Jeesus on

TIE, TOTUUS ja ELÄMÄ ja jokainen joka HÄNTÄ, HÄNEN SANOMAANSA VASTAAN SOTII on ryöväri joka ei ole tullut muuta kuin ryöväämään ihmisiä kadotuksen tielle.

Aivan turhaa narinaa on täällä narista ne ovat sellaisia ja sellaisia ja minustakin sellaista sanovat. JUMALAN HENKI TUNTEE
ja TUTKII KAIKEN, KAIKKI VALHE, VILPPI, VÄÄRYYS AIKANAAN PALJASTUU jos EI HETI.

SE TULEE siis ihmisestä kerran, ennemmin tai myöhemmin ulos mitä hän pohjimmiltaan on, mitä on
sisimmänsä syövereissä ajatellut, huulilla puhuen muuta.
193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.

Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?

Onko SEN ihmisen hedelmät oikeita joka antaa vääriä todistuksia muista ihmisistä..

Alla olevat käskyt meidän on hyvä muistaa kaiken pelastuksen jesjelläkin:

1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.

2. Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.

3. Pyhitä lepopäivä.

4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

5. Älä tapa.

6. Älä tee aviorikosta.

7. Älä varasta.

8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.

9. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.

10. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_34088 kirjoitti:

TIE, TOTUUS ja ELÄMÄ ja jokainen joka HÄNTÄ, HÄNEN SANOMAANSA VASTAAN SOTII on ryöväri joka ei ole tullut muuta kuin ryöväämään ihmisiä kadotuksen tielle.

Aivan turhaa narinaa on täällä narista ne ovat sellaisia ja sellaisia ja minustakin sellaista sanovat. JUMALAN HENKI TUNTEE
ja TUTKII KAIKEN, KAIKKI VALHE, VILPPI, VÄÄRYYS AIKANAAN PALJASTUU jos EI HETI.

SE TULEE siis ihmisestä kerran, ennemmin tai myöhemmin ulos mitä hän pohjimmiltaan on, mitä on
sisimmänsä syövereissä ajatellut, huulilla puhuen muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu