Vielä Pahanlammen kallioilla liikkumisesta

Onko todella totta,että liikkumista Pahanlammen kallioilla on rajoitettu? Kuka tai ketkä olivat asialla? Kunnallispolitiikot kertokaa tarkasti,missä mennään ja miten----USKOMATONTA!

P.s Pääseekö uimapaikalle,jossa olen joka kesä käynyt vuodesta 1977 asti.

Kuka sen on VALLANNUT???? H*lv*tti,ei ole totta.
451846
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Peritavallista kirjoittelua. Huhupuheiden pohjalta ollaan vinkumassa. Kun tiedät jotain niin itke sitten jos se on tyyliisi kuuluvaa. Muuten ota selvä!

Äänestä
  • Otan selvä!

    Äänestä

Lammen päälliselle kalliolle Kotka OP haki poikkeusluvan, pankki luvan sai ja sen jälkeen pankinjohtaja koplasi sen omaksi kesäpaikakseen.

Edellisessä valtuustossa istui ainakin yksi keskustalainen, jonka OLISI pitänyt paikan arvo tuntea. Sehän on / OLI Heinlahden viimeinen rakentamaton alue, josta on pääsy merenrantaan. Yritin saada hankkeelle stoppia, mutta en siinä onnistunut, kokonaan. Tein ympäristökeskukselle valituksen ja saunarakennushanke lammenrannassa estyi.

Kallio sen sijaan meni. Kallion päällä olevalla polulla saa liikkua, tästä on olemassa ymp keskuksen tarkastajan lausunto. Kulku merenrantaan on sallittu, mutta epämiellyttäävähän se on. Uimapaikka samoin.

Mökin olisi voinut alueelle sijoittaa siten, että alue ei olisi leikkaantunut poikki, mutta pankinjohtajilla on omat oikeudet.
Pyhtään luonnolla ei omien sanojen mukaan resurssit puolustamiseen riittäneet.

Ymp keskus on kallio alueen hautamuistomerkkeineen määrittänyt erityisen arvokkaaksi maisemaksi, eli ilmeisesti sopivaksi pankinjohtajan mökkeilyyn, eihän sellainen herra vaatimattomasti voi olla.

Raul Lehto
PerusS

Äänestä
  • Eli saanko mennä uimaan Pahanlammen uimarantaan?? Kun viimeksi reilu vuosi sitten kävin, sinne oli rakennettu pieni laiturinpätkä,lähikivelle(kävijät tietää)asti.

    Äänestä

  • vielä tarkennusta kirjoitti:

    Eli saanko mennä uimaan Pahanlammen uimarantaan?? Kun viimeksi reilu vuosi sitten kävin, sinne oli rakennettu pieni laiturinpätkä,lähikivelle(kävijät tietää)asti.

    No siihen on pakerrettu se laituri, paikka ei ole virallinen uimapaikka, käytössä vain muotoutunut. Se ei ole mikään mökkiranta, joten asiallisesti luulisi onnistuvan.

    Äänestä

  • PerusRaul kirjoitti:

    No siihen on pakerrettu se laituri, paikka ei ole virallinen uimapaikka, käytössä vain muotoutunut. Se ei ole mikään mökkiranta, joten asiallisesti luulisi onnistuvan.

    Raul! Tosi paljon kiitoksia! Nyt odotellaan tuleeko"joku" puolustamaan kuntoradan maisemia-TUSKIN.Aittakorvessahan ei asu kunnallispolitiikkoja.

    Äänestä

Miten tämä asia nyt on? Missä kohti siellä saa uida ja missä ei. Voiko sitä polkua joka menee Leistin ohi kulkea?

Äänestä

Pahanlammen kallioilla voi tallustella (jokamiehenoikeudella)Uiminen onkin sitten jo eri asia.Pahalampi ja sen ympäristö on pääosin YKSITYISTEN omistuksessa Mökkien pihapiiriin ei ulkopuolisilla ole oikeutta mennä.Kun itse kävin Lammella 40-70 luvulla kavereiden kanssa uimassa niin siellä oli vain kaksi mökkiä Lehdon mainitsemasta paikasta muodostui yleinen uima-
paikka silloin.Kerran Heinlahden ELLI ajoi meidät pois rannasta ja sen jälkeen
sinne ilmestyi pieni puuparakki VARAUKSEN merkiksi.
Enään en pysty uimaan ,niin se maailma muuttuu!

Äänestä
  • Mitä emmekö voi enää mennä pahalle lammelle uimaan ?

    Missä vaiheessa uimaranta on siirtynyt yksityisen omistukseen ? Voiko joku ympäristövirasto sallia parakin pystyttämisen ihmisten virkistyspaikan kohdalle merkitsemään, että yksityisalue

    Siis OP-pankin johtaja asialla. .. Noloa ja mahdotonta...Hui.

    Nyt pyydän, että vaikka joku aktiivi perussuomalainen ottaisi tämän asian hoideltavakseen. Minä kirjoitan kyllä nimeni adressiin.

    Rakennusoikeus uimakallion läheisyyteen on peruttava jos sellainen on. ja uimapaikan käyttöoikeus on saatava jokamiehen oikeudeksi.

    Äänestä

HUH HUH Miten Perus Raul meinaat sosialisoida yksityisten maita Pahallalam-
mella .Ethän itsekään anna muiden tulla sinun pihapiirin lähistölle .Et edes Räs-
kiin

Taidatkin olla Kommari ????? Pyrkyri

Äänestä
  • Eiköhän se ranta ole jakokunnan, koskapa sitä ei ole lunastettu. Kartasta sopii katsoa..

    Äänestä

Unohtakaa retket pahanlammen uimapaikalle. Ja ilmeisesti osa merenrannastakin on yksityisen omistuksessa.

Toivottavasti lammen veden korkeus on nyt normaali, josain vaiheessa oli kuulemma ihan älyttömän alhaalla.

Äänestä

Yksityisen maa lammenrantoineen. Uikaa ruonalan fannassa tai kyminjoessa.

Äänestä

Missä tää pahalampi on?

Äänestä
  • Jos et tiedä, niin hyvä, ei sinne ole peruskansalaisilla mitään asiaa. Sitäpaitsi sinne vievät tiet on yksityisteitä, joten kandee pysyä pois.

    Äänestä

Osuuspankki on jäsentensä omistama. Heidän Kannattaisi selvittää onko aikanaan pankin edustus/virkistyspaikaksi aiotun maa-alueen kauppa julkisuuden kestävä. Ainakaan se ei ole ollut tiettävästi julkisesti myynnissä. Jos tulokset ei tyydytä, voi vaihtaa edustajiaan hallinnossa tai äänestää jaloillaan.

Äänestä

Viimeksi paskansin ja kusin pahalampeen. Koirani myös. Vesi uimakelvotonta.

Äänestä
  • Oletko sama tyyppi, joka käy aina packantamassa räskiin?

    Äänestä

Jakokunnan muodostaa yksityiset maanomistajat joilla voi olla jossakin yhteinen
jakamaton maapala! Tarkoittaa samaa kuin yksityismaa mikä ei ole tarkoitettu ylei-
seen käyttöön.
Jakokunnat omistavat yhteisiä maa ja vesialueita.ja voivat myydä niitä yhteisellä
päätöksellä.Esim Vesijättömaita on myyty paljonkin Suomessa.

Äänestä
  • Mää ainaskii saan uida Ollin rannassa, kun se tykkäs musta nii jumalattomasti ja mä siitä. Voitas sitte vähä verestää vanhoja muistoja siinä uimisen lomassa. Heh.

    Äänestä

  • Kai nyt jokamiehen oikeudella uimassa saa käydä, jos nyt ei ihan pihapiiriin mene. Jos yksityisellä maalla olisi liikkuminen kielletty niin eipä marjastamaankaan moni pääsisi.
    Vastaavasti ajatellen kiinteistöillä on usein rasituksia, esimerkiksi tie. Olisi aika veikeää jos maanomistaja yksin pystyisi päättämään/torppaamaan saako hänen maiden läpi tehdä tietä jonkun merkonomin mökille. Saattaisi jäädä lupa saamatta.

    Joskus kun tuonne Pahalammelle eksyy joku saksalainen melontaporukka, niin saatavat tulla ihan pihalle grillaamaankin.

    Äänestä

saa siellä uida kuka haluaa, mitä vidduu te oikeen höpisette.

Äänestä
  • Kokeiles pelle mennä sinne rantaan, missä ihmiset vuosikaudet kävivät. Missä oli se nuotiopaikka.

    Äänestä

  • En mee, en. kirjoitti:

    Kokeiles pelle mennä sinne rantaan, missä ihmiset vuosikaudet kävivät. Missä oli se nuotiopaikka.

    Eilen illalla naku-uitiin kiven luona. Oli ihanaa. Käykää lenkin ohessa hiet pesemässä pois. On sen arvoista.

    Äänestä

  • kevein askelin kirjoitti:

    Eilen illalla naku-uitiin kiven luona. Oli ihanaa. Käykää lenkin ohessa hiet pesemässä pois. On sen arvoista.

    Hiet ja eritteet?

    Äänestä

Miten tämä PERUS RAUL on nyt niin huolissaan Pahanlammen yksityismaista
Taitaa olla sitä PASKAN pyrkyryyttä taas ilmassa. Kyllä tämäkin kyseinen NUTIPÄÄ
pitäisi muistaa oman menneisyytensä ja hölmöilynsä ja huolehtia vain omista ja
omistuksessaan olevasta pienestä maatilkusta eikä sekaantua TODELLISTEN
maanomistajien asioihin.Ei ole puhtaat jauhot senkään porukan pussissa.

On asioita mitä kaikki kalastajat ei ikinä UNOHDA tuli se sen verran maksamaan.

PERSU PETTÄÄ AINA ,SEN OVAT KAIKKI NÄHNEET.

Äänestä

Missä on piha-alueen raja tommosella kalliolla. Ei aidattu, näköetäisyys? Sylkyetäisyys?

Äänestä

Siinä kun nouset heinlahden pelloilta ja lukee kyltti ennen jyrkkää mäkeä

PAHANLAMMENTIE. Lukee myös Ruotsiksi, mutta en muista, onko se joku ...vägen tai vastaava. se loppuosa.

Äänestä
  • Väg (en) olet oikeassa. Myös Bana, on joskus esiintynyt opastekilvissä.

    Pahanlammenbana. Ei hassumpi nimi.

    Äänestä

  • Pääseehän sinne myös Sannanniementien kautta . Tien alkupäässä oleva tienkäytön rajoittamis kieltotaulu on.... LAITON !
    Siitä vain autolla sinne kallion alkupäähän ja eikun kipuamaan ylös kallioille.

    Äänestä

  • tahtoo uimaan kirjoitti:

    Pääseehän sinne myös Sannanniementien kautta . Tien alkupäässä oleva tienkäytön rajoittamis kieltotaulu on.... LAITON !
    Siitä vain autolla sinne kallion alkupäähän ja eikun kipuamaan ylös kallioille.

    Ymmärtääkseni se on yksityistie. Muilla kuin tieosakkailla ei ole moottoriajoneuvoilla sinne mitään asiaa. Mene omaan rantaasi uimaan tai yleiselle uimarannalle, jos omaa ei ole.

    Äänestä

  • Julli kirjoitti:

    Ymmärtääkseni se on yksityistie. Muilla kuin tieosakkailla ei ole moottoriajoneuvoilla sinne mitään asiaa. Mene omaan rantaasi uimaan tai yleiselle uimarannalle, jos omaa ei ole.

    Väärää tietoa, joten älä jauha pa.kaa. MISSÄ PUOMI ? Ns. yksityistä tietä saa käyttää kuka tahansa.
    Jokamiehen oikeus koskee myös yksityisiä teitä !

    Naurattaa ihan nämä kieltotaulujen pystyttelijät...pröystäilijät.

    Niin ja kysy googlesta mitä sanotaan yksityisteistä ennen, kun alat aukomaan.

    Äänestä

  • kaikenlaisia. kirjoitti:

    Väärää tietoa, joten älä jauha pa.kaa. MISSÄ PUOMI ? Ns. yksityistä tietä saa käyttää kuka tahansa.
    Jokamiehen oikeus koskee myös yksityisiä teitä !

    Naurattaa ihan nämä kieltotaulujen pystyttelijät...pröystäilijät.

    Niin ja kysy googlesta mitä sanotaan yksityisteistä ennen, kun alat aukomaan.

    Ota itse selvää.. Julli puhuu ihan totuuksia. Yksityisteillä ei ulkopuolisilla ole moottoriajo-oikeutta. Toki jos yksityistien ylläpitoon on saatu tukea kunnalta niin tilanne on toinen. Mutta siitähän nyt ei ollut kyse vaikka muistelen kyseiselle tielle tukea jossakin muodossa tulleen.. ;-)

    Äänestä

  • Yksityisukkeli kirjoitti:

    Ota itse selvää.. Julli puhuu ihan totuuksia. Yksityisteillä ei ulkopuolisilla ole moottoriajo-oikeutta. Toki jos yksityistien ylläpitoon on saatu tukea kunnalta niin tilanne on toinen. Mutta siitähän nyt ei ollut kyse vaikka muistelen kyseiselle tielle tukea jossakin muodossa tulleen.. ;-)

    Väärää totuutta. Pyhtään kunta on avustanut kyseisen tien ylläpitoa ja yleensäkin tien käyttöoikeus on vapaa kaikelle kansalle ja motoristeille myös vielä kymmenen vuotta sen jälkeen, kun, kunta on mahdollisesti lopettanut tienhoito avustuksen.

    Olisi mukava tietää kuka tai ketkä omistavat Sannanniementien maapohja alueen ?

    Laki ainakin pitäisi olla kaikille sama !

    Äänestä

  • tarkkailija.. kirjoitti:

    Väärää totuutta. Pyhtään kunta on avustanut kyseisen tien ylläpitoa ja yleensäkin tien käyttöoikeus on vapaa kaikelle kansalle ja motoristeille myös vielä kymmenen vuotta sen jälkeen, kun, kunta on mahdollisesti lopettanut tienhoito avustuksen.

    Olisi mukava tietää kuka tai ketkä omistavat Sannanniementien maapohja alueen ?

    Laki ainakin pitäisi olla kaikille sama !

    Kerroppas mikä tuossa on väärää totuutta???? Yksityisteillä asia on juuri niin kuin kerroin. Koskee myös avustuksia. Jos niitä on tullut viime vuosina niin yksityistietä saa käyttää ulkopuolisetkin moottoriajoneuvoilla.

    Äänestä

  • tarkkailija.. kirjoitti:

    Väärää totuutta. Pyhtään kunta on avustanut kyseisen tien ylläpitoa ja yleensäkin tien käyttöoikeus on vapaa kaikelle kansalle ja motoristeille myös vielä kymmenen vuotta sen jälkeen, kun, kunta on mahdollisesti lopettanut tienhoito avustuksen.

    Olisi mukava tietää kuka tai ketkä omistavat Sannanniementien maapohja alueen ?

    Laki ainakin pitäisi olla kaikille sama !

    Kymmen vuotta vain jos on tien perustamis tai perusparantamisavustus. Normaali tien hoitoavustus antaa vain avustuskauden eli kuluvan vuoden käyttöoikeuden kaikille.

    Äänestä

kallio on kyllä niin lähellä Leistin mökkiä ettei oikein uskalla siitä kävellä.

Äänestä
  • Lyöt leistiä turpaan jos se alkaa urveltamaan

    Äänestä

Mä vedän teitä turpaan jos mun lammella hillutte, se on juttu näin. Mä vedän teitä turpaan jos mun lammella hillutte, se on juttu näin. Mä vedän teitä turpaan jos mun lammella hillutte, se on juttu näin. Mä vedän teitä turpaan jos mun lammella hillutte, se on juttu näin. Mä vedän teitä turpaan jos mun lammella hillutte, se on juttu näin. Mä vedän teitä turpaan jos mun lammella hillutte, se on juttu näin. Mä vedän teitä turpaan jos mun lammella hillutte, se on juttu näin. Mä vedän teitä turpaan jos mun lammella hillutte, se on juttu näin. Mä vedän teitä turpaan jos mun lammella hillutte, se on juttu näin. Mä vedän teitä turpaan jos mun lammella hillutte, se on juttu näin. Mä vedän teitä turpaan jos mun lammella hillutte, se on juttu näin. Mä vedän teitä turpaan jos mun lammella hillutte, se on juttu näin.

Äänestä
  • Elä raivoo iso pomo ! Ei me hillumaan tullakkaan, me tultaisiin uimaan.

    Voiko joku ihminen omistaa kallioita ja metsälammen ja siten kieltää ihmisiltä se käyttöoikeuden?
    Jos näin on, niin sellainen on sitte ihan ihan Jumalasta seuraava.

    Äänestä

Pahaski oli ihana paikka viettää kuumia kesäpäivänä 70-luvulla,sai uida puhtaassa kirkkaassa vedessä joka oli aina sopivan lämmintä,meitä karkkarilaisia oli siellä aina kiva porukka,saavuttiin sinne mopoilla ja fillareilla...makailin kalliolla pyyhkeen päällä ja katselin salaa Adolfsenin He*din muotoja jotka olivat mielestäni maailman upeimmat......Ahhh noita ihania aikoja,kyllä ikävä on noita nuoruuden vuosia.

Äänestä

Pahalampi oli aikoinaan todella hieno paikka. Sääli jos sekin on rajattu rahan voimalla vain pienen eliittipiirin käyttöön,sehän on suoranainen rikos tavallisia kansalaisia kohtaan.

Äänestä
  • Tuumasta toimeen . Meitsi tyhjentää tilin siitä määrätystä pankista ja äiskä, sekä sen isä joka on meikäläisen ukki.
    Niin ja velipoika ja sen vaimo joka on kova uimaan kroolia. Tykkäsi uiskennella Pahalla lammella ja kellua, niin, että varpaat olivat silleen pinnalla. Siellä ne yhtenä kesänä tapasivatkin velipoika ja se.

    Äänestä

Menin perheen kanssa retkelle 2-3 kertaa kesässä. Paistoimme makkaraa,uimme ja nautimme paikkakunnan ihanimmasta uimapaikasta, vuosikaudet .
Mieheni lenkkeili ja juoksi Kuntoradalta pahikselle, pulahti siellä tai "huuhteli nassukan" ja nautti suunnattomasti. Yht'äkkiä kaikki muuttui. Lopullisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


t-urpaan kirjoitti:

Onko todella totta,että liikkumista Pahanlammen kallioilla on rajoitettu? Kuka tai ketkä olivat asialla? Kunnallispolitiikot kertokaa tarkasti,missä mennään ja miten----USKOMATONTA!

P.s Pääseekö uimapaikalle,jossa olen joka kesä käynyt vuodesta 1977 asti.

Kuka sen on VALLANNUT???? H*lv*tti,ei ole totta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu