omaisistamme jää mieleemme. Ihmisen henki palatuu Jumalallemme joka sen on antanutkin. Sielun osana on joko kadotus ellei ole syntynyt rakkaus suhdetta Jeesuksen kautta totuuteen.
Kävin pitkästä aikaa Lepolan hautausmaalla oikaisemassa 1977 vuonna kuolleen äitini haudalla oikaisemassa hautakiveä. Samalla kastelin Lieksassa asuvan siskoni ja Lankomieheni laittamat samettiruusut.
Hautapaikkaa varten lankomies piirsi “kartan“, kun en enää muistanut niiden sijaintia, ohje kuitenkin jäi kotiin, mutta hautapaikat löytyi kuitenkin ilman suurempia vaikeuksia.
Haudoilla muistelin ja kiittelin Jeesuksen nimessä Jumalaa vanhemmistani. Kiitollisuus nousi Jumalalle kaikesta siitä hyvästä miten he meitä seitsemää lastaan kasvattivat. Pieni rintamamies tila oli hallaisella paikalla Pohjois-Savossa. Halla vei perunat kuin viljatkin. Sähköjä ei ollut, eikä radiota, sanomalehteäkään meille ei useinkaan tullut. Pyykkikoneista puhumattakaan. Kun tätä siellä ollessani muistelin niin kiitollisuus yhdessä kyynelten kanssa nousi Jeesuksen kautta Jumalalle.
Lankomies sanoi, kun menet sinne niin vie sitten myös terveisiä heiltä. Joten sanoin kummankin haudan edessä myös terveiset terveisten lähettäjiltä.
Lepolan hautuumaa tuntui hyvin hoidetulta ja kaikin puolin siistiltä. Kiitos Kouvolan evl. seurakunnalle.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Keho on yksilöityneen hengen työväline ja asuinsija aineellisuudessa. Silloin kun se on tehtävänsä tehnyt sillä ei enää ole suurempaa merkitystä. Se palvelee silloin vain mahdollisten sen kaipaajien muistoa.
Ja kaikki muut miljardit, ainakin sadat miljoonat, ihmiset vedetään pöntöstä alas, nekin, jotka eivät ole ikuna kuullutkaan Jeesuksesta? Hoh... on se vaan. Levitkää ja lisääntykään laumassa, ajattelematta. Siitä vallanpitäjät, kukin ajallaan, tykkää.
Olisko parempi, jotta järkeä päähän hakattaisiin kivikauden nuijalla? Voisi olla.
Kaiken taantumuksen takana on aina ollut uskonto. Vaan, johan tuo alkaa pikkuhiljaa ikeestä irrota. Onneksi. Mitä on, tiedetään. Tuleman pitää, tiedä siitä. Älä tyrkytä Israelin Kalevalaa. Ihminen osaa olla ihmisiksi itsekseen. Siihen mitää opuksia tarvita. Hyvä kasvatus, ei muuta.
Että, Jeesus Kristus on Herra
Pakko tarttua tuohon pöntöstö alas juttuun, jos nyt oikein itseäsi ilmaisit tai oikein ymmärsin, puhutaan nyt kadotuksesta eli helvettiin joutumisesta. Raamatussa sanotaan, että ihmiset jotka ovat tietämättömiä jumalan laeista myös tuomitaan ilman lakeja, ja täten saavat iankaikkisen elämän. Kun taas ne, jotka jumalan laeista kuulevat, mutta eivät omaksu omikseen joutuvat kadotukseen.
En nyt halunnut millään tavalla päteä, vaan vastata tuohon kysymysmerkkiin ensimmäisen lauseesi perässä.
Ja sitten vielä uudelleen alusta asti:
Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.
Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.
(1Jo 5:12-13)
Tuhkautus ja pöllyytys luontoon. Vaikka minun maalliset
jätökset voisi vaikka jauhaa minkin rehuksi. Sitten joskus,
nyt on hommeleita, ei jouda kuolemaan.
ei ole yhtään hullumpi. Huonekaverini kertoi, että hän ei voi enää syödä nahkiaisia koska joku opettajista oli hukkunut Iijokeen. Keväällä löydettyä sen silmistä ja suusta pilkisteli nahkiaisia.
Kun meidän kuukausiemme luku on täynnä me joudumme tekemään tilin Jumalalle.
Aivan niin kuin Job sanoo pannaan maata nukkumaan ja madot hoitavat peittävät meidät.
Yhdessä he panevat maata multaan, ja madot peittävät heidät.(Job 21: 26)
Kuningatar iisebelin söivät koirat ja Kuningas olikohan se Jooaksesta sanotaan, että hänet haudattiin koska Jumala näki hänessä vielä jotain hyvää.
arvokasta ja hyvää, jotain jota ilman hän ei halua olla. Joutuuhan merikin antamaan kuolleensa ylösnousemuksen päivänä.
Samoin haudatkin aukeavat ja kuolleet nousevat ylös iankaikkiseen elämään, sillä: Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.(Rom 8:1)
Toiset taas nousevat tuomion ylösnousemukseen. Koska heillä ei ollut rakkaussuhdetta totuuteen.