Puhuisin teille mitä ajattelen ja olen nähnyt.
Mitä uskonto minulle merkitsee ja missä uskossa olen.
En kuulu kirkkoon enkä lahkoihin, mutta uskon Jumalaan ja Jeesukseen.
Se miten olen ottanut Jumalan vastaan elämääni, hän on minun kanssani ja puhun hänelle huolista, murheista, ja myös iloista.
Valitettavasti minäkin teen virheitä, koska yleensä puhun hänelle vain huolistani.
Se miten Jumala vaikuttaa elämässäni on hieno asia. Luotan jumalaan täysin ja hän puhuu minulle minun itseni kautta.
Olen lukenut Jeesuksesta, ja myönnän, että tie taivaaseen kulkee hänen kauttaan.
Mitä se minulle tarkoittaa:
Jeesus näytti meille ihmisille oikean tavan elää. Hän antaa minun elää elämääni haluamallani tavalla. Mutta hänen sanoistaan olen oppinut hyvän tavan elää.
Ei hän ole minua käskenyt julistamaan itsestään, enkä ole sitä tehnyt. Ainoastaan silloin kun on kysytty uskonko, olen vastannut uskovani.
Vastaan kysyville, mutta en pakota ihmisiä uskoon.
Se ei toimi niin, Jeesus ja Jumala ei tule kenenkään elämään, elleivät he itse sitä pyydä.
Se mitä Jumala antaa ja on antanut minulle, näkyy elämässäni. Vaikka valitan asioista jne. niin loppujen lopuksi, minulla on hyvä elämä. minulla on kaikki mitä tarvitsen. Ja tulen saamaan kaikki mitä tarvitsen.
Tajusin paljon, kun erään kaverini kanssa juttelin, joka oli tullut uskoon.
Olen käynyt itsekin alhaalla, mutta he jotka käyvät alempana, he tulevat tuntemaan ja näkemään Jeesuksen voimakkaammin.
Niin on kirjoitettu, ettei terveet tarvitse lääkäriä.
Huomasin heti uskoni olevan uskoa. Tuolla kaverilla se oli tietoa, ei uskoa.
Mutta osaltaan se vahvisti minunkin uskoa.
Tuo vahvistus on lisännyt uskoani, mutta silti epäilyksetkin ovat olemassa. Ehkä se on vain halua itse kokea jotain suurta. Mutta huomaan kyllä, että vahvistuin hieman, sillä olen jättänyt ja aion jättää huoleni Jumalan hoidettavaksi.
Kun osan jo jätin, huomasin kuinka olo "keveni".
Totta kai itse täytyy vastuuta kantaa, mutta kun apua tarvitsee, niin sitä kyllä uskon saavani, kunhan asia on tärkeä.
Lottovoitto pyynnöt eivät oikein ilahduta, mutta kun kyseessä on jotain suurempaa, millä oikeasti on merkitystä, niin pyytäkää apua Ja luottakaa saavanne apua, niin tulette huomaamaan kuinka apua annetaan.
Siunausta teille lukijat

Vastaukset 10
Vanhimmat
Tutki sivuja ja vertaa sitä omaan kulkuusi mitä siitä puuttuu? Netissä:
sites.google.com/site/kulmakivenseurakunta
Herra Jeesus sinua siunatkoon,AAMEN
Kulmakiviseurakunnan opetus ei ole totuutta vaan harhaoppia!
Opetus on hyvin lähellä Jehovantodistajien opetusta, jotka myös kieltävät Jeesuksen Jumaluuden.
Jeesuksesta Kristuksesta Jumalan Pojasta on tullut sinulle kompastuskivi ja loukkauskallio. Sinä et Rakasta Isää Jumalaa ja Poikaa Jeesusta Kristusta. Sinä et rakasta Jumalan sanaa koska et sitä ymmärrä.
Sinä Jumalaton Pakana et osaa muuta kuin panetella uskovia koska et ole uskossa, vaan teet perkeleen tekoja. Jeesuksen nimessä kehoitan sinua, mene
polvillesi ja anna elämäsi Herralle Jeesukselle niin saat kokea mikä on totuutta.
Kun olet lukenut mitä olen kirjoittanut, niin kerro muillekkin kun tiedät miten me todistamme ja miten Jehovalaiset todistaa. Olet varmaan lukenut mitä olen saanut
kirjoittaa Hengessä ja Totuudessa? Herra Jeesus Kristus on meidän kodin Pää,
ja tahdomme seurata häntä, kulkea totuudessa ja olla kuuliasia hänelle.
Tule mukaan tähän rukoukseen; Herra Jeesus anon sinulta sinun nimessäsi,
se kumpi meistä totuudessa kulkee nimimerkki Harhaoppi vai minä, sitä siunaa
se kumpi valetta puhuu sitä kovaa kurita että oppisi totuuden tuntemaan,AAMEN!
Tässä totuutta ,ensin olin luterilainen. Vanhempana tulin uskoon erosin kirkosta ja liityin helluntalaisiin, sieltä erosin koska siellä luettiin montaa eri käännöstä.
Herra Jeesus antoi työ näyn, että tulen julistamaan totuutta hänen tahtonsa mukaan. Kulmakivenseurakunnan nimen antoi Herra Jeesus vaimolle.
Vieläkö pidät meitä Jehovina?
Herra Jeesus sinua siunatkoon,AAMEN.
Kukahan se siellä nyt panettelee, ja vielä väittää ihan perkeleen teoksi!
Saatana on ollut suurin syyttäjä alusta asti! Ja ketä sinä palvelet, kun syyttelet muita? Totuus ei ainakaan löydy kumlmakiviseurakunnasta.
Uskovainen ei hauku uskovaista Jehovalaiseksi, perkele haluaa että haukkuu ei
Herra Jeesus Kristus.
Herra Jeesus sinua siunatkoon,AAMEN.
Kulmakiviseurakunta ei ole Jumalan tahdon muikainen. Jumala tahtoo asettaa Jeesuksen ruumiin eli seurakunnan yhtenäiseksi. Täten ei ole muuta nimeä kuin Jumalan seurakunta. Mistä tämä kulmakivi nimi on tullut. Joko ihmisestä itsestään, tai sielunvihollisuudesta. Kun erositte nuista muista lahkoista(kirkko ja helluntaisrk) niin miksi teittä uuden lahkon?
Miksi tuomitsette muut sisarenne ja veljenne ulkopuolelle Kristuksen ruumiin, jos he eivät yhdy teidän oppiinne joka hylkää Jumalan Pyhän Hengen.
Onko tullut lihallisuutta? Paistaa jotenkin, MINÄ, minä tyyli.
Evankeliumi Matteuksen mukaan 21 luku 42. Jeesus sanoi heille: "Ettekö ole koskaan lukeneet kirjoituksista: 'Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi; Herralta tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme'
Lahkolaisuus on syntiä, kun Isä Juman käskyt se on nöyrtymistä ja kunniotusta Isää Jumalaa kohtaan.
Minkä tuomion olemme ihmisille antaneet, sana tuomitsee viimeisenä päivänä.
Sinä valehtelet että me haluamme hyljätä Jumalan Pyhän Hengen.
Tutki näitä sivuja:
sites.google.com./site/kulmakivenseurakunta
Herra Jeesus sinua siunatkoon,AAMEN
Te tuomitsette Jeesuksen veljiä ja sisaria ulkopuolelle Kristuksen ruumiin, sanomalla, etteivät he kuulu siihen jos eivät usko laillanne. Jeesus on ITSE heidät pelastanut.
Voisitko tarkentaa tämän kohdan. Tarkoitettiinko tässä biologista veljeä, vai hengellistä uudestisyntynyttä Jumalan lasta? Ja tänäpäivänäkö Jeesuksella ei ole muita veljiä kuin sinä?
"Kerron erään asian joka tapahtui 7 vuotta sitten: Vaimon kautta Herra Jeesus antoi sanat
minulle. "Sinulla ei ole veljiä veljien joukossa, mutta minä olen sinun veljesi": sanoi
Herra Jeesus.
Nämä sanat ovat todellisuutta vielä tänäkin päivänä, mutta kuka voisi toivoa parempaa
veljeä kuin Herra Jeesus, AAMEN!"
Eikö kannattaisi, ennemminkin pyytää Jumalaa armahtamaan ja oikeaan ohjaamaan eksynyttä, eikä tuollaista rakkaudetonta käytöstä kuin sinä sanot. Jumala pyysi rakastamaan vihollista. Kuljetko tämän kuritusta toivovan kanssa, montakin virstan matkaa,? Rakastat niinkö vain omia, vasten Raamatun ilmoitusta?
"Herra Jeesus kurita kunnolla niitä, jotka valhetta todistavat ja siunaa niitä jotka totuutta
todistavat"
On ihana asia, että kuljet Jumalan johdatuksessa. Usko on avainsana pelastuksessa. Kirkot ja lahkot eivät sinua pelasta, vaan oma uskosi ja halusi päästä lähelle Jumalaa.
Tänä päivänä on todella paljon eksytystä ja opetuksen ja opettajien määrä on valtava. Netistäkin löytyy monenmoista opettajaa...
Rukous ja omatoiminen raamatun tutkiminen ovat tärkeimpiä teitä päästä lähelle Jumalaa. Pyydä Jumalalta ymmärrystä, viisautta ja nöyrää mieltä lukiessasi raamattua, ja että Jumala johtaisi sinut oikealle tielle, totuuden tielle. Sana alkaa avautua sinulle, kun tutkit sitä uskossa!
En tiedä oletko jo raamattua tutkinut, mutta UT:n puolelta evankeliumeista kannattaa aloittaa...
Siunausta ja varjelusta sinulle!
Halusin kirjoittaa ajatuksiani lisää.
Näyttää, että täällä uskovat kilpailevat toistensa kanssa, kuka on suurin ja kuka oikealla tiellä, mikä on oikea seurakunta ja lahko.
Ei minun tarvitse olla tai liittyä lahkoihin, ei kirkkoon, ei ryhmiin.
Minä saan opetukseni Isältä, hän haluaa pitää minut erossa kaikesta tuollaisesta.
Miksi?
Minä pyydän Isältä suoraan ja hän vastaa.
En tarvitse laitoksia ja lahkoja itseni ja jumalan väliin.
Mutta näitäkin ihmiset tarvitsevat löytääkseen oman uskonsa ja heille on helpompaa toimia ryhmissä kuin yksin lähteä julistamaan sanaa.
Ei se ole syntiä kuulua noihin, eikä ole synti olla kuulumatta. Vaikka mihin kuulut, niin tekosi on sinun ja sen mukaan sinut palkitaan ja tuomitaan.
Ihmisillä on oma liittonsa jumalan kanssa, Jumala puhuu heille kaikille erilailla, sillä tavalla joka on heille parasta.
Tämä oli minun ajatukseni, miten minä asian näen.
Jumala on antanut minun näin ymmärtää.