satu keisarin uusista vaatteista
Luovuttaisitko sinä tärkeissä henkilökohtaisissa asioissa päätöksenteon jonkun toisten käsiin? Antaisitko jonkun toisen sanella mitä sinun on lupa tutkia? Antaisitko toisten ohjailla itseäsi ja vaikuttaa niinhin päätöksiin, jotka saattavat koskea omaa ikuista elämääsi? Mistä tiedät, oletko löytänyt kultaa vai arvotonta rautaa, ellet itse tutustu asiaan?
Meillä jokaisella on vain tämä ainoa elämä elettävissämme ja se on rakas ja kallisarvoinen Jumalan silmissä. Jumala on asettanut jokaiselle ihmiselle aikarajan, päivämäärän, jonka ylitse ihminen ei pääse (Job. 14:1, 2, 3, 4, 5; Ps. 139:15, 16). Kukaan ei saa toista mahdollisuutta. Meillä on vain tämä yksi ainoa elämä (Jes. 55:6; Hepr. 9:27).
Joskus aikuisten on hyvä palauttaa mieliin millaista on olla lapsi. Tämä erityisen tärkeää varsinkin uskon asioista puhuttaessa. Aikuisten maailmassa usein pyritään tekemään asioista monimutkaisempia kuin ne ovatkaan, ja erehtyä uskottelemaan vakuuttavasti toisille jotain mitä ei ole olemassa. Tunnettu lasten satujen kirjoittaja, H. C. Andersen kertoo opettavan tarinan, jonka jokaisen tulisi pitää mielessä hänen tutkiessaan uskonsa perusteita tai siitä esitettyjä väitteitä. Uskon kysymyksissä ei ole tarpeen pysyä "bunkkereissa", joista ei voisi liikkua. Joskus se mitä on aikaisemmin opetettu, ei ehkä aina pidä paikkaansa. Andersenin sadussa petkuttajat vakuuttivat yhteen ääneen ja kolkuttivat kangaspuitaan yötä päivää ja saivat kaikki uskomaan olemattomaan vaatekankaaseen.
Uskossa on kysymys pelastuksesta. Herramme ei halua jättää ketään rannalle vaan ohjata hänen omansa pelastuksen veneeseen. Jokaisen tulisi tarkistaa, onko meille tähän asti tarjottu olematonta kangasta, niinkuin sadussa, vai olisiko jossakin tarjolla sitä oikeaa kangasta.
Jokaisen kannattaa virkistää itsensä hetki lukemalla Andersenin satu - http://www.kotiposti.net/raamattu/jt/esittely/satu-keisarin-vaatteista, jonka opetus tietojen oikeellisuudesta ja tarkistuksesta on aina hyvä pitää selkeänä mielessä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.