Lasten hyvinvoinnin tulisi olla jokaisen perheen, kunnan ja koko valtion jatkuvana tavoitteena, sillä koko tulevaisuutemme rakentuu sen varaan. Yli kolmekymmentä vuotta kestänyt seurantatutkimukseni osoittaa selvästi, että sosiaalinen selviytymiskyky saa vahvan perustan hyvästä lapsuudesta ja nuoruudesta. Vaikeudet puolestaan kasaantuvat niiden elämässä, joiden varhaisen kehityksen perusta jää heikoksi, sanoo professori Lea Pulkkinen. Pulkkinen esittää tutkimusaineistoonsa perustuvassa kaaviossa näkemyksen lapsuuden vaikutuksesta myöhempään taipaleeseen: huonon lapsuuden kokeneista yksikään ei keski-iän kynnyksellä ollut saavuttanut edes keskimääräistä menestymistä elämässä. Ne, joiden lapsuus oli ollut parhain, menestyivät myös parhaiten. Tämä on hyvin pelottava tulos, Pulkkinen sanoo.
Viidesosalla kaikista lapsista on mielenterveydenhäiriöitä ja vaikeuksia selviytyä koulun vähimmäisvaatimuksista. Toki keskiverto lapsi saa Suomessa elää hyvän lapsuuden, Lea Pulkkinen huomauttaa. Hyvällä lapsuuden perustalla tarkoitetaan Pulkkisen mukaan sitä, että lasta ja varhaisnuorta ohjataan hyviin sosiaalisiin taitoihin ja kannustetaan koulunkäyntiin. Ja myös sitä, että kotona vallitsevat hyvät suhteet vanhempien välillä, samoin kuin lapsen ja isän välillä, ja että äiti huolehtii lapsesta. Avain hyvän lapsuuden takaamiseen ja lähes kaikkien kasvatuksen ongelmien ratkaisuun on periaatteessä yksinkertainen: lapsilähtöisyys. Sen tuli alkaa perheestä ja parhaassa tapauksessa läpäistä koko yhteiskunta. Suurin vastuu lapsesta on aina vanhemmilla, eikä kotia ja lapsen suhdetta vanhempiin voi koskaan korvata ammattilaisilla. Monien perheiden arjessa työ ja vanhempien omat harrastukset kilpailevat lasten ajasta, parisuhteessa on hankaluuksia ja tunteiden osoittaminen koetaan hankalalaksi. Mutta onneksi vanhemmuutta voidaan tukea monilla tavoilla. Kunnan, seurakunnan ja järjestöjen palvelut ovat tärkeä lisä lapsen kasvulle. Lainsäädäntö ja työelämän rakenteet voivat olla perhettä, vanhemmuutta ja lasta tukevia, Pulkkinen sanoo. Valitettavasti monet tärkeät asiat toimivat kuitenkin edelleen lasten parasta vastaan. Esimerkiksi päivähoitojärjestelmä ohjaa lasten kokopäivähoitoon, vaikka on osoitettu, että kuusituntinen hoitopäivä olisi paljon parempi. Lyhennettyä työaikaa ei ole taattu 4-6 vuotiaiden vanhemmille, vaikka se olisi äärimmäisen tarpeellinen. Myös lapsiperheiden saamien taloudellisten tukien määrä paljastaa vanhemmuudelle lasketun arvon.
Lea Pulkinen on huolissaan siitä, että suomalaisessa arkielämässä lasketaan kovin paljon lasten joustavuuden ja selviytymiskyvyn varaan. Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat kuitenkin siihen, että lasten selviytymiskykyä yliarvioidaan. Osapäivätyötä vaheksytään Suomessa kokopäivätyöhön verrattuna, vaikka se pienten lasten vanhemmille olisikin parempi ratkaisu. Toisen vanhemman kotonaoloa ei tueta verotuksessa, toisin kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa. Sen sijaan meille on rakennettu kunnallinen päivähoitojärjestelmä, mutta kuntien säästöt päivähoidossa, liian suuret hoitoryhmät ja jatkuvasti vaihtuva hoitohenkilökunta ovat muodostuneet paikoin suoranaiseksi varhaislapsuuden riskitekijäksi.
Nuoruuden rajojen piirtäminen ja väistämättömät kahinat on sitä helpompi käydä, mitä turvallisempi varhaislapsuus on ollut. Murrosikä ei ala yhtäkkiä, vaan se on neljäntoista vuoden prosessi. Jos pelisäännöt ovat olleet selvät kaiken aikaa, tunnelämpöä on jaettu ja lapsen kaveriverkosto on rakentunut vanhempien tietäen, itsenäistymistaisteluihinkin voidaan alkaa turvallisesti, sanoo Pulkkinen.
Mediassa keksittiin viitisenkymmentä vuotta sitten alkaa kysellä syyllistääkö keskustelu lasten kasvatuksesta vanhempia. Tutkijan näkökulma on, että tutkimustuloksia täytyy voida esittää. Jos nämä tulokset sitten säikäyttävät joitakuita tai aiheuttavat huolta, se on vain hyvä asia ja muutosvoima, Pulkkinen sanoo vakaasti. Elleivät vanhemmat havahdu kun tarve vaatii, kärsijäksi jää lapsi.
Viidesosalla kaikista lapsista on mielenterveydenhäiriöitä ja vaikeuksia selviytyä koulun vähimmäisvaatimuksista. Toki keskiverto lapsi saa Suomessa elää hyvän lapsuuden, Lea Pulkkinen huomauttaa. Hyvällä lapsuuden perustalla tarkoitetaan Pulkkisen mukaan sitä, että lasta ja varhaisnuorta ohjataan hyviin sosiaalisiin taitoihin ja kannustetaan koulunkäyntiin. Ja myös sitä, että kotona vallitsevat hyvät suhteet vanhempien välillä, samoin kuin lapsen ja isän välillä, ja että äiti huolehtii lapsesta. Avain hyvän lapsuuden takaamiseen ja lähes kaikkien kasvatuksen ongelmien ratkaisuun on periaatteessä yksinkertainen: lapsilähtöisyys. Sen tuli alkaa perheestä ja parhaassa tapauksessa läpäistä koko yhteiskunta. Suurin vastuu lapsesta on aina vanhemmilla, eikä kotia ja lapsen suhdetta vanhempiin voi koskaan korvata ammattilaisilla. Monien perheiden arjessa työ ja vanhempien omat harrastukset kilpailevat lasten ajasta, parisuhteessa on hankaluuksia ja tunteiden osoittaminen koetaan hankalalaksi. Mutta onneksi vanhemmuutta voidaan tukea monilla tavoilla. Kunnan, seurakunnan ja järjestöjen palvelut ovat tärkeä lisä lapsen kasvulle. Lainsäädäntö ja työelämän rakenteet voivat olla perhettä, vanhemmuutta ja lasta tukevia, Pulkkinen sanoo. Valitettavasti monet tärkeät asiat toimivat kuitenkin edelleen lasten parasta vastaan. Esimerkiksi päivähoitojärjestelmä ohjaa lasten kokopäivähoitoon, vaikka on osoitettu, että kuusituntinen hoitopäivä olisi paljon parempi. Lyhennettyä työaikaa ei ole taattu 4-6 vuotiaiden vanhemmille, vaikka se olisi äärimmäisen tarpeellinen. Myös lapsiperheiden saamien taloudellisten tukien määrä paljastaa vanhemmuudelle lasketun arvon.
Lea Pulkinen on huolissaan siitä, että suomalaisessa arkielämässä lasketaan kovin paljon lasten joustavuuden ja selviytymiskyvyn varaan. Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat kuitenkin siihen, että lasten selviytymiskykyä yliarvioidaan. Osapäivätyötä vaheksytään Suomessa kokopäivätyöhön verrattuna, vaikka se pienten lasten vanhemmille olisikin parempi ratkaisu. Toisen vanhemman kotonaoloa ei tueta verotuksessa, toisin kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa. Sen sijaan meille on rakennettu kunnallinen päivähoitojärjestelmä, mutta kuntien säästöt päivähoidossa, liian suuret hoitoryhmät ja jatkuvasti vaihtuva hoitohenkilökunta ovat muodostuneet paikoin suoranaiseksi varhaislapsuuden riskitekijäksi.
Nuoruuden rajojen piirtäminen ja väistämättömät kahinat on sitä helpompi käydä, mitä turvallisempi varhaislapsuus on ollut. Murrosikä ei ala yhtäkkiä, vaan se on neljäntoista vuoden prosessi. Jos pelisäännöt ovat olleet selvät kaiken aikaa, tunnelämpöä on jaettu ja lapsen kaveriverkosto on rakentunut vanhempien tietäen, itsenäistymistaisteluihinkin voidaan alkaa turvallisesti, sanoo Pulkkinen.
Mediassa keksittiin viitisenkymmentä vuotta sitten alkaa kysellä syyllistääkö keskustelu lasten kasvatuksesta vanhempia. Tutkijan näkökulma on, että tutkimustuloksia täytyy voida esittää. Jos nämä tulokset sitten säikäyttävät joitakuita tai aiheuttavat huolta, se on vain hyvä asia ja muutosvoima, Pulkkinen sanoo vakaasti. Elleivät vanhemmat havahdu kun tarve vaatii, kärsijäksi jää lapsi.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Miten niin "feministien opit"? Ei tässä tutkimuksessa niihin viitattu, vaan vanhemmuuteen noin yleensä.
Taidat olla uusi tällä palstalla. Feministien tällä palstalla esittämät ajatukset vanhemmuudesta ovat jyrkästi ristiriidassa näiden tutkimustulosten kanssa.
Hei Taavetti, loukkaavaa tuollainen asennoituminen feministiseen ajattelutapaan. Olen itsenäinen, vastuunkantava yh-äiti ja lasteni etu on edellä kaikkea muuta. Lapset ovat suuri osa elämääni, _aina_, kaikki muu on enemmän tai vähemmän väliaikaista ja jää lasten rinnalla toisarvoiseksi. Siltikin toisinaan joutuu tekemään ratkaisuja, joissa monien tekijöiden yhteisessä sumpussa lopputulos jää laihanlaiseksi. Ja usein taas voitto on kotiin päin.
Ainoa järkeenkäypä selitys sille miksi feminismiin suhtaudutaan noinkin ahdasmielisesti on mielestäni pelko ja väärä asennoituminen feminismiin yleensä. Kun keskustelet elävässä elämässä ajattelevan, vastuunsa tuntevan feministiksi itsensä mieltävän naisen kanssa uskoisin asenteesi muuttuvan. Mielestäni edes tällä palstalla feministien ajatukset vanhemmuudesta eivät ole lasta loukkaavia. Feminismi on nähdäkseni yhteiskunnallinen kehitysvaihe, jolla voi olla joitain räikeitäkin ylilyöntejä, mutta pitkässä juoksussa se on ihmiskuntaa positiiviseen suuntaan muuttava liike. Verrannollisesti voisi ajatella vaikka globalisaatiota, minkäs sille voit, se on ja pysyy ja jatkaa kulkuaan vastustuksesta tai pelosta huolimatta. Ainoa keino jolla voimme siihen jotain tolkkua saada on luoda sille eettisesti kestävät ja reilut pelisäännöt.
...tosin uskon, että feministien kannattaisi oppia myös sietämään paremmin eriäviä mielipiteitä.
Tällä palstalla maltillisimmat feministit toisaalta sitten määrittelevät feminismin samaksi asiaksi kuin "tasa-arvo" - jota se ei kuitenkaan sitten esim. "naisunionin" ym. järjestöjen agendoissa ole.
Noin yleensä keskustelu on mahdollista silloin, kun eriäviä mielipiteitä siedetään.
Minä olen kritisoinut feminismissä seuraavia asioita:
1. "vapaan abortin" myönteisyyden yleisyyttä feministien keskuudessa -> joka mielestäni (ihan perustellusti) johtaa aborttien yleistymiseen (jo nykyisin ne lisääntyvät maassamme vuosi vuodelta, kun niiden saamisen perusteita on helpotettu ts. niistä on tullut "ehkäisykeino")
2. työnantajan "automaattista rokottamista" naisen työelämäedellytysten parantamiseksi sen sijaan, että mietittäisiin muita keinoja (esim. naisunionin agendassa).
3. mikäli feminismillä tarkoitetaan tasa-arvoa, niin sen pitäisi ottaa huomioon kaikki näkökulmat, jollei, niin kyllä sitä naisnäkökulmaa pitäisi voida kritisoida muista näkökulmista käsin ilman, että ihminen henkilönä leimataan (vrt. esim. gallupissani Outin määritelmä feminismistä, joka lähenee yleensä tasa-arvon määritelmää). Silti outi näkee feministikritiikin "huonona" asiana, joka vastustaa tasa-arvoa - itse näen feminismikritiikin EHDOTTOMAN tarpeellisena, koska jos jostain näkökulmasta sinänsä tehdään "pyhä lehmä", on se kaventumassa vaaralliseksi "paradigmaksi", joka talloo sitten muut näkökulmat.
Mielestäni feminismin suurin ongelma nykyisin on se, että se ei kestä kritiikkiä tuota "naisnäkökulmaa" kohtaan. Terve feminismi taas on avoin myös perustellulle kritiikille ilman, että se leimaa "toisinajattelijoita" "pahoiksi patriarkaaleiksi".
Eipä ole sinuakaan Taavetti täällä paljoa nähty.
Miten pitkälle Te itse, herra prof. Antifeministi, olette valmis sietämään eriäviä mielipiteitä?
Yksilön kokemus elämästä on ajallisesti ja paikallisesti vajavainen ja muutenkin rajallinen. Näkökulmat ovat pakostakin erilaiset, itse katsojan kannalta useinkin tarkoituksenmukaisemmat kuin sivustakatsojan.
Pitäisittekö kultaakin kalliimpana lahjana, jos hyvä Keijukainen loihtisi teidät naiseksi, sanotaan vaikkapa kahden kuukauden ajaksi?
Feminismi ei ole yhteiskunnallinen kehitysvaihe vaan feminismin syy ennenkaikkea psykologinen. Tietyt kehityksenhäiriöt aiheuttavat feministisen luonteen. Riippuu yhteiskunnallisesta tilanteesta mitä asioita feministit pitävät tärkeinä. 20-luvulla ja 60-luvulla oli ihan erilainen feminismi kuin tänä päivänä. Esimerkiksi Simone de Beauvoir ehdotti aikanaan, että synnyttäminen pitäsi irottaa naisen elimistöstä koska nainen jää tällöin nainen jää inhimillisen vapauden ulkopuolelle. Tiedetään minkä tyyppiset kehityksenhäiriöt aiheuttavat tällaista kahlittuna olemisen tunnetta. Samanlaisia kehityksen häiröitä on myös nykypäivän feministeillä. Tosin jotkut sanovat itseään feministeiksi, vaikka psykologisessa mielessä he eivät sitä ole. Feminismi ei tule koskaan häviämään, päinvastoin se tulee lisääntymään koska isättömät lapset ja huono varhainen äitisuhde tulee uskoakseni lisääntymään.
Feminismi EI ole kehityshäiriö eikä syy ole psykologinen. Ei se ole myöskään yhteiskunnallinen kehitysvaihe, se on yhteiskunnallinen liike (tai liikkeitä). Puhut jostain muusta kuin feminismistä. Lue vaikkapa noista proffan parinmuodostusavauksista, mitä feministit tarkoittavat feminismillä, minä en jaksa nyt opettaa.
En kannata feminismiä enkä sovinismia tippaakaan. Jos jonkun ismin puolesta on pakko liputtaa, olkoon se sitten equalismi.
Feminismi ei ole sama asia kuin natsismi.
Lälläslieruu.
Me sovinistit muuten olemme mukavia kaverita. Ei mitään uhreja ynnä muita mentaalitapauksia - kuten monet femakot - emme ole edes katkeria. Olemme lepposia, terveitä nuoria miehiä. Haluamme parantaa miesten asemaa ja puristaa tisseistä.
Ruuvaa siinäkin se pimperosi irti ja hitsaa sen tilalle kunnon mulkku.
Liity sinäkin sovinismiin niin muutut uhrista tekijäksi.
on aivot.
Taisteluterveisin.
sokea Reetta sitä yksipuolista "taisteluasi" yhdestä näkökulmasta yhden asian puolesta. Varo vaan ettet liukastu todellisuuteen, tai ammu omiasi tai itseäsi jalkaan. Onhan teidän rivit varsin sekaisin kun ei edes olla penninvertaa samaa mieltä mikä on feminismi ja koko käsite ja vihollinen on enemmänkin myytti, substituutti tai varsin väkisin väännetty.
Riski nyt ei kuitenkaan ole hirveän suuri, sillä sinä olet kuitenkin enemmän huoltokomppania-ainesta.
Niin minkä vihollinen on "enemmänkin myytti, substituutti tai varsin väkisin väännetty"?
Huoltokomppanian banderolli-ompelijan Hertan "vihollinen".
Äläkä kysele enempää. Minulla on sukset tuossa valmiiksi voideltuina ja lähdenkin tästä ihan muualle.
Tai kysy vaan. Voin hyvin kuvitella että tämän palstan akat istuvat tässä femakkopalstan ruudussa 24h/vrk "muuttamassa maailmaa" joten parin päivän odotus ei varmaan haittane.
Niin, tuskin maltat odottaa, että sukset tuovat sinut takaisin vaihtamaan kangistuneita mielipiteitäsi parempiin.
En voisi väittää tärkeämmäksi sukupuolielimeksi aivoja, sillä olen todella tyytyväinen tuohon alapäähäni. Ehkä tuo aivovertaus on vaan sitä, että ei ole subjekti, vaan objekti.
Niin, kyllä pitää olla aivot jotta voisi olla subjekti tässä ihmisten maailmassa.
---
MIstä johtuu tämä kautta yhteiskunnan puhaltava älyn ja järjen käytön halveksimisen puhuri?
jolloin äly ja sivistys oli harvan herraeliitin etuoikeus. Sitten sekä massat että muijat pahukset marssivat kouluihin, ja kuinka ollakaan, muijat pärjäsivät ihan mukavasti. Siksi massat ryhtyivät murjottamaan, sanoivat, että on snobbailua olla sivistynyt, hienostelevaa olla älykäs ja täydellistä teennäisyyttä noudattaa hyviä tapoja.
Juuri näin kävi. Eikä siinä kaikki.
Kun tytöt menestyivät koulussa poikia paremmin, asia selitettiin sanomalla joko että
1. tyttöjä lellitään ja suositaan ja poikia sorretaan ( vaikka tutkimukset puhuvat muuta: eräässä tutkimuksessa todettiin, että opettajat reagoivat herkemmin poikien viittaamiseen kuin tyttöjen: jos ope kysyy ja kaksi oppilasta viittaa ja toinen heistä on tyttö ja toinen poika, niin ope tod.näk. kysyy pojalta ),
tai että
2. tytöt ovat hiljaisia krittikittömiä hissukoita ja joojoo-ihmisiä, kun taas pojat ovat kapinoivia, omilla aivoillaan ajattelevia asiat kyseenlaistavia älykköjä ja opettajat rokottavat heitä omien aivojensa käyttämisestä ( ts. tyttöjen parempi koulumenestyskin selitettiin pojille edullisesti; syynä oli tyttöjen vajavaisuus ja poikien paremmuus! ).
Jos asia olisi toisinpäin, selitykset olisivat ihan toisenlaisia. Jos pojat menestyisivät keskimäärin tyttöjä paremmin, niin olen aivan aivan varma siitä, että ensimmäisenä selityksenä tarjottaisiin sitä että pojat varmaan ovat ahkerampia ja lahjaakkaampia. Mutta en ole yhden yhtä kertaa kuullut,että tyttöjen paremman koulumenestyksen syyksi olisi ehdotettu älyä ja lahjakkuutta.
professori Lea Pulkkisen asiantunteva ja totuuden mukainen kirjoitus,hän kirjoittaa aina aiheesta selkeästi ja ymmärrettävästi,kun vielä löytyisi keino saada lastensuojelun tumpelot ymmärtämään saman.
Miksi syytät feministejä? Feministitkö - tai yleensä naiset - ovat muokanneet tämän yhteiskunnan mieleisekseen? Älä hulluttele. Tälläkin palstalla on monella suulla ja vähän väliä todistettu, miten marginaalisia ryhmiä naisjärjestöt ovat. Kaikessa julkisessa päätöksenteossa ovat miehet olleet ja yhä edelleen ovat enemmistönä, talouselämän päätöksenteon puolella lähes täydellisesti.
Molempien vanhempien on oltava työssä, mikäli tavoitteena on saada kohtuullinen toimeentulo. Feministiset liikket ovat vain pyrkineet turvaamaan naisillekin oikeudenmukaisemmat mahdollisuudet pärjätä työssä ja yhteiskunnassa. Nämä tavoitteet on laajasti hyväksytty Suomessa, siinä on feminismin voima: tavoitteet ovat oikeat. Mutta tavoitteisiin ei ole vielä päästy. Naisjärjestöt ovat ajaneet mahdollisuutta mm. lyhennettyyn työaikaan pienten lasten vanhemmille, vanhempainlomia jne.
Unohdat pitkässä kirjoituksessasi jostain syystä isän vastuun ja onnen lasten kasvattamisessa, miksi? Onko se jokin oppi sekin? Isien pitäisi panostaa jälkikasvuunsa nykyistä huomattavasti paljon enemmän.
On totta, että miehilläkin on syytä katsoa peiliin. Mutta herää kysymys miksi parisuhteet eivät kestä? Johtuuko se miehen ryyppäämisestä tai haluttomuudesta kantaa vastuuta vai siitä, että nykynaisilla on niin hankalat luonteet, että miesten on mahdotonta asua heidän kanssa saman katon alla. Vai onko siihen muita syitä? Molempien vanhempien itsekkyys lapsen hyvinvoinnin kustannuksella?
Yhdysvalloissa lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan feministi-sosiologit kannattavat oppeja jossa isät ajetaan perheistä pois, jolloin äiti ja poika muodostavat tasa-arvoisen suhteen keskenään. Samaan aikaan vankiloita rakennetaan lisää jatkuvasti ja Yhdysvalloissa tehdyissä tutkimuksissa on osoitettu vankien olevan erittäin usein isättömiä poikia, Jari Sinkkosen mukaan. Varmaan Suomessakin monet feministit kannattavat tällaisia oppeja.
Yhdysvaltalaiset arvostukset eroavat tavattoman paljon pohjoismaisista arvoista ja elämisen malleista, en ottaisi niitä lähtökohdaksi. Vertailla tietysti aina voi. Itsekin usein ihmettelen "Ameriikan" menoa.
Heti alkuun korostaisin, ettei jäisi väärää mielikuvaa, että en ole syyttelemässä miehiäkään. Mielestäni me kaikki länsimaalaiset, miehet ja naiset, elämme yhteiskunnissa, joiden arvot ja käytänteet määräytyvät enemmän muiden intressien pohjalta kuin sukupuolinäkökulman. Talouselämä, tuotantorakenteet, markkinat, suhdanteet, nämä tällaiset, määräävät meidän jokapäiväistä elämää koskevia mahdollisuuksia enemmän kuin melkein mikään muu, edes poliitiset ismit.
Nykyään myös miehet enenevästi haluaisivat osallistua lastensa elämään. Sen toteutumista pitäisi voimistaa. Feministit haluavat lapsille ja vanhemmille hyvää ja turvattua yhteistä kasvua, kyllä nämä ovat ihan julkilausuttuja tavoitteita. Feminismi ei ole hyvän perhe-elämän vihollinen.
Ihmisillä on erilaisia henkilökohtaisia arvostuksia ja valintoja sekä perhe- että ansiotyöratkaisuissaan. Proffalla on yhdenlainen, yksinhuoltajilla toisenlaisia. Useimmat perhekunnat muodostuvat ansiotyössä käyvistä pariskunnista lapsineen, ei kai ole mikään ihme, että näille enemmistömalleille on demokratiassa koetettu hakea kohtuukustanteisia hyviä ratkaisuja, jotta lapsiperheet eivät putoaisi köyhyysloukkuun tai turvattomuuteen, niinkuin silloin, kun hoitopaikkoja ei todellakaan ollut tarjolla. Tuolloin oli vain toivottava, että lehti-ilmoituksilla löydetyt yksityiset hoitajat olisivat kunnollisia, pelko oli suuri.
Avioliittojen hajoamissyistä osaan esittää vain arveluita, oletan kuitenkin, että kun ero ei enää aikoihin ole ollut tabu, niin vaikeat liitot saavat entistä helpommin luonnollisen ratkaisun, joka lienee kaikille osapuolille paras: mieluummin ero, kuin jatkuva riitely ja tappelu. Myös se seikka on otettava huomioon, että elinikä on pidentynyt naisilla ja miehillä. Kun avioliitto sata vuotta sitten kesti eliniän eli ehkä 30v, niin nyt sen pitäisi kestää yli 50v. Melkoinen saavutus.
USA:n feminismi ei ole niin hyvää kuin suomen sellainen?
Kun USAn feminismin perhevastaisuutta ihmettelet, mutta suomessa "feministi on perheen ystävä". (Meillä baptisteilla seurakuntamme pää-äänenkannattajalehden nimi on muuten "Kodin ystävä"
..amerikkalaisesta arvomaailmasta, avioliitoista, miehen ja naisen asemasta siellä, keskinäisistä suhteista, moraalikoodeista. En tiedä mitään kovin syvällistä amerikkalaisesta feminismistä, mitä nyt jonkin verran olen lukenut 70/80-lukujen ilmiöistä. Tuskin relevanttia tänä päivänä.
Yhdysvalloissa on tosiaankin vankeja pilvin pimein, mutta turha siitä on syyttää heidän (yleensä osattomien väestökerrosten) yh-äitejään. Noissa piireissä äidit tuskin lukevat "feministi-sosiologien" tutkimuksia. Ja jos lukisivatkin, tuskin täysin ymmärtäisivät, mistä on kyse. Sielläpäin erot kansalaisten sivistystasossa ovat nimittäin suuremmat kuin meidän halveksitussa hyvinvointi-Suomessamme.
...kun olet nähnyt vaivaa siteerata kerrankin tanakkaa (naisen tekemää, muuten!) tutkimusta.
Pulkkinenhan on maailmankuulu siitä, että hänen longitudinaalinen tutkimusotteensa suht isoilla otosryhmillä on jo 40 vuotta kestävästi seurannut samaa ryhmää (taitaa olla kehityspsykologian maailmanennätyksiä alallaan)... eli hän perustaa kyllä sanomisensa oikeaan dataan, eikä vain mielipiteisiin.
Juuri ydinperheajatuksen viimeaikainen romuttaminen tulee kyllä rajusti vaikuttamaan, näidenkin tutkimustulosten valossa, koko yhteiskuntaamme.
Kun feminismi unohtaa lapsen näkökulman, ei siitä hyvää seuraa. Kristillinen perhekäsitys taas korostaa molempien puolisoiden tärkeyttä lasten kasvatuksessa ja mm. vanhempien uskollisuutta rakastaa toinen toisiaan - se on hyvinvoivan lapsen ja tulevaisuuden kansalaisen kehitykselle äärimmäisen tärkeää... jonka nyt tiedekin näyttää vahvistavan aika lailla kiistattomasti.
Rikkinäinen lapsuus on taas puolestaan eräs todennäköisimpiä indikaattoreita vaikeuksista myös aikuisiässä.
(Nyt haluan huomauttaa, että en pidä pelkästään kristinuskoisia perheitä "hyvinä", vaan korostan sitä, että kristillisyys yleensä ajaa ydinperheen etua, koska se, Pulkkisten tutkimusten tavoin, tuntuu parhaiten edustavan kestävää kehitystä yhteiskunnassamme. Esim. itse en syntynyt "uskovaan" perheeseen, mutta minulla oli hyvä koti - kuten monella ystävällänikin, ja noista kodeista on ollut hyvä ponnistaa. Useimmat kristillisten kotien kasvatit, joita tunnen, ovat myös nykyisin vallan tasapainoisia aikuisia, jotka ovat löytäneet paikkansa yhteiskunnassa. Poikkeuksia tietysti on molempiin suuntiin.).
Lähinnä en pitäisi ehkä feministien "oppeja" yksinään uhkana, vaan yksisilmäisyyttä esim. puhuttaessa:
- "naiset töihin" (joka tuntuu olevan täällä monen teemana)
- samalla ihmetellen sitä, jos joku on rahanahne, jos elättää omalla palkallaan viisi ihmistä yhden sijaan (ts. feminismi tuntuu edistävän sinkkuelämän ihanteita perheiden kustannuksella).
- jne. yleensä tämän palstan feminismistä (ehkäpä Outia lukuunottamatta) on syntynyt vallan lapsi- ja perhevihamielinen kuva. Lapset koetaan vastenmielisenä, ja perheiden tukeminen yhteiskunnallisesti koetaan "rasitteena", ei "satsauksena tulevaisuuteen"
...mutta kyse on arvovalinnoista, tietysti sitten jos tenavat abortoidaan alkuunsa "vapaasti", niin ei niitä pahoinvoiviakaan synny...
ei minusta ole oikea ilmaisu. Kuten tiedät, voin puhua vain omasta puolestani, mutta olen joskus jo sanonut, ettei minulla todellakaan ole mitään lapsia vastaan. (Kunhan ovat toisten lapsia :)
Kuitenkin muistaen, että on olemassa ihmisiä, jotka haluavat jotain muuta. Jos joku haluaa jotain muuta, ei se automaattisesti tarkoita henkilön olevan vihamielinen.
Perheenperustamis- ja lisääntymisvietti lienee sen verran voimakas ihmisessä, ettei marginaalisen osan toisenlaiset valinnat juuri hetkauta maapallomme tasapainoa. Tällä hetkellä oikeastaan päinvastoin. Eikä ole onnestasi pois, jos joku haluaa elää yksin tai saman sukupuolen kanssa. Tai kolhoosissa.
Minä en ole lapsivihamielinen - olen huonostikäyttäytyvälapsivihamielinen.
Sitten en oikein jaksa ymmärtää, että ihmiset tekevät valintoja ja narisevat päälle. Esim. lasten hankinta. Ok, lapset ovat tulevaisuus jne., mutta kyllä perheet ne pyöräyttävät omien intressiensä sun muiden perusteella, en usko kenenkään syöksyvän peuhaamaan vällyihin koska Vanhanen käskee.
Lasten hankinta ja niiden lukumäärä on oma valinta, samoin kasvatustapa. Yhtä hyvin minä voisin veisata valitusvirttä, miten kolme kissaa aiheuttaa hankaluuksia toiletissa. Ei kukaan minua pakottanut kissoja hamstraamaan.
Oli hyvä, että lopulta mainitsit karistaneesi Suomen tomut jaloistasi, sillä muutaman kerran jo hiillyin ja olin vähällä pamauttaa (en kai pamauttanut? en muistaakseni.) että ota taaperot kainaloon ja lähde muualle hyvä mies äläkä valita, kyllä suomalaiselle it-koulutetulle töitä löytyy, maailma on avoin. (eikö olekin hasssua, yhden femakon hyväksynnän saat rohkeudestasi, toisen femakon taas saat silmillesi nk. ahneudestasi.)
Ehkä siksi en jaksanut mukista siitä, koska, kuten kerran mainitsin, äitini narisi aivan samoin sanoin, kristillisen aspektin vain pois jättäen - hän ei kuitenkaan tehnyt mitään asian hyväksi. Haaveili Itävallasta tai Kanadasta, isälleni oli pedattu paikkaa Valloista, mutta täällä vain nökötimme. Meitä oli neljä. Lapsia, siis. Ja elimme isäni palkalla.
Hmh, tulikohan tästä turhan aggressiivinen - ei oikeastaan olut tarkoitus, mutta jotain tuollaista olen ajatellut. Hammastani särkee eikä lääke auta - lieventävä asianhaara.
Mistä olet saanut päähäsi, että feminismi merkitsisi epäkristillisyyttä?
Patriarkaatin home pois! Ei mansikkahillo ole harmaata!
Selostuksesi Lea Pulkkisen tutkimuksesta oli asiallinen ja melko kattava. Olen lukenut Lea Pulkkisen aihetta käsitteleviä teoksia jo vuosia sitten. Ne ovat erittäin mielenkiintoisia.
Ainoa mitä en todellakaan tajua on kirjoituksesi otsikko sekä se tapa,jolla vedät feminismin juttuun mukaan. Käytät sinänsä erittäin hyvää ja selkeää tekstiäsi sellaisen väitteen todistamiseksi,joka ei liity asiaan ollenkaan. Logiikkasi menee näin: " Kolme plus kaksi on viisi; siitä tiedämme että feminismi on paha ja vaarallinen asia ". Ts. jollain merkillisellä logiikalla luulet feminismin olevan esteenä vastuulliselle vanhemmuudelle ja niille seikoille,joita lapsi Pulkkisen mukaan tarvitsee kasvuaan varten.
Otsikkosi oli todella omituinen, koska se ei liittynyt Pulkkisen tutkimukseen mitenkään. Ei Pulkkinen esitä feminismiä syyksi lasten pahoinvointiin. Syitä lasten pahoinvointiin ja uhkia lapsen hyvinvoinnille ovat Pulkkisen mukaan sellaiset seikat kuin lapseen kohdistuva kylmyys, välinpitämättömyys, julmuus, laiminlyönti, vanhepien sretssaantuminen,alkoholin käyttö, itsekkyys yms. En muista että hän olisi maininnut feminismiä.
Millä lailla feminismi on ristiriidassa niiden kasvatusperiaatteiden kanssa,joita Pulkkinen tutkimuksessaan puoltaa? Millä lailla feminismi ylipäänsä esiintyy Pulkkisen tutkimustuloksissa?
Olisit yhtä hyvin voinut otsikoida saman kirjoituksesi ( joka, kuten jo sanoin, oli sinänsä hyvä ja kiinnostava ) näin:" Siniset paitapuserot uhka lasten hyvinvoinnille " ja saman tekstin lopuksi esittänyt väitteen, että Lea Pulkkisen tutkimus siis todistaa sinisen paitapuseron käyttämisen olevan uhkana turvalliselle lapsuudelle. Samanlainen "anteeksi kuinka mitä häh???" -reaktio siitäkin olisi syntynyt.
Olen kahden poikalapsen äiti ja mielestäni nimenomaan pyrkinyt parhaani mukaan antamaan lapsille aikaa, lämpöä, turvallisuutta, opastusta, rajoja ja rakkautta. Feminismini, eli se että kannatan sukupuolten välistä tasa-arvoa,ei ole ollut minkäänlaisen esteenä äitiydelleni. Esteet ovat olleet puhtaasti henkilökohtaisia ( itse tekemäni virheet, kärsimätön luonne... ) sekä ympäristötekijöihin ja elämäntilanteeseen liittyviä asioita ( ex-miehen häiriköinti, äitini sairastelu lasten ollessa pieniä - vei aikaa ja energiaa ).Mutta feminismini ei ole ollut haitta, este eikä rajoite. Sen enempää kuin kulloinkin kaapista valitsemani puseron väri.
Esimerkiksi tämä lesboparien keinohedelmöitys keskustelu, jossa kielletään lapsen oikeus isään. Feministit kannattavat vahvasti tätä. Tuskin monikaan tietää mitä vaaroja biologisen isän puuttuminen aiheuttaa lapsen kehitykselle. Lisäksi monesti saa lukea uranaisten lapsivihamielisiä kirjoituksia lehdistä ja keskustelupalstoilta.
Mitähän Pulkkinen pitäisi siitä, että käytät hänen tutkimuksiaan OMIEN käsityksesi vahvistamiseen?
Miksi yhdistät Lea Pulkkisen tutkimuksen omiin mielipiteisiisi lesboparien hedelmällisyyshoidoista ja lapsettomista uranaisista? Perustuuko käsityksesi lesboparien kyvyttömyydestä vanhemmuuteen faktoihin vain onko se sinun ikiomaa mutu-tietoasi? Onko Pulkkinen tutkinut lesboparien lapsia ja tutkimuksissaan todennut nämä erityisen häiriytyneiksi tai huonosti kohdelluiksi?
Millä lailla lesboparien lapsena oleminen olisi esteenä turvalliselle, sitoutuneelle, rakkauden ja rajat sisältävälle vanhemmuudelle ja hyvälle lapsuudelle ( siis niille asioille jotka Pulkkisen mukaan edistävät lapsen hyvinvointia ja turvaavat hänen lapsuutensa )?
"Kieltää lapselta isyys". Höh. Jos lapsella on kaksi vastuuntuntoista, rakastavaa vanhempaa, niin mikä on ongelma? Sekö, etteivät ne vanhemmat ole vastakkaista sukupuolta?
Usein kuulee vedottavan siihen, että lapsi tarvitsee ehdottomasti miehen mallin. Olen eri mieltä. Minusta lapsi ei tarvitse ensisijaisesti miehen tai naisen mallia vaan ihmisen mallin. Kasvattajan sukupuoli ei ole hänen tärkein ominaisuutensa, ei edes toiseksi tai kolmanneksi tärkein. Tärkeää ei ole mitä kasvattajalla on housuissaan vaan mitä hänellä on korvien välissä.
Onko Lea Pulkkinen edes puhunut lesbopareista vanhempina? Ellei ole, älä sekoita häntä ja hänen tutkimuksiaan tähän vaan esitä omat näkemyksesi omina näkemyksinäsi.
Ilmeisesti alkuperäinen teksti ei siis ollutkaan sinun vaan suora lainaus jostain. On kohteliasta ilmoittaa lähde eikä esittää muiden tekstiä omanaan. Oma kirjoitustaitosi on niin heikko, että viimeisimmän viestisi sen heti tunnisti eri henkilön kirjoittamaksi.
"Tuskin monikaan tietää mitä vaaroja biologisen isän puuttuminen aiheuttaa lapsen kehitykselle "
Kerro sinä kun kerran tiedät.
Jos nimenomaan biologisen isän kuuluu olla läsnä lapsen elämässä,niin silloinhan adoptoiduilla lapsilla ei ole toivoa: hehän asuvat adotioisänsä luona, ja heidän kehityksensä siis vaarantuu! Entä onko adoptioäiti haitallinen lapsen kehitykselle? Kärsiikö lapsen kehitys siitäkin,jos henkilö jota hän kutsuu äidikseen, ei ole synnyttänyt häntä itse?
Oletko Taavetti itse edes lukenut noita Lea Pulkkisen kirjoja? Minä olen. Muut olen lainannut kirjastosta, mutta hyllyssäni on ikioma kappale teoksesta Lea Pulkkinen, Kotikasvatuksen psykologia.
Ensimmäisestä tekstistäsi ( jota luulin sinun kirjoittamaksesi)sain sen ( väärän? ) käsityksen että olet,ja referoit niitä itse. Referaatti oli niin hyvä että arvelin sinun todella tajunneen mistä Pulkkisen tutkimuksissa oli kyse.
Mutta myöhemmät tekstisi kielivät täydellisestä tietämättömyydetä. Et osaa kertoa selostamastasi tutkimuksesta yhtään enempää kuin ensimmmäiseen tekstiin sisältyi.
Nyt vaikuttaakin siltä ettet tiedä koko tutkimusesta itse mistään mitään. Yksinkertainen neuvo: ei pidä esiintyä asiantuntijana, jos ei tunne asiaa.
Onko itse asiassa näin: löysit jostain referaatin kirjasta jota et itse ole lukenut; referaatti kertoo tutkimuksesta jota et ole seurannut. Sitten vain kopioit löytämäsi tekstin ja esitit omanasi ja käytit sitä todisteena omille väitteillesi,vaikka tutkimuksessa ei edes käsitellä mainitsemiasi asioita.
Puhut asioista joista et tiedä mitään ( feminismi ) ja esität tuulesta temmattuja väitteitä perustelematta niitä mitenkään.
Ts. heittäydyt lasten asioissa besserwisseriksi. Luulet voivasi esiintyä asiantuntijana vain sillä että varastat toisen kirjoittajan tekstin.
Taidat olla kovin nuori ja kokematon.
Kuinka monta lasta olet kasvattanut? Minä olen kasvattanut kaksi, molemmat yksin ja toisen vielä niin että lapsen isä häiritsi kasvatustyötäni ja kotirauhaani yli kolme vuotta eron jälkeen. Kunnon ihmisiä heistä on tullut; olen lapistani todella ylpeä.
Ei ole temppu eikä mikään puhua kauniita sanoja., Mutta sinä et tainnut pystyä edes siihen, vaan varastat sanatkin toiselta. Eikö äitisi sinua kasvattessaan kertonut että varastaminen on rumaa?
Täysin samaa mieltä, Outi. Lesbo- ja homovanhempien jälkeläisten kehityshistoriassa ei ole tutkimuksissa tiettävästi havaittu mitään vertaisryhmistä poikkeavaa. Aiheesta kirjoitettiin paljon rekisteröintilain läpimenon yhteydessä.
Ja miksi olisikaan? Näin maallikkojärjellä otaksuisin, että toivotut ja vaikeuksien kautta saadut lapset ovat aivan erityisesti rakastavien vanhempiensa silmäteriä. Ainot todelliset vastaiskut ja masentavat kokemukset tulevat ennakkoluuloihinsa luutuneen ympäristön taholta. Uskoisin, että sen kaltainen ajatuksen kapeus on nykyään jo vähemmistöreagointia.
Lea Pulkkinen olisi todennäköisesti samaa mieltä kanssani, koska Lea Pulkkinen psykologina ymmärtää psykoanalyyttisen teorian ja myös minä ymmärrän sen yksityiskohtaisesti. Pulkkisen tutkimustulokset ovat täysin linjassa psykoanalyytisen teorian kanssa. Ne, jotka tietävät miten lapsi kehittyy aikuiseksi, nuo tutkimustulokset eivät tule yllätyksenä.
On turha alkaa kinastella tietämättömien ihmisten kanssa.
"Usein kuulee vedottavan siihen, että lapsi tarvitsee ehdottomasti miehen mallin. Olen eri mieltä. Minusta lapsi ei tarvitse ensisijaisesti miehen tai naisen mallia vaan ihmisen mallin. Kasvattajan sukupuoli ei ole hänen tärkein ominaisuutensa, ei edes toiseksi tai kolmanneksi tärkein. Tärkeää ei ole mitä kasvattajalla on housuissaan vaan mitä hänellä on korvien välissä."
On pakko kommentoida tähän. Tämä on aivan potaskaa. Isän tehtävänä on auttaa poikaa (ja myös tyttöä) irtautumaan psykologisesti äidistä. Liittouminen ja samaistuminen maskuliinisen isän kanssa vahvistaa pojan miehistä identiteettiä. Sillä tavalla pojalle kehittyy terve miehisyys. Jos et usko niin kysy keneltä tahansa kliiniseltä psykologilta ja tai psykiatrilta.
Fiksu äiti ei yritä estää pojan itsenäistymistä, joten ketään ei tarvita irrottamaan poikaa äidistään. Hän irtoaa ihan itse, kun sen aika tulee, ja äiti hyväksyy sen eikä pidä väkisin kiinni.
Jos äiti on takertuva ja lapsistaan mustasukkainen, pojan ( tai tytön ) on käytävä rankka irtaantumisprosessi. Olen noitakin tapauksia aika lailla nähnyt. Olen tehnyt sen havainnon, että niissä tapauksissa isä yleensä joko ei ota kantaa ollenkaan tai tukee äitiä. En ole koskaan nähnyt, että isä olisi rohkaissut sairaalloisesti takertuvasta äidistä irtaantuvan poikaansa itsenäistymisprosessia. Päinvastoin isä moittii poikaa kiittämättömäksi ja kieltää pahoittamasta äidin mieltä. Sellainen äiti on ihmisenä erittäin dominoiva ja on usein alistanut koko perheen, varsinkin miehensä. Isä ei siis puutu asiaan millään lailla vaan hiljaa hyväksyy äidin omistushaluisen dominoinnin ja jopa pitää sitä suojelunhaluna ja äidinrakkautena.
Pojalle voi kehittyä terve miehisyys ilman isääkin. Kyllä luonto tikanpojan puuhun vetää.
Minun pojalleni on kehittynyt erittäin voimakas ja positiivinen mieskäsitys. Hän on sinut oman miehuutensa kanssa - mitä ei voi sanoa läheskään kaikista miehistä. Hän on koko lapsuutensa ajan tavannut isäänsä paljon,mutta en silti usko että isä on toiminut hänelle miehenmallina,koska poikani on aivan erilainen mies kuin isänsä. Mistä lienee miehenmallinsa ottanut, ei ainakaan mykkäkoululla ja murjottamisella riidat "ratkovasta", todellisuuspakoisesta ( sinänsä ihan kunnollisesta ), ongelmia väistelevästä isästään, jonka mottona on, että kun asiasta ei puhu, se lakkaa olemasta olemassa.
Kummallakaan ex-miehistäni ei ole yhtä terve miehinen itsetuno kun pojallani, ja molemmat ovat kuitenkin asuneet ns. ydinperheessä johon kuuluu myös isä.
Toisella ex-miehistäni on juuri tuollainen poikaansa hullun lailla takertuva äiti. Exäni oma isä ei todellakaan ole tähän päivään mennessä auttanut aikuista poikaansa irtaantumaan äidistään. Luulisi että olisi jo aika itsenäistyä, kun "poika" on kohta neljänkymmenen. Ex-appeni on niin psyykkisesti liimaantunut vaimoonsa ettei itse edes näe sitä. Miten hän voisi auttaa toista irtaantumisessa, kun ei itsekään osaa irtaantua?
Minun 20-vuotias poikani, jolla ei ole ollut kotona isää auttamssa irtaantumisessa ja itsenäistymisessä, on paljon itsenäistyneempi ja irtaantuneempi äidistään ( siis minusta ) kuin 39-vuotias ex-mieheni omasta äidistään.
Luin läpi sen mitä kirjoitin eilen ja huomasin,että siitä voi kyllä saada sellaisen käsityksen,että pidän isää lapsen elämässä tarpeettomana häiriötekijänä josta on ihan sama onko häntä vai ei.
En todellakaan ajattele niin. En voisikaan ajatella,koska minulla on lämmin ja hyvä suhde omaan isääni.Hän on kaikkea muuta kuin merkityksetön ihminen minulle.
Melko varmasti sellainen lapsi,joka kasvaisi kahdestaan fiksun, tasapainoisen, hellän ja vastuuntuntoisen äidin kanssa eikä olisi koskaan nähnyt isäänsä, ainakin joskus ajattelisi haikeana, että olisipa minullakin isä niin kuin muilla lapsilla.
Siitä huolimatta hänellä voisi olla onnellinen lapsuus ja hyvä ja turvallinen koti.
Suuren perheen lapsi saattaa joskus metelistä väsyessään ajatella että olisipa kiva olla ainoa lapsi,ja ainoa lapsi saattaa ajatella että olisipa kiva jos minulla olisi paljon sisaruksia.
Vanhempien keskinäinen suhde luo kodin ilmapiirin. Jos suhde on huono,ilmapiirikin on huono. Ilmapiirillä taas on keskeinen merkitys lapsen hyvinvoinnille,ja sen vuoksi en todellakaan usko näihin "pysytään yhdessä lasten takia" -juttuihin. Lasten takia juuri pitää erota,jos yhteiselo on sietämätöntä.
Uskoisin, että lasten kannalta paras perhemuoto on sellainen,johon kuuluvat molemmat vanhemmat ja nämä välittävät toisistaan ja perheen ilmapiiri on hyvä. Onhan se vanhempien jaksamisenkin kannalta helpompaa ja yksinkertaisempaa: kun toisella on flunssa/huono päivä/kiire/paljon töitä, niin toinen ehtii ja jaksaa. Siis onnellinen ydinperhe. Toiseksi paras on onnellinen yksinhuoltajaperhe, eli sellainen jossa lapsella on yksi hellä, rakastava, sitoutuva, turvallinen vanhempi joka nauttii vanhemmuudesta eikä itse koe yksinhuoltajuuttaan ongelmana. Kumpikin perhemuoto on lapsen kannalta hyvä. Ei hätiä mitiä.
Se, kumpi on huonompi malli, onneton riitaisa ydinperhe vain onneton yksinhuoltajperhe,on sitten makuasia. Edellisessä on varmaan riitoja ja eripuraa,jälkimmäisessä lapsi on omissa henk.koht. murheissaan kieriskelevän vanhemmman mielialojen ja oikkujen armoilla, kun ei ole sitä toista vanhempaa jonka turviin voisi mennä silloin kun toinen sekoilee.
Kahden seinähullun vanhemman perheessä voidaan olettaa,että vanhemmat sekoilevat, paitsi yhdessä ja yhtä aikaa, joskus vuorotellenkin, niin että jälkimmäisessä tapauksessa edes toinen käyttäytyy ihmisiksi,ja lapsi voi silloin mennä sen täyspäisesti käyttäytyvän vanhemman kanssa kävelylle siksi aikaa kun toinen vanhemmista typertelee. Ja taas toisaalta,kun vanhemmat sekoilevat yhdessä ja yhtäaikaa, se on varmaan vielä hirveämpää katsottavaa kuin katsoa ainoan vanhemman hölmöilyä. Yhtäaikainen typertely on luultavasti mm. hirveitä perheriitoja, huutamista,murjottamista,henkistä ja ehkä fyysistäkin väkivaltaa, siis viimeisen päälle ilmapiirin myrkyttämistä.
Olen itse kasvanut perinteisessä ydinperheessä johon kuului kaksi toisiaan aidosti rakastavaa ja kunnioittavaa vanhempaa. Olisin aika kiitämätön ja omituinen,jos sanoisin ettei isäni läsnäolo lapsuudessani merkinnyt minulle mitään. Totta kai se merkitsi hyvin paljon. MUTTA, kuten sanoin, he kunnioittivat ja rakastivat toisiaan aidosti,ja siinä on asian ydin. Jos heidän välinsä olisivat olleet huonot tai neuroottiset,minulle olisi varmasti ollut parempi asua jomman kummaan vanhempani kanssa ja tavata toista vanhempaa muualla.
Tätä väitettä en kyllä alkuunkaan ymmärrä, että juuri isä olisi se henkilö joka auttaa lasta irtaantumaan ja itsenäistymään. Omat havaintoni eivät tue tällaista väitettä,en muista ikinä nähneeni näin tapahtuvan. Molemmat vanhempani hoitivat ja kasvattivat minua, molemmat saivat murrosikäni kiukut silmilleen, ja kun itsenäistyin,itsenäistyin kyllä heistä molemmista yhtä aikaa,enkä vain toisesta tai ensin toisesta ja sitten toisesta. Eikä jommalla kummalla ollut itsenäistymisessäni suurempaa tai pienempää osuutta tai erityistä roolia ( esim. niin että toinen olisi pitänyt tiukemmin kiinni kuin toinen )
Lapsuutta, vanhemmuutta ja perhe-elämää koskevissa väitteisssä jokainen on sekä asiantuntija ( koska jokaisella on ollut lapsuus ) että - samasta syystä -jäävi sanomaan mitään. Tällaiset väitteet ( kuin esim. Taavetin väite että isä on se joka auttaa lasta itsenäistymään) kukin usein esittää omien henk.koht. kokemustensa perusteella ja tekee omista kokemuksistaan yleisiä lainalaisuuksia.
Onhan mahdollista että Taavetin kohdalla on käynyt juuri näin. Ehkä Taavetin äiti tarrasi kouristuksenomaisesti aikuistuvaan Taavettiin,ja isä meni väliin ja sanoi äidille että " päästä nyt, hyvä ihminen, poika jo menemään ". Taavetin kohdalla ehkä näin. Mutta en usko että se olisi niin yleinen malli että siitävoisiesittää yleispätevän säännönn.( Ja onhan niinkin,että sanotaan koti-ja perhe-elämästä mitä tahansa,niin aina löytyy joku jonka kohdalla se ei pidä alkuunkaan paikkanasa. Mutta juuri siksi kovin ehdottomia väitteitä ei pidäkään esittää. )
omasta poja(i)stasi korostaa kaikkea muuta kuin sitä että näkisit hänessä "ihmisen" mallin. Näet erittäin selvästi nimenomaan "miehen" mallin.
Tämä "mies" on tietysti epäseksuaalinen, koska seksuaalisen miehen malli tuottaa sinulle jostain syystä vaikeuksia. Hyväksyt isäsi ja poikasi, mutta et aviomiehiäsi.
Koska olet ottanut isäsi "itseesi", ajattelet että voit antaa kunnollisen miehen mallin pojillesi. Kannatat yleiselläkin tasolla ajatusta, etteivät poikalapset tarvitse miehen mallia vaan saavat kaiken tarvitsemansa ("ihmisyyden") rakastava(i)lta äidiltään.
Valitettavasti kuitenkin ihmiset ovat miehiä ja naisia. Sellaista joka olisi vain "ihminen" ei ole olemassa. Poikalapset tarvitsevat miehen mallia, mies ei synny tyhjästä. Tyttölapset tarvitsevat myös isää, kipeästikin, kuten itsestäsi huomaat jos jäät ajattelemaan. Ei hyvä seuraa, jos tyttö valitsee puolisonsa isäkuvaansa liittyvin odotuksin. Poika, joka on äidin jatke, menee usein sitten naimisiin äitinsä kanssa. Ne avioliitot ovat myös useimmiten epäonnistuneita.
'Poika, joka on äidin jatke, menee usein sitten naimisiin äitinsä kanssa. Ne avioliitot ovat myös useimmiten epäonnistuneita.'
Niinpä, siinä syy miksi monet avioliitot ovat kehityskelvottomia ja haitaksi ei vain aviopuolisoiden omalle kasvulle, vaan myös lasten kasvulle. On vaan hyvä, että siinä tilanteessa jompi kumpi puolisoista osaa hakea eroa ja näin osoittaa vastuullisuutensa omasta ja suuremman yhteisön (vähintäänkin lasten) yhteisestä hyvästä. Jos jätetty puoliso tässä tilanteessa kokee ajautuvansa katastrofin partaalle on tässä tilanteessa tietenkin osattava ajoissa hakea apua.
Itseäni ihmetyttää miksi feminismiä syytetään ydinperheiden rikkoutumisesta. Ajassa jossa elämme on mahdollista katsoa ongelmaa silmästä silmään ja ehkäpä tässä kohtaa kulminoituu sukupolvien jatkamat ongelmat, joihinka viimein on mahdollisuus reagoida. Yleisen elintason nousun myötä naisen on lopultakin ollut mahdollisuus ottaa vastuu itsestään ja jälkeläisistään jos mies on liian ongelmainen. En tietenkään ole avioliittoja vastaan, vaan ongelmaisen, kehityskyvyttömän, onnettomuutta ja kaunaa mukanaan tuovaa elämänmuotoa vastaan. On vaan hyvä, että tällaisesta liitosta vastuunsa tunteva ihminen uskaltaa sanoutua irti ja näin laittaa itsenä ja ex-puolisonsa kiertoon. Niin kauan kun on elämää on myös toivoa paremmasta, myös kehityskelpoisesta ja toimivasta ihmissuhteesta. Sitä paitsi uumoilisin, että sen tietoisuuden ansiosta, että avioliittojen purkaminen on mahdollista ja että niin todella monelle on käynytkin tuo mukanaan juuri sitä molemminpuolista halua tsempatata suhdettaan toimivaksi, ymmärtäväksi ja joustavaksi.
se vastuu astuu kuvaan mukaan, kun pannaan epätyydyttävät aviomiehet kiertoon? Ajatteletko että kokemus kasvattaa?
Taitaa enemmiltään toteutua se freudilainen toistamispakko. Väkivaltaisen miehen lopulta hyljännyt nainen onnistuu jostain syystä hämmästyttävän usein valitsemaan hylätylle yhtä väkivaltaisen seuraajan.
Tai sitten siirtymä ei ole järin suuri. Ensimmäinen lyö ja hakkaa, toinen on menestyvä psykopaattinen kovaluontoinen talousmies.
Millaisia sitten ovat tällaisissa kierrätysmyllyissä kasvaneet lapset?
Naisista on moniksi, niinkuin miehistäkin. Vastuullinen, tiedostava nainen tuskin toista kertaa toistaa vahinkoaan. Todennäköisesti reagoinut jo ensimmäisestä lyönnistä. Toinen sitten ollut jo liikaa.
Sitäpaitsi, ei miehen kanssa tarvitse asua vaikka seurustelusuhteessa olisikin. Lasten tähden saattaa olla useasti parempikin, että tila kotona on rauhoitettu lasten tarpeille.
Ensinnäkään en usko että kriisit auttaisivat ihmisiä - ei miehiä ei naisia - tiedostamaan selvemmin. Käy juuri päinvastoin: pahat kokemukset vievät tiedostamiselta edellytyksiä.
Siksi toistamispakko on niin näkyvää. Toistuviin kuvioihin törmää sekä yksityisessä tuttavapiirissään että noiden parjattujen julkkislehtien palstoilla.
Puhumisen tarvetta varmaan on - esim. nimim. Outi kirjoittaa kilometrikaupalla - mutta melkoinen sokeus vallitsee. (Näkeekö esim. Outi että hän on toistanut mieskuvioissaan oman isäsuhteensa erilaisia ehtoja?)
Toinen juttu on, että kuvitellaan "lasten saavan tilaa omille tarpeilleen", jos mies ei ole läsnä.
Ensinnäkään en usko ns. laatuaikaan. Se että vanhempi on koko ajan läsnä on edellytyksenä sille että hän näyttää itsestään lapsilleen kaikki puolet. Tämä jatkuva läsnäolo ja vaikutusten valikoitumattomuus ovat minusta hyvän kasvun edellytyksiä.
Toisekseen on outoa ajatella, että lapsi ikään kuin kasvaisi kun sillä on "tilaa" kasvaa. Eivät lapset kasva tyhjästä, vaan nimenomaan tilassa tarvitaan jotain. Ja jos jotain puuttuu, sillä aivan varmasti on merkityksensä, vaikka se ei sitten ihan niin kaikilla mitta-asteikoilla näkyisikään.
Olen asiantuntija. Tiedän yksityiskohtaisesti miten pienestä lapsesta kehittyy terve mies ja nainen.
Kerro sitten ykstyiskohtaisesti, miten minun pojastani kehittyi terve, vahvan miehisen itsetunnon omaava kunnollinen mies. Minun ansiotanihan se ei sinun mukaasi mitenkään voi olla ( koska olen sekä feministi että yksinhuoltja ), joten mistä se siis johtui? Ketä on kiittäminen?
Ehkäpä poikasi on luonnostaan psyykkisesti niin terve että pystyi vaurioitumatta kasvamaan ja elämään missä tahansa ympäristössä. Jotkut ovat luonnostaan voimakkaampia kuin toiset. Kasvaahan slummeissa kunnon ihmisiäkin, eikä kaikista huostaanotetuista lapsista tule rikollisia.
Nämä ovat sitten ihan omia sovinistisia ajatuksiani.
Mielestäni lapsella tulee olla sekä isä että äiti. Lapsella tulee olla turvattu elinympäristö sekä henkisesti, että taloudellisesti.
Jos me vaimoni kanssa joskus päätämme tehdä lapsen niin vaimoni jää häntä kotiin hoitamaan. Näin siksi, että uskomme jostain syystä siihen, että pienen lapsen on parempi kasvaa äidin suojissa.
Lasten tekemisen edellytyksenä on mielestäni se, että on riittävät taloudelliset resurssit ylläpitää perhe. Valitettavasti yhteiskunta ei juuri tässä auta.
Tosin olen muutenkin hiukan sitä mieltä, että kukin elättäköön lapsensa itse.
..."epänormaali antifeministi" :-)
Mitä mieltä muuten olet faktasta, että lapsiperheiden nettotulot ovat heikentyneet (erilaisten vero- ym. "uudistusten" vuoksi) viimeisen kymmenen vuoden aikana 27% suhteessa noin muutoin ihmisten ostovoimaan?
Tarviiko hommasta pitää meteliä, vai annetaanko olla? (se on kuulemma joidenkin mielestä egoistista, jos haluaa elättää viisi ihmistä yhden palkalla - se ei kai ole, jos haluaa elättää vain yhden?).
Vai että epänormaali :P
Se lapsiperheiden ostovoiman väheneminen on varmasti osaltaan syyllinen siihen, ettei lapsia juuri enää tehdä. Enhän minäkään tee ja syy on pitkälle se, että muutenkin ylirasitettu talous ei kestä.
Jos asiat olisi niinkuin pitäisi, niin kyllä toisella vanhemmista pitäsi olla mahdollisuus jäädä kotiin hoitamaan lastaan. Äidillä mielestäni vieläpä velvollisuus (taas tämä minun uskomukseni).
Meteliä kannattaa varmasti pitää mutta pahoin pelkään, että meidän päättäjien mielestä verorahoille on muutakin käyttöä kuin lapsiperheiden tukeminen.
Mutta lisää joskus toiste, nyt tää sovinisti lähtee kaljalle. On oikeen vaimolta lupa ja kaikki.
...sinua "egoistiksi", kun sanot:
"Jos asiat olisi niinkuin pitäisi, niin kyllä toisella vanhemmista pitäsi olla mahdollisuus jäädä kotiin hoitamaan lastaan. "
Tuli nyt sitten *hik* käytyä paarissa. Lopputulos... Siä mitään kivoi plikkoi.... Kyä oma vaimo on kaiken paras....
nimimerkki 'miten niin kännissä...'
Tiivistelmän yksi ehdoton kriiteeri on omien mielipiteiden ulkopuolelle jättäminen. Et täyttänyt sitä kriteeriä. Mikä tuosta on omaa mutuasi ja mikä lopulta Pulkkisen sanomaa?