Syntiä?

Onko tässä maailmassa mikään hauska sallittua, vai onko taivaaseen pääsyn edellytys todellakin Jeesuksen opetuksen mukainen?

Olkaa täydelliset, kuin taivaan isä.

Meillä on kymmenen käskyä, onko ne vain ohjeistuksia kilttiin elämään? Luulisi esimerkiksi tuon mainitun "älä tapa" (tai murhaa, kuten alkuperäinen kuului) olevan melko paha synti, oletetaan nyt vaikka, että ammun äitini. Silloin unohtui vanhempien kunnioitus, ja tappokin tuli tehtyä.

Onneksi kuitenkin kyseessä ei ole ns. kuoleman synti, eli sen teon saanen anteeksi, kunhan rukoilen vilpittömästi ennen kuolemaa?

Kuoleman syntejä ilmeisesti ei sitten saa anteeksi vahingossakaan? Pahinhan kuolemansynneistä on (ainakin jos uskomme raamattuun, ja siellä sananlaskuihin) turhamaisuus, elikä ylpeys.

Vähän ottaa pattiin, kun tulee puettua parhaat vaatteet päälle eli oltua turhamainen, ja syyllistyttyä pahimpaan kuolemansyntiin, kun taas vaikka tuo äidin tappo on vain parin käskyn rikkomista.

Onko niitä käskyjä edes kymmentä? Jotenkin nuo 7,9 ja10 vaikuttavat sen verran samalta, että ihmetellä täytyy, et Jumalan verbaalinen lahjakkuus ei riittänyt tiivistää noita vaikka pariksi käskyksi, jolloin olisi voinut laittaa mukaan vaikka käskyn "älä runkkaa"!
11110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kyllä kai se turhamaisuus on ihmisen päässä, asenteissa,
ei niissä vaatteissa niinkään.
Mikä siinä voi mättää?
- ihminen haluaa olla parempi kuin toinen
- ihminen haluaa painaa toista alaspäin
- ihminen käyttää rahansa vaatteisiin, vaikka tärkeämpääkin olisi
- ihmisen ajatukset ovat vaatteissa ja ulkonäössä, kun ne voisivat olla
jossakin paljon syvällisemmässäkin
- toinen ihminen tuntee alemmuutta, menettää oman tasapainonsa ja
tyytyväsyytensä. Ajatukset alkavat vaeltaa pinnallisissa, vaikka olisivat
olleet syvällisissäkin.

Kaksi tapausta:
Ensimmäinen tapahtui minulle vuosia sitten Raamattukoulun lyhytkurssilla talvella Lapissa. Olin lähtenyt Raamattua opiskelemaan, en niinkään ulkoilemaan,
ei siis ollut pitkiksiä mukana. No, ei se minua ihmeemmin haitannut, vaikka en yleistä pukeutumiskoodia seurannutkaan. Samalla kurssilla oli eräs alkoholismista noussut nainen, jonka itsetunto oli hyvin heikko.
Oli ehtoolliskokousaamu, sisaret laittoivat hameet päälleen, mutta tämä
uusi sisko ei ollut varannut yhtään hametta mukaansa. Hän kerta kaikkiaan
tippui huonommuutensa monttuun, vaikka kuinka yritimme selittää, että ei
sillä väliä, on pitkät housut tai hame. Kurssin loppuun mennessä hän ei ehtinyt
huonommuudentunteestaan eroon päästä, en sitten tiedä, veikö tuo
hameettomuus hänen uskonsa kokonaan.

Toinen tilanne: Tyyäremme oli Missionuorten Raamattukoulussa Los Angelesissa. Yksi osa koulutusta oli, että heidät vietiin silmät sidottuna
tiettyihin paikkoihin, joissa heidän piti tehdä tietyt tehtävät, kysellä tiedot paikallisilta. Yksi paikka, mihin seuralaiset hänet veivät, oli köyhä,
täysvärillinen kaupunginosa, jossa oli paljon kodittomia. Tyttö totesi, että vaikka hänellä oli ihan tavalliset vaatteet päällä ja tukka ponnarilla,
hän tunsi itsensä väärin pukeutuneeksi ja väärän väriseksi, mikä oli hänelle
ihan uusi tunne. Kun he astuivat junaan, alkoi kuulua murinaa:
- Täällä on aivan liian paljon valkoisia!
Ja siellä oli valkoisia tasan kolme, tyttö ja tehtävän valvojat, koko junanvaunu täynnä mustia
ja meksikolaisia.
Pisti ajattelemaan, totesi tyttö blogissaan.

Eli kyllä siinä mielenmaailman kohdalla ylpeyttä/nöyryyttä
joutuu miettimään, ettei kenellekään tahallista mielipahaa aiheuttaisi.
Aina sitä mielipahaa ei voi välttää, niin kuin tuossa Losin tapauksessa,
riitti, että oli pohjoismainen tavallisen nätti tyttö tavallisissa vaatteissa,
sekin aukaisi jo vanhat haavat.

Äänestä
  • En oikeasti ymmärtänyt kirjoituksesi ns. punaista lankaa?

    Perusajatus siis oli:

    1.Onko kymmenen käskyä jotenkin alempiarvoiset kuin seitsemän kuolemansyntiä?
    Eli ajatelma siitä miksi käskyt ja kuolemansynnit on erikseen lueteltu raamatussa?

    Lisänä kysymys, miksi käskyjen painoarvo on tuollainen
    -Toisen oman hamuaminen kielletään kolmasti kymmenessä käskyssä, kun taas murha, on yksinkertaistettu muotoon tappo, ohitetaan kolmella sanalla? Toisaalta kuolemansynneistä pahin on turhamaisuus, joka maalaisjärjellä on perin vaatimaton pahe?

    Väkisinkin pitkä pohtimisesi ihmisten pukeutumisesta antoi lähinnä kuvan, ihmisestä joka ymmärtää sanan sieltä toisen täältä, ja takertuu yhteen sanaan ymmärtämättä kokonaisuutta?

    En siis väitä sinun olevan sellainen, vain sanoin sinun antamasi kuvan sellaisesta, koska en pystynyt ymmärtämään pointtiasi?

    Toivottavasti selvennät sitä minulle hieman?

    Äänestä

  • lhmisviisaus kirjoitti:

    En oikeasti ymmärtänyt kirjoituksesi ns. punaista lankaa?

    Mietteitä 1. kohtaasi:
    Kyllähän 10 käskyä ovat keskeinen ohjenuora,
    samoin Jeesuksen Uudessa testamentissa antama
    rakkauden kaksoiskäsky Jumalan ja ihmisten rakastamisesta.
    Ne ovat selvästi Raamatussa, samoin Isä meidän rukous ja
    Herran siunaus. Ne ovat säilyneet kaikissa kristillisissä kirkkokunnissa
    opin ytimessä.
    7 kuolemansyntiä on myöhemmin käyttöön otettu ja sinänsä hyvä
    kokonaisuus muistaa, varsinkin katolisessa maailmassa.
    Mutta ei sillä sitä asemaa ole kuin noilla keskeisillä
    käskyillä ja rukouksilla.
    Kymmenen käskyä ovat Jumalalta suoraan saatuja, ja jos
    yhteiskunta kunnioittaa niitä, siitä sinänsä on siunaus, vaikka kaikki
    jäsenet eivät henkilökohtaisessa uskossa olisikaan.
    Tarkoitukseni ei ollut mitenkään pitää 7 kuolemansyntiä käskyjä tärkeämpinä.
    Pointti oli se, että me voimme surmata toisen ihmisen fyysisesti, mutta myös
    hengellisesti. Ei tarvitse olla paljon ylpeyttä ja ylemmyydentuntoa, kun
    se tuo hengellisen kuoleman toiselle ihmiselle. Päinvastoin kun on kysymys esim. alkoholismista nousussa olevasta ihmisestä, saa olla tuntosarvet tarkkana siinä, että ei turhia sanoja sano alueilla, joilla hänen itsetuntonsa on heikko. Eli minusta siinä käskyt ja
    7 kuolemansyntiä toimivat samansuuntaisesti varoittaen toisen ihmisen
    tietoisesta tai tiedostamattomasta alaspainamisesta. Eli ei sanota ihmiselle:
    - Istu tähän minun jalkajakkarani viereen!
    vaan nostetaan häntä, kannustetaan häntä, peitetään toisen vajavuudet ja heikkoudet, kunnes hän vahvistuu tarpeeksi käsitelläkseen ne.
    Sitten joskus on tilanteita, niin kuin nyt tuo Losin asunnottomien kaupunginosassa käyminen, milloin pelkkä blondi värillisessä ympäristössä
    saa aikaan vihaa ja katkeruutta, on sitten millaiset ajatukset ja vaatteet
    päällä tahansa. Ei siihen silloin voi itse paljon vaikuttaa, korkeintaan rukoilemalla ja pysymällä poissa/ antamalla hiljalleen siedätyshoitoa.

    Toiseen kysymykseen muutama oma ajatus, ei varsin ole Jumalan sana asiaan!
    Tässä viikolla juuri joku pohti sitä jossakin keskustelussa, että alkuperäistekstissä on nimenomaan murhata-merkitys, ei tappaa.
    Eli kysymyksessä on tahallinen, suunniteltu teko, ei esimerkiksi vihollisen surmaaminen sotatilanteessa. Sellaisenaan se on yhteiskunnissamme hyvin harvinainen. Varkaus on paljon yleisempi, varsinkin sellaisessa yhteiskunnassa,
    jossa on paljon köyhyyttä. Ehkä tuo on osasyynä painotukseen, tarkoitushan on nimenomaan antaa ohjeet siihen, miten jokapäiväinen elämä Jumalan ja
    naapurien kanssa sujuu hyvin.
    Vahingossa toisen surmanneita varten oli israelilaisilla turvakaupungit, joihin he voivat paeta, samoin Jeesus ei käskenyt tapaamiaan sotilaita eroamaan armeijasta,
    vaan antoi heille ihan käytännön ohjeita.

    No, onhan se turhamaisuus hyvin paha ainakin , eihän turhamaisen ihmisen
    pään sisään mahdu muuta kuin MINÄ, MINÄ,MINÄ ja se, miltä MINÄ näytän.
    Siinä ei ole sen enempää sydäntä kuin taloudellistakaan apua kärsivälle.
    Sujuvasti kaikki muu menee kuin vesi hanhen selästä. Jäljelle jää vain
    MINÄ siihen kohtaan, jossa pitäisi olla aivoissa: SINÄ, RAKAS JUMALA JA
    SINUN TAHTOSI.

    Ne kaksi tarinaa olivat lähinnä esimerkkejä, jotka peilasivat ongelmakenttää
    ja ihmisen vastuuta siinä, siis lähinnä silloin, jos on omalla pukeutumisellaan
    tai olemuksellaan aiheuttamassa toiselle alemmuudentuntoa, aggressiota tai vastaavaa, eli että ei ainakaan turhaan toisia heiluttelisi. Ja toisalta seurakunnan vastuuta siinä, että auttaa uskovia vahvistumaan, niin että mitkään tuulet eivät heitä heiluta pois vahvalta Kristus-perustalta. Meillä suomalaisilla varsinkin tuo itsetunto on heikoissa kantimissa usein. Kyllä Jeesuksellakin tarinoita riitti, eikä hän edes välttämättä
    aina selittänyt niitä. Mutta hyvä ehkä olisi ollut minun selittää. Lähinnä halusin
    peilata sellaista ylpeyden raja-aluetta, jossa erityisesti tarkoittamatta pahaa voimme loukata toista pukeutumalla näyttävästi ja hintavasti. Eli tuo oli rajanvetoa kentän laidalla, ei ongelman näkyvintä ydintä.
    Hyvää kesää sinulle!
    :) :) :)

    Äänestä

Uskovaisella on Ilo Herrassa Jeesuksessa. Se ilo saa aikaan halun ylistää ja kiittää Jumalaa, että Hän lähetti Poikansa meidän pelastukseksemme.

On monia tapoja kiittää ja ylistää, on ylistyslaulua, ylistysmusiikki, nykyisin jopa erilaisia ylistystansseja (yksi näistä on ns. lipputanssi, jossa tanssitaan yhden tai kahden lipun kanssa, ne voivat olla suuria tai pieniä).

On myös erilaisia kristillisiä näytelmiä, kuten draamoja.
Monet uskovaiset käyvät myös elokuvissa, jos siellä on menossa jokin Jeesus-elokuva.
Sitten on myös paljon kristillisiä konsertteja, seuroja ja konferensseja. On myös mahdollisuus käydä kuuntelemassa jotain kristillistä bändiä livenä.

Joissakin seurakunnissa on jopa yhteisiä harrastustilaisuuksia seurakuntalaisille, yleensä urheilu- tai liikuntalajien merkeissä, tai vaelluksia.

Äänestä
  • Kun noita iloja mainitsee, niin ei voi ollamainitsematta sitäkään, että monet hellarit käyvät tanssimassa, itse nähnyt sen, jotkut ovat myös persoja oluella ja alkoholille, joten näitä ilojahan riittää sitä tehden, mitä hellarit harjoittavat. Puhumattakaan irtoseksisuhteista ja muita iljettävyyksistä!

    Äänestä

  • tanssia ja kirjoitti:

    Kun noita iloja mainitsee, niin ei voi ollamainitsematta sitäkään, että monet hellarit käyvät tanssimassa, itse nähnyt sen, jotkut ovat myös persoja oluella ja alkoholille, joten näitä ilojahan riittää sitä tehden, mitä hellarit harjoittavat. Puhumattakaan irtoseksisuhteista ja muita iljettävyyksistä!

    Maailman ihmiset ajattelevat yhden hellarin koko jälkikasvun, ja joskus jopa koko suvun olevan helluntailaisia... Näinhän se ei mene, kukaan ei ole hellari sen perusteella, että joku perheessä tai suvussa olisi hellari.

    Varsinkin helluntailaisten nuoresta jälkipolvesta monet näin ajattelevat.
    Tiedoksi niille jotka tätä ette tienneet: helluntailaisten lapset eivät suoraan ole helluntailaisia, niin kauan kun he ovat mihinkään seurakuntaan kastamattomia, he kuuluvat maailmalle, ja elävät sen mukaan.

    Sitten on muunkinlaisia "hellareita". Sellaisia, jotka "kuuluvat" seurakuntaan saadakseen hyötyä sieltä... esim: uskollisen puolison, tarvittaessa voi saada lainaa toiselta seurakunnalta eikä tämä välttämättä edes vaadi takaisinmaksua, seurakuntalaisilta saa tarvittaessa väärän todistuksen oikeudessa (koska eivät "uskonveljeltään tai -sisareltaan" usko että voisivat mitään pahaa tai väärää tehdä) jne. Jotkut tekeytyvät seurakuntaan vain saadakseen nähdä sen toimintaa läheltä, nauraa sille ja tehdä pilkkaa siitä.

    Siksipä olisikin tärkeää, että te ulkopuoliset, kun näette tällaisen ulkokultaisen helluntailaisen, ilmoittakaa asiasta mahdollisimman pian hänen seurakunnalleen, jotta saadaan vikapäät pois/puhdistettua seurakuntaa. Tämä on myös seurakuntaan kuulumattomien etujen mukaista, edeltä mainituista syistä, ettei tämä ihminen saa ketään toimimaan väärin esim. jos joutuu oikeuteen tms.

    Äänestä

  • Jos viitsit lukea tuohon ylemäs kirjoittamani vastauksen nimimerkki "Sunriverille"
    niin sama koskee myös sinun vastaustasi, en todellakaan ymmärrä miten vastauksesi koskettaa varsinaista asiaa?

    Kyseessä on ilmeisesti jonkinlainen vitsi, ei kai kaikki voi olla noin huonoja luetun ymmärtämisessä?

    Äänestä

  • lhmisviisaus kirjoitti:

    Jos viitsit lukea tuohon ylemäs kirjoittamani vastauksen nimimerkki "Sunriverille"
    niin sama koskee myös sinun vastaustasi, en todellakaan ymmärrä miten vastauksesi koskettaa varsinaista asiaa?

    Kyseessä on ilmeisesti jonkinlainen vitsi, ei kai kaikki voi olla noin huonoja luetun ymmärtämisessä?

    Vastasin ainoastaan kysymykseen, joka koski hauskanpitoa. Tämä siksi, koska minusta ei ole tarpeen keskustella 10:stä käskystä tai muista neuvoista. Jeesus ei tullut poistamaan niitä, vaan hän jopa vahvisti ne muutamalla yksinkertaisella sanalla, esim. rakkauden kultainen käsky.

    Äänestä

  • hellari83 kirjoitti:

    Kun luet kirjoituksen, joka alkaa sanoilla "onko tässä maailmassa mikään hauska sallittua..." vastaat vain aloitukseen, huomioimatta koko kirjoituksen sisältöä???

    Olipa hyvä, etten aloittanut kirjoitusta sanoilla "Melkoista pilkun nussintaa kun..."

    PS:Ollaan samaa mieltä, Jeesus ei todellakaan tullut poistamaan 10-käskyä. (Ei tosin mitään muutakaan, mutta eihän moisen taruolennon tekemisistä ole mielestäni tarpeen edes keskustella).

    Hauskaa päivän jatkoa, uhraan sammakon nuijapään suojelukseksesi.

    oletko samanmielinen? ilmeisesti. Ilm.16.13 ....

    Äänestä

  • merim.raimo kirjoitti:

    oletko samanmielinen? ilmeisesti. Ilm.16.13 ....

    Enhän toki, en näe harhanäkyjä, enkä ole edes jumalharhan kourissa.

    Vai lähti sitä lohikäärmeen suusta sammakon näköisiä henkiä? Voi noita pyhän kirjan juttuja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihmisen viisaus kirjoitti:

Onko tässä maailmassa mikään hauska sallittua, vai onko taivaaseen pääsyn edellytys todellakin Jeesuksen opetuksen mukainen?

Olkaa täydelliset, kuin taivaan isä.

Meillä on kymmenen käskyä, onko ne vain ohjeistuksia kilttiin elämään? Luulisi esimerkiksi tuon mainitun "älä tapa" (tai murhaa, kuten alkuperäinen kuului) olevan melko paha synti, oletetaan nyt vaikka, että ammun äitini. Silloin unohtui vanhempien kunnioitus, ja tappokin tuli tehtyä.

Onneksi kuitenkin kyseessä ei ole ns. kuoleman synti, eli sen teon saanen anteeksi, kunhan rukoilen vilpittömästi ennen kuolemaa?

Kuoleman syntejä ilmeisesti ei sitten saa anteeksi vahingossakaan? Pahinhan kuolemansynneistä on (ainakin jos uskomme raamattuun, ja siellä sananlaskuihin) turhamaisuus, elikä ylpeys.

Vähän ottaa pattiin, kun tulee puettua parhaat vaatteet päälle eli oltua turhamainen, ja syyllistyttyä pahimpaan kuolemansyntiin, kun taas vaikka tuo äidin tappo on vain parin käskyn rikkomista.

Onko niitä käskyjä edes kymmentä? Jotenkin nuo 7,9 ja10 vaikuttavat sen verran samalta, että ihmetellä täytyy, et Jumalan verbaalinen lahjakkuus ei riittänyt tiivistää noita vaikka pariksi käskyksi, jolloin olisi voinut laittaa mukaan vaikka käskyn "älä runkkaa"!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu