Saatana johtaa

On paskapuhetta, että Jehovan todistajat olisivat ainut tosi uskonto maan päällä.

Hyi helvetti, on aivan yleistä että seurakuntien vanhimmat, eli johtajat, harrastavat saatanallista työpaikkakiusaamista.

Erityisesti yksin asuvat veljet, joilla ei ole kavereita paikkakunnalla joutuvat tämän vitun vainon kohteeksi.

Esimerkiksi esivalvoja käskee tienraivaajaveljeä eroamaan tehtävistään. Palvelusvalvoja antaa kieltoja minne ei saa mennä ja estää sanan leviämisen. Sihteeri "unohtaa" veljen ilmoituksen alkaa osa-aikatienraivaajaksi, eikä ilmoita sitä. Koulunvalvoja vääntelee veljen nimeä. Kierrosvalvoja kuulee asioista eikä tietenkään puutu niihin, hänhän saa seurakunnasta huollon, joten on parasta olla hiljaa.

Tikkurila kuulee asioista, mutta veneennosto ja veneenlasku voisi vaarantua, jos menisi moittimaan paikallista johtoa.

Näin tapahtuu Suomessa, ainoan tosi uskonnon ihmeellisessä järjestössä.

Pyhällä Hengellä ei ole paskankaan vertaa valtaa nykyjehovissa, päinvastoin Saatanallinen Kilpailuhenki on ainoa tosi Henki joka päättää mitä tehdään.
087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Jehovia kirjoitti:

On paskapuhetta, että Jehovan todistajat olisivat ainut tosi uskonto maan päällä.

Hyi helvetti, on aivan yleistä että seurakuntien vanhimmat, eli johtajat, harrastavat saatanallista työpaikkakiusaamista.

Erityisesti yksin asuvat veljet, joilla ei ole kavereita paikkakunnalla joutuvat tämän vitun vainon kohteeksi.

Esimerkiksi esivalvoja käskee tienraivaajaveljeä eroamaan tehtävistään. Palvelusvalvoja antaa kieltoja minne ei saa mennä ja estää sanan leviämisen. Sihteeri "unohtaa" veljen ilmoituksen alkaa osa-aikatienraivaajaksi, eikä ilmoita sitä. Koulunvalvoja vääntelee veljen nimeä. Kierrosvalvoja kuulee asioista eikä tietenkään puutu niihin, hänhän saa seurakunnasta huollon, joten on parasta olla hiljaa.

Tikkurila kuulee asioista, mutta veneennosto ja veneenlasku voisi vaarantua, jos menisi moittimaan paikallista johtoa.

Näin tapahtuu Suomessa, ainoan tosi uskonnon ihmeellisessä järjestössä.

Pyhällä Hengellä ei ole paskankaan vertaa valtaa nykyjehovissa, päinvastoin Saatanallinen Kilpailuhenki on ainoa tosi Henki joka päättää mitä tehdään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu