Maailman tunnetuin ateisti oli kristityjen vainooja ja hän ei uskonut mihinkään jumaliin, kunnes hän kääntyi kristityksi Jumalan voimasta (eikä ihmisten käännyttämä) ja hän ei enää solvannut kristittyjä ja eikä tehnyt kenellään pahaa.
Tämän miehen nimi oli Paavali.
Minuakaan kukaan ei ole käännyttänyt uskovaksi solvatkoon ateistit vaikka kuinka paljon.
Tämän miehen nimi oli Paavali.
Minuakaan kukaan ei ole käännyttänyt uskovaksi solvatkoon ateistit vaikka kuinka paljon.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Pasma
Tietyn kierrosmäärän sisältävä lankavyyhden osa. Pasmassa on tavallisesti 60 kierrosta. Pasmalangat ovat lankavyyhdessä olevia sidelankoja, joiden tehtävänä on pitää lankavyyhdessä olevat pasmat hyvässä järjestyksessä, jotta ne eivät mene sekaisin vyyhteä käsiteltäessä.
Ateisti on "näsäviisas" mutta hänellä on pasmat sekaisin.
Kerroppas aloittaja missä kohtaa Paavalin elämänkerrassa hän oli Ateisti?
"Paavali oli Apostolien tekojen mukaan kotoisin Kilikian Tarsoksesta. Hänen syntymäaikaansa ei voida määrittää, mutta yleisesti hänen arvioidaan syntyneen vuosina 1–10 jaa. Paavali sai ympärileikkauksessa nimen Saul. Hänen isänsä oli teltantekijä, joka oli palvellut Rooman armeijassa ja saanut perinnöllisen Rooman kansalaisuuden itselleen ja lapsilleen. Ammattinsa ansiosta hän on kyennyt antamaan lapsilleen uskonnollisen kasvatuksen.
Paavali oli alun perin fariseus. Farisealaisen kasvatuksen hän sai varakkaan ja oppineen perheensä tukemana kuuluisalta rabbi Gamaliel Vanhemmalta ja hän itse valmistui lopulta rabbiksi. Hän pääsi opintojensa jälkeen jäseneksi Synedrioniin eli juutalaisten suureen neuvostoon, sillä hän kertoo äänestäneensä kristittyjen vainojen puolesta.
Jouduttuaan tekemisiin kristittyjen kanssa Paavali ryhtyi ensin ankarasti vainoamaan heitä. Hänen sanotaan muun muassa hyväksyneen ensimmäisen marttyyrin Stefanoksen surmaamisen. Paavali kääntyi kuitenkin itse kristinuskoon noin vuonna 33."
Vai onko mielestäsi Juutalaisuus Ateismia?
sinun aloituksesi todistavat jatkuvasti miten vitun tyhmiä uskovaiset todella ovat!
palstalla pyörivän krisselin "fakta".
Et sinäkään ole mikään Sherlock Holmes, jos väität yhden uskiksen tulkinnasta että kaikki uskikset on samantien tyhmiä, ottaen huomioon ettei oma vastauksesi ollut myöskään oikea?
Anteeksi ei ollut tarkoitus loukata, mutta tosiasiat tosiasioina.
Eikö se ota hengen päälle ja syö miestä, kun kaikki, mitä uskot ja luulet tietäväsi murskataan silmiesi edessä ja osoitetaan todisteiden kera saduiksi ja valheiksi, kerta toisensa jälkeen?
Onko tuo sinnikkyyttä vai silkkaa aivopestyn lukkiutumista uskoonsa?
Osaa nollata oppimansa virheet.
Soprry! Huomautan vain Paavali oli ennen kääntymystänsä Saulus Tarsolainen, aikansa oppineimpia Vanhan testamentin opettajia, peräti fariseus. Hän oli uskonnollinen juutalainen ja tunnusti uskoa Jumalaan, mutta ei ollut uudestisyntynyt, ei tuntenut Jeesusta Messiaanaan!
"Paavalin seuraavat sanat ovat ehkä huikein todistus koko Apostolien teoissa. Keskellä palatsin juhlasalia, aseiden hohtaessa ja kullan kimallellessa kahlehdittu vanki korottaa kätensä: "Vähällä tai paljolla, suokoon Jumala, että niin sinusta kuin teistä kaikista muistakin, jotka minua tänään kuulette, tulisi sellaisia kuin minä olen - näitä kahleita lukuun ottamatta." Elämän arvot menivät salissa oikeaan järjestykseen kolinalla. Syytetty oli syytön, kahlehdittu oli vapaa ja köyhä rikas. Sen sijaan kuulustelijat olivat syyllisiä, vapaina seisovat olivat vankeja ja rahamiehet olivat kuin keppikerjäläisiä. Tilanne oli liikaa vallanpitäjille, jotka nousivat ja kävelivät tiehensä vastaamatta Paavalille. Mennessään he totesivat Paavalin syyttömäksi häneen kohdistettuihin syytteisiin."
http://www.sley.fi/luennot/Raamattu/UT/Apt/25-26EK.htm
on tietenkin Jeesus: "jumalani, jumalani, miksi minut hylkäsit?"
Tosin tämäkin on vain 1/3-osa raamatun "todistuksesta", kuten sellaiset hihut, jotka ovat jaksaneet kirjastaan tavata edes ne evankeljumit, hyvin tietävät.
Eipä tuo vielä tee kenestäkään ateistia, vaan heikon ihmisen. Tosin saatanan voittaminen ei kovin heikkoa ole..