evankeliumia Kristuksesta ja ne ihmiset jotka sen uskoivat, niin vain heidät uskoontulleina kastettiin, ei muita! (Apt 2:40-41/Apt 8:12/Apt 18:8)!

    Minä en löydä Raamatusta vaikka kuinka etsin sylilasten kastamiseen kehoittavaa mainintaa, niin se vaan on Alpo! Kaikki ne väitteet, että "olihan alkuseurakunnassa myös vauvoja ja heidät kastettiin vanhempiensa mukana", on vain Raamatun rivienväliin laitettua kirkollista korvasyyhyoppia! Sellainen on siis vain inhimillisten ihmistunteitten sanelua, ei siis laisinkaan Raamatun omaa sanan ilmoitusta! Ei Raamatusta löydy mistään sellaisia mainintoja!

    Meidän tulee pitäytyä mahdollisimman tarkoin alkutekstiin ja sen esiintuomiin ilmoituksiin koska se on juuri se perusilmoitus joka on annettu ja tarkoitettu meille noudatettavaksi, ei jotkut "luolapiirrokset"! Joku 400 luku ei ole enään alkuseurakunnan aikaa!

    Jeesus sanallaan nämä asiat sinulle valaiskoon!

    Terv, mathetes

    Äänestä

  • Alpo Ahola kirjoitti:

    Kun korostat uskovien upotuskastetta, niin älä sitten kertaakaan lankea epäuskoon kasteesi jälkeen. Siihen epäuskoon lankeamiseen valuvat kaikki pyhät lupauksesi. Kasteen merkityksesi on silloin hiekkaan valunut. Sehän piti olla uskovien upotuskaste. Mikä se sellainen usko onkaan, jossa tapahtuu lankeamisia? Mikä se sellainen uskovien upotuskaste on, kun saa langeta lupaksistaan. Täällä ovat jotkut pyhityskristityt sattumalta todistaneet, että uskovien upotuskasteenkin ottanut voi langeta. Siis mikä on se sellainen uskovien upotuskaste, jota nimitystä käytätte ja annatte sittenkin luvan rikkoa tekemänne valan ja lupauksen, että näin täytetään kaikki vanhurskaus, kuten Johanneksen parannuksen kasteeseen kuuluu. Ei se teidä uskovien upotuskaste ole ihmisen tekoa kummempi. No te ette todelliseti tunnusta perisynnin todellisuutta ja se osoitusta kuolemanalaisuudessa.

    aiheessa?
    Kuka tässä on puhunut lankeemattomuudesta!!!!!!

    Taisivat sinulta loppua vauvakasteen perusteet, kun muutat aihetta, vai luuletko, että
    vauvakastettu ei lankea????
    No, ehkä hän ei voi langeta, koska ei ole vielä päässyt edes sisälle
    taivasten valtakuntaan.

    Jos uskova lankeaa, hän saa palata Jeesuksen tykö tunnustamalla
    lankeemuksensa:
    "Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, saa armon."

    Sinun kannattaisi perehtyä Raamattuun, eikä roikkua kynsin hampain tuossa
    kirkon keksimässä "automaattipelastuksessa", jossa liukuhihnamaisesti
    yritetään vanhempien avulla tehdä vauvasta autuasta.

    Äänestä

  • kiiluukin kirjoitti:

    Sinä vihaat muita, koska he eivät arvosta sinun hengellistä osaamistasi.
    Sinä rähiset itsesi puolesta etkä asiasta.
    Olet ottanut itse kasteen, etkä voi suvaita ,että päätemiäsi joku arvostelee raittiisti. Vihasi johtuu sinun pahuudestasi eikä pyhyydestäsi.

    vihaamista ei todellakaan,vaan kun et huomaa että meidän jotka olemme olleet kuuliaiset Raamatun ja Jeesuksen sanalle ja tehneet ainoan oikean kuuliaisuuden askeleen ottamalla sen yhden ainoan oikean kasteen.Onko nämä kaikki tuodut Raamatun totuudet mielestäsi VIHAAMISTA,niinhän te ette kestä kuulla totuutta valitettavasti.Minun Raamattussani on asiat juuri niin kuin olen kirjoittanut ja monet muutkin ovat kiitos Herran valistaneet ko asiassa tosin laihoin tuloksin.

    Haudatut kasteen kautta.Joka uskoo ja kastetaan,se pelastuu.
    Sehän tarkoittaa,että täytyy mennä kokonaan veden alle,joten vettähän täytyy olla runsaasti siihen ei millään riitä "kastemalja".
    Alkukielen sana"babtidzo"(kreik.)merkitsee painaa veden alle,upotaa ja kastamiseen tarvittiin aina paaljon vettä.
    Näin se ihan aikuisten oikeasti menee ja Raamatun mukaisesti:
    Pelastuksemme suuret ja ihanat sanat ovat ARMO,(huom!ei kasteenarmo),USKO,VERI,RISTI JA KASTE.
    Yksikään niistä ei ole riittävä yksinään.Ilm.22:18-19,Jaakob.2:19

    Miksi se on armosta ja riittävän suuresta vesimäärästä riippuvainen?
    Armon antaa jumala ja riittävän veden määrän ratkoo ihmiset?
    Minä pidän sinua itsesi korottajana, joka haluaa tulla arvostetuksi pomoksi.
    Vaikket kyllä ole mikään hengen jättiläinen!

    Äänestä

  • mathetes kirjoitti:

    Veden määrällä on tietty tarkoitus!
    Veden määrästä on kyllä Raamatussa tietty maininta! (Joh 3:23)!
    Vesikaste on uskoontulleen entisen syntielämän hautaustoimitus! (Room 6:3-4)!

    Olen joskus sinulle Alpo tuonut esiin tietyn tosiasian ettei Raamatun UT,n ilmoitus tunne sellaista kasteenmuotoa kuin "valelukaste", joka on Kreikaksi "ranoo/rantisma"! Kaikki ne Raamatun jakeet jotka kertovat kastamisista, eivät yksikään niistä mainitse tuota sanaa alkutekstissään, vaan ilmaisu on jokaikinen kerta mainittu sanalla "baptizo/baptisma" =(upotuskaste)!

    On aivan turhaa ilmaan hosumista tuollainen väkisin vänkääminen sylilapsien kastamisista mukamas raamatullisena toimena koska asiahan ei niin ole, vaan jokakerta kun kasteesta on Raamatussa mainittu on siellä ensin kuulijoille saarnattu evankeliumia Kristuksesta ja ne ihmiset jotka sen uskoivat, niin vain heidät uskoontulleina kastettiin, ei muita! (Apt 2:40-41/Apt 8:12/Apt 18:8)!

    Minä en löydä Raamatusta vaikka kuinka etsin sylilasten kastamiseen kehoittavaa mainintaa, niin se vaan on Alpo! Kaikki ne väitteet, että "olihan alkuseurakunnassa myös vauvoja ja heidät kastettiin vanhempiensa mukana", on vain Raamatun rivienväliin laitettua kirkollista korvasyyhyoppia! Sellainen on siis vain inhimillisten ihmistunteitten sanelua, ei siis laisinkaan Raamatun omaa sanan ilmoitusta! Ei Raamatusta löydy mistään sellaisia mainintoja!

    Meidän tulee pitäytyä mahdollisimman tarkoin alkutekstiin ja sen esiintuomiin ilmoituksiin koska se on juuri se perusilmoitus joka on annettu ja tarkoitettu meille noudatettavaksi, ei jotkut "luolapiirrokset"! Joku 400 luku ei ole enään alkuseurakunnan aikaa!

    Jeesus sanallaan nämä asiat sinulle valaiskoon!

    Terv, mathetes

    Ei kasteeseen käy seisova vesi.
    Jordanin vesikin virtasi.
    Eikä kaikki ihmisiä voisi kastaakaan, kun vettä ei ole maailman joka kolkassa virtaavassa muodossa ,eikä liioin lampina ja järvinä.
    Ammoin alttarin kiviä ei saanut raudalla koskea, joten työkaluin tehdyt vesisammiot on poissa laskuista.
    Miksette te kasta niinkuin alkuseurakunta teki?

    Äänestä

  • vaikeuksia pysyä kirjoitti:

    aiheessa?
    Kuka tässä on puhunut lankeemattomuudesta!!!!!!

    Taisivat sinulta loppua vauvakasteen perusteet, kun muutat aihetta, vai luuletko, että
    vauvakastettu ei lankea????
    No, ehkä hän ei voi langeta, koska ei ole vielä päässyt edes sisälle
    taivasten valtakuntaan.

    Jos uskova lankeaa, hän saa palata Jeesuksen tykö tunnustamalla
    lankeemuksensa:
    "Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, saa armon."

    Sinun kannattaisi perehtyä Raamattuun, eikä roikkua kynsin hampain tuossa
    kirkon keksimässä "automaattipelastuksessa", jossa liukuhihnamaisesti
    yritetään vanhempien avulla tehdä vauvasta autuasta.

    Miksi sitten perustelet lapsikasteen saaneiden synninteoilla kun itsekin teet?
    Eihän määrällä ole eroa.
    Joka rikkoo lakia yhdessä kohden, rikkoo koko lain.
    Pidätkö omia syntejäsi sitten suvaittavimpina siksi, että olet hävyttömän itserakasta tyyppiä?

    Äänestä

  • ssanass kirjoitti:

    Emme ole enää lain alla!!!! Kristus on täyttänyt lain meidän puolestamme.
    Olemme ARMON ALLA:
    "Jos vanhurskas lankeaa, hän nousee jälleen".

    Ei mikään kaste tai seremonia tee meistä lankeamattomia!
    Etkö ole tiennyt vielä sitä?

    Mikään synti ei ole suvaittavaa, joten en tiedä, mitä ajoit takaa?

    Äänestä

  • mikä? kirjoitti:

    Miksi se on armosta ja riittävän suuresta vesimäärästä riippuvainen?
    Armon antaa jumala ja riittävän veden määrän ratkoo ihmiset?
    Minä pidän sinua itsesi korottajana, joka haluaa tulla arvostetuksi pomoksi.
    Vaikket kyllä ole mikään hengen jättiläinen!

    Vasta sellainen joka uskoo Evankeliumin voi ottaa uskonmukaisen (Apt.2:38) upotuskasteen, muu on valhetta!!!

    Äänestä

  • Näin se menee kirjoitti:

    Vasta sellainen joka uskoo Evankeliumin voi ottaa uskonmukaisen (Apt.2:38) upotuskasteen, muu on valhetta!!!

    Evankeliumiinhan uskoo joka uskonsuunta eri tavalla!
    Millä näistä eritavoilla uskovista erotat oikeinuskovan?
    Helluntailaisen Evankeliumin sisältö tarkoittaa täysin eri asiaa kuin adcventistin, Jehovan todistajan tai luterilaisen uskomat Evankeliumit.
    Kaikille eri uskonsuunnille pelastutaan eri syillä.
    Ja kukin sanoo samoin;uskon evankeliumiin.

    Äänestä

  • voipolla kirjoitti:

    Kyllä se Evankeliumi pääsanoma on melkein kaikilla tämä sama; "Kristus pelastaa uskovan, anna kastaa itsesi Apt.2:38 mukaisesti Vapahtajan Nimeen"!

    - mutta miten moni seurakunta tänään toteuttaa tuota Raamatunsanaa/oppia, ja että pysyisi kaikessa muussakin sen opissa?

    William Branham saarnasi Oikein, kun hän sanoo:
    "Tässä on allas täynnä vettä. Herra kutsuu tänään ulos kansan, joka kantaa hänen nimeään. Onko sinut jo kastettu Herran Jeesuksen nimeen syntien anteeksi saamiseksi?

    (Sillä) KIRJOITUKSISTA ei löydy jaetta eikä tietoa siitä, että joku elävän Jumalan seurakunnassa olisi kastettu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Se on katolinen opinkappale eikä Raamatun opetusta.

    Sanon tämän syvästi murheellisena, mutta katsantokantani mukaan et ole kastettu ollenkaan jos ylläsi on lausuttu nuo kolme arvonimeä. Jeesus ei koskaan sanonut: `Käyttäkää näitä nimiä.`
    Niin ei ole tehty ainoassakaan Raamatussa kerrotuista kastetilaisuuksissa. Ne hyväksyttiin Nikean kirkolliskokouksessa. He ottivat nimen sijasta arvonimet. Sinä siis olet joko kastettu roomalaiskatoliseen opinkappaleeseen tai Herran Jeesuksen nimeen."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uudestikasto kirjoitti:

Ap.t.8:38 kertoo, että kumpikin astui veteen.
Tälläkin kohdalla perustellaan uudestikastajien suoritustavassa upotuskastetta.

Mutta jos veteenastuminen todisti molemmista, sekä kastajasta että kastettavasta, sukelsivatko he yhdessä?
B) vain jompikumpi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu