Hyviä uutisia

Answers in Genesiksen luomismuseo täyttää ensi viikolla kaksi vuotta. Museossa on esimerkiksi Archaeopteryxin malli.




Joel Kontinen

Answers in Genesiksen luomismuseo avasi ovensa yleisölle Kentuckyssa kaksi vuotta sitten. Kansainvälinen media oli paikalla ikuistamassa tapahtumaa. Myös Helsingin Sanomat piti museota uutisen arvoisena.

Sananvapautta rakastavat humanistit ja ateistit järjestivät mielenosoituksen museon ulkopuolella ja vuokrasivat jopa pienkoneen lentämään rakennuksen yläpuolella iso tuulessa lepattava lakana perässään. Teksti oli peräisin Raamatusta: Thou shalt not lie (Älä sano väärää todistusta).

Ilmainen mainos oli tervetullutta, koska se lisäsi kiinnostavuutta. Ja kiinnostus ei ole laimentunut kahdessa vuodessa. Answers in Genesis arveli viime viikolla, että museoon on käynyt tutustumassa jo yli 715 000 kävijää.

Evolutionistien Lucy-kiertue ei sen sijaan ole jaksanut innostaa yleisöä.

Museo kertoo maapallon historian Raamatun perspektiivistä. Aadamia ja Eevaa ei pidetä satuolentoina vaan historiallisina henkilöinä. Kävijä huomaa, että kristinuskon käsitys todellisuudesta ( luominen , syntiinlankeemus , vedenpaisumus , Baabelin kieltensekoitus) selittää historian paljon loogisemmin kuin ateistinen evoluutioon nojautuva suuri kertomus.
2170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Kävijä huomaa, että kristinuskon käsitys todellisuudesta ( luominen , syntiinlankeemus , vedenpaisumus , Baabelin kieltensekoitus) selittää historian paljon loogisemmin kuin ateistinen evoluutioon nojautuva suuri kertomus."

hä hä hä hääää.......

Äänestä

tuosta museosta ja kyllä kauhistutti, että lapsille valehdellaan tuolla tavalla.

Eikö noille hörhöille löydy mitään lakia???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hobo7 kirjoitti:

Answers in Genesiksen luomismuseo täyttää ensi viikolla kaksi vuotta. Museossa on esimerkiksi Archaeopteryxin malli.




Joel Kontinen

Answers in Genesiksen luomismuseo avasi ovensa yleisölle Kentuckyssa kaksi vuotta sitten. Kansainvälinen media oli paikalla ikuistamassa tapahtumaa. Myös Helsingin Sanomat piti museota uutisen arvoisena.

Sananvapautta rakastavat humanistit ja ateistit järjestivät mielenosoituksen museon ulkopuolella ja vuokrasivat jopa pienkoneen lentämään rakennuksen yläpuolella iso tuulessa lepattava lakana perässään. Teksti oli peräisin Raamatusta: Thou shalt not lie (Älä sano väärää todistusta).

Ilmainen mainos oli tervetullutta, koska se lisäsi kiinnostavuutta. Ja kiinnostus ei ole laimentunut kahdessa vuodessa. Answers in Genesis arveli viime viikolla, että museoon on käynyt tutustumassa jo yli 715 000 kävijää.

Evolutionistien Lucy-kiertue ei sen sijaan ole jaksanut innostaa yleisöä.

Museo kertoo maapallon historian Raamatun perspektiivistä. Aadamia ja Eevaa ei pidetä satuolentoina vaan historiallisina henkilöinä. Kävijä huomaa, että kristinuskon käsitys todellisuudesta ( luominen , syntiinlankeemus , vedenpaisumus , Baabelin kieltensekoitus) selittää historian paljon loogisemmin kuin ateistinen evoluutioon nojautuva suuri kertomus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu