Mites tässä nyt pitäisi menetellä kun tuntuu että aika jättänyt meikäläisestä pahemman kerran? Onko itsemurha hyvä ratkaisu? Vai pitäisikö nostaa lääkitystä? Ehkä ratkaisu syntyy kuin itsestään - kun korotan lääkitystä, ei ole enää varaa ruokaan ja kuolen pian nälkään. Ja käyttäydyin vielä loogisesti.
Samaelin kuiskaus
NIKKVI
5178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kanssakulkijana vierelläsi tässä hetkessä koetan paneutua tuohon sanomaan mitä ehkä tarkoitat kirjoittamalla noin tuhoa ja loppua enteileviä ajatuksia/sanoja?
Voin vain arvailla tilannettasi.
Haluaisin kyllä vähän iäkkäämpänä ja kaikki kuopat läpikäyneenä kertoa sinulle että toivoa on aina paremmasta, ja varsinkin silloin kun on niin pimeässä/alhaalla ettei näe mitään toivoa tilanteeseensa, tulee siihen yleensä joku ovi raolleen joka antaa toivoa nousta ja jatkaa taistelua ja etsiä niitä hyviä asioita elämäänsä joita ei vielä ole löytänyt.
Kun lopetat kirjoittamalla loogisesta käyttäytymisestä oletan että ei sinua lähellä olevat ihmiset tiedä sinun todellista olotilaa. Jossakin ehkä olet yrittänyt kertoa, mutta kertominen ei ole antanut tarvittavaa tukea sinulle. Kehoittaisin miettimään kuka mahdollisesti on se ihminen jolle voit avata ahdistetun sisimpäsi ja joka voi osata tukea oikealla tavalla? Jos sinua lähellä on mahdollisesti opettaja, joku sukulainen, ei kuitenkaan kovin läheinen, sillä ethän olisi näin toivottomassa tilassa jos sinun lähelläsi olevat olisivat ymmärtäneet tilanteesi, vaan joku johon sinulla on luottamus ja voit varovasti pyrkiä keskusteluyhteyteen ja jos tuntuu että voit luottaa, kertoa tilanteesi. Se helpottaa sinua ja on se ovi joka on raollaan uusiin mahdollisuuksiin. Kiitos kun olit seurassani pienen hetken. Ei tunnu hetikään niin yksinäiseltä olo.
Täytyy sanoa että suorastaan yllättävän hyvin luit tilanteeni - nimenomaan se mitä sanoit tuossa kolmannen kappaleen alussa. Olen paljon ahdistuneempi kuin mitä ulospäin esitän; vasta viime aikoina olen oikeastaan havahtunut siihen miten ahdistunut sisäisesti olen. Ajatukset liikkuvat koko ajan pohjimmiltaan kuoleman ja jonkinasteisten harhaluulojen ympärillä. Vahvahko lääkitys on, mutta eihän se mielenmaailmaan voi vaikuttaa, se vain helpottaa sen kestämistä. Nyt toisaalta on fiilis aika paljon parempi kuin silloin kun tuon avauksen kirjoitin, ja näen taas toivon pilkahduksia... Ainakin taas vähän aikaa. Pimeys kulkee aaltoina, mutta totaalisen myrskyn olen vielä onnistunut välttämään. Oikeastaan olisi helpottavaa että joutuisi kokemaan sen myrskyn ja katsomaan itseään silmästä silmään - pääsisi testaamaan itseään. Jään alla ajatukset ovat paljon selkeämpiä ja mieli on vapaa turhista harhaluuloista. Lisäksi on sanottava että ihailen itsemurhaa ja heitä jotka siihen kykenevät - se on elämän valloittamista, voittamista. Sen todistamista että on kaikkea sitä suurempi mitä ympärillään näkee, koska pystyy jättämään sen taakseen. Lisäksi uskon että itsemurhan suorittavilla on jonkinlainen valittu asema kuolemanjälkeisessä 'elämässä' - mikäli sitä elämäksi voi kutsua; emme voi käsittää kuolemaa ja olemattomuutta.
"Kehoittaisin miettimään kuka mahdollisesti on se ihminen jolle voit avata ahdistetun sisimpäsi ja joka voi osata tukea oikealla tavalla?"
Niin no, käynhän psykiatrin vastaanotolla ja se on luonnollisesti tilaisuus jossa voi kertoa kaikki sisimmät tuntemuksensa. Itsemurhasta en ole vielä psykiatrille puhunut, koska silloin voi ilmeisesti joutua johonkin osastolle. Vaikka kyllähän psykiatri todennäköisesti näkee että tällaiset ajatukset pyörivät mielessäni. En kuitenkaan ole edes yrittänyt itsemurhaa, vaikka ajatukset tosiaan kuoleman ympärillä jatkuvasti pyörivätkni. Terapiassa en ole vielä käynyt, koska se ei kiinnosta. En halua että kukaan ulkopuolinen konkreettisesti sotkeutuu mielenmaailmaani. Pohjimmiltaan jokaisen on itse löydettävä keinonsa selviytyä. Mutta tuo on kyllä totta, että en saa ympäristöstäni riittävästi ymmärrystä - mutta se on osittain myös oma vikani.
"...vaan joku johon sinulla on luottamus ja voit varovasti pyrkiä keskusteluyhteyteen ja jos tuntuu että voit luottaa, kertoa tilanteesi."
Ongelmani onkin että en luota kehenkään paitsi tietysti psykiatrian ammattilaisiin koska heillä on vaitiolovelvollisuus. Ehkä helpointa onkin kertoa asioista täysin ulkopuoliselle, nimettömälle henkilölle kuten juuri näin netin välityksellä.
Ehkä tämä vastaus avasi tilannettani vielä vähän enemmän vaikka olikin aika pitkälti ajatuksenjuoksua.
oon ihan pihalla noitten viestiesi suhteen. - Ahdistus. - Itsemurha. - Lääkkeet. - Psykiatri. -Kuoleman jälkeinen elämä..... Talous kuralla....
En voi olla avuksi mitenkään.... Oon kuitenkin sun kaveri täällä paskapalstalla, vaikka eri latua hiihdetäänkin. - Umpihangessa...
kun mietin hetken...
Pystyisitkö niitä runoja rustaamaan ilman sitä ahdistusta?
ylös ylös