Hameesta tiukasti kii

Hameet on, hameeton.

Mihin perustuu tää, että kaaleet pitää tiukasti kii hameista? Mitä järkee on ummehtua, hiostua ja paistua niis hameissa, mä en ymmärrä. Tai onko se siis siksi, että sinne hameeseen saa sitä tavaraa? Jos on niin silloin pitäisi lainpuolelta puuttua että isot hameet pois. Riittää sellainen yksinkertainen. Tiedän jonkun vertaa niit kaaleita, että on veijareita. Kyllä kesäksi voisi laittaa kevyemmän hameen. Siis hame, ei hameet. Kovinpa vähän näkyi viimekesänä keventäjiä, miten lie tänä kesänä, joko kaaleennaiset tulee 2000luvulle? Kyselee järkevä yhenkaaleen tyttö, toinen vanhin kaajeeta.

97

3645

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyllä kai monet

      sen heittäisikin jos uskaltaisivat.
      Mutta sotahan siitä syntyy jos vanhojen eteen mennään kaajeen vaatteissa.

      Minä olen jo lähellä 60 kymppiä ja väsynyt kuumiin hameisiin, enkä kotona pidäkkään niitä kun ovat vain tiellä kun siivoaa.

      Kyllä kai monet naiset heittäs vaikka heti ne pois mutta ei se heittäminen niin yksinkertasta ole.

      • 42 ikäinen nainen

        ja sitten kun minusta tulee 60 ikäinen niin minä vaihan nämät hameet kevyvempiin hameisiin.

        Semmoset tavalliset,ei kapiat "verkkari hame "jota nyt näkee kaaleen teini tytöillä päällä,ne ovat niin "viston" näkösiä hameita että miten vanahemmat eivät neuvot tyttöjänsä laittamaan enemmän peittävää hametta päälle.

        minusta kumminkin kaaleen naisen sekä tytönkin hame pitää olla leviä,että ei säärien muodot näyn,niinkuin olisi verkkarit jalassa.

        Ja pituus voi olla vaikkapa nilkkoihiin.Olen muuten huomannut teini tyttöjen luulevansa olevan "häveliäässä"pukemisissa kun niitten kapia lieru, on maahaan asti.

      • sota?

        "Mutta sotahan siitä syntyy jos vanhojen eteen mennään kaajeen vaatteissa."

        Mitä voi muka tapahtua? Vanhemmat ihmettelee jonkin aikaa ja se on siinä. Ei mitään muuta. Kaaleitten hame- ja muuta vaatepakkoa säätelee vain tyhmyys. Se ei perustu millään tavalla omien aivojen käyttöön. KUKAAN EI VOI PAKOTTAA TOISTA KÄYTTÄMÄÄN TIETYNLAISIA VAATTEITA! Ei Suomessa.

      • hyhhyyhgg
        sota? kirjoitti:

        ei ne ole kaaleen vaateet ne on kaajeilta lähtenyt ja kaajeet ne tekee jos niin ei ole niin kerro kuka on se joka teki ja tekee kaaleen vaateita ja niin sanottana niin kaajeen vaateet on ollu ennenmin mustalaisilla kun kaaleen vaateet

      • elninaa
        42 ikäinen nainen kirjoitti:

        ja sitten kun minusta tulee 60 ikäinen niin minä vaihan nämät hameet kevyvempiin hameisiin.

        Semmoset tavalliset,ei kapiat "verkkari hame "jota nyt näkee kaaleen teini tytöillä päällä,ne ovat niin "viston" näkösiä hameita että miten vanahemmat eivät neuvot tyttöjänsä laittamaan enemmän peittävää hametta päälle.

        minusta kumminkin kaaleen naisen sekä tytönkin hame pitää olla leviä,että ei säärien muodot näyn,niinkuin olisi verkkarit jalassa.

        Ja pituus voi olla vaikkapa nilkkoihiin.Olen muuten huomannut teini tyttöjen luulevansa olevan "häveliäässä"pukemisissa kun niitten kapia lieru, on maahaan asti.

        Siitäpä se nähdään miten alistetussa asemassa kaaleen naiset ovat. Mutta ei siinä mitään, vielä alistetummassa on musliminaiset.
        Muistan kun TV:ssä oli Englantilais-naistoimittajan dokumentti Iranista,( haastatteli vähän kauempana turistien käyttämästä uimarannasta, mutta josta kumminkin oli näköyhteys sinne rannalle) Kahta mustiin kaapuihin pukeutunutta nuorta naista.
        Että mitä ne ajattelivat noista vähäpukeisista turisteista, niin toinen vastasi "HE OVAT VAPAITA, ME EMME OLE"

      • Anonyymi
        42 ikäinen nainen kirjoitti:

        ja sitten kun minusta tulee 60 ikäinen niin minä vaihan nämät hameet kevyvempiin hameisiin.

        Semmoset tavalliset,ei kapiat "verkkari hame "jota nyt näkee kaaleen teini tytöillä päällä,ne ovat niin "viston" näkösiä hameita että miten vanahemmat eivät neuvot tyttöjänsä laittamaan enemmän peittävää hametta päälle.

        minusta kumminkin kaaleen naisen sekä tytönkin hame pitää olla leviä,että ei säärien muodot näyn,niinkuin olisi verkkarit jalassa.

        Ja pituus voi olla vaikkapa nilkkoihiin.Olen muuten huomannut teini tyttöjen luulevansa olevan "häveliäässä"pukemisissa kun niitten kapia lieru, on maahaan asti.

        Hyvöhä se on että näkyy sääret nuorilta sais näkyy enenmönki niin vanhemilta ku nuorista naisista nii. Että se kaalon naisen seksikkyys tulee esille enenmän oon ite tätä mieltä moni vanhempi kaal naine on seksikäs ja komia ja monet nuoret kaal naiset jää laitaa siihen oon ite tätä mieltä kaal naisista

      • Anonyymi

        Mitä valitatte, Katsokaa musliminaisia, kun kokovartalonpeittävät mustat kaavut päällä ja vielä kuumassa ilmanalassa. Kerran yksi Englantilainen naistoimittaja haastatteli kahta muslimi naista Bahrainissa, jotka mustissa kaavuissa katseli verkkoaidan takaa turistirannalle jossa länsituristit uivat ja pelasivat rantapalloa tosiniukoissa vaatetuksissa.
        Että mitä ne ajattelevat näkymästä.
        Toinen vastasi "He ovat vapaita, me emme ole".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvöhä se on että näkyy sääret nuorilta sais näkyy enenmönki niin vanhemilta ku nuorista naisista nii. Että se kaalon naisen seksikkyys tulee esille enenmän oon ite tätä mieltä moni vanhempi kaal naine on seksikäs ja komia ja monet nuoret kaal naiset jää laitaa siihen oon ite tätä mieltä kaal naisista

        Kyllä hameenhelma pitää olla polven yläpuolelle, että säärtä näkyy. Raamatussakin sanotaan että "Ei saa peittää kynttilää vakan alle".
        Lukekaa raamattua.

      • Anonyymi

        just joo, ja sun kotona käy sitten vanhoja kaaleita niinkö, jos käy niin oot palihno koska sulla on mejako koti . tv Siiri

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        just joo, ja sun kotona käy sitten vanhoja kaaleita niinkö, jos käy niin oot palihno koska sulla on mejako koti . tv Siiri

        miksi mun kirjotusta on muokattu. kirjoitin mejalo, enkä mejako.

      • Anonyymi

        Olen kerran nuoruudessani saanut koittaa ihan aitoa romaani hametta , se oli tosi painava , joten miten niitä jaksaa kantaa kun tulee vanhemmaksi.
        Kauniitakin ne ovat kaikkine muine varustuksineen , mutta vois ehkä siirtyä kansallispuvuksi jota pidetään vaan jonain suurina merkkipäivinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miksi mun kirjotusta on muokattu. kirjoitin mejalo, enkä mejako.

        Kännykkä muuttaa sanoja, mulle käy usein niin vaikka yritän lukea tekstin ettei olis väärin.
        Raivostuttavaa kunsiltikin on väärä sana vaikka miten vahtaa.

      • Anonyymi

        Aika moni pitää kaajeenvaatteita omissa oloissaan ja laittavat kaaleen hameet ku menevät käymää jossai

    • Jade .

      Pikku pakkohan se on ainakin kerran käydä täällä lukemassa ja kommenttia antaa.Olin iloinen että joku muukin aatellu näin. En kyllä yhdy ajatuksiis että rikollisessa mielessä hameita pietään. Ne kaaleet ketä laittaa ne isot ja painavat todella raskaat hameet ne tekee sen perinteen takia.Minä katkasen kohdaltani perinteen ja jos joskus tulee tyttölapsia en niillekkään suosittele. On niin paljon siistejä ja peittäviä hameita että.Sen kun valitsee ja löytyy halvalla ja normaalivaate kaupasta, jos ei löydy voi teettää.Oottekos huomannut että aika monet kaaleet on vaihtanut röijyn ihan yksiväriseen silkki tai satiinipaitaan. Ihan näin keuruulla konfressissa, helluntailaisten juhlassa.Ei ne häpeä kun ei tarvi hävetä.Eikä kaikilla näkynyt isojahameita, miksiköhän, miettikääs sitä. No joo nyt minä lähen ulos siellä on kaunis sää. Terveisin, jade,kahen kaaleen tyttö,järkevyyestä en nii tiedä; D

      • Rosmariini.

        Helppo sanoa kun ei ole laittanut hameita. Minä olen. Ja katunnut sitä.Nyt ei pois voi ottaa.Tulee sanomista. Hameet on komijat. Mutta ne on aina eessä. Tää on naisen osa. Raskas taakka. Ja pitäisi olla vielä tekemässä. Kotona kun kukaan ei nää. Sillon otan pois ja vain nautin olla. En tie mitä pitäisi tapahtua ja miten. että saisi ottaa pois.Komija asuhan tää on, mutta onko se sen väärtti? Tiedän että meitä on paljon ketä haluisi pois ottaa hameet.Vaihtaa kevyisiin ja olla käytännöllinen. Jos Jumala järjestäisi ihmisen mikä loisi uuen mallin. Antaisi sille viisautta että kaikki voisi sen hyväksyä.

      • Orvokkitähti
        Rosmariini. kirjoitti:

        No kai ne vanhimmat joskus joka tapauksesa poistuu keskuudesta, niin eikö seuraavat polvet jotka itse on sitten niitä vanhimpia, niin kai ne jo ymmärtää olla vaatimatta isoja pönkkähameita naisilta. Eli nää jotka täällä itse on nyt jo 50-60-vuotiaita, ei kai heillä sitten enää ole niin tiukat vaatimukset? Pitäähän sitä ymmärtää elämän menoa ja ajan vaatimuksia. Naiset on kaikissa kulttuureissa edellä kävijöitä, he sitä uutta vievät eteenpäin, jos miehet päättäisi niin kai tässä edelleen jossain mökissä pyykkiäkin pestäisiin pyykkilaudalla ja veet kannettaisiin lähteestä.

      • jellan
        Rosmariini. kirjoitti:

        Helppo sanoa kun ei ole laittanut hameita. Minä olen. Ja katunnut sitä.Nyt ei pois voi ottaa.Tulee sanomista. Hameet on komijat. Mutta ne on aina eessä. Tää on naisen osa. Raskas taakka. Ja pitäisi olla vielä tekemässä. Kotona kun kukaan ei nää. Sillon otan pois ja vain nautin olla. En tie mitä pitäisi tapahtua ja miten. että saisi ottaa pois.Komija asuhan tää on, mutta onko se sen väärtti? Tiedän että meitä on paljon ketä haluisi pois ottaa hameet.Vaihtaa kevyisiin ja olla käytännöllinen. Jos Jumala järjestäisi ihmisen mikä loisi uuen mallin. Antaisi sille viisautta että kaikki voisi sen hyväksyä.

        Eihän tuo mittään. Toista se on kun musliminaiset joutuu käyttään mustia kokovartalokaapuja siellä kuumassa ilmanalassa ja vielä kasvot peittävää huntua, luulisi siinä hengityksenkin kuumentavan kasvoja kun muutenkin on kuuma. Kerran eräs naistoimittaja kysyi kahdelta nuorelta hunnutetulta musliminaiselta, mitä ne ajattelevat lyhkäisiin farkkuhameisiin ja sortseihin pukeutuneista naisturisteista. Vastaus oli. " He ovat vapaita, me emme ole"...

      • Anonyymi
        Rosmariini. kirjoitti:

        Helppo sanoa kun ei ole laittanut hameita. Minä olen. Ja katunnut sitä.Nyt ei pois voi ottaa.Tulee sanomista. Hameet on komijat. Mutta ne on aina eessä. Tää on naisen osa. Raskas taakka. Ja pitäisi olla vielä tekemässä. Kotona kun kukaan ei nää. Sillon otan pois ja vain nautin olla. En tie mitä pitäisi tapahtua ja miten. että saisi ottaa pois.Komija asuhan tää on, mutta onko se sen väärtti? Tiedän että meitä on paljon ketä haluisi pois ottaa hameet.Vaihtaa kevyisiin ja olla käytännöllinen. Jos Jumala järjestäisi ihmisen mikä loisi uuen mallin. Antaisi sille viisautta että kaikki voisi sen hyväksyä.

        Sulla on siis myös mejalo koti. Jos pompit aluvaateilla ympäri taloa.tv siiri

    • olennainen valkolainen

      Hei! Työnnän lusikkani soppaan, joka ei minulle ollenkaan kuulu. Mutta näkyy. Helppo on sanoa romaninaiselle, että hei, senkus meet ja vahdat sen kevyemmän version. Olet aikuinen ja itsenäinen ihminen. Mutta valitettavasti arkitodellisuus ei mene niin. Nainen, joka ottaisi hameensa pois, sitä jonkin aikaa pitäneenä, häntä katsottaisi kieroon. Ja painostus ja halveksinta olisi ihan todellista. Paineet kävisivät liian koviksi hänelle. Se olisi yhtä paha juttu, kun jos mustalaisnainen leikkauttaisi hiuksensa lyhyiksi. Eriasia on tykkänään, jos ei pukeudu ollenkaan niihin perinteellisiin juttuihin milloinkaan. Olen jonkun verran ollut tekemisissä romanien kanssa, joten tiedän mistä on kyse. Mutta uskon, että "muoti"voisi muuttua ja vanhemmat hyväksyä,jos suurella joukolla naiset päättäisivät "keventää". No, te tämänhetken keski ikäiset romanit, te voitte muuttaa suuntaa! Te olette seuraavat vanhimmat, ketä nuorempien tulee kunnioittaa, eikö?

      • kohta 60-mummeli

        mulla on yksi serkku-tyttö joka on sairautensa vuoksi joutunut ottamaan hameet pois, hänellä on aina pitkä leveä hame ja siinä peittävä pusero ei näy paljaat käsivarret .minun mielestä niitä ei tarvii hävetä eikä ne loukkaa ketään.se on siitä vaan kiinni kun nykyään laitetaan ne kapeet hameet ja tiukat puserot ja ollaa niin että kaikki mitä omistat niin pitää näkyy.aivan tavallinen leveä hame ja siinä kunnollinen pusero ei ole häpiä vaate

      • Anonyymi
        kohta 60-mummeli kirjoitti:

        totta turiset

      • Anonyymi

        Voi sen hameen ottaa pois, kunhan ei mene vanhojen ihisten eteen valkolaisvaateissa. Riittää kun on tavallinnen peittävä hame. mutta tosiaan jos on ollut romanihameet, niin sitten ei voi mennä itseään vanhenpien ihmisten eteen tavalisessa hameessa. Ja on suositeltavaa ettei esiinny tavalisissa vaatteissa kenenkään miehen edessä, jos tulee kadulla vastaan niin vaihtaa katua näin osoitamme kulttuuriin kuuluvaa kunnioitusta

    • Dimi... .

      Kaajeiksiko pitää naisten muuttua. Kauheata puhetta ja ajatukset! Jos minun siskoni näin toimis selkään tulis.Naisen kuuluu peittää ihtens ja hävetä. Oikea nainen niin tekeekin. Mutta nyt on tullut uusia ihmisiä joilla ihan hulluja ajatuksia. Pitää ne aatoksensa vaa ominaan EIKÄ YLLYTTÄÄ MUITA! Tarpeeks näkee kaajeita näyttävät kaikki, mitää ei jää mielikuvitukseen. Ja SEMMOISEKSKO PITÄÄ MEIJÄN NAISEN MUUTTUA? Hyi. Onni on että oma nainen ei näihin hömpötyksiin lähe, ei edes harkitte. Kysyin ja niin vastasi, että ei tulisi kuulonkaan että pois ottaa vaatteensa.Hyi, hyi, hyi mitä talonpoikia.

      • rouvashenkilö

        "Naisen kuuluu peittää ihtens ja hävetä"

        mitä naisen kuuluu hävetä, sitäkö että on syntymässään saanut naisen vartalon? Älkää nyt hulluja puhuko ... Jumala on luonut ihmisen (moehen ja naisen) omaksi kuvakseen ja siinä ei ole häpeämistä, ja huom. nyt eletään vuotta 2009 koettakaa muuttua maailman mukana.

      • että täällä suomessa ollaan menty liijan pitkälle tuon häpiäsen kanssa,totta sen on ettei alasti saa kulkea mutta tuo naisten hameet on jo niin yliheitto omasta mielestäni,en mä hauku kyllä se on kauniskin tavallaan mutta mun mielestä päätös on täysin naisilla tästä asaiasta jos haluavat ottaa erityyliset hameet niin ottakoot ja meillä on monissa maissa erilaisia malleja hienoja sekä peittäviä ja käytänöllisempiä.
        korostan vielä että peittävät hameet mutta ei sen tarvii olla montaa kiloa!

      • Mtää?

        Eihän japanilaiset, kiinalaiset, australialaiset, afrikkalaiset, brasilialaiset, eskimot tai muutkaan piä isoja hameita päällään, onko nekin kaajeita ja ihan hulluja?

        Kaaleetkaan eivät käyttäneet reilu sata vuotta sitten isoja hameita, vaan oliko nekin silloin kaajeita tai talonpoikia ja vasta hameiden myötä muuttuivat kaaleiksi?

      • satavuotta?
        Mtää? kirjoitti:

        sitten? Jos mennään ajassa n30-40vuotta taaksepäin, oli hameet ja muutkin asusteet aivan erilaisia, kun nyt. Vanhoilla naisilla ei ollut ollenkaan samettia, oli vaan musta pitkä hame. Nuorillakin oli kangasta yläosassa reilusti ja joskus vaan samettinauha. romaninaisen vaatetus ei paljonkaan eronnut maalaistalon emännän vaatteista. Varallisuuren myötä on vaatetus muuttunut. Ennen oli häpeä mennä soshuoltoon pyytämään vaaterahaa, se oli naisen kunnia, että osasi hommata,nyt mennään vaan soskuun ja saadaan sieltä vaateraha. Ihan niinkun se hameen paino olisi mitta sille, ollaanko kaaleita vai eikö olla.

      • PLOORDI
        satavuotta? kirjoitti:

        SITÄ SUUREMMALLA SYYLLÄ TÄMÄ ILVEILY ISOJEN HAMEIDEN PUOLESTA SAISI JO PÄÄTTYÄ. EI MITÄÄN JÄRKEÄ ETTÄ PELÄTÄÄN JOIDENKIN JÄRJETTÖMIEN YKSILÖIDEN TAKIA EIKÄ USKALLETA OLLA OMIA ITSEJÄMME

      • Minä vain

        Mä en ollenkaan ymmärrä tuota ajatustapaa että "kaajeeksiko pitää naisen muuttua" jos laittaa kevyemmän hameen päällensä??? Eihän se kevyempi versio tuosta paksusta samettihameesta paljasta sen enempää. Toisekseen, oman näkemykseni mukaan kyllähän nuo röijyt nykyään aika paljastavia on kuitenkin...

        Sitten sellainen asia että...miehet haluaa naistensa pukeutuvan "säkkiin" ja kyttäävät sitten niitä nk. "alastomia, itsensä paljastavia" rakleja. Tosi on, tiedän vaikka kuin paljon kaaleen miehiä joilla on akka ISOISSA HAMEISSA ja sitten ne kuitenkin kyttää kaajeen rakleja jotka kulkee kapeissa hameissa ja topeissa...miksi...koska ne on NIIN seksikkäitä ettei ne osaa pitää näppejään erossa niistä. En halua yleistää, mutta näin se vaan todellisuudessa on. Nämäkin miehet jotka tätä harrastaa on juuri niitä jotka ei ikinä antaisi akkansa laittaaa kevyempää päälle. Jospa antaisitte niiden omien vaimojenne pukeutua niinkuin haluavat niin ei tartte kyttäillä sitten niitä "itsensä paljastajia" :))

        Ja Dimi...vaikka sun akkasi sanoo sulle mitä, niin et voi lopulta kuitenkaaan tietää mitä hän oikeasti ehkä ajattelee tästäkin asiasta. Viisas nainen ei kerro ehkä sulle ettei tule riitaa koska tietää noovan aikaset mielipiteesi. En usko että monikaan nainen oikeasti nauttii kesäkuumalla kantaa niitä painavia ja hiostavia hameita...joiden alta lähtee ah, niin ihanat tuoksut kuuman päivän päätteeksi :))

        Kysymys vielä..miksi ihmeessä naisen tulisi

        Mukavaa ja aurinkoista ja lämmintä kesää kuitenkin kaikille...hameilla tai ilman :))

      • karmaiseva totuus

        Romaninaisen mustalaisuus on ennen kaikkea hameessa!
        Romanimiehen mustalaisuus PITÄISI olla myös pussihousuissa, suorat housut ovat kaajeitten housut
        - > mustalaismiesten tukee myös laittaa pussihousut ja saappaat jalkaan ja käyttää niitä året om oli pakkanen tai helle.

        Tämän jälkeen kun tämä toteutuu voivat miehet osallistua tähän keskusteluun, tai sitten vaihtoehtona on heillekin, pukea hame päällä.

      • ja jatsarit

        ja 28 astetta auringossa.
        Minä ainakin vaadin mieheltäni sitä mitä hän minulta sillä on aina jatsarit ja pussihousut kesällä ja oiken sarkakankaasta. Vaan kyllä hää valittaakin kuumuutta ja vaihtas mielellään ohuemmat housut mutta mie sanon hälle että elä hyvä mies aina valita että myöhän ollaan oiken horttokaaloaja ei myö olla niinkuin nämä EU kaaleet että heillä on´puvut päällä. Kysyn nytten sulta onk siulla kaajeemoiset suorat housut hyi sinnuu jos on.

      • olis
        Minä vain kirjoitti:

        Mä en ollenkaan ymmärrä tuota ajatustapaa että "kaajeeksiko pitää naisen muuttua" jos laittaa kevyemmän hameen päällensä??? Eihän se kevyempi versio tuosta paksusta samettihameesta paljasta sen enempää. Toisekseen, oman näkemykseni mukaan kyllähän nuo röijyt nykyään aika paljastavia on kuitenkin...

        Sitten sellainen asia että...miehet haluaa naistensa pukeutuvan "säkkiin" ja kyttäävät sitten niitä nk. "alastomia, itsensä paljastavia" rakleja. Tosi on, tiedän vaikka kuin paljon kaaleen miehiä joilla on akka ISOISSA HAMEISSA ja sitten ne kuitenkin kyttää kaajeen rakleja jotka kulkee kapeissa hameissa ja topeissa...miksi...koska ne on NIIN seksikkäitä ettei ne osaa pitää näppejään erossa niistä. En halua yleistää, mutta näin se vaan todellisuudessa on. Nämäkin miehet jotka tätä harrastaa on juuri niitä jotka ei ikinä antaisi akkansa laittaaa kevyempää päälle. Jospa antaisitte niiden omien vaimojenne pukeutua niinkuin haluavat niin ei tartte kyttäillä sitten niitä "itsensä paljastajia" :))

        Ja Dimi...vaikka sun akkasi sanoo sulle mitä, niin et voi lopulta kuitenkaaan tietää mitä hän oikeasti ehkä ajattelee tästäkin asiasta. Viisas nainen ei kerro ehkä sulle ettei tule riitaa koska tietää noovan aikaset mielipiteesi. En usko että monikaan nainen oikeasti nauttii kesäkuumalla kantaa niitä painavia ja hiostavia hameita...joiden alta lähtee ah, niin ihanat tuoksut kuuman päivän päätteeksi :))

        Kysymys vielä..miksi ihmeessä naisen tulisi

        Mukavaa ja aurinkoista ja lämmintä kesää kuitenkin kaikille...hameilla tai ilman :))

        jo tosissaan aika kaaleitten tulla järkiinsä ja 2000 luvulle, noiden naisten hameidein kanssa. eihän tuossa oo enää mitää järkee kun maailma menee koko aika eteenpäin ja muuttuu, niin kyllä olis aika jo meidänkin käydä miettimään asioita toiselta kantilta.

        onko se tosiaan niin että se mustalaisuus on nykyisin enää hameessa tai vaatteissa yleensäkin? meillä monia sellaisia arvoja hävinyt ja kadonnut jotka oikeasti on mustalaisuutta.

        siinäkö sitä mustalaisuutta sitten on kun miehet kyttää niukasti pukeutuneita räklejä joiden muodot paistaa vaatteista läpi ja pitäävät niitä ja koskaan ei edes tiedetä kenen ylä puolella samanen kääji saattaa asua... siinäpä taas yksi pohdinta lisää.

        ihmiset joilla on tyttöjä kasvamassa niin opettakaa tytöillenne ettei se kaalous ole hameessa vaan neuvokaa muutakin arvoja ja tapoja, elkää enää te olko lapsillenne vihollisia siten että neuvotte ne laittamaan hamaat päällensä.

      • kaajeenmullikat

        Monnelakin On Se SamettiHame Peittävä, Mutta Se Yläosa Eli Röijy Saattaa Olla HYvinkin Paljastava Sanoisinko Suorastaan Hävettävän Paljastava, Että Saattaa Liivit Näkyä Röijyn Läpi Ja On Niin Tiukat Röijyt Että Kaikki Muodot Näkyy Ja Rintojenvako Näkyy Kun Röijyn Ylänepparit Jätetään Tarkoituksella Auki. Kyllä On Tosi Rivon Näköstä Kehtaavatte Vielä Mennä Vanhojen Ihmisten Eteen Eivät Edes Huivilla Peitä itseään, Ja Entäs Se Hame Sitten Kun Pönkkäävät Sen Niin Että Näyttää Siltä Kun Olisi Kuorma-Auton Vanne Laitettu Hameeseen . Ettekö Te Kaaleet Oikeesti Ymmärrä Että Se On Häpijää Jos Käyttää Isoja Pönkkijä, Ja Entäs Sitten Kun Nämä Muka Kaaleen-Naiset Laittavat Sen Kännyknsä Minne Sattuu Vaikka Esimerkikiksi Poveensa Ja Sitte Saattavat Ottaa sen Esimerkiksi Vaikka Povestaan Ja Sen jälkeen Tarttua vaikka Kahvikupista Kii Eivätkä Pese käsijään, Olen Itse Nähnyt Että Jotku Näin Tekevät Ja Silti He Pitävät Että Heillä On Muka Puhas Talo, Ja Jotkut Palihnot Saattavat Antaa Vanhojen-Ihmisten Käteen Omat Likaset Puhelimensa, Että Siinä Pukukaa Työkii. Miten voi olla Kahden Kaaleen Lapset Näin Palihnoja.

      • Anonyymi
        rouvashenkilö kirjoitti:

        "Naisen kuuluu peittää ihtens ja hävetä"

        mitä naisen kuuluu hävetä, sitäkö että on syntymässään saanut naisen vartalon? Älkää nyt hulluja puhuko ... Jumala on luonut ihmisen (moehen ja naisen) omaksi kuvakseen ja siinä ei ole häpeämistä, ja huom. nyt eletään vuotta 2009 koettakaa muuttua maailman mukana.

        Tosi asia nyt vaan on niin että, nykykaaleen vaatteet paljastaa enemmän kuin peittää, esimerkiksi röyjy ei edes muistuta enää röijyä vaan on kuin kaajeenpusero nii tiukka että soi-päällä ja kaikki muodot näkyy ja entäs sitten se kaaleenhame sitä o n kavenettu monta metriä, ja pönkkiä lisätty että pyrstö on kuin akuankalla ettekö te ymmärrä että se o n häpeetä kun muodot näkyy. Ja sitten vielä se meikki o n niinkuin ilotytöillä. Monikaan ei oo raklia kummepi niissä pönkkähameissa ja muodotpaljastavissa puseroissa ja meikeissä. tv siiri. ps kenkään ei tarvii ottaa nokkiinsa tää nyt on vaan totuus aika monen naisen kohdalla

      • Anonyymi

        Paljo häpijänpää on kulkee sellasis kaaleenvaatteis missä o isot pönkät hamees ja niin tiukat röijyt että kaiki muorot näkyy ja vie niin ohuet röijyt että liivit näkyy röijyn lävitte se on paljon häpijänpää. Kun se että pukeutuu pitkään ja levijään kaajeen hameseen ja pitkähisaseen peittävään puseroon ja siihe päälle villatakki tai jakku niin tarvi hävetä.

      • Anonyymi
        tsigaan kirjoitti:

        että täällä suomessa ollaan menty liijan pitkälle tuon häpiäsen kanssa,totta sen on ettei alasti saa kulkea mutta tuo naisten hameet on jo niin yliheitto omasta mielestäni,en mä hauku kyllä se on kauniskin tavallaan mutta mun mielestä päätös on täysin naisilla tästä asaiasta jos haluavat ottaa erityyliset hameet niin ottakoot ja meillä on monissa maissa erilaisia malleja hienoja sekä peittäviä ja käytänöllisempiä.
        korostan vielä että peittävät hameet mutta ei sen tarvii olla montaa kiloa!

        Hyvin monella mustalaistytöllä ja naisella se mustalaisvaatetus on enenpi vartaloa korostava kuin peittävä. Miettikää nyt ensinnäkin röijyt on läpinäkyvästä kankaasta paita ja jopa rintaliivit loistavat röijyn läpi. Sitten se hame hameessa niin iso pönkkä että khvikuppi pysyy siinä pystyssä. Ja hameen ympäri menee vielä trassinauha mikä korostaa ,pyllyä. Ja sitten usein näkee vielä niin rahnuja joilla on hameessa niin iso viilo että alushameet pilkottaa viilosta. Sitten melkeen kaikilla on hameessa tasku mistä kaivetaan millon rahapussia ja millon kännykkää ja vaikka kenen aikana eikä mennä pesemää käsiä kun otetaan astijoista kii vaikka käsi on käynny hameen taskussa. Älkää sanoko kellekkään että ootte Mustalaisia kun teillä ei oo muuta Mustalaisuutta kuin vaatetus ja sekin on Mustalaisen irvikuva ja Mustalaistavoista teillä ei ole tietokaan. Hävetkää jos osaatte

    • Joku

      Kuunnelkaa hyvät ihmiset vanhoja kaaleita!!! Olen niin monen kuullut sanovan että ku nuoret naiset kulkee pyrstö pystys ja sitä ei älytä hävetä. Ei vanhojen ihmisten aikaan oo ollu läpinäkyviä röijyjä ja pönkkä hameita. Jos te kuuntelisitte vanhojen ihmisten neuvoja niin tällästä ei olis nykypäivänä. Esim. mitä eroa on kulkea pelkällä laamapaidalla taikka laamapaita läpinäkyvän röijyn alla... Laamapaidassa vielä niin isot pitsit että kaikki näkyy. Ottakaa järki käteen ja lopettakaa teeskentely. Tommosee turhaan kulutetaan aikaa ja hienot tavat/perinteet unohdetaan ja se että olkaamme YLPEITÄ SIITÄ KUN OLEMME ROMANEITA! =) Hyvää kesää kaikille!

      • atlatl

        Taidan olla kumma kaajee,kun tykkään ittekki kulkea hameissa.
        En kapeissa,vaan kellohelma,tai runsaskankainen salsahame ja vielä pitkä.
        ikinä en oo hameessa polviani näyttäny.

        Talvella ja töissä sitten pitkät housut.

        Komiat on kaaleitten hameet,vaan joillekkin on tullut ihan selkävikoja niistä.
        kai tuosta nyt joku ompelija osaa tehdä alkuperäsen näkösen,vaan keveämmän
        version,ettei nyt ihmisten terveys vallan mene??

        Mitä sillon väliä,jos näyttää aidolle,vaan on keveämpi???

      • ärsyyntynyt

        mitä paskaa teille suomalaiset kuuluu meidän vaatteet.itse me ne kannetaan ja ja ylpeästi.ei olla tultu valittamaan teille olkoon miten hankalat tai kuumat tahansa ,se on meidän asia.vai ootteko te kateellisia kun teidän farkut ja verkkarit muistuttaa enemmänkin miesten vatteita kuin naisten ihan niinkuin te suomi neidot itsekkin näytätte enemmän miehiltä kuin naisilta ,lyhyiksi leikattuine hiuksinenne.me ollaan naisia ja halutaan myös näyttää naisilta.ja meidän vaatteet on niin hienoja ja upeita että ne lyö kyllä laudalta kaikki teidän vaatteet.ei tarvi kun katsoa linnan juhlia niin järjestään joka nainen tulee sinne hirveet säkit päällä,puvuissa ei oo mitään naisellista,ja niistä vielä maksetaan tuhansia.voi teitä.jättäkää meidät ja meidän vaatteet rauhaan,tätä samaa asiaa jauhetaan täällä tämän tästä

      • on olemassa
        ärsyyntynyt kirjoitti:

        muitakin vaatteita kun farkkuja ja verkkareita.Se,että ei kule pönkät kainalossa ei tarkota sitä,että pitäs olla kintut paljaana tai housut jalassa.
        Mitä tulee linnanjuhliin niin onhan siellä välillä muutamalla sellaset vetimet,että ei voi ku ihmetellä.

        Yleisesti ottaen näistä hameista voi vaan todeta sen,että kyllä niissä joku mättää kun niin useasti on niistä keskusteluja.Se on vaan hyvä,että tästäkin asiasta voi täällä omiensa kanssa jutella.

      • sitä sanotaan
        ärsyyntynyt kirjoitti:

        mitä paskaa teille suomalaiset kuuluu meidän vaatteet.itse me ne kannetaan ja ja ylpeästi.ei olla tultu valittamaan teille olkoon miten hankalat tai kuumat tahansa ,se on meidän asia.vai ootteko te kateellisia kun teidän farkut ja verkkarit muistuttaa enemmänkin miesten vatteita kuin naisten ihan niinkuin te suomi neidot itsekkin näytätte enemmän miehiltä kuin naisilta ,lyhyiksi leikattuine hiuksinenne.me ollaan naisia ja halutaan myös näyttää naisilta.ja meidän vaatteet on niin hienoja ja upeita että ne lyö kyllä laudalta kaikki teidän vaatteet.ei tarvi kun katsoa linnan juhlia niin järjestään joka nainen tulee sinne hirveet säkit päällä,puvuissa ei oo mitään naisellista,ja niistä vielä maksetaan tuhansia.voi teitä.jättäkää meidät ja meidän vaatteet rauhaan,tätä samaa asiaa jauhetaan täällä tämän tästä

        ettei kuulu meille teidän vaatetus. Mutta oletko ajatellut sitä, että me maksetaan nuo teidän vaatteet. Kun noin ylpeästi kirjoitat, niin uskoisin, että sinulla on itsellä varaa kustantaa nuo vaatteet. Ei me todellakaan kaikki kuljeta farkuissa ja verkkareissa, vaikka ei meillä sitä pönkkää ole. Tänäpäivänä kaikki vaatteet on kalliita ja jokainen kustantakoon vaatteensa itse, kulkee sitten prinsessana tai kulkurina.

      • VoiVoi.
        ärsyyntynyt kirjoitti:

        mitä paskaa teille suomalaiset kuuluu meidän vaatteet.itse me ne kannetaan ja ja ylpeästi.ei olla tultu valittamaan teille olkoon miten hankalat tai kuumat tahansa ,se on meidän asia.vai ootteko te kateellisia kun teidän farkut ja verkkarit muistuttaa enemmänkin miesten vatteita kuin naisten ihan niinkuin te suomi neidot itsekkin näytätte enemmän miehiltä kuin naisilta ,lyhyiksi leikattuine hiuksinenne.me ollaan naisia ja halutaan myös näyttää naisilta.ja meidän vaatteet on niin hienoja ja upeita että ne lyö kyllä laudalta kaikki teidän vaatteet.ei tarvi kun katsoa linnan juhlia niin järjestään joka nainen tulee sinne hirveet säkit päällä,puvuissa ei oo mitään naisellista,ja niistä vielä maksetaan tuhansia.voi teitä.jättäkää meidät ja meidän vaatteet rauhaan,tätä samaa asiaa jauhetaan täällä tämän tästä

        Ei kuulukaan. Mitäs se teille kuuluu jos me saadaan samantien töitä farkuissamme ja te jäätte ovelle ruikuttaa hienoissa hameissanne. Saatte patsastella nätteinä paksuissa prinsessa hameissanne, muuta te sitten oikein saakaan. Me saadaan tehdä töitä ja opiskella, niinkuin ihmisen kuuluu. Antakaa meidän olla farkuissamme rauhassa ja olkaa erilaisia, loppuun asti, ihan vapaasti. Itsepähän sitä haluatte, sitä myös saatte. ette halua olla osa yhteiskuntaa, vaan ikuisesti oma pikku ryhmä, joka ei pääse muun maailman mukaan koskaan. ja ainoa ryhmä koko maailmassa. Siitäkin osaatte kyllä syyttää meitä, jotka ollaan valittu se oma tie. Onnea vaan :)

        Ja me suomalaiset ne teidän röijyt ja hameet maksetaan, kait meillä jotain sanomista sentään on

      • Anonyymi
        VoiVoi. kirjoitti:

        Ei kuulukaan. Mitäs se teille kuuluu jos me saadaan samantien töitä farkuissamme ja te jäätte ovelle ruikuttaa hienoissa hameissanne. Saatte patsastella nätteinä paksuissa prinsessa hameissanne, muuta te sitten oikein saakaan. Me saadaan tehdä töitä ja opiskella, niinkuin ihmisen kuuluu. Antakaa meidän olla farkuissamme rauhassa ja olkaa erilaisia, loppuun asti, ihan vapaasti. Itsepähän sitä haluatte, sitä myös saatte. ette halua olla osa yhteiskuntaa, vaan ikuisesti oma pikku ryhmä, joka ei pääse muun maailman mukaan koskaan. ja ainoa ryhmä koko maailmassa. Siitäkin osaatte kyllä syyttää meitä, jotka ollaan valittu se oma tie. Onnea vaan :)

        Olen itse Mustalaisena sitä mieltä että Romanofoorumit ja heidän alajärjestöt pitäisi lopettaa. Se vaan ruokkii eriarvoisuutta. Meistä Mustalaisista jokainen oppii sen kielen kotonaan siihenkään ei tarvitse yhteiskunnan varoja tuhlata. Suomessa kun ei mihinkään työpaikkaan vaadita mustalaiskielen osaamista.

    • Nyt eletään 2000 luvulla

      Minä en kule hameessa ja tukkakin on leikattu olkapäille sivuotsatukalla.
      Jotkut haukkuu kaajeeks,mutta se ei mua haittaa.
      Minä tiedän kuka olen ja se riittää minulle,muuta aatelkoot mitä lystäävät.
      Ei ne vaatteet tee kenestäkään sen hienompaa tai mustalaisempaa ja se joka niin väittää valehtelee vaan ittelleen.
      Luoja loi meidät yksilöiksi ei toistemme kopioksi.

      • puhuu.

        Näin puhuu AITO itsensä tunteva romani. Ottakaa mallia.

      • Minä vain

        ...että joku sentään on tullut jo tänne 2000 luvullekin :))

        meinaan vaan että joku sentään ajattelee vielä ihan omillakin aivoilla eikä elä niinkuin joku muu sanelee.
        Olet rohkea nainen kun uskallat olla oma itsesi vaikka olekin romani. Jokainen me ollaan yksilöitä ja meillä pitäisi olla yksilön vapaus ajatella ja toimia niinkuin itse parhaaksi näemme. Ei se tee meistä yhtään huonompaa ihmistä. Onnea valitsemallasi tiellä.

      • kaaleen naisissa

        eivätkä menis ottaan rakliloita kun naiset pukeutusivat toisella tavalla.
        Kattopaaka ranskan ja saksan kaaleita miten hienosti ne on pukeutuneet ja sulautuvat joukkoon niin kuin muutkin.

        Minä sanon suoraan kun vainot alkavat niin hameet lähtee eikä siinä auta hävetä.
        Miksi tätä ei tehtäisi ajoissa.

        Ei hyvät ihmiset se kaallelisuus ole niissä hameissa vaan se on aivoissa.

      • mummeli 60

        sehän on tänä päivänä niin että kun on musta tukka ja naisilla mekko päällä ja miehillä lakeri kengät ni vot ollaan niin mustalaisia että.tavat onkii sitten ihan eri asia ,niistä ei oo tietookaan.minä oon sitä mieltä että mustalaisuus ei ole vaatteissa ,oikee mustalaisuus tulee sydämmestä,oli vaattet minkäläiset hyvänsä

      • Anonyymi
        mummeli 60 kirjoitti:

        Minun nuoruudessani jos miehellä oli lagerikemgät se oli homon merkki. Ei ennen kukaan kehannu käyttää lagerikenkiä . Eikä naiset kehannu meikata se oli katutytön merkki jos mustalaisnainen käytti vaikka huulipunaa.

    • telttaileva desiree

      Miksi romaninaisen hameenmallin on oltava ku kupoliteltta? Muuten ois kiva, mutta se kupoli pilaa. Siintä tulee irvokkaannäköinen.PÖNKKÄ POIS niin menee se sitten silmissä.Nykymalli on luonnoton! Ruma-ruma-ruma.Itellä on suorahame ja helmassa kultainen ompele jokunen paljetti en kuunakullanvalkeena laita pönkkö-kupolitelttaa päälleni. Kattokaa naiset kokopeilistä miltä näyttää!

      • vaan kuule .

        Ei sun tarviit laittaa kupoolitelttaa jos nui pahalta tuntuu. Minä piän hameet eikä ne oo teltta! Komia ja kaunis tosi kaunis, no ehkä vähä painava jos kauvan jalkeilla,mutta kyllä sen kestää jos on oikia asenne ja aito mustalainen.Sitä häpijää en ikänä ottas päälleni että miehen ja vanhinten pitäis minua häveetä.En ikinä etkö käsitä miksi pönkkää on? Ettei hameet mee vartaloamyöten. Naisen ei sovi näyttää vartaloaan muille kuin omalle miehelle.Ja kahenkesken. Me ei onneksi olla kuin kaajeet nehän näyttää kaikki ja suutelee julkisesti. Joka osaa käyttäytyä ei pidä ees kädestä julkisesti miestä.Eikä pussailla ja halaata julkisesti. Nää kaajeet tekee kaikki toisin, tää ei nyt kuulunnu aiheeseen mutta tulipaha mieleen.

      • puoliska.
        vaan kuule . kirjoitti:

        Mitä väärää tai pahaa on siinä, että halaa,pitää kädestä tai jopa suutelee niin että joku muu näkee? Jos ei koskaan saa eikä voi, kun salassa näin toimia onhan se aika raskasta elää. Mitä sitten vaikka halataan, sehän olisi ihanaa kun lapset, jo aikuisetkin voisi vanhempiaan halia kun tapaavat.Seurustelevat voisi kulkea käsikädessä.Mikä siinä teidän mielestänne on väärää? Kummia tyyppejä ootte! Teillä on satoja sääntöjä ja outoja tapoja, joita noudattaa. Ja tekö muka olette tumma vapaa kansa? Pykäläviidakkoa teidän elämänne on. Käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle.Onneksi saan elää vapaana ns:säännöistä. Suomen laki riittää.Ja ihanaa että saan pukeutua sortseihin ja toppiin on niin kevyt olla.

      • vai niinkö on?
        vaan kuule . kirjoitti:

        Ei sun tarviit laittaa kupoolitelttaa jos nui pahalta tuntuu. Minä piän hameet eikä ne oo teltta! Komia ja kaunis tosi kaunis, no ehkä vähä painava jos kauvan jalkeilla,mutta kyllä sen kestää jos on oikia asenne ja aito mustalainen.Sitä häpijää en ikänä ottas päälleni että miehen ja vanhinten pitäis minua häveetä.En ikinä etkö käsitä miksi pönkkää on? Ettei hameet mee vartaloamyöten. Naisen ei sovi näyttää vartaloaan muille kuin omalle miehelle.Ja kahenkesken. Me ei onneksi olla kuin kaajeet nehän näyttää kaikki ja suutelee julkisesti. Joka osaa käyttäytyä ei pidä ees kädestä julkisesti miestä.Eikä pussailla ja halaata julkisesti. Nää kaajeet tekee kaikki toisin, tää ei nyt kuulunnu aiheeseen mutta tulipaha mieleen.

        Että siis se pönkkä on se, joka tekee mustalaiseksi. No, mut kai sen pönkän sitten voi laittaa minkä tahansa hameen alla, ja jo vain me kaikki oomme niin kaaloja ,niin kaaloja ettei mitää rajaa. Se on pienestä kiinni joskus! Mitähän ne entisajan tummat olivat, kun kukaan ei veilä ollut keksinyt pönkkää? Niin ja mitäs leivän päälle laitettiin, kun ei ollunna Flooraa? Kyllä olis hirmu shokki, jos vanhan ajan ihmiset näkisivät nää nykyajan touhut, ei voi muuta sanoa.

      • jetsulleen!

        On se vaan niin, että kahta en vaihda, toine on tää pönkkä, ja toinen.... no, jääköön se salaisuudeksi. ;D

      • kaajeenmullikat
        vai niinkö on? kirjoitti:

        Että siis se pönkkä on se, joka tekee mustalaiseksi. No, mut kai sen pönkän sitten voi laittaa minkä tahansa hameen alla, ja jo vain me kaikki oomme niin kaaloja ,niin kaaloja ettei mitää rajaa. Se on pienestä kiinni joskus! Mitähän ne entisajan tummat olivat, kun kukaan ei veilä ollut keksinyt pönkkää? Niin ja mitäs leivän päälle laitettiin, kun ei ollunna Flooraa? Kyllä olis hirmu shokki, jos vanhan ajan ihmiset näkisivät nää nykyajan touhut, ei voi muuta sanoa.

        nauraa voi rakkaaat perunat vai tekee se pönkkä mustalaiseksi, niin no onhan se hienoo kun pylly korostuu, eikö sen kaaleen hameen tarkotus ole peittää muodot, eikä korostaa niitä. Että kyllä se pönkkä on häpijää siis todella häpijää

      • Anonyymi
        vai niinkö on? kirjoitti:

        Että siis se pönkkä on se, joka tekee mustalaiseksi. No, mut kai sen pönkän sitten voi laittaa minkä tahansa hameen alla, ja jo vain me kaikki oomme niin kaaloja ,niin kaaloja ettei mitää rajaa. Se on pienestä kiinni joskus! Mitähän ne entisajan tummat olivat, kun kukaan ei veilä ollut keksinyt pönkkää? Niin ja mitäs leivän päälle laitettiin, kun ei ollunna Flooraa? Kyllä olis hirmu shokki, jos vanhan ajan ihmiset näkisivät nää nykyajan touhut, ei voi muuta sanoa.

        se on aina ollu häpijää jos on ollu pönkkä

      • Anonyymi

        Tärkeintä on mitä löytyy pönkän alta

    • oikea bakteeripesäke

      Kyllä se vaan niin on,että hameista pitäis luopua tai edes jotenki tehä niistä pikkasen modernimmat ja käytännöllisemmät.

      Ensinnäki:
      Metrikaupalla samettia ja siihen vielä pönkät mitkä useimmiten on puolessa välissä selkää.On sanomattakin selvää,että eihän se kauniilta näytä.Ihan luonnottoman näköseks tekee.

      Toiseksee hameet on kaikista pahin hygieenian kannalta.Kesäkuumalla monta metriä MUSTAA samettia kinttujen peittona.Hiki valuu pitkin kinttuja ja muutki paikat hikoaa yh hyh.
      Helmaaki tarttuu kaikki lika toreilta ja sitte on asunto likanen.

      Kolmanneksi hameet aiheuttaa jos jonkinlaisia terveyshaittoja.Ei se oo ihmekkää ku selkää särkee ja lonkat huonona.
      Sitte ku jotkut vatipäät pitää niitä vielä raskaana ollessaki hyvällä tuurilla lapselle tulee vielä happivaje ja/tai muita haittoja ku on kokoajan puristuksissa.

      Neljänneksi hameita ei voi edes pestä usein toki niitä voi olla muutama kaapissa,mutta veikkaampa että monella on vaan 1-3 hametta.Koita siinä sitten olla puhdas ku aina saat vetää suihkunki jälkeen likasen samettivuoren ylles.

      Viidenneksi vanhoille ihmisille hameet on todella epäkäytännölliset.Muistan ku oma mummoniki istui suurimmanosan ajastaan kun ei pystyny jaloillaan olemaan kauan.Ei hauraat luut kestä sellasta painoa enää.Mummo raukka sääliksi kävi.
      Toki oli mummolla oma versio hameista kevyempi ja pienempi pönkkä,mutta ei se sitä usein pitäny kun vieraita lappas alvariinsa.

      • hjoygfogogyoygu

        olen tosissaan ajatellut että ehkä monet kaalon naiset muuttuisivat vähemmän ahdistuneiksi kun saisivat tuon maanvaivan jättää pois käytöstä puhtain mielin.
        Tätä pahaa oloa kun näkee liikaa keskuudessaan toisinaan, usein vielä huonoin seurauksin.

        Miten on, toisiko elämäniloa lisää niille negatiivisluonteisille kaaleen työille jos oloa kevennettäisiin??
        Ei olisi kukaan enää tämän vaatteen vanki.

      • azurizssari

        on pienestä kiinni ihmisen elämä jos pönkkä on ainua tuki ja turva..

      • novvoi
        azurizssari kirjoitti:

        on pienestä kiinni ihmisen elämä jos pönkkä on ainua tuki ja turva..

        Arabiemiraateissa joissa naisten on pakko kulkea mustissa kaavuissa, kasvot peitettynä niin että vain silmät näkyvät. Aurinko porottaa polttavasti ja miehillä on mukavaa valkoisissa kaavuissaan, kasvot ja kädet saavat olla paljaina joten he saavat tarpeellisen määrän D-vitamiinia helposti kun taas naiset kärsivät alueella jossa on vuodessa yli 300 aurinkoista päivää, jopa D-vitamiinin puutteesta. Uskonnot ja vanhat tavat useimmiten ovat miesten määräämiä, joten naisten mukavuudella tai edes terveydellä ei aina ole ollut väliä.

      • krampsuzuidz
        novvoi kirjoitti:

        .. hyvinkö rositat, mirandrat ja muut helteellä pärjäävät?
        Ei ajatustakaan, että laittaisi normi vaatteet - eihä??

    • 1960 syntyneenä ,

      Vaihtaisin jos voisin. Tunnustan oon raukka ja pelkuri. En kestäisi muihen sanomisia ja painamista tässä asiassa. Kova hinku oli nuorena saaha nää hameet, vaan eipä nuori tyttö tiennyt mitä on kantaa

      • romani1

        On ikävää jos et voi vaihtaa!
        Miksi kukaan ei kirjoita mm että, se on monen työn suurin hetki, kun laitetaan hameet päälle. Hänen asemansa muuttuu, perheessä. Vanhemmat koittavat estää, niin pitkään kuin mahdollista. Usein tiedetään etukäteen, koska tyttö lattaa hameet. on aina ollut romaneita ja tulee olemaan, jotka ei käytä, perinteellistä pukua. Mielestäni, ihmisen pitää itse saada päättää, laittaako, jos niin koska. kaikki kirjoitukset ovat, negativiseen sävyyn kirjoitettu. Ennen ei ollut niin paljon samettia ja minun mielestä, puku oli viellä kauniimpi, ilman niin paljon pönkkiä. Nyt on mun mielestä liika, pönkitetty. Ennen oli toista. Koko hameasia on romaneiden oma asia ja se että, joku haluaa muuttaa, muotia, niin muuttakoon. Onhan nytkin suuri ero 50-60 luvun hameisiin, verrattuna. Ei mitään pakkoa mutta, monen mielestä se on yksi tärkeimistä asioista, mitä elämässä tapahtuu. Sitä ei kukaan tuo esiin. Tietysti vapaus. Voihan sitä pukeutua, kaajeittainkin, niin että, ei häpäise ketään. Nykyajan nuorilla on hienot "Turkkilaiset" hameet päällä. Sitten vähä faktatietoa, kulttuurista. Romakulttuurissa, et pukeudu vaan itseäsi varten, vaan muita ihmisiä ajatellen. Koko pukeutumisasilla on laajempi ja myös erilainen tarkoitus. Siis huomioidaanm muut.
        Vapaus kaikille, myös hameiden käyttäjille!

      • auringonlaps
        romani1 kirjoitti:

        Ei mitään uutta auringonalla? Me puetaan 10kiloo samettii että ollaan oikeita ja hyvii romaneita. Ei tarvii häpiätä ketään kantaa, niinkö? Kuka piru olikaa se ketä montakiloo samenttia keksi, rauhaa vaa häne sielulleen. Mulla on kaksi samettihametta ja saa nyt olla. En piru vie vejä enään päälle ainkaan kesäksi.Hulluhan itteeni kohtaa oisin! Ihana kesä alannu ja miekö taas voihkisin ja voivottasin ku ei jaksa? Ei: Mie laitan pitkän yhenkertasen ja tarpeeks peittävän hameen.Siis se yksi hame, ei tarvii edes alushamee.Ja lopuks teille, ei sellanen hame ole häpijän paikka KENELLEKKÄÄN.

      • pitemmälle että
        auringonlaps kirjoitti:

        Miten se luonnistaa mennä vanahoitten eteen pyörimään pikkuhameessa? Et varmasti kehtaa jos oot oikea aito sataprosenttinen mustalainen. Ei nää hameet nyt niin kuumat ole.Sanoisin että vilpoisat.Röijy on sitte todellakin vilpoisa, kun alla on silkkipaita.En laita laamapaitaa. Kyllä minä katon kahdesti jos nään tutun kaaleen että tulee yhtääkkii pikkuhameessa. Siitä tulee sanomista ihan varmasti, ken sen kestää nii kestää sitten. Nytkin on todella lämmin ulkona, mutta yhtää ei haittaa sametti ei ole hautova.

      • Sarotta
        pitemmälle että kirjoitti:

        mitä jollain toisella on päällään niin parempi pysyä sitten toistensa tieltä.
        On tässä elämässä muutenkin ylimääräisyyksiä tarpeeksi.

      • juustossa löytyyyy
        Sarotta kirjoitti:

        mitä jollain toisella on päällään niin parempi pysyä sitten toistensa tieltä.
        On tässä elämässä muutenkin ylimääräisyyksiä tarpeeksi.

        Pitäis olla jokkaisen iki omansa asia mitä on päällä, kun vaan on päällä.Tää romanikulttuuri on kuin valtameri laiva. Hitaasti se kääntyy ja pienellä perääsimellä.Samaa mieltä kun joku täällä että kyllä asijat muuttuu kun vainot alkaa.Silloin on rankan ahdasta.Euroopassa on alannut jo romanien vainot, kauhiaa mutta totta.Rukoilkoon jokainen että JUmala siunaisi kansaamme. Se on tärkeintä, nii ja siunataan toisiamme, niitäkin ketä on jnkun vihamiehijä, niin raamatun Jeesus kehoittaa.

      • Anonyymi
        pitemmälle että kirjoitti:

        Miten se luonnistaa mennä vanahoitten eteen pyörimään pikkuhameessa? Et varmasti kehtaa jos oot oikea aito sataprosenttinen mustalainen. Ei nää hameet nyt niin kuumat ole.Sanoisin että vilpoisat.Röijy on sitte todellakin vilpoisa, kun alla on silkkipaita.En laita laamapaitaa. Kyllä minä katon kahdesti jos nään tutun kaaleen että tulee yhtääkkii pikkuhameessa. Siitä tulee sanomista ihan varmasti, ken sen kestää nii kestää sitten. Nytkin on todella lämmin ulkona, mutta yhtää ei haittaa sametti ei ole hautova.

        Voihan sen hameen laittaa sitte päälle kun menee vanhojen luokse käymään

    • MONESTI JA KAUAN

      olen lukenut ja seurannut nyt jo monta kuukautta tätä kaalein naisten keskustelua näistä hameista ja huomannut selvästi kuinka suurin osa naisista haluis jollain tavalla luopuu näistä. nyt sanonkin naiset teille että tehkää ja muuttakaa kohtaloanne rohkeesti tehkää asialle jotain ei se mustalaisuus voi olla pelkissä terveyshaitta hameissa... KÄYKÄÄ SANOISTA TEKOIHIN TEITÄ ON PALJON JA TUKEKAA TOISIANNE TOUSSA MUUTOKSESSA, MEITÄ MIEHIÄKIN ON PALJON JOTKA YMMÄRTÄVÄT NÄMÄ ASIAT JA HYVÄKSYVÄT JA TUKEVAT TEITÄ PÄÄTÖKSISSÄÄN.

      T: MUSTALAIS MIES JOKA ON MUSTALAINEN MYÖS VAATTEIDEN ALTA

    • sl

      no nyt mitäs kommentoida näitä mustalais akkojen kampetusta. ite oon täys verinen mustalainen ja olen sitä että kyllä nyky päivänä olisi ihan sama ku ottaisivat nuo hameet pois kun ensi näyttävät röijyn läpi niin eikö oisi sama kun näyttäisivät jalkasakkin . ja mitä tulee tuohon että,onko mustalaisia enää niin voin sanoa että ei . koska nuo nuoret naiset eivät vaan nykyään tiedä paikkaansa. monilla ei mitään häpyä.. ei sillä että olisin ite kovin vanha mutta kyllä mä mustalais tavat tiiän.

    • n-vaan

      ärsyyntyneelle tievoks.. eikö kaaleet justii valita siittä että suomalais akka pitää hametta sehä saa heti nimityksen suoli.. entä jos suomalais akka pitää farkkuja sitte se onki mies.. ei mikään kelpaa..kaaleet on rankkoja..jos mies ottaa suomalais akan nii sitä ruvetaa haukkuu jos sillä on housut.. no.. jos tään miehen nainen laittas hameet sittehä se olis suoli ku käyttää kaaleen vaatteita.. mun mielestä jos suomalais akka laittaa hameet ei oo nii kauan mitää pahaa kuha se pysyy omana ittenä..eli ei rupia teeskentelemää ja leikkii mustalaista vaatteet ei tee mustalaista!! ja mitä sitä hameista tappelemaa onko se painava vai kevyt.. yhellä naisella oli pito hame päällä ja olisitte nähny kui se nousi tuulen mukana.. ei semmonen kevytkää hyvä oo.. eikä liijan painava.. siiltä väliltä.. hyvät jatkot

    • .

      Päivän 0ivallus: JOS osallistuu hamekeskusteluun puolesta tai vastaan,on velvoitettu pukemaan ne päälleen sukupuolesta riippumatta ;) ;)

    • -.-.-.-

      http://www.kaleva.fi/uutiset/juttu/672573

      Mitäs mieltä kaaleet noista tuon kuvan puvuista. Itse pidän hirveästi kun ovat niin iloisen ja kesäisen oloisia. Varsinkin kaksi keskimmäistä. Taustalla näkyy myös kevyt punainen hame ja sininenkin taitaa olla ilmavaa materiaalia. Miksi aina pitää olla mustaa ja paksua samettia niin, että on mahdollisimman kuuma? Kyllä sitä voi asiallisesti pukeutua ilmankin.

    • Kaaloska

      Naiset kulkee kauniissa hameissa ja röijyissä ja jätkät itä-helsingissö tennissukat lahkeitten peitossa narkkipäissään, Tervetuloa tallinnanaukiolle Itäkeskukseen, siellä otetaan miehestä mittaa, hah!

    • PYHÄSYLVIII

      Minä olen viisikymppinen enkä käytä isoja hameita. Ei ole kukaan painostanut MILLÄÄN TAVALLA! Minua arvostetaan ihan samanarvoisena kuin muitakin.

      Minulla on kauniit eteläeurooppalaiset nilkkapituiset hameet, kevyet mutta silti peittävät ihan tarpeeksi. Menkää vaikka Espanjaan katsomaan, miten kuumissa maissa voi pukeutua kauniisti mutta silti siveästi.

      Suomen kesät ovat nykyään niin kuumia, että isot hameet rajoittavat elämää ja voivat pahimmillan olla jopa hengenvaaraliset. (lämpöhalvausvaara). Vanhempi sukulaisnainen on myös päättänyt luopua hameistaan kun täyttää seitsemänkymppiä.

      Siinähän tulette vanhemmale naiselle sanomaan. Hän päättää ihan itse! ;-)

      Ja ulkomaillahan ilman näitä hameita on matkailtu aina. KYLLÄ TE KAIKKI SEN TIEDÄTTE :-)))

    • hameet

      Sen verran minäkin puutun näihin keskusteluihin että itse olen kantanut hametta jo 25 v ja totuus on se että ei se hame minua teee mustalaiseksi vaan ne kauniit sivistys tavat jotka olen oppinut vanhemmiltani.
      Ja joskus olen mietinyt että miksi sen hameen pitää nyky päivinä olla näin paksu musta samettinen ja hiljaa olen joskus toivonnut että kumpa sametin valmistus lopetetaisiin .

      Voihan sitä muutenki pukeutua siveelisesti kuten ilmi on tullut ja olen myös tutustunut esim puolan romanien hameeseen joka on ohutta kangasta 15m ja nilkaa asti pitkä.

      Semmone kävisi meilekin mutta kukapa tätä vaatetusta uskoltaa alkaa muuttamaan , mutta helpompaa olisi kun sametti loppuisi kokonaan

    • Me me

      Huhhuh, olipa tiukkaa keskustelua hameista aikaa sitten ja nyt huomaan MITÄÄN EI OLE TAPAHTUNUT eikä tule tapahtumaan. Kannetaan siis ylväinä päät pystyssä painolastimme, hyvä me.

    • Liian kova kynnys??

      Olipas hyvä ketju, vaan ketjussa oli paljon valtaväestön kirjoituksia. Miten on edistys mennyt eteenpäin nyt 2013? Ei mitenkään :) Minä jotenkin ymmärrän pitkän ja mustan hameen, mutta se melkein kainalossa oleva pönkkä...se on ihan kamala ja monesti näkee että se on vielä kallellaan, niin että selästä korkeammalla. Ottakaa se pönkkä pois, olisi paljon kauniinpaa katseltavaa. Ei millään pahalla arvon naiset! Olen valkolainen, tosin erittäin tumma, mujtta se ei tee minusta muuta, mitä olen, käytän joskus hametta, useinmiten housuja,sellaisia naisellisia. Ja takapuoltani en koskaan tuo esiin, huolehdin aina että on pepun peittävä paita tai tunika..noh, ketä kiinnostaa, huoh. Olisi tänä kesänä kumma nähdä romaninaisia,joilla olisi vaan yksinkertaiset,peittävät kevyet hameet. Koskahan sellainen on mahdollista? Kyselen siksi,koska tiedän rom.naisia jotka haluaisivat keventää, mutteivat tohdi.

    • Juu-lii-tar

      Kyllä se keventäminen on edessä, koska nuoret naiset eivät halua enää kärsiä helteestä ja pilata vartaloaan. Eli osa romanitytöistä ei vain suostu pukemaan päälleen isoja hameita ja se siitä.

      Monissa muslimmaissa ja Etelä-Euroopassa olisi kauniita pitkiä hameita malliksi.
      Ei mustalaisuudesta tarvitse luopua jos hameista luopuu.

      Muistakaa, että kaaleennaisten OIKEASTI ALKUPERÄINEN vaatetus oli huomattavasti kevyempi!!

    • eikelaenää

      Hamerahat loppuu, sitten hameen saa jokainen maksaa itse.

    • Anonyymi

      Tehdään semmoinen tutkimus että paljonko likaa ja pöpöjä löytyy likaisista kaaleen naisten hameista! Itse en kyllä todellakaan käytä ja juurikin terveys ja hygienia syistä. Se on kattokaas todellinen hygieenisyys ja kuviteltu likasuus kaks ihan eri asiaa. Eikä meillä vaadi vanhemmatkaan jos muuten on käytös kohallaan!

    • Anonyymi

      Sanon tähän sivullisena, että kyllä mustalaiset ovat kaunis näky niissä mustissa samettihameissaan ja värikkäissä puseroissaan. Ymmärrän myöskin perinteet, mutta voisiko ajatella, että niitä hameita voisi vähän keventää, niin että ne eivät olisi niin kauhean paksuja, ja mitä olen lukenut, niin ovat yleensä raskas kantaa. Vaikka vähän niitä keventäisi, että kangasta ei laitettaisi niin paljon, niin ne näyttäisivät siitä huolimatta kauniilta.

    • Anonyymi

      Juuri oli lehtiin päässyt syy hameen käyttöön. Mahtui 700€ edestä ruokaa sinne

    • Anonyymi

      Naiset ovat alistettuja, miesten tarpeiden palvelijoita. Nuoremmat naiset voivat tehdä muutoksen ilman väkivaltaa kieltäytymällä rahtihameen käytöstä. Muutenkin ei tarvitse pelätä yksin jäämistä, jos suku sulkee ulos. Meistä valkolaisista löytyy ottajia ja ei tarvitse olla orjana, emme sanele tekemisiä ja vaatetusta. Teillä on hyvät tavat, osaatte olla kauniita ja uskollisia ihan itsestään. Monet valkolaisnaiset taas ovat unohtaneet naisen olemuksen ja välillä ei tiedä onko kyseessä ruma mies.

      • Anonyymi

        Hyviin tapoihin kuuluu varastaa ja kailottaa kaupassa? Kauniista voidaan olla montaa mieltä, itseäni eivät viehätä.

    • Anonyymi

      Nuori aikuinen ei enää tiedä kuinka käytäytyy ja se on vanhempien vika kun ei ole oikeita normia opetettu. Tänäpäivänä 50 vuotias ei saa sanoa 20 vuotiasta tyttöksi tai poijaksi. Tyttö lapset ja poika lapset narkkaa ja juo jopa samoista piipusta kun isä ja äiti. Tyttö laps laittaa hameen nurkkaan ja farkkut päälle ja myy itseensä et poikakaveri ja itse saa narkkia ja viinaa. Myydään kaikkia tavaraa julkisesti mitä vaatetta ei näytetty julkisesti ja osa vaatetus on kun katunaisella. Kengät nostetaan pöydälle ja ilman sukkia kävelään et vanhemat ihmiset näkee ja röjyistä näkyy läpi. Kaaleen vaatetus on peräisin kun rikas mies osti vaimolle sametti kangasta jota laitettiin helmaan jonka kaalo omi ja tuli koko sametti hame ja röjy kankaat tulee ulkomailta jonka malli on suomalaisen pusero malli mut kangas eri. Mitä jos mies laitais sametti housut.

    • Anonyymi

      Joo, eikö lyhkäinen minihame olis parempi, pääsis toosa tuulettuun

      • Anonyymi

        Sinne vaan ei tavaraa mahdu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinne vaan ei tavaraa mahdu

        Kyllä sinne tavara mahtuu!

      • Anonyymi

        Pönkän alle mahtuu piilossa
        Minhua maistelemaan

    • Anonyymi

      Itse tein fanerista pönkän, oli komija. Kuuma se oli kyllä. Sitten tikka hakkasi siihen ison reijän, nyt tuuletus pellaa ja on raikas ja mukava olo. Vähän vaan nolottaa kun rupesivat sanomaan mua tikanpöntöksi, vaikka oon muuten vaan pönttö. Tikka tikkalikkaa hakkaa lauloi Hortto Kaalo

    • Anonyymi

      kaalon nainen sen keksi niin kärsiköön. Nainen laittaa vaateet et saa miehen, tai et naapuri laitto. Nyt ne laitetaan et saa olla fiini. Ennen ne laitetiin kotona kun tuli ikää mut nyt on muu syy ja käytänön asiat ja kaalon tapoja ei tiedetä

    • Anonyymi

      Siitä nimi. TUHNU ...
      Loimaalla on paljon tuhnuja . Tuhnu hame hautoo kesällä minunkuin saunan kiukaan sihiseväksi pätsiksi.... Siitä syntyy Loimaan erikoinen -HÄÄYÖ-efekti ... Haju on kuin. SILLI-- tehtaan tunkiolla ... Yäk ....

    • Anonyymi

      Heikkolahjaisuuteen se perustuu.

    Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      115
      5965
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4067
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3352
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2986
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2054
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2004
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1795
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      43
      1787
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe