Olen muutaman kerran kysynyt, miten olen orjuutettu. Yhtään kunnollista vastausta ei ole tullut.
Hyväksyn, että yhteiskunta rajoittaa tekemisiäni demokraattisesti laadittujen lakien kautta. Muuten en näe, että vapauttani rajoitettaisiin mitenkään.
Minulla on mielipiteen vapaus, vapaus perustaa yhdistyksiä, vapaus muuttaa Suomessa ja suuressa osassa maailmaakin mihin tahdon, vapaus opiskella ja hakea haluaamaani työpaikkaa, vapaus valita itse seurani, vapaus harrastaa kaikkea lain sallimaa.
Kertokaa nyt hyvät NWO:n kaatajat konkreettisia asioita, joilla minua orjuutetaan. Minä en itse tiedä yhtään. Ja jos niitä ei ole, putoaa koko saarnaltanne pohja.
Yhteiset pelisäännöt koko maailman suhteen ovat vain ja ainoastaan hyväksi. Jos NWO tarkoittaa sitä, että länsimaisen demokratian lisäksi syntyy maailmanlaajuinen demokratia, niin ilmoittaudun heti taisteluun NWO:n riveihin.
Hyväksyn, että yhteiskunta rajoittaa tekemisiäni demokraattisesti laadittujen lakien kautta. Muuten en näe, että vapauttani rajoitettaisiin mitenkään.
Minulla on mielipiteen vapaus, vapaus perustaa yhdistyksiä, vapaus muuttaa Suomessa ja suuressa osassa maailmaakin mihin tahdon, vapaus opiskella ja hakea haluaamaani työpaikkaa, vapaus valita itse seurani, vapaus harrastaa kaikkea lain sallimaa.
Kertokaa nyt hyvät NWO:n kaatajat konkreettisia asioita, joilla minua orjuutetaan. Minä en itse tiedä yhtään. Ja jos niitä ei ole, putoaa koko saarnaltanne pohja.
Yhteiset pelisäännöt koko maailman suhteen ovat vain ja ainoastaan hyväksi. Jos NWO tarkoittaa sitä, että länsimaisen demokratian lisäksi syntyy maailmanlaajuinen demokratia, niin ilmoittaudun heti taisteluun NWO:n riveihin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olen myös asiaa miettinyt katsottuani muutamia ns. dokumentteja. Orjuutus ei suinkaan ole "orjuuttamista" ja sitä on vaikea havaita koska kaikilla kansalaisilla on samat velvollisuudet ja oikeudet. Jos vertaat itseäsi naapuriin, et voi sanoa olecasi enempää orja kuin hänkään.
Kyse on siitä että suurvallat pystyvät vaikuttamaan jonkin tietyn heikomman maan tai kansan tekemisiin. On täysin totdellisuutta että USA alistaa pienempiä valtioita sanelemalla ehtoja ja jos niitä ei täytetä, käytetään erilaisia pakkokeinoja.
USA tälläkin hetkellä miehittää useassa maassa ja siten täysin hallitsee tahoja jotka liikuttavat suuria valtion kannalta merkittävimpiä rahavirtoja. Jälleen yksittäinen kansalainen ei mitenkään havaitse että häntä henkilökohtaisesti orjuutettaisiin sen enempää kuin naapuriakaan.
Sotatilanteessa tilanne on helpompi havaita. Suurvalta hyökkää maahan ja tuhoaa rakennuksia, teitä ym. siten että koko infrastruktuuri hajoaa. Valtio ajautuu taloudelliseen ahdinkoon jolloinka sitä autetaan kalliilla lainalla. Tämän lainan takaisinmaksun hoitaa kansa. Taaskaan yksittäinen kansalainen ei tiedä maksavansa USAlle vaan hän vaan saa pientä palkkaa ja maksaa veroa omalle valtiolleen. Kansalaiset työskentelevät tehtaissa joiden tuotoista kenties suuri osa ohjautuu ulkomaisille omistajille jotka ahdinkotilanteessa saivat yrityksen toiminnot haltuunsa.
Orjuutusta ei voi suoraan havaita vaan se vaatii asioiden laajaa tutkimusta. Kuka omistaa? Minne raha virtaa? Miksi se virtaa sinne? Kuka tekee töitä kenelle? Mikä oli valtion taloustilanne ennen sotaa, mikä se on nyt? Kuka omisti ennen sotaa, kuka omistaa nyt?
Kyse on siitä kuka tekee työtä heikommassa asemassa ja mihin suuntaan rahavirta kulkee. Yksittäinen kansalainen on merkityksetön, seassa on rikkaita ja köyhiä. Kyse on kansan enemmistöstä.
Suomessa olemme hyvässä tilanteessa. Valtiolla on velkaa mutta olemme kuitenkin turvassa. Olemme myös antaneet lainaa. Miten Suomen suhteet ovat viime vuosikymmenien aikana muuttuneet suhteessa niihin maihin joille olemme velkaa ja joille olemme antaneet lainaa?
Suomen omistus on todennäköisesti kasvanut köyhimmissä maissa ja vähentynyt lainan antajissa ja rikkaimmissa. Vienti kasvaa rikkaampiin maihin ja tuonti köyhimmistä. Suomi ei varmastikaan käytä sellaisia keinoja kuin USA, kyse on enemmänkin normaalista markkinatoiminnasta. Myöskään Suomea kohtaan ei varmasti ole kylmän sodan jälkeen käytetty pakkokeinoja. (kuten sukelluspallojutussa, Rauma-repola)
ei juuri voi havaita, eikä se haittaa minua mitenkään, mutta jos tarkkaan tutkitaan, varmasti jotain löytyy.
"Orjuutusta ei voi suoraan havaita vaan se vaatii asioiden laajaa tutkimusta."
Olisikohan syytä vaihtaa sanaa. Maailmassa on ollut ja on vieläkin oikeitakin orjia. Orja sanan käyttö länsimaisen hyvinvointi-ihmisen kohdalla on syvä loukkaus todellisia orjia kohtaan. Retoriikkanne lennokkuudellako väitteiden ontous pyritään peittämään?
Tuo nyt ei vastannut (mihinkään) kysymykseen ja kannanotto oil lähinnä poliittinen. Yksi kommentti kuitenkin:
Kirjoitit "USA tälläkin hetkellä ....."
Osittain totta, mutta Usaa ennen oli Iso-Britannia, Ranksa, sitä ennen portugali (usko tai älä), Rooma ja lista jatkuu.....
Suunta on kuiten koko ajan demokratiaa kohden UK,Ranksa ovat luopuneet siirtomaistaan, Portugali ei ole tänäänä mitään, Roomaa ei ole enää olemassakaan, tämäkin lista jatkuu...
Diktatuurit elävät pohjoiskorea, Kiina, Kuuba, tämäkään lista ei lopu ja näissä maissa ongelmat ovat jokaisen kansalaisen käsin kosketeltavia. Kun lapsesi sairastuu kuoleman vakavasti hän myös kuolee; terveyden huolto, ruokahuolto, mistää n aineellisesta "hyvästä" puhumattakaan. Sivistyksen; tieteiden ja taiteiden kanssa on niin, että vain pieni eliitti on niistä osallinen. edes lukutaoitoa ei ole. Kyllä minä kantaisin näistä diktatuureista ja kehityismaista ja niiden ongelmista paljon enemmän huolta kuin siitä, miten USA talusmahtina (jos se nyt on enää sitäkään) heilittaa tahtipuikkoa. Suurimmaksi osaksi siiänkin on kysymys vapaaehtoisesta valinnasta.
No se siitä. NWO:tä ei ole olemassakaan!
Termi on todellakin väärä. Minun ymmärtääkseni orjuutussalaliittoteoriassa on kyse juuri siitä miten yhteiskunta toimii. Joskus kivikaudella ei ollut sellaisia tahoja joita kohtaan yksilöllä olisi ollut velvoitteita, muutakuin oma perhe tai ryhmä.
Suomessa ei enään voi elää vapaana kaikista velvoitteista, niinkuin villit intiaanit amerikassa joskus muinoin. Heidänkin ryhmänsä sisällä velvoitteita varmasti oli. Päällikkö ei pystyttänyt omaa telttaansa, vaan joku alempiarvoinen. Yksinäinen metsästäjä eli alaskan metsissä metsästämällä ja kalastamalla, ilman velvoitteita muita kohtaan. Voisi sanoa että hän oli vapaa, kirjaimellisesti. Alaskan mailla sai kulkea vapaasti ja pykätä torppansa mihin halusi. Enää se ei ole mahdollista edes Siperiassa...
En ole vainoharhainen salaliittoteorialainen, mutta haluan silti ymmärtää asian pohjia. Se joka kieltäytyy edes ajattelemasta asiaa, tekee niin vain siksi että hänen älylliset voimavaransa eivät siihen riitä, "tosin tautiani".
Orjuutusteoriassa on kyse hyvin pitkälti siitä, että nämä ihmiset odottavat ilmaista lounasta ja syyttävät salaliittoteoriaa, kun eivät sitä saa.
Minä olen henkilökohtaisesti toimelias, en siis laiska, eikä minulla ole koskaan ollut ongelmia lounaani hankinnassa. Lisäksi pidän työstäni, se on intohimoni ja harrastukseni ja saan siitä rahaa.
Mitä siis liikkuu tällaisen Suomalaisen päässä, joka vannoo salaliittoteoriaan ja että meitä orjuutetaan? Selittäkää toki asia?
Vaikka on päivän selvää, että NWO:ta tai Illuminatia ei ole olemassa missään niistä mielikuvituksellista muodoista joita täällä esitetään, eikä Bildebergin kokous ole muuta kuin epävirallinen keskustelutilaisuus, niin eräs ajatus saa mielessäni yhä enemmän tilaa:
NWO juuri sellaisessa "symbolisessa" merkityksessä, johon sisältyisi sinun "heittosi": Jos NWO tarkoittaa sitä, että länsimaisen demokratian lisäksi syntyy maailmanlaajuinen demokratia, niin ilmoittaudun heti taisteluun NWO:n riveihin."
Niin minäkin!
Jos siihen vielä lisätään keskinäisen ymmärryksen ja suvaitsevaisuuden lisääntyminen ja yhteiset rauahntavoitteet, niin olen EHDOTTOMASTI NWO:n kannattaja.
Voi kunpa se olisi totta - missä voin antaa ääneni - saako lahjoittaa rahaa - olisko jotain vapaaehtoistyötä - pääsenkö jäseneksi.... Kertokaan hyvät salkkarit heti!!!
No, itse asiassa työtä tuohon suuntaan tehdään juuri nissä yhteisöissä, joita täällä eniten parjataan.
nakkaan tämmösen utopia kommentin jookosta?
se nwoo tarkottaa sitä että talousmahtimaa niiku määräis koko palloo ja kaikkia maita et mitä ne saapi tehä ja mitä ei, ja vastaan sanovat kansalaiset sais tukkapöllyy eivätkä sais näkkileipää sit ..
no ensinnäki se nwo on utopiaa ja peli, eikä mikään todellinen asia..
http://www.sjgames.com/ourgames/ :)
"kunnollinen vastauski" asiaan kuin asiaan riippuu aina kokonaan siitä vastauksen saajasta, joten ei siinä mielessä ei ole olemassa mitään kunnon vastausta :), paitsi ehkä sitten kun kellään maailmassa ei ole omaa mielipidettä vaan kaikilla meil ois kollektiivinen mielipide :)
Yksi maailmanhallitus – One World Government
"Today, America would be outraged if UN troops entered Los Angeles to restore order. Tomorrow they will be grateful! This is especially true if they were told that there was an outside threat from beyond, whether real or promulgated, that threatened our very existence.
It is then that all people of the world will plead to deliver them from this evil. The one thing every man fears is the unknown. When presented with this scenario, individual rights will be willingly relinquished for the guarantee of their well-being granted to them by the world government." [15]
- Henry Kissinger, Bilderberg Meeting 1991
"We shall have World Government, whether or not we like it. The question is only whether world government will be achieved by consent or by conquest." [16]
- James Paul Warburg, (Feb. 17, 1950, to the United States Senate Committee on Foreign Relations)
"We are grateful to The Washington Post, The New York Times, Time Magazine and other great publications whose directors have attended our meetings and respected their promises of discretion for almost forty years. It would have been impossible for us to develop our plan for the world if we had been subject to the bright lights of publicity during those years.
But, the world is now much more sophisticated and prepared to march towards a world government. The supranational sovereignty of an intellectual elite and world bankers is surely preferable to the national autodetermination practiced in past centuries."
- David Rockefeller, June 1991 Bilderberg Meeting, Baden, Germany
Ja tässä tuore kotimainen esimerkki tulevasta totalitarismista yhden maailmanhallituksen alaisuudessa:
"Valitusoikeuden puute vie kohti poliisivaltiota"
Silloin on viety sananvapaus, joka on turvattu perustuslaissa. Viranomainen voi laatia listoja, jotka ovat salaisia, koko prosessi on läpinäkymätön ja mitään valitusmahdollisuutta ei ole. Sananvapaus on silloin Suomesta poistettu, kertoo professori Arto Karila Nelosen uutisille.
Estolistojen vastustajat arvostelevat sitä, että poliisin sensuurilistalla on heidän mukaansa myös muutakin kuin lapsipornoa.
-- Minua huolestuttaa tämä, että tässä on viime vuosikymmenen aikana oikeastaan on jatkuvasti kavennettu ihmisten sananvapautta ja parhaillaan on puhetta myöskin siitä, että lähdesuojaa heikennettäisiin.
Ja tämä on kaikki jotenkin samansuuntaista toimintaa kohti totalitarismia ja poliisivaltiota, Karila jatkaa.
http://www.nelonen.fi/uutiset/uutinen.asp?cat=1&d=58143
Ok, kävisikö sinulle sitten tämä:
pidetään tiukasti kiinni sananvapaudesta, mutta jos syyllistyy epätoden tiedon leivittämiseen, niin kunnolliset rangaistukset! Mulle se kyllä käy.
Jos homma otettaisiin suomalaiseen tyyliin käyttöön taannehtivasti, niin puolet toimittajista ja 90% täältä istuisi vankilassa. tämä sopii kyllä mulle.