onko turussa erityiskoulua add oppilaille

muuan isoäiti

Turussa kehotettiin koulua vaihtaaan kun opettaja ei halunnut pitää oppilasta luokassaan
toisella luokalla on jo ja sama opettaja on ollut kokko ajan ja kiusannut paljon oppilasta jättää nyt luokalle ja ei halua myöskään jatkavan koulussa. Oppilas on kiltti mutta o keskittymishäiriötä ei oikein jaksa pitkän keskittyä ja jää haaveileen tai tekee muuta siinä pulpetissa istuissaan
oppilaita on luokassa ollut kokoajan vain 14 ja heille ei pysty opettaja opettamaan vaikka on ollut se yksi avustajakin kokoajan.
Opettaja sielä ei myöskään koskaan anna positiivista palautetta oppilaalle on vain moittinut aina jostain syystä ei pidä oppilaasta a se tulee ikävästi kaikessa esille jo ekaluokasta alkaen
Nyt kun jouluna päätti että ei tule päästäään oppilasta luokalta ihmettelyt ja kyselyt ei auttaneet mitään vanhemmilla tai m,uilla omaisilla jotka kuitenkin elää lapsen kanssa ja tietävät lapsen tekemisest ja asioiden kulun ja miten lapsi toimii .Paha ei ole eikä ilkeä koskaan pitkäjänteisyys vain puuttuu .Kevät meni siinä että oli pari tapaamista lasten ja nuortenterveydenhuolossa jossa oli mukana kerran myös opettaja suvaitsi alentua sinne mukaan lausuntoja kyllä tehnyt ja kun opettajalta kysyttiin miten hän on auttanut asioita miten hän ei jaksa noin pienessä luokassa ja miten hän ei koskaan anna minkäänlaista positiivista lausetta tai huomiota lapselle vaan moittii ja on huomioimatta . Vaikka lapsi sai matikassa hyviä numeroita kertotaulut ym virheettömiä tai vain yksi virhe ei siitäkään tullut mitän kiitosta jota kaikille toisille annetaan .
Miten koulussa voi olla tuollainen opettaja joka kiusaa
mihin asti voi valitaa että menee eteenpäin nyt hän koko kevään jätti pojan huomoimatta ei enää antanut mitään opetusta kun päätti jouluna ettei hän päästä oppilasta eteenpäin . Siis minusta ja monesta muustakin ihmisestä tuo on kohtuutonta ja todella rankkaa kiusaamista jättä oppilas vain olemaan opettamatta auttamatta eteenpoäin . loukkaantui kun häneltä kyseltiin ja kun sanottiin miten hän kohtelee lasta .
Opetussuunnitelma pitäsi olla kaikissa kouluissa vanhemmat pyysivät sitä koulussa muta koskaan ei sellaissta annettu heille ja sehän on oikeasti kaikkien pyydettäessä saatava että tietää millaista ja mikä on koulun suunnitelma
Nyt lapselle tehty tutkimuksia psykologi tavannut neljäkertaa ja epäilee että add ehkä on tai sitte joku muu keskittymishäiriö ilman ylivilkkautta ja neurologintutkimuksia tulee vielä no se kertoo vain sen etei voi vielä olla diagnoosia
Mitään neuvoja minne voi mennä kouluun ei tullut tuohon kouluunhan hän ei voi mennä enää . ainoa mitä ehdottivat turussa on vain vammaiskoulut elikä kuurojen tai sokeiden tai kehitysvammaisten koulut
aika outoa ettei ole mitään oikeasti autettu eteenpäin
mikä on sellainen koulu missä voidaan auttaa keskittymishäiriössä olevaa Muualla ne saavat olla koulussa missä muutkin koululaiset ja tukiopetus ja terapiat on olemassa
Kiireesti toivoisi joltain tietoa mitä tehdä miten menetellä
mikä on vanhempien oikeus ja lapsen oikeus
nyt hänet on heitetty pois vain ja kuitenkin on koulupakko suomessa.
Kun vanhemat väläytti että jos voisi mennä pieneenkouluunjohonki turunlähellä kiristivät vain että sitten ette saa mitän tukia siihen eikä muutakaan mitään
NO ei he ole saaneet tähän mennessäkään koskaan mitään tukia lapselle mihinkään siis mitä tuo nyt tarkoitaa sitten
lapsilisä tulee kaikille lapsille on sitten missä tahansa ja muita tukiaha perhe ei saa . He haluaisivat siis kuulevan näkevän lapsen kuurojen tai sokeiden tai kehitysvammaistn kouluun mutta hänellä ei ole kehitysvammaa niin miten voi olla mahdollista että heillä ei ole oikeasti apua eikä koulua tarjolla . Lasta ei Turussa ainkaan pidetä minään eikä välitetä auttaa
Pitää tehdä kai suurempi haloo ja valituykset kouluhallitukseen

2

1211

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      85
      1381
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      35
      1091
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      19
      875
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      154
      715
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      700
    6. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      669
    7. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      190
      640
    8. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      637
    9. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      33
      570
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      558
    Aihe