Pääsykoe tunteettomille matikkaneroille

Ja nähtiinhän se taas tänä vuonna, millaista porukkaa lääkikseen halutaan. Koe oli lähes käytännössä matematiikkaa. Aineisto oli epäinhimillinen ja mahdoton. Sopii kyllä hyvin lääkiksen pirtaan.

Eli tänäkin vuonna inhimilliset ja oikeasti kiinnostuneet hakijat jäävät rannalle ja sisään pääsevät jälleen tunteettomat matikka- ja fysikkanerot. Sitten ihmetellään, miksi lääkärikunta on sitä, mitä se on.

Taas meni vuosi hukkaan ja hulluna rahaa kalliseen valmennuskurssiin. Parisuhde riekaleina kevään jäljiltä. Mitenhän tästä eteen päin koskaan päästään?
252435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

No eihän siinä kokeessa hirveästi mitään humanistista "hömppää" ollut. Aika pitkälti laskupainotteinen. Ehkä puolet tehtävistä vaati laskemista, puolet oli kirjallisia kysymyksiä.
Koe oli aikaavievä, ja luultavasti lähes kaikilta loppui aika kesken.
Hormonitehtävä oli melko hankala, ehtiköhän kukaan tehdä sitä loppuun?

Äänestä

"Taas meni vuosi hukkaan ja hulluna rahaa kalliseen valmennuskurssiin. Parisuhde riekaleina kevään jäljiltä. Mitenhän tästä eteen päin koskaan päästään?"

No oisko sitten aika antaa periksi?

Äänestä

Halusaisitko tarkemmin kertoa, minkälaista matikkaa kokeessa oli? Jotain galenoksen matikkaa ylittävää ja odottamatonko? Vai tarkoitiko että koe oli laskupainoitteinen fysiikan suhteen?

Kiitos

Äänestä
  • Vaan aineisto ja 2ylivaikeeta laskua, toinen fysiikasta ja toinen kemiasta.

    haluaako ne sinne tosiaankin ihmisiä jotka läskee aivan vitusti fysiikkaa? Sitä virtausvastuslaskua, kun ei saanut siihen tilaan mahdutettua siihen tilaan, ellei ollut laskenut vastaavia laskuja kymmenittäin ja näe pelkästään mielessään pyörittämällä mitä siinä pitää tehdä.

    Ja hormoonitehtävä oli pirun vaikea. Merkkasin ensin happovakionlausekkeet yhtä suuriksi ja aloin vääntämään laskua. Sitten huomasin vihjeen ja menin totaalisen sekaisin. Kumitin pois ja yritin aloittaa alusta. Eihän siitä mitään tullut ja jätin kokonaan tekemättä.

    Äänestä

"Ja nähtiinhän se taas tänä vuonna, millaista porukkaa lääkikseen halutaan. Koe oli lähes käytännössä matematiikkaa. Aineisto oli epäinhimillinen ja mahdoton. Sopii kyllä hyvin lääkiksen pirtaan."

- Matikka ja sen harrastamisen kehittämä abstrakti ajattelu on lääkiksen opinnoissa välttämätöntä, jos aikoo oikeasti ymmärtää elimistön fysiologisia mekanismeja, jotka ovat molekyylitasolla kaukana arkiajattelusta. Eikä matemaattisen ajattelun hyödyt rajoitu pelkästään fysiikan ja kemian lakien säätelemiin elimistön reaktioihin, vaan lääketieteen alan jatkuva seuraaminen vaatii myös vankkoja tilastotieteen taitoja.
Lääkisopiskelu on kyllä paljon muutakin, siinä voi venyttää oman muistikapasiteettinsa äärimmilleen esim. pelkästään anatomiaa opiskellessa. Anatomian opiskelukaan ei ole pelkkää termien pänttäämistä, vaan vaatii kolmiulotteista, topografista hahmotuskykyä, johon matemaattis- avaruudellinen lahjakkuus on höydyksi.
Edellä vain muutama esimerkki siitä, miksi fysiikan ja kemian osuus pääsykokeessa on niin suuri. Niiden soveltaminen pääsykokeessa vaatii asioiden oikeaa ymmärtämistä - taito, jota ilman ei alalla pärjää. Ulkoaopettelulla ilman ymmärtämistä koulussa ei pärjäisi, koska tietoa on alalla loputtomasti. Siksi on hyvä että pääsykoe on kehittynyt soveltavaan suuntaan.

Äänestä
  • Täällä on viisasta tekstiä kirurgilta, ortopediltä ja traumatologian erikoislääkäriltä, mieheltä, joka tietää ja ymmärtää, että ihmiskeho on paljon enemmän kuin mekaaninen instrumentti: http://www.anttiheikkila.com/index.php

    Äänestä

En nyt sanoisi noinkaan. Koe oli mielestäni huomattavasti parempi ja monipuolisempi kuin esimerkiksi viime vuonna. Laskuja oli, mutta ainahan niitä on ja kaikki sen etukäteen myös tietävät. Laskut kuuluvat kokeeseen ja ne tulee hallita, vaikka sitten päällään seisten.

Kokonaisuudessaan koe oli haastava, ylipitkä, mikä oli varmasti tarkoituskin ja melko monipuolisesti tietoja ja taitoja mittaava. Vaikkakin henkilökohtaisesti vuosi toisensa jälkeen jään kaipaamaan laajoja (tai edes yhtä) bilsan kysymyksiä. Ihminen on kokonaisuus ja siitä paketista saisi loistavia todellista osaamista mittaavia kysymyksiä. Nyt kysymykset biologiasta ovat yksittäisiä, irtonaisia ja vain pintaraapaisu Galenoksesta.

Mielestäni on myös väärin syyttää matikkansa hyvin osaavia lähes tunnevammaisiksi psykopaateiksi. Jo itse pääsykoe on hyvä psykologinen seula, mikä kertoo onko hakijasta oikeasti hyvin vaativaan ja haastavaan työhön.

Äänestä

Valitettavasti ihminen ei parane pelkästään empaattisella hymistelyllä vaan on oikeasti osattava hoitaa potilasta. Jotta osaa tehdä diagnoosin on osattava yhdistää potilaan taustatiedot ja tutkimustulokset teoreettiseen viitekehykseen eri sairauksista mikä vaatii ajattelukykyä eli taitoa abstraktiin ja johdonmukaiseen ajatteluun.

Jos lääkärikunta olisi täynnä nyhveröitä empatiapalleroita ei hoidosta ainakaan kirurgian puolellla tulisi mitään vaan potilaat kuolisivat käsiin lääkärin itkiessä.

Kannattaisiko säikeen aloittajan mennä opiskelemaan vaikka psykologiaa jossa saa olla potilaalle mukava ja on tärkeää ymmärtää potilaan aatoksia.

Äänestä
  • Vai että empatiapalleroita? Tuossa kirkastui kyllä hyvin lääkäreiden bisnesajattelu.

    Äänestä

  • huh huh kirjoitti:

    Vai että empatiapalleroita? Tuossa kirkastui kyllä hyvin lääkäreiden bisnesajattelu.

    Miksi täällä itketään taas rahasta?

    Äänestä

  • huh huh kirjoitti:

    Vai että empatiapalleroita? Tuossa kirkastui kyllä hyvin lääkäreiden bisnesajattelu.

    Miten tää taas kääntyi rahasta itkemiseksi?

    Äänestä

  • huh huh kirjoitti:

    Vai että empatiapalleroita? Tuossa kirkastui kyllä hyvin lääkäreiden bisnesajattelu.

    Haluaisitko sinä lääkärin joka osaa parantaa tappavasta sairaudesta vai lääkärin joka pitää kädestä ja kuuntelee?

    Äänestä

  • tuleva lekuri kirjoitti:

    Haluaisitko sinä lääkärin joka osaa parantaa tappavasta sairaudesta vai lääkärin joka pitää kädestä ja kuuntelee?

    Täähän koe oli ihan sairaan helppo! Yli puolet pysty tekemään kokonaan ilman galenosta! Senkun vain kopioi liitteestä vastausruutuun.. Jos nyt piti yhtä tai kahta tehtävää vaikeana niin ei se lääkiksestä tiputa!
    Jos ei tästä kokeesta pääse läpi niin lol!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • tuleva lekuri kirjoitti:

    Haluaisitko sinä lääkärin joka osaa parantaa tappavasta sairaudesta vai lääkärin joka pitää kädestä ja kuuntelee?

    Eikö näitä kahta voi yhdistää?? Eihän lääkäri voi parantaa kuuntelematta potilasta, potilaalta kun saattaa tulla ne oleellisimmat asiat hänen voinnistaan. Huono homma.

    Äänestä

Jos lääkikseen niin kovasti haluaa niin miksei sitä fysiikkaa tai matikkaa sitten voi opetella? Ei ne laskut niin mahdottomia ole. Pääsykokeessa vaaditaan loogista päättelykykyä niin laskuissa kuin aineistotehtävissäkin ja se on oleellinen taito lääkärin ammatissa. Miten luulet voivasi ymmärtää fysiologiaa jos et tajua fysiikasta mitään? Aloitettaisiinko radiologian kurssilla fysiikan alkeista?

Äänestä

"Koe oli lähes käytännössä matematiikkaa"
Raukka... oli jakolaskuja, piti ottaa se yks luku kertaa se toinen. Ja niin siinä yhdes piti ensin lisätä siihen summaan se yks ja yhdestä tehtävästä piti jopa poistaa jotain.... Itseasiassa tais jopa olla pari potenssikaavaa...

Lisää inhimillisiä kokeita! Tunteilla pitäisi päästä lääkikseen! Nerot lakkoon! Mahdottomat kokeet mahdolliset!? Kiinnostuksella läpi!

Äänestä
  • Jep :) Laskut joita kokeessa oli, ovat ihan niitä perus yhtälönpyöritys ja kaavaan sijoitus laskuja. Yleensä vielä suoraviivaisia kuin mitkä ja kaavakokoelma on jo yksistään hyvä väline niiden ratkomiseen. Ja koska usein tarvittavat arvot on annettu, tarvitsee vain muokata yhtälö oikeaan muotoon.

    Kokeiden vaikeus on sinäällään hyvä asia, koska tarkoitus ei varmasti olekkaan se, että kukaan saisi täysiä pisteitä (koepisteitä siis).

    Äänestä

Sama itku joka vuosi. En tajua ihmisiä, joille lääkikseen pääsy on niin tärkeää, että antavat parisuhteensa mennä riekaleiksi sen takia.

Enkä myöskään sitä, että miten sitten lääkikseen päästyään muka jaksaisi opetella vaikeita ja joskus epäkiinnostavia asioita, jos jo pääsykokeeseen vaadittava melko yksinkertainen fysiikka tai vain sen laskupuoli on ylitsepääsemätöntä? Minä pääsin vuonna 2006 sisälle lähinnä siksi, että osasin laskea, ja silti esimerkiksi EKG:n toimintaperiaatteen ymmärtäminen ei ole ollut helppo nakki ja epidemiologian kanssa on ollut (motivaatio)vaikeuksia.
Kun ei se potilaan hoitaminen ole pelkkää inhimillisyyttä ja empatiaa, eikä lääketieteen opiskelu varsinkaan. Ja jos jo pääsykoe stressaa niin paljon, että elämältä putoaa pohja kun se meneekin huonosti, niin miten ihmeessä kykenee vetämään lääkiksen läpi? Ei se ole mikään auvoisa onnela, vaan kova paikka, jossa riittämättömyyden, tyhmyyden ja pienuuden tunteet ovat tuttuja melkein kaikille.

Äänestä
  • Miten niin millaista sakkia lääkikseen halutaan....?!?!? EN ymmärrä iänikuista valitusta kokeen matemaattisuudesta! Jos ei polla säteile, niin älä täällä valita. Matemaattinen lahjakkuus kuvastaa hyvää loogista päättelykykyä, jota lääkärintyössä TOdella tarvitaan. Vaikeissa tilanteissa älliä pitää löytyä ja hoksottimet raksuttaa! Tätä juuri mitattiin!'

    Sorry, get real, study maths or stay out!

    Äänestä

  • "Sama itku joka vuosi. En tajua ihmisiä, joille lääkikseen pääsy on niin tärkeää, että antavat parisuhteensa mennä riekaleiksi sen takia."

    Ehkä siksi, että lääkikseen hakevat ihmiset ovat pääsääntöisesti nuoria ihmisiä, joiden parisuhteet eivät muutenkaan ole vielä sitoutumistasolla "lapsia ja naimisiin". Ihan hyvähän tuollainen koetinkivi on: mikäli ei muutaman kuukauden/vuoden pääsykoeurakkaa parisuhde kestä, niin hyvähän se on että siinä vaiheessa katkeaa.

    Ja mitä varsinaiseen keskusteluun tulee, niin se, että ymmärtää ihmismielen ja kehon toisiinsa kietoutumisen ja sen, mitä psykofyysissosiaalisuus tarkoittaa, ei ole mikään helppo juttu ja vaatii loogista, järjestelmällistä ja abstraktia ajattelua. Mikäli peruskoulun laskutoimituksilla pyörivä fysiikka on vuodesta toiseen liian vaikeaa, epäilyttää itseänikin hakijan kyky ymmärtää potilasta järkevällä tavalla. Lisäksi pääsykokeissa toistuu samantyyppiset laskutoimitukset vuodesta toiseen, joten pienen systemaattisen katsauksen avulla pitäisi pystyä päättelemään, minkä tyyppisiä tehtäviä pääsykokeissa pyöritetään. Ihan normaalit ihmiset lyhyen matikan heikoillakin arvosanoilla ovat päässeet sisään lääkikseen, joten suoranaista matemaattista lahjakkuutta selviäminen kokeesta ei vaadi. Se pitää vain korvata työllä.

    Lisäksi olen sitä mieltä, ettei pääsykokeita tulekaan suunata erityisesti tietyntyyppisille ihmisille (vastauksena kysymykseen "ketä sinne halutaan sisälle"), vaan ammattikunnassa on hyvä säilyttää heterogeenisyyttä, jotta mahdollisimman paljon erilaisia näkemyksiä syntyy ammattikunnan sisällä ja näin ollen ala kehittyy.

    Äänestä

Jos lääkis opiskelu on yhtään samanlaista kuin pääsykoe niin saatan jopa vaihtaa suunnitelmani sinne. Alunpitäin TKK oli ykkösvaihtoehto ja sinne jo kutsukortti tulikin, mutta lääkiksen pääsykoe yllätti helppoudellaan (ainakin lukemisen määrään nähden. tyyliin puol tuntia päivässä).

Vastaustilaa olisi tosin saanut olla enempi. Oli vähän semmonen tunne, että haluavat friikki tyttöjä, jotka osaa kirjoitta pienellä.

Onko hajuu kuinka suuri osa pisteistä pitää suunnilleen saada, jotta pääsee kuopioon? Itsellä laskut meni varmaan oikein, mutta tehtävät sutasin lopuksi kiireellä.

Äänestä
  • vuonna saada hiukka yli 50 %, Tampereelle vertailun vuoksi kerrottuna 57%

    Äänestä

  • piti viime kirjoitti:

    vuonna saada hiukka yli 50 %, Tampereelle vertailun vuoksi kerrottuna 57%

    oikein saaminen ei kyllä paikkaa vielä tuo, tänä vuonna olis onneksi myös kemiaa ja bilsaa mukana kunnolla

    Äänestä

  • "Jos lääkis opiskelu on yhtään samanlaista kuin pääsykoe"

    No se on ihan erilaista, laskinta tervii ehkä kerran vuodessa ja puoli tuntia päivässä ei ihan välttämättä riitä. Mutta varmasti helpommalla pääsee Kuin TKK:lla tai TTY:llä, kun ei tarvi kokoajan vääntää harkkatöitä.

    Äänestä

  • "Oli vähän semmonen tunne, että haluavat friikki tyttöjä, jotka osaa kirjoitta pienellä."

    Mitenköhän pieni käsiala ja friikkiys liittyvät toisiinsa? Ja miksi juuri friikkityttöjä? Jäinpä vain ihmettelemään...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


unelmat pirstaleina kirjoitti:

Ja nähtiinhän se taas tänä vuonna, millaista porukkaa lääkikseen halutaan. Koe oli lähes käytännössä matematiikkaa. Aineisto oli epäinhimillinen ja mahdoton. Sopii kyllä hyvin lääkiksen pirtaan.

Eli tänäkin vuonna inhimilliset ja oikeasti kiinnostuneet hakijat jäävät rannalle ja sisään pääsevät jälleen tunteettomat matikka- ja fysikkanerot. Sitten ihmetellään, miksi lääkärikunta on sitä, mitä se on.

Taas meni vuosi hukkaan ja hulluna rahaa kalliseen valmennuskurssiin. Parisuhde riekaleina kevään jäljiltä. Mitenhän tästä eteen päin koskaan päästään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu