Laskuopin alkeita Oivalle

Koska prosentuaalisten muutosten ymmärtäminen on Oivalle jokseenkin ylivoimaista, on syytä tarkastella kokonaislukuja.

BKT kasvoi vuosittaiin vuoteen 1990 saakka. Sen jälkeen BKT laski rajusti kahtena vuotena peräkkäin eli Ahon hallituksen alkukauden aikana. Vuosina 1993 ja 1994 BKT kasvoi, mutta vasta vuonna 1995 se kasvoi niin paljon, että määrä ensi kertaa ylitti vuoden 1990 tason. Tämä ylitys tapahtui Lipposen hallituskaudella. Ahon hallituskausi oli taloudellisen kasvun kuoppaa koko aika. Vuoden 1990 BKT:n taso jäi kaukaiseksi haaveeksi.

Tämä käy hyvin selville, kun tarkastelee BKT-lukuja Tilastokeskuksen kansantalouden tilinpidosta.


http://www.stat.fi/til/vtp/2008/vtp_2008_2009-02-27_tau_001_fi.html

8

153

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kilpasilla

      Sinulla on sama harha kuin Oivalla, mutta toiseen suuntaan.

      Kuten Kapia on jo opetettu, näillä "käppyröillä" ei voi todeta tuotannon todellisia muutoksia, BKT kun pitää sisällään paljon muutakin. Talouden kannalta oleellisinta on kuitenkin tuotannon määrä, alkutuotannon, teollisuuden ja rakentamisen.

      Nuo kaikki tippuivat aina vuoden 1998 puoliväliin saakka, -97 nollatulosta lukuunottamatta.

      Sen enenpää Aholla kuin Lipposella ei ole osaa ei arpaa näiden todellisten tuotantolukujen muodostumiseen, sinun ja Oivan laisille tolliskoille tietysti riittää kiistelyn aihetta kun kumpikaan ei ymmärrä asioista tuon taivaallista

      http://www.etla.fi/suhdanne/Gif/f45.gif

      http://www.etla.fi/suhdanne/Gif/f47.gif

      • vielä yksi

        Niin, tuo oheinen beveridge-köyrö osoittaa laman taittuneen 1993.

        http://www.etla.fi/suhdanne/Png/f258.png

        Se on vaan sillalailla, että kun erilaisia käppyröitä lukevat ukonkäppyrät tulkitsevat poliittisten intohimojensa läpi näitä lukuja niin jälki on juuri tuollaista tolloilua kuin Oivalla, MPP:llä ja Kapilla


      • En minä ole sellaista väittänytkään, että Ahon tai Lipposen hallituksilla olisi ollut vaikutusta talouden tilaan. Minä kerroin vain se, mitä kumpaisenkin hallituskaudella tapahtui. Ainoastaan Oiva on vetänyt yhtäläisyymerkit Ahon hallituksen toimiin ja luulottelemaansa talouden nousuun. En minä.

        Mutta ethän sinä tollokka osaa edes lukea tai sitten ymmärrät kepulaiseen tapaasi lukemasi niin hyvin kuin osaat ja voit.


      • uskotaan

        Niin, kyllä me vähemmäläkin uskomme ettet osaa MITÄÄN MUUTA kuin linkittää

        Kiitos kuitenkin todistuksesta


      • tarvitse...

        osata numeroita, se vain pitelee laattaa ja ne jotka osaavat katsovat korkeuden ja kirjaavat sen ylös paperille!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      808
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe