Anna Puu
jatkaa taas
38989
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
nousussa yksinomaan siksi, että levyä on myyty alekorista kympillä ja allekin jo viikkotolkulla. Jostain käsittämättömästä syystä sitä ei ole siirretty midprice-listalle, mihin alelevyt kuuluvat ja missä se jo hetkellisesti kävi, mutta nostettiin sitten takaisin tavalliselle listalle kilpailemaan epäreilusti normaalihintaisia levyjä vastaan. Sonyn on kai vaan mahdoton myöntää, että hehkutettu tuleva kansainvälinen megastara ei olekaan ihan sitä, mitä odotettiin.
kumman syystä Sony hehkuttaa tota Peteä. Tahtoo jäädä muut tän kauden idolit varjoon. Kai se sitten on niin hyvä.
Jos joku haluaa Peten levyn vieläkin halvemmalla, niin kirpparille vain. Sielä niitä näkyy olevan.
Edellisistä idoleista. Koop, Anna ja Pete ovat nyt kohta myyneet yhteensä saman verran kun Anna tai Ari myi yksin. Eli siinä on eroa kerraksensa. Olisivatpa panostaneet Koivusen toiseen levyyn edes hieman samassa suhteessa kun näihin. Jotain ovat selvästi kuitenkin oppineet.
paljon vaikkei musiikki olisikaan hyvää. Mutta jos musiikkiin ei ole panostettu, on jatko aika heikolla pohjalla, vaikka jokin muu yllyke saisikin ostajat liikkeelle ekan levyn kohdalla...
Joka tapauksessa hyvä musiikki se ratkaisee pitkälti sen miten menestytään jatkossa... Eikä levymyynti mielestäni kerro sitä miten hyvä tai huono artisti on, eikä sen perusteella mielestäni voi laittaa kylmästi arvojärjestykseen.
Erityisesti Idols-tähtien kohdalla ei koskaan voi tietää mitkä seikat vaikuttavat myyntiin. Ainakin toisen levyn kohdalla kannattaisi jo panostaa laatuun, ja mielellään ensimmäisenkin.
Ehkä Peten kannattaisi lähteä Sonylta, joka kaikella kepulikonsteilla pilaa pojan mahdollisuudet ja antaa huonon kuvan. Voisi vielä pelastaa uransa. Ehkäpä Arinkin kannattaisi aloittaa ihan alusta jossain toisessa puljussa..
levyjä, jotka ovat kriitikoiden mielestä loistavia, mutta jotka eivät myy juuri mitään. Jotkut kriitikoiden mielestä paskat artistit tai bändit tekevät vuodesta toiseen kriitikoiden mielestä yhtä paskoja levyjä, ja kauppa käy.
Niin missä sitä laatua tarvitaan? Vai ovatko kriitikot väärässä? Ostava yleisö väärässä?
on tärkeintä se että levyä myydään riittävästi seuraavan levyn tekoa varten. Jos levy löytää riittävän ison kuulijakunnan, voi sanoa että se menee ihan hyvin kaupaksi. Vaikka jäisi platina- tai kultalevyrajojenkin alle...
Musiikki on se juttu. Tai pitäisi olla. Musiikki joko koskettaa ja puhuttelee ihmisiä tai sitten ei, ainakaan riittävässä määrin. Sen perusteella määräytyy jatkot.
Ei minusta ketään artistia pidä pitää sen ihmeellisempänä vaikka myisi huikeasti enemmän kuin joku toinen. Eikä näissä asioissa kukaan ole "väärässä".
Lähdetään vain siitä että riittävän hyvä myynti on riittävän hyvä.
taas merkitsee minusta sitä, että levynteossa käytetään harkintaa, aikaa ja vaivaa biisien suhteen. Että ne sopivat artistille, eivätkä ole sutaisten hutaistuja.
Hyvä levy syntyy inspiraatiosta, intohimosta ja tunteen palosta. Ei hätäisesti kokoon kyhätyistä hittien muunnelluista kopioista. Lisäksi levyn sisällön, ulkoasun ja artistin oman imagon täytyy olla sopusoinnussa.
Huonoa laatua on mielestäni se, että yritetään paniikinomaisesti löytää levylle musiikkia, joka on ennenkin mennyt kaupaksi, kopioimalla muita ja ottamatta huomioon siitä toimiiko kokonaisuus.
mutta monesti yleisöön hyvin iskevä levy, myös kriitikoita miellyttävä levy, voi syntyä pelkästään ammattitaitoisten tekijöiden työn tuloksena. Intohimo ja tunteen palo eivät aina ole aivan todellisia, vaan erilaisin taidokkain keinoin luotuja illuusioita.
Joku voi tehdä musiikkia hyvinkin intohimoisesti, mutta amatöörimäisyyttään ei saa omaa tunnettaan ilmaistua niin, että se levylläkin välittyy.
tai muuten yksinkertaisille, jotka ei osaa itse päättää, mitä "haluasivat" kuunnella tai paremminkin...mitä heidän pitäisi kuunnella.
Levy-yhtiöt osaa ton pelin ja uusimpien Idols -artistien levyt pompsahtaa listakärkeen lähes automaattisesti vaikka ne kävis studiossa vääntämässä tortut kansien väliin!
Kyseisen formaatin artistien on pakko onnistua vähintään hyvin, koska huono tulos saattais kääntää koko ohjelman suosion laskuun...ja levy-yhtiöt pitää kyllä huolen siitä, että onnistutaan ainakin listojen mukaan!
Popstars -ohjelmallehan kävi just niin huonosti, kun viimeiseksi jääneen kauden kahdesta bändistä molemmat floppas ja toinen(se poikabändi), oikeen tosi komeesti!
alkaa olla tuo levy-yhtiön huolehtiminen listasijoituksista. Ainakin Peten osalta. Luulevatko ne että ihmiset on ihan tyhmiä eikä huomaa tuota peliä?
Tämän kauden idolien levyihin oli ilmeisesti panostettu. Mikä on hyvä asia, ja minkä osalta osin ehkä ansaitaankin hyviä listasijoituksia. Mutta se että listat ja myyntiluvut ovat Idolsissa aina merkinneet musiikkia enemmän, tulee kyllä kostautumaan...
Mitä Idolsin suosioon tulee niin minä olen ainakin saanut tarpeekseni.
Kuuntelin muuten äsken youtubesta yhtä hyvää biisiä.
Ja tuli oikeasti tunne että onpa ihanaa kun ei tarvitse tietää tuosta laulajasta paljon mitään. Ei tarvitse ajatella kuinka tuomarien suosiossa tai epäsuosiossa se on ollut, kuinka huikeaa menestystä tai floppia siitä on odotettu, ja monestiko on ollut pudotusvaarassa... Tai edes paljonko levyt on myyneet verrattuna johonkin toiseen.
ei ymmärrä tuota Peten hehkutusta. Se on jopa kääntynyt Peteä vastaan. Liika on liikaa. Peteä käy hieman sääliksi.
kyllä tulee mieleen, että pystyykö levy-yhtiö ostamaan suotuisia kritiikkejäkin? Peten levyä nimittäin hehkutettiin joissain kritiikeissä heti sen ilmestyttyä kaikkien aikojen parhaaksi idols-levyksi ja Peteä oikeaksi ja todelliseksi idoliksi. Levyhän ei sitten loppujen lopuksi ole mitenkään ihmeellinen eikä Petekään sen ihmeellisempi kuin muutkaan idolit.
kriitikot hehkuttivat kyllä vielä enemmän kuin Peten levyä. Ainakin niissä arvosteluissa, jotka itse olen lukenut.
huonoja biisejä, se ei välttämättä ole Peten vika. Tosin en minäkään ymmärrä sitä, että levy on vielä virallisella listalla, vaikka kuuluisikin midprice-listalle.
ole laskenut levyn tukkumyyntihintaa. Kaupat ovat vain laittaneet sen tarjoukseen. Levyt siirretään midprice-listalle vasta sitten kun tukkumyyntihinta on alennettu.
Ulosmyyntihintaa, kun levy ei lähtenyt toivotulla tavalla liikkeelle. Eli pelkäävät että niitä jää hyllyihin ja niitä on jo jäänyt. Ei kaupat muuten hintaa lähtisi laskemaan. Tätä puoltaa sekin, ettei levymyynti ole kasvanut alun lukemista ja jonkinlainen ylipromoaminen on jatkuvasti käynnissä, eli pyritään saada ne levyt liikkeelle kaupoista etteivät sinne unohtuisi. Selvä merkki oli myös se, että viimeisenä kolmikosta levyn julkaisseen Anna Puun levyjen sisäänostomäärä oli huomattavasti muita pienempi. Eli kultaa tuli vasta myöhemmin. Levykaupat ottivat niitä varovasti, koska joku levy oli jo jäänyt hyllyyn...
Joku kysyi sitä, että voiko levy-yhtiö ostaa suotuisia arvosteluja. Oikea vastaus on kyllä! Periaatteessa ja käytännössä kaikki on lahjottavissa.
pariin viikkoon mahtunut Anttilan top 42:een, vaikka se on ollut Stop-tarjouksena hintaan 11.95. Prisman alelaaristako sitä levyä myydään, kun se on virallisella listalla sijalla 15? Ennen Anttilan myyntilista korreloi hyvin viralliseen listaan, mutta ei enää tänä keväänä.
sillä tukkumyyntihinnalla on, ja miten levy-yhtiö voisikaan laskea tukkumyyntihintaa, kun Peten levyä ei ole tilattu tukkumyynnissä kauppoihin sen jälkeen kun tilattiin se 24 000 kpl ennen ilmestymistä...
jos levyä myydään kaupoista kympillä ja 11 eurolla, sen ei pitäisi kilpailla samassa sarjassa muiden kanssa. Näin sanoo järki, oli tukkumyyntihinta mikä hyvänsä...
Alun alkaen idolien levyt olivat myynnissä vain parin euron alennuksella normaalihintaisiin verrattuna, mutta voi silläkin olla merkitystä...
Kaikesta päätellen listoja ei yleensäkään voi ottaa kovin vakavasti. Voihan niitä seurata jos haluaa elämään ylimääräistä jännitystä ja draamaa...
myytiin alun alkaen halvemmalla kuin muita uutuuslevyjä?
uutuuslevyt, samoin kuin monet muutkin uutuslevyt, parin euron alennuksella.. Hintaan 16,95
kuin muutkin levyt. Ei mitään idols-alennusta.
Peten levyä on myyty kohta 30 000 kappaletta ja Anna Pun vaan 16 000
takaisin ykköseksi.
Uusi lista löytyy tekstitv:n sivuilta.
Täytyy myöntää, että Anna on osoittautunut todelliseksi yllättäjäksi. Mutta missä ovat Kristian saati sitten Kalle uusine levyineen? Eikö nyt olisi pitänyt näkyä jo listalla?
http://pop.yle.fi/lista/albumit
Ei näy niin ei näy! Ei ole levyt kauppojen hyllyistä liikkuneet, niin ei voi tietty näkyäkkään.
selittää huonoa levymyyntiä jonkin verran. Levyjä ei mainosteta lataamoissa eivätkä ne ole kauppojen uutuushyllyissä. Miten moni edes tietää levyjen ilmestymisestä?
Kallen levyä en ole kuullut enkä osaa sanoa siitä mitään. Kristianin levy on aika erikoinen ja sen kohderyhmää on vaikea kuvitella. Siinä ei myöskään ole isoa hittiä.
Anna Puu myynyt nyt jo enemmän tavaraa ulos kuin Koop saatikka kalkkiviivoille jämähtänyt Pete!
Anteeksi nyt vain "ei fani mutta melkein",mutta Anna on myynyt kolmikosta vähiten,se että neito on ollut listaykkösenä monta viikkoa ei tarkoita että hän on myynyt eniten.Luin yhdeltä sivustolta että Anna on menestynyt huonoiten koska hänen levyään on myyty vain 16 000 kappaletta.Koopin levyä taasen on myyty yli 23 000 kipaletta ja kaikkien kunkuksi nousee Pete jonka levy on menestynyt huikean hyvin,eli Peten levyä on myyty yli 28 000,kohta 30 000 kappaletta.Mistä sinä olet keksinyt nuo jutut?Omasta päästäsi,sinuna varaisin ajan lääkäriin.
oli tuoreet Sonylta saadut tukkumyyntiluvut: Arponen 20000, Parkkonen 24000 ja Puu liki 30000 kpl.
Annan levyä on myyty myös eniten kaupoista kuluttajille ja sitä on otettu uusia eriä kauppoihin. Parkkosen levystä myydään edelleen tuota ennen levyn julkaisua kauppoihin otettua erää 3.99 eurolla. Listablogin mukaan Annan levy on toiseksi myydyin levy tänä vuonna.
http://listablogi.blogspot.com/2009/07/ostetuimmat-albumit-162009.html
levy on pärjännyt noin hyvin. Lisää todistetta siitä, että Idolsissa kannattaa tulla kakkoseksi ja etunimenkin kannattaa olla Anna.
Annan levy on kyllä suhteellisen hyvä, mutta en silti ihan ymmärrä kaikkea sitä suitsutusta. Anna muka "epäidolsmaisin idols-artisti", "pärjää omillaan" (suoria sitaatteja lehdistä) - millä mittapuulla? Samanlainen idols-tuote Anna on kuin ne muutkin, hänelle tosin tehtaillaan taidepoppia aikuiseen makuun, joten siksi kai on hyväksyttävää kehua Annaa vakavasti otettavissa lehdissäkin.. Mutta kannattaisi mediankin muistaa että ilman päteviä biisintekijöitä Anna(kaan) ei olisi yhtään mitään.
koop buu
kalle buu
kenen ääntä Anna Puun ääni muistuttaa.
eikö?
Oisko Inisevän hiiren?
määkivää kipeää lammasta
Mariskalta ainakin siinä Mariskan tekemässä kappaleessa (cest la vie) .
idän hitaassa kuulostaa minni-hiireltä.
mistä tässä Anna Puu -ilmiössä on kyse: http://www.kuusilehti.net/Arviot/annapuu_annapuu.htm