Parahin Mr T, viestinne koskien UT:a sisälsivät niin
paljon yksityiskohtia, joita valtaosa UT:n historialli-
suutta (tieteellisesti) tutkivat ihmiset pitävät virheellisinä,
että ajattelin kirjoittaa vastinetta ihan uutena aloituksena.
Evankeliumeista sen verran, että tosiasiassa tutkijat
eivät ole varmoja siitä ketkä todella kirjoittivat ne.
Nykypäiviin ei ole säilynyt yhtään alkuperäistä UT:n
kirjaa eikä myöskään yhtään niiden kopioita. Vanhimmat
UT:n näihin päiviin säilyneet tekstit ovat kopioiden kopioiden
kopioiden kopioiden kopioita. Syy miksi niitä kutsutaan niiden
oletettujen kirjoittajien nimillä johtuu kristillisestä traditiosta
(joka ei ole valitettavasti niittänyt mainetta tarkkuudellaan),
joka voidaan jäljittää noin sadan vuoden päähän niiden kirjoittamisesta. Toisin sanoen joku jäljentäjä on lisännyt
Jos Matteus ja Johannes (evankelistat) olisivat olleet
Jeesuksen opetuslapsia, niin miksi heidän näkemyksensä
Jeesuksesta eroaa niin valtavasti (puhumattakaan
siitä, että em. evankeliumien kirjoitushetken aika-
väli on noin 30 vuotta) toisistaan. Matteuksen Jeesus
on juutalainen, joka kehottaa noudattamaan lakia.
Hän ei väitä olevansa jumala aivan päinvastoin kuin
Johanneksen Jeesus. Johanneksen Jeesus väittää
olleensa Jahven kanssa maailman luomisesta saakka.
JOS Matteus olisi ollut Jeesuksen opetuslapsi, niin
miksi "opetuslapsi Matteus" kirjoittaa koko ajan
yksikön kolmannessa persoonassa. Hän ei koskaan
sano Jeesuksesta ja opetuslapsistaan "me". Ei edes
silloin kun Matteus kertoo Matteuksesta itsestään
(Matt 9:9). Vielä oudompi tilanne on Johanneksen
kohdalla (Joh. 21:24 Juuri tämä opetuslapsi todistaa kaikesta tästä. Hän on tämän kirjoittanut, ja me tiedämme, että hänen todistuksensa on luotettava.) Kukaan ei kirjoita
noin itsestään. Täytyy vielä muistuttaa Jeesuksen opetus-
lasten sosiaalisesta taustasta. He olivat köyhiä kalastajia,
maanviljelijöitä tms. He tulivat perheistä, joissa ei ollut
tarvetta lukutaidolle vaan työtätekeville käsille. Jeesus
saattoi osata lukea mutta opetuslapset kohdalla asia
tuskin oli edes niin.
Luukkaan väitetään olleen Paavalin matkakumppani
ja hän on kirjoittanut evankeliumin ja Apostolien teot.
Luukas ei vain ole niin tarkka kuin väität. Hän kirjoitti
noin 20 vuotta Paavalin kuoleman jälkeen, joten
väite matkakumppanuudesta on hieman hataralla
pohjalla varsinkin jos vertaa hänen kertomuksiaan
Paavalin kääntymisestä, matkoista ja pakanoista
Paavalin omiin kirjoituksiin. Ristiriitojen määrä
on valtava. En ala niitä tässä nyt erittelemään,
mutta voit katsoa vaikkapa Apt 17 vs Room 1:18-32
tai Apt 15 vs Gal. 2:11-14.
Sanot: "evankeliumit ovat kirjoitettu Jeesuksen aikalaisten ja lähella olevien ihmisten toimesta niin lyhyen ajan Jeesuksen kuoleman jälkeen, että myyttiset käsitykset eivät ole voineet ehtiä kehittymään (koska silminnäkijät olivat elossa ja valmiina korjaamaan valheelliset käsitykset.) "
Evankeliumit on kirjoitettu n. 35-70 vuotta Jeesuksen
kuoleman jälkeen. Ne ovat kirjoitettu todennäköisesti
eri maassa kuin missä Jeesus eli ja eri kielialueella. Tämä
tulee hyvin esiin Johanneksen evankeliumissa, josta
löytyy kreikankielinen homonyymi ongelma ( Jeesus
ja Nikodeemus).
Suurin osa alkukristityistä lukivat ainoastaan yhtä
evankeliumia, jota he pitivät pyhänä. Useampia
versioita ei ollut saatavilla. Tämä johti
väistämättä kirjoitusten kopioimiseen ja niiden
tahalliseen tai tahattomaan muuttumiseen, sillä
syrjäisten alueiden valvonta oli hankalaa. Tehokkaimmin
teologista kuria piti yllä Paavali, jonka seurakuntien
ojentamiset ovat säilyneet hänen kirjeidensä
muodossa.
Väitit, että Nikean kirkolliskokouksessa päätettiin
kaanonista. Se ei pidä paikkaansa. Athanasiuksen kirje
määritteli kaanonin vuonna 367 ja Hippon kirkolliskokous
hyväksyi sen vuonna 393.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Watchman venytteli historiallisia totuuksia epäeettisesti monessa kohtaa kotia päin. Saattaahan olla, ettei ateistille valehtelu uskon puolesta ole synti.
Valehtelu missään vain tilanteessa on syntiä. Olen todella pahoillani, jos olen "valehdellut". En kylläkään millään pysty hahmottamaan, missä kohtaa olen suoraan valehdellut.
Vajavaisena ja itsekkäänä ihmisenä, olen tosin saattanut vähän "innostua" joissain kohdin, ja antaa asioista varsin yksipuolisen ja dogmaattisen kuvan. Tosin te teette ihan samaa. Tämä on varsin inhimillistä, varsinkin täällä anonyymisen keskustelupalstan tiimellyksessä. Mutta pääasiasi, mitä olen kirjoitellut, ovat tietojeni mukaan valideja. Joten en - edelleenkään - suostu allekirjoittamaan syytöksiänne.
Ihmetyttää evankeliumeissa jo sekin, että ne on kreikaksi kirjoitettu. Jos ne olisivat opetuslasten itsensä kirjoittamia, heidän olisi pitänyt olla a) kreikantaitoisia ja b) luku- ja kirjoitustaitoisia. Kovin epätodennäköiseltä tuo tuntuu jo evankeliuminen antaman kuvan perusteella.
Melko merkilliseltä tuntuu, että juudealaiset opetuslapset olisivat kirjanneet Jeesuksen seikkailuja ja kääntäneet puheet kreikaksi käyttäen oppineiden kieltä ja ilmaisuja.
Ja jos alun perin ne on kirjoitettu arameaksi tai hepreaksi, niin kummasti on kaikki alkukieliset teksit kadonneet.
Kyllä todennäköisemmältä vaikuttaa, että nuo kirjat on kirjoitettu vuosikymmenien ja satojen tai tuhansien kilometrien päässä kertomusten kohteista käyttäen lähteenä suullisia, ties kuinka monennen käden kertomuksia ja kirjoituskopioiden kopioiden kopioita. Ne ovat jotkut kirjurit sitten tallentaneet vähän kuin Lönnrot Kalevalan, tosin samalla kieltäkin vaihtaen. Silminnäkijätodistuksia ne eivät todellakaan ole.
Laitoit niin kovasti luun kurkkuun hänelle että sitä ei saisi pois edes kurkkuluunpoistolaitteellakaan(tm)
Tässä kuva laittteesta.
http://www.fastexercise.com/images/rom.jpg
Kalevalaan liittyvästä naistutkimuksesta (kyllä miehetkin voivat lukea
naistutkimuksia) ja siinä Lönnrotin piikkiin laitettiin koko Kalevala.
Lönnrot muokkasi Väinämöisen useasta eri henkilöstä ( runonlaulaja
ja maailman synnyssä mukana ollut jumalhahmo). Samoin Pohjan
akka demonisoitiin totaalisesti. Tästä on todennäköisesti vain
helpompi keskustella hihun kanssa kuin UT:n korruptiosta.
UT:n kohdalla tilanne on vain erittäin hankala, koska säilyneet
dokumentit ovat kaikki kopioita ja harvat ovat säilyneet kokonaisina.
Toisin sanoen emme voi varmasti tietää mitä on tapahtunut Jeesuksen
kuoleman ja evankeliumin kirjoittamisien välillä. Jos tätä haluaa simuloida,
niin voi kokeilla leikkiä puhelinleikkiä ja odottaa parikymmentä vuotta.
indeed! Tuo kuuluu joka kotiin.
kun en saanut aikoinaan vastausta, niin nostetaan tämä sitten naftaliinista.
on "editoinut" "historiallista Paavalia" on mielenkiintoista miettiä sitä miten Luukas muine evankelista kumppaneineen on sitten mahtanut "editoida" "historiallista Jeesusta" – joka on Luukkaasta ollut ajallisesti vielä kauempana kuin Paavali eikä edes kirjoittanut itse mitään mitä evankelistat olisivat voineet käyttää lähteinään ja jonka tämän eläessä tunteneiden (ja siten hänestä kuolemankin jälkeen ensikäden tietoja säilyttäneiden) piirikin oli paljon pienempi kuin Paavalin tunteneiden.
RE: "Luukkaan väitetään olleen Paavalin matkakumppani
ja hän on kirjoittanut evankeliumin ja Apostolien teot.
Luukas ei vain ole niin tarkka kuin väität. Hän kirjoitti
noin 20 vuotta Paavalin kuoleman jälkeen, joten
väite matkakumppanuudesta on hieman hataralla
pohjalla varsinkin jos vertaa hänen kertomuksiaan
Paavalin kääntymisestä, matkoista ja pakanoista
Paavalin omiin kirjoituksiin. Ristiriitojen määrä
on valtava. En ala niitä tässä nyt erittelemään,
mutta voit katsoa vaikkapa Apt 17 vs Room 1:18-32
tai Apt 15 vs Gal. 2:11-14."
Okei Zelig, hyvää tekstiä. Jätit tosin huomioimatta ne pääpointtini, ja keskityit pariin vähemmän merkittävään asiaan. Tärkeitä nekin, selvennänpä vähän kantaani.
1. "Evankeliumeista sen verran, että tosiasiassa tutkijat eivät ole varmoja siitä ketkä todella kirjoittivat ne."
Ihan oikeassa olet. Mielestäni sanoinkin, että - tiedostan sen miten naturalistisesti orientoitunut raamattukritiikki ajoittaa evankeliumit sekä kieltää sen, että opetuslapset olisivat toimineet kirjoittajina - mutta olen vain eri mieltä. Kukaan ei tosiaan ole varma kirjoittajista. Monet tosin pitävät evankeliumeita elämänkertoina ja silminnäkijätodistuksina. Tämä on yksi muutos, mitä viime vuosien aikana Jeesustutkimuksen saralla on tapahtunut. Esim. varsin arvostettu Richard Bauckham kirjoitti vuonna 2006 kirjan "Jesus and the Eyewitnesses: The Gospels as Eyewitness Testimony". Tässä pieni pätkä miehen haastattelusta :
http://www.youtube.com/watch?v=XL01T4mVBf8
Johannes sanoo esim. kohdissa Joh. 19:34-35 ja 20:8 se, joka tämän omin silmin "näki", todistaa tästä. Samoin sinunkin antama lainauksesi, Joh. 21:24 "Juuri tämä opetuslapsi todistaa kaikesta tästä. Hän on tämän kirjoittanut, ja me tiedämme, että hänen todistuksensa on luotettava." Johannes kertoo koko ajan opetuslapsesta, jota Jeesus rakasti eniten, ja sitten hän sanoo, että "juuri tämä opetuslapsi todistaa tästä" ja "hänen todistuksensa on luotettava". Sanot sitten, että "kukaan ei kirjoita noin itsestään." Miksi ei? Tyylillisiä tehokeinoja on monia. Kertojan "me" -muoto on tehokeino. Kuten se, että puhuu salaperäisesti tästä "rakkaasta opetuslapsesta". Hän antaa kuitenkin koko ajan vihjeitä, että juuri hän, kirjoittaja olisi ollut tuo opetuslapsi. Jokaisessa kohdassa, missä Jeesus sanoo jotain, ainakin "tämä opetuslapsi" on paikalla. Esim. kun hän viimeisellä aterialla kuiskaa "tälle", niin hän on ainoa, joka tuon voi kuulla. Ja lopuksi hän sitten sanoo, että "tämä opetuslapsi todistaa tästä kaikesta". Minulle jää ainakin sellainen olo, että nimenomaan tuo kirjoittaja on se, joka todistaa tästä kaikesta. Joh. ajoitetaan yleensä noin 90-100. Jos hän kirjoitti sen vuonna 90, hän olisi ollut noin 90 vuotias. Eli mahdollista. Mutta en ole ollenkaan varma, että Joh. olisi kirjoitettu myöhään. Yleensä se ajoitetaan niin, mutta tiesitkö sen, ettei myöhäiselle ajoitukselle ole oikein mitään hyviä argumentteja? Se on vain joskus ajoitettu myöhään, ja sinne se on sitten jäänyt. Mutta ei kukaan tiedä varmasti, koska, tai kuka, sen on kirjoittanut. Minä pistäisin roponi "rakkaalle opetuslapselle". Matteus oli muuten tullimies-verovirkailija ja publikaani, joten on mahdollista, että hän oli kirjoitustaitoinen. Matteus ei siis ollut köyhä kalastaja. Ja tuota 3. pers. puhumista pitäisin tyylillisenä tehokeinona. Mutta tämä kirjoittaja kysymys on hankala, enkä väitä tässä edustavani mitään valtaosaa tutkijoista.
2. "Jos Matteus ja Johannes (evankelistat) olisivat olleet Jeesuksen opetuslapsia, niin miksi heidän näkemyksensä Jeesuksesta eroaa niin valtavasti"
Tapahtumat ovat pääasiassa samat. Se, miten ne, ja miten itse Jeesus kuvataan, eroaa kylläkin. Syykin on selvä: Jokaisella evankelistalla oli hieman eri näkemys kuka Jeesus perimmältään oli, ja he kirjoittivat eri yleisölle.
Markus - Jeesus on Ihmisen Poika - Kiinnostus: mitä Jeesus teki? - Kohderyhmä: uskosta osattomat.
Matteus - Jeesus, Juutalaisten kuningas - Mitä J sanoi? - Juutalaisille.
Luukas - Jeesus Maailman Vapahtaja - Mitä J sanoi? - Teofilukselle (ja pakanoille)
Johannes - J on Jumalan Poika - Kuka, millainen J oli? - kaikille.
Matteuksen kohderyhmä oli siis juutalaiset, ja hän halusi kertoa heille mitä Jeesus sanoi, ja miten kirjoitukset toteutuvat hänessä, miksi hän on Messias. Johannes taas halusi kertoa millainen Jeesus on sisimmältään.
Siis vielä. Kun jostain jo kuolleesta kuuluisasta henkilöstä aletaan kirjoittelemaan, niin voidaan erottaa kolme vaihetta.
1. Ensin halutaan tietää, mitä henkilö teki. (Markus)
2. Sitten halutaan tietää, mitä hän sanoi. (Matteus juutalaisille ja Luukas pakanoille.)
3. Ja viimeiseksi halutaan tietää, millainen henkilö piiloutuu tuonne sanojen ja tekojen taaksen. (Johannes)
Joten kirjoittajien väliset näkemys- ja näkökulmaerot ei pitäisi olla mikään ongelma.
3. Luukas. "Hän kirjoitti noin 20 vuotta Paavalin kuoleman jälkeen." Ja onkohan sinulla yhtään argumenttia tämän perustaksi. Luukas kertoo kattavasti Paavalin elämästä, ja jättää kirjan kesken sitten siihen, että Paavali on vankilassa. Hän ei kerro Paavalin kuolemasta. Joten on perusteltua olettaa, että Luukas kirjoitti Ap.t.:t ennen Paavalin kuolemaa, eli noin 62.
"Ristiriitojen määrä on valtava." Älä nyt jaksa liioitella. Ap.t. ja Paavalin kirjeet on hyvin sovitettavissa.
4. Minä ajoittaisin evankeliumit noin 45-65, eli 15-35 v tapahtumien jälkeen.
Viimeinen pointti seuraavassa viestissä, tila loppuu.
"Okei Zelig, hyvää tekstiä. Jätit tosin huomioimatta ne pääpointtini, ja keskityit pariin vähemmän merkittävään asiaan. Tärkeitä nekin, selvennänpä vähän kantaani."
Kirjoitin tämän aloituksen jo toukokuussa. Et vastannut silloin, mutta hauskaa,
että vastasit nyt.
Oho, enpä huomannutkaan :). Hauskaa...
jatkuu...
5. "Väitit, että Nikean kirkolliskokouksessa päätettiin kaanonista. Se ei pidä paikkaansa. Athanasiuksen kirje määritteli kaanonin vuonna 367 ja Hippon kirkolliskokous hyväksyi sen vuonna 393."
Koska olen noin väittänyt? Enkö sanonut, että - jo olemassaoleva Kaanon vahvistettiin UT:ksi "muutama sata vuotta myöhemmin" - ? Mielestäni sanoin. No, kaanoniahan ei määritelty 300-luvulla siinä mielessä, miten esim. Da Vinci koodi antaa ymmärtää. Kaanon, eli ne tekstit joita pidettiin aitoina ja luotettavina, olivat olleet jo alkukirkosta lähtien selvät. Vain 1. vuosisadalla kirjoitetut tekstit olivat koko alkukirkon perusta, ja 300-luvulla se sitten vahvistettiin "kaanoniksi". Kaikkien gnostilaisten tiedettiin jo alunperin olevan keksittyä harhaoppia.
Siis.
"Parahin Mr T, viestinne koskien UT:a sisälsivät niin paljon yksityiskohtia, joita valtaosa UT:n historiallisuutta (tieteellisesti) tutkivat ihmiset pitävät virheellisinä--"
Ensinnäkin haluan suhtautua nöyrästi, ja myöntää että varmasti päästelen sammakoita suustani, enkä ole asiantuntija, joten haluan oppia uutta. Mutta mitä nämä virheeni nyt olivatkaan?
1. Evankeliumin kirjoittajat. Myönsin, etten edusta näkemykseltäni tässä ihan valtavirtaa, mutta joka tapauksessa kirjoittajien identiteetti on epäselvä. Lisäksi kerroin, miksi eri evankelistat kirjoittivat eri tavalla. Mutta tämä kysymys on avoin. Mistään "virheestäni" ei siis kai voi puhua.
2. Matteus vs Johannes. Annoin siis vastauksen tähän.
3. Luukas. En ole tästä kanssasi samaa mieltä. Argumentit jäivät nyt vähän vähiin. Ehkä voimme palata tähän. Joka tapauksessa en ole mitään kardinaalivirhettä tehnyt edelleenkään.
4. Evankeliumeiden ajoitus. Tässäkin meillä on näkemysero. Voisimme keskustella tästäkin lisää.
5. Nikea - kaanon - Hippo. En mielestäni ole väittänyt näin. Jos olen, niin ei ollut tarkoitus.
Siinä siis "virheeni".
Hauskaa muuten, että kun aloitukseni oli poistettu, niin heti minun täytyi olla syyllinen, ja kun en tähän vastannut kello 9 mennessä, niin päättelitte että minulla oli luu kurkussa. Mutta, koska tämä on sen verran aikaa vievää, niin älkää odottako minun pystyvän vastaamaan kaikkeen mahdolliseen. Tämäkin nyt riittää tältä päivältä. Joka tapauksessa, pitää varoa, ettei tästä tule mitään juupas-eipäs minä-minä-minä-jankuttelua, ei kukaan sellaista tahdo. Avoin ja hyväntahtoinen keskustelu on opettavaa ja sivistävää, ja parhaimmillaan se voi onnistua jopa keskustelupalstoilla. Kunhan vain maltetaan jättää ne ad hominemit pois.
kirjoitin
"Hauskaa muuten, että kun aloitukseni oli poistettu, niin heti minun täytyi olla syyllinen, ja kun en tähän vastannut kello 9 mennessä, niin päättelitte että minulla oli luu kurkussa..."
Sori tosiaan, en huomannut päivämäärää tässä ketjussa! Taisi mennä ohi koko juttu tuolloin toukokuussa, en aina pyöri täällä päivittäin...