kritiikkiä

Kuulkaapas arvoisat evoluutikkonettiniilot. Se on ihan paskapuhetta, että evoluutiotutkimus olisi arvovapaata ja objektiivista tiedettä. Luuletteko, että evoluutikot julkistaisivat laajasti evoluutioteorian vastaisia tutkimustuloksia - ehei. Niistä vaietaan visusti. Kreationistitiedemiesten pitää kaivaa ne kiven alta ja se on ainakin vielä hankalaa, koska heitä on suhteellisen vähän valtavirrassa kulkeviin tutkijoihin verrattuna ja nämä liberaaliälyniekat pyrkivät nauramaan heidät suohon nauttien samalla länsimaisten liberaaliateistivaltioden loppumattomista rahoituslähteistä. Kiinassakin, joka tunnetusti ei ole mikään sananvapauden tyyssija, saa vapaasti kritisoida evoluutioteoriaa. Kyllästynyt siihen, että "uudet tutkimustulokset" vastaavat aiempia "todisteita". Mitäpä muuta näiltä kehäpäätelmätutkimuksilta voisi odottaa?
6139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Evoluutioteoria on vain yksi teoria muiden joukossa joka on jatkuvasa kriittisessä tarkkailussa. Kreationistisen ajatusmallin itsekriittinen tarkkailu puuttuu tyystin, kun joku esittää vaikka kuinka nauretavan olkiukon, siihen suhtaudutaan että veli todistaa väkevästi, vaikka väite olisikin tavan mukaan pelkkää tyhjää horinaa ja käsien heiluttelua...

Äänestä
  • Todistit siten, että jätit todistamatta.
    Kuten evokki aina tekee.

    Äänestä

  • mutta et kirjoitti:

    Todistit siten, että jätit todistamatta.
    Kuten evokki aina tekee.

    Todistitko itse väittämäsi?

    Äänestä

Siitä vaan tiedettä tekemään.
Lopeta kitinä ja pistä tutkimukset pystyyn Jeesuksen hengessä. Ryhmärukoilut vain taivaalle, niin kyllä pitäis Jesseltä löytyä apuja. Ja tuleehan se vapahtajakin kohta takaisin, niin saavat kekkuloivat tutkijat vihtahousulta kyytiä!

Niin ja täähän on vaan niin maallista, koeta kestää. Ei mitään ikuisen elämän rinnalla, josta pääset kuitenkin nauttimaan. Samaan aikaan meikäpoika ettii alakerrassa hiukan viileempää paikkaa ikuisesti...

Äänestä

"Luuletteko, että evoluutikot julkistaisivat laajasti evoluutioteorian vastaisia tutkimustuloksia - ehei. Niistä vaietaan visusti."

Varmaankin arvoisa hihupelle voisi sitten esittää noita "evoluutiovastaisia" tutkimustuloksia? Eikös sen pitäisi olla sangen helppoa kun kerran semmoisia löytyy, jopa ihan Kiinasta?

Äänestä

Näppäile tänne http://scholar.google.fi/ evolution ja katsotaan löytyykö noita tutkimustuloksia. Tieteen yksi kriteereistä on julkisuus ja kyllä minä ainakin törmään noihin tutkimuksiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiiski kirjoitti:

Kuulkaapas arvoisat evoluutikkonettiniilot. Se on ihan paskapuhetta, että evoluutiotutkimus olisi arvovapaata ja objektiivista tiedettä. Luuletteko, että evoluutikot julkistaisivat laajasti evoluutioteorian vastaisia tutkimustuloksia - ehei. Niistä vaietaan visusti. Kreationistitiedemiesten pitää kaivaa ne kiven alta ja se on ainakin vielä hankalaa, koska heitä on suhteellisen vähän valtavirrassa kulkeviin tutkijoihin verrattuna ja nämä liberaaliälyniekat pyrkivät nauramaan heidät suohon nauttien samalla länsimaisten liberaaliateistivaltioden loppumattomista rahoituslähteistä. Kiinassakin, joka tunnetusti ei ole mikään sananvapauden tyyssija, saa vapaasti kritisoida evoluutioteoriaa. Kyllästynyt siihen, että "uudet tutkimustulokset" vastaavat aiempia "todisteita". Mitäpä muuta näiltä kehäpäätelmätutkimuksilta voisi odottaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu