Olen vielä melko nuori mutta mieleeni tuli kysymys kirkosta eronneista. Pääseevätkö he virallisesti kirkossa naimisiin vai pelkästään maistraatissa, vai onnistuuko sekään ateistina? En ole vielä eronnut kirkosta, mutta tarkoituksena olisi aikanaan kunhan tämä asia selviää.
Naimisiin meno kirkosta eroamisen jälkeen?
41
8864
Vastaukset
- big_banggggg
tai paremminkin kirkkoon kuulumattomat pääsevät täysin samoin oikeuksin ja velvoittein avioliittoon maistraatissa, kuin taikauskoiset naapurinsa kirkossa. Ainoa ero on se, että ateistiparilla ei kukaan lue loitsuja avioliiton "tueksi".
- kirkossa naimisiin,
jos on kirkosta eronnut. Silloin jää kaikkien kirkollisten toimitusten ulkopuolelle.
- kaiketi?
Mikäli olen oikein ymmärtänyt, hautajaiset kirkossa on mahdollista myös kirkosta eronneille.
- Atte Ateisti
Valitettavasti näin ei ole asia.
Kirkosta eronnut ateisti voi tehdä kuten minä (edellyttäen että puoliso ei ole eronnut kirkosta): ensin virallinen kaava läpi maistraatissa, sen jälkeen puolison mieliksi "kirkkohäät" eli avioliittoon siunaminen kirkossa. Avioliittoon siunaamisen kaava on niin lähellä avioliittoon vihkimisen kaavaa, että häävierasväki tuskin huomaa eroa. Ainoana erona se, että papilta vietiin ilo toimia valtion puolesta rekisteriviranomaisena.
Sitten se ikävämpi puoli: avioliittoon siunaamisessa on samankaltaiset hokkuspokkuskaavat kirkossa kuin kirkon jäsenilläkin. Minulla se tarkoitti polvistumista virnuilevan papin edessä ja Raamatunluvun kuulemista ja papin hokkuspokkusten edessä seisomista. Nöyryyttävää. Mutta puolison mieliksi...tätä se on.
Myöskään kirkoliselta hautaan siunaamiselta en varmaan tule välttymään, jos ja kun kirkolliset omaiseni sitä nimenomaan ja tahtonikin vastaisesti haluavat. - urbanus paganus
Atte Ateisti kirjoitti:
Valitettavasti näin ei ole asia.
Kirkosta eronnut ateisti voi tehdä kuten minä (edellyttäen että puoliso ei ole eronnut kirkosta): ensin virallinen kaava läpi maistraatissa, sen jälkeen puolison mieliksi "kirkkohäät" eli avioliittoon siunaminen kirkossa. Avioliittoon siunaamisen kaava on niin lähellä avioliittoon vihkimisen kaavaa, että häävierasväki tuskin huomaa eroa. Ainoana erona se, että papilta vietiin ilo toimia valtion puolesta rekisteriviranomaisena.
Sitten se ikävämpi puoli: avioliittoon siunaamisessa on samankaltaiset hokkuspokkuskaavat kirkossa kuin kirkon jäsenilläkin. Minulla se tarkoitti polvistumista virnuilevan papin edessä ja Raamatunluvun kuulemista ja papin hokkuspokkusten edessä seisomista. Nöyryyttävää. Mutta puolison mieliksi...tätä se on.
Myöskään kirkoliselta hautaan siunaamiselta en varmaan tule välttymään, jos ja kun kirkolliset omaiseni sitä nimenomaan ja tahtonikin vastaisesti haluavat.Voisihan vähän herätellä puolisoa ja alkaa muslimiksi/hinduksi/tms häiden ajaksi.
Siinä sitten puolisokin pääsee tutustumaan muihin seremonioihin.Tietty jokin uskonto jossa vaikka morsiamen pitää juoda sulhasen uhraaman vuohen verta vois tehdä terää. - raamatullinen
Atte Ateisti kirjoitti:
Valitettavasti näin ei ole asia.
Kirkosta eronnut ateisti voi tehdä kuten minä (edellyttäen että puoliso ei ole eronnut kirkosta): ensin virallinen kaava läpi maistraatissa, sen jälkeen puolison mieliksi "kirkkohäät" eli avioliittoon siunaminen kirkossa. Avioliittoon siunaamisen kaava on niin lähellä avioliittoon vihkimisen kaavaa, että häävierasväki tuskin huomaa eroa. Ainoana erona se, että papilta vietiin ilo toimia valtion puolesta rekisteriviranomaisena.
Sitten se ikävämpi puoli: avioliittoon siunaamisessa on samankaltaiset hokkuspokkuskaavat kirkossa kuin kirkon jäsenilläkin. Minulla se tarkoitti polvistumista virnuilevan papin edessä ja Raamatunluvun kuulemista ja papin hokkuspokkusten edessä seisomista. Nöyryyttävää. Mutta puolison mieliksi...tätä se on.
Myöskään kirkoliselta hautaan siunaamiselta en varmaan tule välttymään, jos ja kun kirkolliset omaiseni sitä nimenomaan ja tahtonikin vastaisesti haluavat.velvollisuus on johtaa perhettä hengellisissäkin asioissa.
Ryhdistäydy hyvä mies, ja tee jo vaimollesi selväksi, että taikauskon harjoitus verenjuonteineen ja ruumiinsyönteineen on nyt loppu. - .....
kaiketi? kirjoitti:
Mikäli olen oikein ymmärtänyt, hautajaiset kirkossa on mahdollista myös kirkosta eronneille.
vaikka tämä ei olisi kirkkoon kuulunutkaan, jos omaiset niin vaativat, eikä vainajalla ole ollut muusta (tiettävästi) toiveita. Tai sitten niistä toiveista ei ole välitetty.
- tahdonsiviilihautajaiset
Atte Ateisti kirjoitti:
Valitettavasti näin ei ole asia.
Kirkosta eronnut ateisti voi tehdä kuten minä (edellyttäen että puoliso ei ole eronnut kirkosta): ensin virallinen kaava läpi maistraatissa, sen jälkeen puolison mieliksi "kirkkohäät" eli avioliittoon siunaminen kirkossa. Avioliittoon siunaamisen kaava on niin lähellä avioliittoon vihkimisen kaavaa, että häävierasväki tuskin huomaa eroa. Ainoana erona se, että papilta vietiin ilo toimia valtion puolesta rekisteriviranomaisena.
Sitten se ikävämpi puoli: avioliittoon siunaamisessa on samankaltaiset hokkuspokkuskaavat kirkossa kuin kirkon jäsenilläkin. Minulla se tarkoitti polvistumista virnuilevan papin edessä ja Raamatunluvun kuulemista ja papin hokkuspokkusten edessä seisomista. Nöyryyttävää. Mutta puolison mieliksi...tätä se on.
Myöskään kirkoliselta hautaan siunaamiselta en varmaan tule välttymään, jos ja kun kirkolliset omaiseni sitä nimenomaan ja tahtonikin vastaisesti haluavat."Myöskään kirkoliselta hautaan siunaamiselta en varmaan tule välttymään, jos ja kun kirkolliset omaiseni sitä nimenomaan ja tahtonikin vastaisesti haluavat."
Kommentti: Lain mukaan papilla ei ole oikeutta siunata, jos hän vain on saanut tai saa tietää, että vainaja ei ole halunnut pappia haudalleen. "Tahdon siviilihautajaiset" -korttia voi täytää useampiakin, ja yhden voi lähettää asuinpaikan seurakuntaakin tiedoksi. - kataaabnbn
Atte Ateisti kirjoitti:
Valitettavasti näin ei ole asia.
Kirkosta eronnut ateisti voi tehdä kuten minä (edellyttäen että puoliso ei ole eronnut kirkosta): ensin virallinen kaava läpi maistraatissa, sen jälkeen puolison mieliksi "kirkkohäät" eli avioliittoon siunaminen kirkossa. Avioliittoon siunaamisen kaava on niin lähellä avioliittoon vihkimisen kaavaa, että häävierasväki tuskin huomaa eroa. Ainoana erona se, että papilta vietiin ilo toimia valtion puolesta rekisteriviranomaisena.
Sitten se ikävämpi puoli: avioliittoon siunaamisessa on samankaltaiset hokkuspokkuskaavat kirkossa kuin kirkon jäsenilläkin. Minulla se tarkoitti polvistumista virnuilevan papin edessä ja Raamatunluvun kuulemista ja papin hokkuspokkusten edessä seisomista. Nöyryyttävää. Mutta puolison mieliksi...tätä se on.
Myöskään kirkoliselta hautaan siunaamiselta en varmaan tule välttymään, jos ja kun kirkolliset omaiseni sitä nimenomaan ja tahtonikin vastaisesti haluavat.Voit tehdä hautaustapatestamentin, jolloin omaisillasi ei ole mitään valtaa päättää hautajaisistasi. Itse ainakin haluan että tuhkani ripotellaan luontoon ilman niitä hokkuspokkuksia. Eikä mitään muistomerkkejä, koska en usko sellaiseen haudalla käymiseen.
- .....
Ei kirkko kirkkoon kuulumattomia vihi. Ainakin toisen pitää kuulua ev.lut.kirkkoon, toinen voi sitten olla jonkun muun kristillisen lahkon jäsen.
" Pääseevätkö he virallisesti kirkossa naimisiin vai pelkästään maistraatissa, vai onnistuuko sekään ateistina"
- Ymmärsinkö oikein? Kysytkö sinä sitä, että pääsevätkö ateistit ollenkaan naimisiin? Kyllä pääsevät, minulla on siitä maistraatin vihkitodistus todisteena.- ja kuulua
johonkin Suomessa vihkimisoikeuden omaavaan kirkkoon. Silloin laillinen vihkiminen voiidaan toimittaa kirkossa. Muuten pitää toimikttaa virallinen vihkiminen maistraatissa.
- .....
ja kuulua kirjoitti:
johonkin Suomessa vihkimisoikeuden omaavaan kirkkoon. Silloin laillinen vihkiminen voiidaan toimittaa kirkossa. Muuten pitää toimikttaa virallinen vihkiminen maistraatissa.
41 uskonnollista yhdyskuntaa, jolla on vihkimisoikeus. Valinnanvaraa siis löytyy.
Mutta määrä tietysti pienenee, jos otetaan mukaan vain kristilliset uskonnolliset yhdyskunnat.
"Avioliittolain mukaan rekisteröidylle uskonnolliselle yhdyskunnalle voidaan myöntää vihkimisoikeus. Luetteloa näistä yhdyskunnista pitää väestörekisterikeskus, mutta sen WWW-sivulla ei listaa löydy. Tämä 41 yhdyskuntaa käsittävä lista on tarkistettu VRK:lta 4.2.2009.
Finlands svenska baptistsamfund
Finlands svenska pingstsamfund
Helsingin juutalainen seurakunta
Helsinki Islam Keskus
Islam ja Rakkaus-yhdyskunta
Islamic Multicultural Da'wah centre
Jehovan todistajat
Kairos Esxatos
Katolinen kirkko Suomessa
Kimbangun kirkkokunta
Krishnaliike/ISKCON Suomessa
Kristillisten Tekojen Kirkko
Linkkiseurakunta (*)
Luterilainen Sanan yhdyskunta
Missionskyrkan i Finland
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko ("mormonit")
Ortodoksinen Pokrovan seurakunta (**)
Ortodoksinen Pyhän Nikolauksen seurakunta
Pohjois-Suomen Islamilainen Yhdyskunta
Redeemed Christian Church of God
Resalat Islamilainen Yhdyskunta
Spaso-Preobrazenskaja
Suomen Adventtikirkko
Suomen Bahá'í-yhdyskunta
Suomen Baptistikirkko (***)
Suomen Helluntaikirkko
Suomen Islam-seurakunta
Suomen Islamilainen Yhdyskunta
Suomen Luterilainen Tunnustuskirkko
Suomen Metodistikirkko
Suomen ruotsalainen metodistikirkko / Finlands svenska metodistkyrka
Suomen Shiiamuslimit
Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen kirkko
Suomen Uusapostolinen Kirkko
Suomen vapaa evankelisluterilainen seurakuntaliitto
Suomen vapaa katolinen kirkko
Suomen Vapaakirkko
Tampereen islamilainen seurakunta
Totuuden ystävät
Turun juutalainen seurakunta
Vörå frikyrka"
http://www.uskonnonvapaus.fi/artikkelit/vihkimisoikeudet.html
- Mikä mahtaa olla tuo Totuuden ystävät? Jäseniä taitaa olla parisenkymmentä ja silti heillä on vihkioikeus!
Mutta käsittääkseni toisen kihlaparista pitää kuitenkin kuulua ev.lut.kirkkoon, toinen voi sitten olla jostain muusta kristillisestä yhteisöstä. - kristillisiä
..... kirjoitti:

Mutta käsittääkseni toisen kihlaparista pitää kuitenkin kuulua ev.lut.kirkkoon, toinen voi sitten olla jostain muusta kristillisestä yhteisöstä.yhteisöjä. Jokainen kirkko määrittelee itse, minkä yhdyskunnan jäsenten kanssa se vihkii omat jäsenensä. Esim jehovantodistajat, mormoonit (MAP), muslimit, juutalaiset, krishnat ja teosofit (uusapostolinen kirkko) eivät ole kristillisiä yhteisöjä. Totuuden ystävistä en tiedä, mikä se on.
- Wikipedian mukaan
kristillisiä kirjoitti:
yhteisöjä. Jokainen kirkko määrittelee itse, minkä yhdyskunnan jäsenten kanssa se vihkii omat jäsenensä. Esim jehovantodistajat, mormoonit (MAP), muslimit, juutalaiset, krishnat ja teosofit (uusapostolinen kirkko) eivät ole kristillisiä yhteisöjä. Totuuden ystävistä en tiedä, mikä se on.
Totuuden ystävt eivät ole kristillinen yhdyskunta, joten kirkko ei vihi sen jäsenten kanssa omia jäseniään.
- sekoitin
kristillisiä kirjoitti:
yhteisöjä. Jokainen kirkko määrittelee itse, minkä yhdyskunnan jäsenten kanssa se vihkii omat jäsenensä. Esim jehovantodistajat, mormoonit (MAP), muslimit, juutalaiset, krishnat ja teosofit (uusapostolinen kirkko) eivät ole kristillisiä yhteisöjä. Totuuden ystävistä en tiedä, mikä se on.
Uusapostolisen kirkon ja Vapaan katolisen kirkon ensimmäinen on ilmeisesti kristillinen kirkko, jälkimmäinen ei ole.
- kyskys
..... kirjoitti:
41 uskonnollista yhdyskuntaa, jolla on vihkimisoikeus. Valinnanvaraa siis löytyy.
Mutta määrä tietysti pienenee, jos otetaan mukaan vain kristilliset uskonnolliset yhdyskunnat.
"Avioliittolain mukaan rekisteröidylle uskonnolliselle yhdyskunnalle voidaan myöntää vihkimisoikeus. Luetteloa näistä yhdyskunnista pitää väestörekisterikeskus, mutta sen WWW-sivulla ei listaa löydy. Tämä 41 yhdyskuntaa käsittävä lista on tarkistettu VRK:lta 4.2.2009.
Finlands svenska baptistsamfund
Finlands svenska pingstsamfund
Helsingin juutalainen seurakunta
Helsinki Islam Keskus
Islam ja Rakkaus-yhdyskunta
Islamic Multicultural Da'wah centre
Jehovan todistajat
Kairos Esxatos
Katolinen kirkko Suomessa
Kimbangun kirkkokunta
Krishnaliike/ISKCON Suomessa
Kristillisten Tekojen Kirkko
Linkkiseurakunta (*)
Luterilainen Sanan yhdyskunta
Missionskyrkan i Finland
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko ("mormonit")
Ortodoksinen Pokrovan seurakunta (**)
Ortodoksinen Pyhän Nikolauksen seurakunta
Pohjois-Suomen Islamilainen Yhdyskunta
Redeemed Christian Church of God
Resalat Islamilainen Yhdyskunta
Spaso-Preobrazenskaja
Suomen Adventtikirkko
Suomen Bahá'í-yhdyskunta
Suomen Baptistikirkko (***)
Suomen Helluntaikirkko
Suomen Islam-seurakunta
Suomen Islamilainen Yhdyskunta
Suomen Luterilainen Tunnustuskirkko
Suomen Metodistikirkko
Suomen ruotsalainen metodistikirkko / Finlands svenska metodistkyrka
Suomen Shiiamuslimit
Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen kirkko
Suomen Uusapostolinen Kirkko
Suomen vapaa evankelisluterilainen seurakuntaliitto
Suomen vapaa katolinen kirkko
Suomen Vapaakirkko
Tampereen islamilainen seurakunta
Totuuden ystävät
Turun juutalainen seurakunta
Vörå frikyrka"
http://www.uskonnonvapaus.fi/artikkelit/vihkimisoikeudet.html
- Mikä mahtaa olla tuo Totuuden ystävät? Jäseniä taitaa olla parisenkymmentä ja silti heillä on vihkioikeus!
Mutta käsittääkseni toisen kihlaparista pitää kuitenkin kuulua ev.lut.kirkkoon, toinen voi sitten olla jostain muusta kristillisestä yhteisöstä.Nuo yhdyskunnat vihkinevät kaiketi vain omaan yhteisöönsä kuuluvia; siis islamilaiset muslimeja, mormonit mormoneita jne.
- Kössönöm
kyskys kirjoitti:
Nuo yhdyskunnat vihkinevät kaiketi vain omaan yhteisöönsä kuuluvia; siis islamilaiset muslimeja, mormonit mormoneita jne.
mutta siis maistraatin lisäksi vain rekisteröidyillä uskonnollisilla yhdistyksillä on vihkioikeus. Syytä en tiedä.
- purjehdusseuralla
Kössönöm kirjoitti:
mutta siis maistraatin lisäksi vain rekisteröidyillä uskonnollisilla yhdistyksillä on vihkioikeus. Syytä en tiedä.
mopokerholla tai puolueosastolla pitäisi olla avioliittoon vihkimisoikeus?
- ???
purjehdusseuralla kirjoitti:
mopokerholla tai puolueosastolla pitäisi olla avioliittoon vihkimisoikeus?
uskonnollisilla yhteisöillä pitäisi olla vihkimisoikeus?
- Jori Mäntysalo
..... kirjoitti:
41 uskonnollista yhdyskuntaa, jolla on vihkimisoikeus. Valinnanvaraa siis löytyy.
Mutta määrä tietysti pienenee, jos otetaan mukaan vain kristilliset uskonnolliset yhdyskunnat.
"Avioliittolain mukaan rekisteröidylle uskonnolliselle yhdyskunnalle voidaan myöntää vihkimisoikeus. Luetteloa näistä yhdyskunnista pitää väestörekisterikeskus, mutta sen WWW-sivulla ei listaa löydy. Tämä 41 yhdyskuntaa käsittävä lista on tarkistettu VRK:lta 4.2.2009.
Finlands svenska baptistsamfund
Finlands svenska pingstsamfund
Helsingin juutalainen seurakunta
Helsinki Islam Keskus
Islam ja Rakkaus-yhdyskunta
Islamic Multicultural Da'wah centre
Jehovan todistajat
Kairos Esxatos
Katolinen kirkko Suomessa
Kimbangun kirkkokunta
Krishnaliike/ISKCON Suomessa
Kristillisten Tekojen Kirkko
Linkkiseurakunta (*)
Luterilainen Sanan yhdyskunta
Missionskyrkan i Finland
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko ("mormonit")
Ortodoksinen Pokrovan seurakunta (**)
Ortodoksinen Pyhän Nikolauksen seurakunta
Pohjois-Suomen Islamilainen Yhdyskunta
Redeemed Christian Church of God
Resalat Islamilainen Yhdyskunta
Spaso-Preobrazenskaja
Suomen Adventtikirkko
Suomen Bahá'í-yhdyskunta
Suomen Baptistikirkko (***)
Suomen Helluntaikirkko
Suomen Islam-seurakunta
Suomen Islamilainen Yhdyskunta
Suomen Luterilainen Tunnustuskirkko
Suomen Metodistikirkko
Suomen ruotsalainen metodistikirkko / Finlands svenska metodistkyrka
Suomen Shiiamuslimit
Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen kirkko
Suomen Uusapostolinen Kirkko
Suomen vapaa evankelisluterilainen seurakuntaliitto
Suomen vapaa katolinen kirkko
Suomen Vapaakirkko
Tampereen islamilainen seurakunta
Totuuden ystävät
Turun juutalainen seurakunta
Vörå frikyrka"
http://www.uskonnonvapaus.fi/artikkelit/vihkimisoikeudet.html
- Mikä mahtaa olla tuo Totuuden ystävät? Jäseniä taitaa olla parisenkymmentä ja silti heillä on vihkioikeus!
Mutta käsittääkseni toisen kihlaparista pitää kuitenkin kuulua ev.lut.kirkkoon, toinen voi sitten olla jostain muusta kristillisestä yhteisöstä.Totuuden Ystävät on vitsi. Minusta se on hyvä vitsi, kaikki vapaa-ajattelijat eivät ole samaa mieltä.
Tuollainen rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta siis todellakin on. Sen uskontunnustus on olennaisesti ateismi, jossa "jumala" on käytössä sanana mutta määritelty siten ettei se tarkoita sitä mitä jumalilla yleensä ymmärretään. Heillä on mm. ehtoollinen ja sitä myöten alkoholiverosta vapaa ehtoollisviini käytössä joka kokoontumisessa.
Kun viimeksi näin tuon yhden "papin", tämä kertoi että Malaga on pahaa... - Kössönöm
Jori Mäntysalo kirjoitti:
Totuuden Ystävät on vitsi. Minusta se on hyvä vitsi, kaikki vapaa-ajattelijat eivät ole samaa mieltä.
Tuollainen rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta siis todellakin on. Sen uskontunnustus on olennaisesti ateismi, jossa "jumala" on käytössä sanana mutta määritelty siten ettei se tarkoita sitä mitä jumalilla yleensä ymmärretään. Heillä on mm. ehtoollinen ja sitä myöten alkoholiverosta vapaa ehtoollisviini käytössä joka kokoontumisessa.
Kun viimeksi näin tuon yhden "papin", tämä kertoi että Malaga on pahaa...lainsäädännön typeryys. Joku lautakunta päättää mikä "uskonto" saa uskonnon statuksen kaikkine etuineen ja mikä taas ei.
Wiccat eivät ole tuota statusta saaneet. Kuka on oikea päättämään mikä on oikeaa uskontoa? Kummallista touhua kaiken kaikkiaan. - polttava polte
kristillisiä kirjoitti:
yhteisöjä. Jokainen kirkko määrittelee itse, minkä yhdyskunnan jäsenten kanssa se vihkii omat jäsenensä. Esim jehovantodistajat, mormoonit (MAP), muslimit, juutalaiset, krishnat ja teosofit (uusapostolinen kirkko) eivät ole kristillisiä yhteisöjä. Totuuden ystävistä en tiedä, mikä se on.
Näillä osoitteella on silti vihkimisoikeuudet. Nuo "Suomi on..." kirjoittajan lauseet löytyvät täältä:
http://www.naimisiin.info/haaopas/kirkollinen.html
- Tietämätön ateisti
Kiitos kaikille oikein paljon vastauksista! Eiköhän tuo kirkosta eroaminen ole nyt selvä juttu :)
- mikseli
Miksi sitten jos olet eronnut kirkosta haluaisitkin mennä kirkossa naimisiin?
- Tietämätön ateisti
Ajattelin että kirkossa olisi juhlavempi tunnelma kuin maistraatissa, tosin papin tarinat eivät olisi välttämättömiä. En alunperinkään ollut varma miten ateistien naimisiin meno lopulta onnistuu.
- Kössönöm
Tietämätön ateisti kirjoitti:

on paikka mikä tahansa.
Ihmeen syvässä on ajatukset, että mikään ei Suomessa onnistu ilman kirkkoa, vaikka tosiasiassa sitä ei tarvita yhtään mihinkään. Kuvittelitko sinä, että ei voi mennä naimisiin, jos ei kuulu kirkkoon???
Välillä tuntuu siltä, että kirkko itse propagoi sen puolesta, että ihmiset kuvittelevat että ei voi mennä naimisiin, antaa lapselle nimeä, tai saada hautausta ilman kirkkoa. - Tietämätön ateisti
Kössönöm kirjoitti:
on paikka mikä tahansa.
Ihmeen syvässä on ajatukset, että mikään ei Suomessa onnistu ilman kirkkoa, vaikka tosiasiassa sitä ei tarvita yhtään mihinkään. Kuvittelitko sinä, että ei voi mennä naimisiin, jos ei kuulu kirkkoon???
Välillä tuntuu siltä, että kirkko itse propagoi sen puolesta, että ihmiset kuvittelevat että ei voi mennä naimisiin, antaa lapselle nimeä, tai saada hautausta ilman kirkkoa.Niin todellakin aluksi luulin. Ei kukaan ole ikinä kertonut missään miten asiat tapahtuu jos ei kuulu kirkkoon. Mutta nyt ainakin tiedän kiitos teidän
- ........
Tietämätön ateisti kirjoitti:
Ajattelin että kirkossa olisi juhlavempi tunnelma kuin maistraatissa, tosin papin tarinat eivät olisi välttämättömiä. En alunperinkään ollut varma miten ateistien naimisiin meno lopulta onnistuu.
Siviilihäät (siis maistraattihäät) voi toki järjestää muuallakin, jos maistraatti ei ole mielestäsi tarpeeksi juhlava. Sen kuin vuokraat mieleisesi juhlapaikan ja tilaat vihkijän paikalle. Löytyyhän Suomesta muitakin juhlavia tiloja kuin kirkot, eikö?
- miksimoksi
Tietämätön ateisti kirjoitti:
Ajattelin että kirkossa olisi juhlavempi tunnelma kuin maistraatissa, tosin papin tarinat eivät olisi välttämättömiä. En alunperinkään ollut varma miten ateistien naimisiin meno lopulta onnistuu.
Mihin ihmeeseen sitä tunnelmaa tarvitaan?
- Kössönöm
miksimoksi kirjoitti:
Mihin ihmeeseen sitä tunnelmaa tarvitaan?
niin on tietysti toiveena, että kaikilla on kivaa ja on siis kiva tunnelma. Siksi.
- moosegooseelvis
miksimoksi kirjoitti:
Mihin ihmeeseen sitä tunnelmaa tarvitaan?
ihan kenkkuiluksi jos ei muuten. uskis hihhuleita ja lutikoita potuttaa pepusti kun jollakulla on hauskaa tai tunnelmallista kirkon ulkopuolella tai jopa ilman uskontoa.
- ineze
Tietämätön ateisti kirjoitti:
Ajattelin että kirkossa olisi juhlavempi tunnelma kuin maistraatissa, tosin papin tarinat eivät olisi välttämättömiä. En alunperinkään ollut varma miten ateistien naimisiin meno lopulta onnistuu.
olen aina ihmetellyt ihmisiä jotka eroavat kirkosta mutta haluavat kuitenkin kirkossa itsensä vihittävän koska #on nätimpi paikka kuin maistraatin toimisto#... mielestäni se on jo todella loukkaavaa jo niitäkin ihmisiä kohtaan joille kirkko ei ole juhlatila vaan jumalan huone. on eri asia käydä siunaamassa avioliitto puolison toiveesta kuin mennä pastorin vhittäväksi ja pyytää että tämä jättäisi pois ne osat toimituksesta jotka tekevät siitä nimenomaan kristillisen vihkimisen. siellä haetaan nimenomaan jumalan siunaus avioliitolle, ei niinkään sitä avioliittoa.
- moosegooseelvis
ineze kirjoitti:

ostaisin käytöstä poistetun kirkon ja perustaisin juhlakeskuksen. Siellä voisi sitten mennä naimisiin tai saada hautajaiset, uskonnottomat tai minkä uskonnon seremonian mukaiset vaan.
paikalla olisi myös kasino ja lapsille peuhupaikka. - Atte Ateisti
Tietämätön ateisti kirjoitti:
Ajattelin että kirkossa olisi juhlavempi tunnelma kuin maistraatissa, tosin papin tarinat eivät olisi välttämättömiä. En alunperinkään ollut varma miten ateistien naimisiin meno lopulta onnistuu.
Jos pointti on se, että kannattaa kuulua sellaiseen jengiin jolla on siisteimmät häälukaalit, niin suosittelisin mormonitemppeliä Espoon Leppävaarassa.
Avointen ovien päivänä kävin siellä tutustumassa ja hääpaikaksi se olisi todella hulppea.
Nyttemmin vain sisään päästäkseen pitäisi olla mormoni.
Mutta ei mormonitemppelissäkään pääse karkuun jonkin papin tarinointia...
- guu332
Itse erosin kirkosta 5 vuotta sitten.
Naimisiin joudin parisen vuotta sitten maistraatissa. Olen buddhalainen ja vaimo oli tuolloin vain tapakristitty (nyttemmin buddhalainen hänkin). Meinasi vaimo pohtia aluksi kirkollistakin "siunausta" avioliitolle, mutta juttelimme asiasta niin sanoi ettei sillä lopulta hänelle niin paljon väliä ole kuitenkaan. Kuitenkin asiaan liittyen; siunauksen voi saada kirkossa jos toinen kuuluu kirkkoon (tämä siis luterilaisten kohdalla). Ortodokseilla vissiin molempien kuuluttava kirkkoon.
Mutta miksi tuhlata varallisuutta kirkkohäihin, kun yhtä hyvin olet naimisissa maistraatin kautta? - polttava polte
Jos molemmat osapuolet ovat kirkosta eronneet niin kirkossa ei sa vihitä. En usko että edes saa kirkkorakennusta varata tai vuokrata. Ei ainakaan valtion kirkkoa. Jotkin yksityiset kirkot kai. Siellä täytyy olla joku valtion viranomainen läsnä joka rekisteröi tapahtuman kansanrekisteriin. Maistraatti: http://www.maistraatti.fi/vihkiminen.html.
Kirkko: http://www.naimisiin.info/haaopas/kirkollinen.html - Vihkipalvelu kaikill
Totuuden Ystävät eivät harjoita rasismia kuten ristityt, vaan vihkivät kaikki halukkaat
- aidoista ateisteista kelmienpalvojiin karvoineen päivineen
- missä tahansa paikassa
- koska tahansa
Kaavaksi voidaan sopia
- maistraatin standardi
- lyhyempi minimikaava
- pidempi itse kirjoittamanne seremonia.
http://groups.yahoo.com/group/totuuden_ystavat/message/359
Seuraava vihkimismahdollisuus on jo huomenna pe 29.1.10 j2k
kuukausipalaveri kuukauden viimeinen perjantai Kaisaniemen metroaseman Cafe Metrossa, kello 18
kunhan maistraatista on mukana esteettömyystodistus sekä väärentämättömät henkkarit.
PS. Päinmäntysori ei ole aina(kaan) totuuden ystävä. >> vai pelkästään maistraatissa, vai onnistuuko sekään ateistina?
Sanoisin, että vika on koulun uskonnontuntien, joissa keskitytään ihkuttamaan sitä kirkonuskoa, eikä kerrota paljoa pihkaakaan vaihtoehtoisista, kuten juuri ateismista. Ehkä se kerrotaan ohimennen tms kun pakko on, mutta ei sit viitsitä ees selittää suomen lain koukeroita uskonnon suhteen.
- Et-opelta
Opetusneuvos Irmeli Hälisen mukaan (HS 6.9.) Opetushallitus on jo elokuussa käynnistänyt opetusuunnitelman perusteiden laadinnan. Työryhmiin on kutsuttu opettajia, rehtoreita, opetuspäälliköitä ja sivistytoimenjohtajia, opettajankouluttajia ja tutkijoita. Vasta osa työryhmistä on aloittanut toimintansa.
Tässä kiinnittää huomiota muun muassa, että kansalaisjärjestöjen edustajia ei ole kutsuttu mukaan. Millaista kosketuspintaa eri tutkijoilla ja opettajankouluttajilla on kansalaisyhteiskuntaan, oppilaisiin ja vanhempiin päin, se varmaan vaihtelee henkilökohtaisesti.
Uskonnottomien näkökulmasta olisi tärkeää, että et:ssa samoin kuin myös uskonnon opetuksessa uskonnottomuutta käsiteltäisiin (kulttuurisesti, yhteiskunnallisesti ja aatteellisesti).
Nykyisessä, vanhassa ops:ssa on oman uskonnon opetuksesa kohtia, jonka mukaan uskonnottomuuteen tulisi perehtyä, mutta ainaklin oppikirjoissa asian käsittely on äärimmäien niukkaa, heikkoa tai olematonta. Asian illmaisua ja velvoittavuutta tulisi uudessa ops:ssa parantaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.315466- 363721
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833283- 112565
- 292152
- 122077
- 1631886
- 141368
- 1051362
- 1371154