Siitäkin

Jumalan oma, tai häntä etsivä tietää olevansa oikealla tiellä kun aina kun suunsa avaa, saa herjaa päällensä. Jos valhekansa alkaa yhtymään sanomaan, on se merkki siitä, että
on eksynyt sivuraiteelle, sillä harvat on ne jotka uskovat sen mikä on Jumalasta, mutta se mikä tulee ihmisestä, se uppoaa kuin veitsi lämpimään margariiniin.

Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä VALHEELLISESTI puhutaan kaikkea pahaa.

Ja tätähän se valheen herra teettää alaisillaan, valehteluttaa heitä:

Te olette lätöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.

Siis jos valhe maistuu, ja helposti suusta ulos pullahtaa, niin varmasti on väärällä tiellä.
56383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Aina kun avaan suuni, minun täytyy huutaa, minun täytyy kuuluttaa väkivaltaa ja sortoa! HERRAN SANA TUO MINULLE PILKKAA JA HERJAA JOKA PÄIVÄ.

Äänestä
  • Taistelet tuulimyllyjä vastaan, ja siivet iskevät sinua alemmas kun ylpeys ottaa sinussa valtaa.

    Äänestä

  • *-* kirjoitti:

    Taistelet tuulimyllyjä vastaan, ja siivet iskevät sinua alemmas kun ylpeys ottaa sinussa valtaa.

    Sillä kuin hyttysen ääni, on totuuden ääni, tässä pahan vallassa olevassa maailmassa, se häiritsee, ja se yritetään huitoa pois häiritsemästä.

    Äänestä

  • old_profile_41305 kirjoitti:

    Paha on saanut sinut Hssu valtaansa.

    Äänestä

  • *-* kirjoitti:

    Paha on saanut sinut Hssu valtaansa.

    Hyvissä käsissä. Toisin kuin sinä, ellet Jeesuksen sanomaa todesta ota

    Äänestä

  • Murdochh (ei kirj.) kirjoitti:

    Hyvissä käsissä. Toisin kuin sinä, ellet Jeesuksen sanomaa todesta ota

    Sinäkin olet luopio. mur.

    Äänestä

Yhtälailla silloin voisi väittää, että me kaikki Kristityn nimellä kulkevat olemme Herran omia. Koska kaikki en muiden uskontojen edustajat herjaa meitä. Menes ja kokeile julistustas vaikka Damaskon keskustassa.
Jeesus sanoo, että siitä hänen opetuslapsensa tunnistaa, että heillä on keskinäinen rakkaus.
Ja Hengen hedelmät tiedät, nuo jos kasvaa ja lisääntyy, silloin tiedät olevasi oikealla tiellä.
Puheesi on aina etupäässä, jonkin asteisen paremmuuden osoittamista muita kohtaan ja siitä, luulen johtuu, "kun suunsa avaan", vastustus.Ei Jeesuksen nimen tähden.
Tutki itseäsi ja käytöstäsi. Johtuuko kun anteliaasti hyvää teet vihollisillesikin ja sävyisyydestäsi ja asioiden jättämisestä Jumalan käteen ym. Se herja?
Silloin olet lähellä Jeesusta, sanoissa se ei ole, vaan voimassa.Ja tiedät miten se voima tulee parhaiten näkyviin. Että levittäisi Kristuksen tuoksua sanoittakin.

Äänestä
  • Saattaisi olla paremmat mahdollisuudet törmätä Jeesusta uskovaan, kuin täällä Jeesus palstalla.

    Äänestä

  • old_profile_41305 kirjoitti:

    Saattaisi olla paremmat mahdollisuudet törmätä Jeesusta uskovaan, kuin täällä Jeesus palstalla.

    En arvostele sanomaa, vaan julistustapaa, jolla sinä ja Armi sanomaa tuotte.
    Tämä ei siis ole Jeesuksen sanojen vastaan asettumista.
    Hyvä ja oikea sanoma menettää uskottavuutensa, jos se julistetaan vastoin Jumalan opetusta.
    Te julistatte ihmisen yläpuolelta, te hyviä, kuulijat pahija asenteella.
    Jeesus sääli eksyneitä ja eksytettyjä, teidän kirjoituksissanne ei sääliä ja aitoa huolta lähimmäisen iänkaikkisuuskohtalosta näy, näkyy vain tuo lähimmäisen yläpuolelle asettuva asenne.

    Minä toistan sen, että en käy Jeesuksen sanoja vastaan.
    Sanoma on oikea silloin, kun se ohjaa Jeesuksen sanojen vastaanottamiseen ja tottelemiseen.
    Mutta toisten yläpuolelle asettuminen vie hyvältä ja oikealta sanomalta jotakin pois, ja tulos voi ollakin vain kuulijan etäännyttäminen oikealta tieltä.

    Äänestä

  • kysyn ? kirjoitti:

    Mitä kaipailet, on juuri sitä lihan herran huolta lihan hyvinvoinnista, vaikka sanotkin, että et asetu Jeesuksen sanomaa vastaan, ja juuri se huoli vie pois päin Jumalasta, Jumala ei lihaa ja sen tahtoa kasvata, vaan hävittää sen:

    Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon. Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän.

    Luopiot tekevät just noin, kuin hssu ja knit..

    toisten pahuudesta jauhaminen esim. sinun ja Armin kahdenkeskisissä keskusteluissa on oikeaa Jumalan Hengen tuotetta ?
    Väitätkö, että jos sinulla olisi aito murhe lähimmäisesi iänkaikkisuudesta, se olisi lihallista ?
    Sanoman, sen oikeankin, voi tuoda monella tapaa.
    Sinulle on Armi sanonut, että ei saa lirkutella, ja sen olet niellyt ja nyt uskot, että sanoma täytyy tuoda kovalla tyylillä.

    Miten sinä luulet että asiallinen toisen rinnalle asettuva julistaminen veisi pohjan Totuudelta ?
    Miksi kuvittelet niin ?
    Julistatko lapsillesikin sanoman samalla tavalla ?
    Etkö todellakaan usko, että asiallinen ja lempeä voi tuoda myös Totuutta ?

    Äänestä

  • kysyn? kirjoitti:

    Tai julmuus minussa, tai mikä se on?

    Äänestä

  • *-* kirjoitti:

    Luopiot tekevät just noin, kuin hssu ja knit..

    Taivaan Kuningatarhan olikin epäjumalan nimi ja ymmärsit siitä luopua, mutta paljosta muustakin pitää luopua voidakseen olla Jeesuksen opetuslapsi:

    Tietäkää siis: yksikään ei voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta, mitä hänellä on.

    Äänestä

  • old_profile_41305 kirjoitti:

    Tai julmuus minussa, tai mikä se on?

    ei tarvitse tehdä itsestään marttyyriä esim. Jeesus-keskustelussa kirjoittamalla siitä, miten ihmiset häntä/heitä herjaavat.
    Se on juuri sitä toisen yläpuolelle asettumista, minä hyvä-sinä paha tyyliin.
    En ainakaan osaa kuvitella esim. Paavalia tai Pietaria valittamassa saamastaan herjasta.

    Sinä et voi myöskään tietää, onko Jumala jo aloittanut työnsä jossakin ihmisessä.
    Kun julistat, sinun tulee ymmärtää, että Jumala on voimallinen tekemään työtänsä ihmisessä, mutta se ei ole silmänräpäyksessä tapahtuvaa.

    Minutkin leimasit suoraan lihanmieliseksi, mutta totuutta olen elämääni etsinyt kauemmin kuin sinä.
    En kuitenkaan rupea ihmisten henkiä arvostelemaan, kuka on Jumalan Hengestä, kuka valheen hengestä, koska se ei ole minun tehtäväni, eikä sinunkaan.

    Niin hanakasti siihen jos minä teen aloituksen herjauksen kohteena olemisesta, mutta et mitenkään puutu niihin herjauksiin mitä minulle tai vaikka Armille tulee, tai niiden laittajiin. Ei kukaan näy puuttuvan, ne saavat olla ihan rauhassa.

    En ole marttiiriys mielessä puhunut herjaamisesta.

    Ei Jumalan oma mainosta marttyyriuttaan.
    Hän kääntää toisen poskensa Jeesuksen opetuksen mukaan.
    Marttyyriuden mainostaminen on lihallista, eikö lihallisuuden pitänyt kuolla.
    Puutun tähän juuri siksi, mitä alunperin kirjoitinkin.
    Vääränlainen toisia ihmisiä mollaava julistustyyli vahingoittaa sitä oikeaa sanomaa, jota tuot/tuotte.

    Eikö tarkoitus ole ihmisten silmien avaaminen Jumalan tahdolle ?

    Loppu nyt lukematta ja kysymykseen vastaamatta.

    Minä voin vastata puolestasi siihen kysymykseen, sinulle on ihan sama kuinka paljon totuuden tuojia herjataan, se ei sinua häiritse, vaan totuus on se joka häiritsee, ja tämä on totuus.

    Mutta sille jolle totuus voisi maistua, loppuun Jeesuksen sanaa:

    Niimpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.
    Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.
    Ei kai kukaan ole sellainen isä, että antaa pojalleen käärmeen, kun poika pyytää kalaa?
    Tai skorpionin, kun hän pyytää munaa?
    Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin tottakai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.

    Eli jokaisella jolla jano on, on mahdollista päästä selville siitäkin, mistä lähteestä sinun tai minun kirjoittelut tulevat, sillä:

    Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva.

    Äänestä

  • old_profile_41305 kirjoitti:

    Taivaan Kuningatarhan olikin epäjumalan nimi ja ymmärsit siitä luopua, mutta paljosta muustakin pitää luopua voidakseen olla Jeesuksen opetuslapsi:

    Tietäkää siis: yksikään ei voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta, mitä hänellä on.

    Jeesus sanoi, että jos sinulla on kaksi ihokasta, anna toinen hänelle, jolla ei ole yhtään.

    Niin että: montako paitaa sinulla on?

    Onko sinulla vaimo?

    Onko sinulla lapsia?

    Koti?

    Polkupyörä, tai peräti auto?

    Kaksi lautasta tai mukia? Jos yhteenkin vastasit myöntävästi,et ole luopunut kaikesta!

    No sanoppa rehellisesti, että vieläkö kannat tämän maailman rekvisiittaa mukanasi?

    Äänestä

  • old_profile_41305 kirjoitti:

    Loppu nyt lukematta ja kysymykseen vastaamatta.

    Minä voin vastata puolestasi siihen kysymykseen, sinulle on ihan sama kuinka paljon totuuden tuojia herjataan, se ei sinua häiritse, vaan totuus on se joka häiritsee, ja tämä on totuus.

    Mutta sille jolle totuus voisi maistua, loppuun Jeesuksen sanaa:

    Niimpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.
    Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.
    Ei kai kukaan ole sellainen isä, että antaa pojalleen käärmeen, kun poika pyytää kalaa?
    Tai skorpionin, kun hän pyytää munaa?
    Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin tottakai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.

    Eli jokaisella jolla jano on, on mahdollista päästä selville siitäkin, mistä lähteestä sinun tai minun kirjoittelut tulevat, sillä:

    Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva.

    Teit väärän johtopäätöksen.
    Minä todellakin etsin totuutta, mutta minä en ainakaan tällähaavaa usko, että Totuutta tuodaan, niin kuin sinä ja Armi sitä tuotte, eli itseä erehtymättömänä pitävänä (Armi) ja toisia mollaten.

    Uskon siihen, että kun Jumala todellakin asioita kirkastaa, ne asiat eivät muutu.
    Ei ihmisen henkikään silloin muutu sen mukaan, onko samaa mieltä joka asiasta hengen arvioijan kanssa vai ei.
    Eihän Jumalan Totuus vaihtele miten sattuu, vaan pysyy samana.

    Tunnut uskovan, että kaikki Jumalan viisaus tulee sisimpääsi yht,äkkiä.
    Eihän se ole tullut Arminkaan sisimpään vieläkään kokonaisena, milloin joku on Jumalan Hengessä, milloin ei, milloin taas on.
    Jumala kirkastaa asioita, antaa viisauttaan, mutta ei pidä siltikään kuvitella olevansa ikuisesti erehtymätön.
    Pyhän Hengen saanutkin voi erehtyä, jos ei valvokaan itseään.
    Jumala ei kuitenkaan koskaan erehdy, ja Hän tietää totuuden, Hän tietää kuka tulee pelastumaan.

    Äänestä

  • Niin, kirjoitti:

    Jeesus sanoi, että jos sinulla on kaksi ihokasta, anna toinen hänelle, jolla ei ole yhtään.

    Niin että: montako paitaa sinulla on?

    Onko sinulla vaimo?

    Onko sinulla lapsia?

    Koti?

    Polkupyörä, tai peräti auto?

    Kaksi lautasta tai mukia? Jos yhteenkin vastasit myöntävästi,et ole luopunut kaikesta!

    No sanoppa rehellisesti, että vieläkö kannat tämän maailman rekvisiittaa mukanasi?

    Ilman Hengen antamaa ymmärrystä ymmärretään, mutta kun sanotaan, että luopua kaikesta, tarkoittaa sitä, että mikään maallinen, ihmisestä lähtöinen ei hallitse, vaan aina on etusijalla Jumalan tahto, ei oma. Jumala ei kuitenkaan jätä kurjuuteen taivaltamaan, vaan:

    Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen.
    Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.

    Ja:

    Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: Minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.
    Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani kevyt.

    Kevyt se onkin, mutta se ei tarkoita sitä, että yhdellä vaatekerralla pitäisi aina olla, jo kirjaimenkin mukaan otettuna olisi hyvä olla kaksi, sillä pitäähän se toinen välillä pestä, ja talvella vähän paksummat. Vai ajattelitko jollain ihokkaalla taivaltaa läpi vuoden, ehkä se jossain Israelin paahteessa kävisikin, mutta ei Suomen talvessa.

    Siis jos herrallesi normaaliin elämään kuuluvat esineet ovat tämän maailman rekvisiittaa, niin eikö jotain ole pielessä. Kyllä minulla niitä on, usempi kuppikin löytyy.

    Äänestä

  • kysyn ? kirjoitti:

    En arvostele sanomaa, vaan julistustapaa, jolla sinä ja Armi sanomaa tuotte.
    Tämä ei siis ole Jeesuksen sanojen vastaan asettumista.
    Hyvä ja oikea sanoma menettää uskottavuutensa, jos se julistetaan vastoin Jumalan opetusta.
    Te julistatte ihmisen yläpuolelta, te hyviä, kuulijat pahija asenteella.
    Jeesus sääli eksyneitä ja eksytettyjä, teidän kirjoituksissanne ei sääliä ja aitoa huolta lähimmäisen iänkaikkisuuskohtalosta näy, näkyy vain tuo lähimmäisen yläpuolelle asettuva asenne.

    Minä toistan sen, että en käy Jeesuksen sanoja vastaan.
    Sanoma on oikea silloin, kun se ohjaa Jeesuksen sanojen vastaanottamiseen ja tottelemiseen.
    Mutta toisten yläpuolelle asettuminen vie hyvältä ja oikealta sanomalta jotakin pois, ja tulos voi ollakin vain kuulijan etäännyttäminen oikealta tieltä.

    Totuuden käärisi kullanväriseen lahjapaperiin ja vaikka kuinka varovasti sitä yrittäisi tarjota, ei lihallinen ihminen ota sitä omassa mielessään suu messingillä vastaan. Vaikka sen paketoisi millaiseen kääröön tahansa, aina on napina vastassa, sillä valheen henki kyllä tunnistaa totuuden, sen että lihallisuudesta pitää luopua, sillä lihahan on sen majapaikka, lihan kautta se se saa ihmisen toimimaan, ja alkaa vastustaa. Eli ei se julistustapa mitään muuta. Mutta sitten kun sanomassa luvataan ihmiselle itselle jotakin, kun siihen kääröön on kätketty jotain, jolla ihminen voi pitää itsensä hengissä, silloin se kyllä maistuu.

    Ihminen ei ota luonnostaan vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla.

    Totuuden voi tarjoilla Pietarin antamien ohjeitten mukaan, eli sävyisästi ja kunnioittavasti.
    Vanhempi käännös sanoo muistaakseni sävyisästi ja lempeästi.
    Ennemmin tulee uskoa Pietaria kuin Armia, koska Pietari kuitenkin sai viisauden kirjoituksiinsa Jeesukselta.

    Ihmisten yläpuolelta julistaminen saa jo kättelyssä ihmiset takajaloilleen, niin että he eivät välttämättä edes pysähdy ajattelemaan sanomaa.
    Uskoisin kyllä, että todellista rauhaa kaipaavia löytyy vielä.
    Jo tuossakin viestissäsi sinä näet vaan ihmisten pahuuden, tiedät jo etukäteen tai olet tietävinäsi, että heille ei totuus maistu.
    Jumala on se, joka tekee työtään ihmisessä, ja Jumalaan sinun tulee luottaa, että Hän kyllä kykenee vilpittömät etsijät oikealle tielle johdattamaan.

    Jeesuksen "julistustyylissä" oli:

    Minä tiedän kyllä, että te olette Abrahamin jälkeläisiä. Silti te haluatte tappaa minut, koska sanani ei saa teissä sijaa. Minä puhun, mitä olen Isäni luona nähnyt - ja te teette, mitä olette omalta isältänne oppineet.
    He vastasivat Jeesukselle: Meidän isämme on Abraham. Jeesus sanoi: Jos olisitte Abrahamin lapsia, te myös tekisitte Abrahamin tekoja.
    Mutta nyt te haluatte tappaa minut - miehen, joka on sanonut teille totuuden, sen minkä on Jumalalta kuullut. Niin ei Abraham tehnyt..

    tuohon edelliseen viestiin, (enenpää en tunne tätä ketua), että Jeesus oli kärsivällinen ja pitkämielinen kaikkia ihmisiä kohtaan ja Jeesukselle sai esittää tyhmiäkin kysymyksiä joutumatta häpäistyksi ja haukutuksi.

    Jeesus puhui kovia sanoja vain heille, jotka tekivät Hänen Isänsä huoneen markkinahuoneeksi ja ennalta tietämisensä johdosta Jeesus tiesi, ketkä tappavat Hänet ja vaikka ei olisi sitä ennalta edes tiennyt, niin näki sen noiden ihmisten kovasta sydämen aseenteesta, josta kaikki armollisuus ja rakkaus oli kaukana ja tilalle oli kirjaimen kuolettama uskomus. Kirjain kuolettaa, jollei ihminen ole niin nöyrä, että kykenee tunnustamaan syntinsä ja niistä tekemään parannuksen, sillä Pyhä Henki ei tule kovasydämiseen astiaan asumaan, vaan Jumala vaatii, että jokaisen on tehtävä ensin parannus. Parantumattomassa sydämessä kirjain ei tule elämäksi, vaan jää kuolleeseen tilaan.

    Ei täällä vanhempina toimivatkaan hyökkää lastensa kimppuun syyttäen, että sinä olet tuollainen ja tuollainen, turha sinua on kasvattaa, kun et ikinä tuosta kummemaksi muutu, vaan olet arvoton ja tyhjänpäiväinen, vaan vanhemmat kasvattavat lapsiaan kärsivällisesti ja paljon anteeksi antaen ja niin tekee Jumalakin. Niin kaun, kun on armonpäivä, niin kauan on mahdollisuus parannuksen tekoon ja Jumalan kavatukseen pääsemiseen.

    Otat esiin yhden tilanteen, ja se sinun mielestäsi oikeuttaa toimimaan niin kaiken aikaa.

    Etkö siis usko, että tämä sama Jeesus, joka antoi Pyhän Hengen Pietarille, antoi ohjeen myös sinulle Pietarin kirjeen kautta ?
    Tällä palstalla ei ole Jeesuksen tappajia, mutta jos varmasti tiedät, että joku palstan lukija aikoo vaikka sinut tappaa, voit tietysti käyttää kovempaa tekstiä.

    Ja erona on vielä se, että Jeesus näki ihmisen sydämeen, sinä et näe.
    Sydämen tilaa ei pysty edes ihmisen puheesta päättelemään.
    Jeesus tiesi tämän, ja siksi antoi tuonkin viisauden Pietarille neuvoa, miten meidän tulee läheistemme ( yhtä kuin kaikkien ihmisten) keskuudessa elää ja toimia.

    Lue tuo sivusta keskusteluun osallistuneen viesti, siinä oli viisautta.

    Joka sinunkin lihallisuudelle kelpasi.

    Äänestä

  • käväisen kommentoimassa kirjoitti:

    tuohon edelliseen viestiin, (enenpää en tunne tätä ketua), että Jeesus oli kärsivällinen ja pitkämielinen kaikkia ihmisiä kohtaan ja Jeesukselle sai esittää tyhmiäkin kysymyksiä joutumatta häpäistyksi ja haukutuksi.

    Jeesus puhui kovia sanoja vain heille, jotka tekivät Hänen Isänsä huoneen markkinahuoneeksi ja ennalta tietämisensä johdosta Jeesus tiesi, ketkä tappavat Hänet ja vaikka ei olisi sitä ennalta edes tiennyt, niin näki sen noiden ihmisten kovasta sydämen aseenteesta, josta kaikki armollisuus ja rakkaus oli kaukana ja tilalle oli kirjaimen kuolettama uskomus. Kirjain kuolettaa, jollei ihminen ole niin nöyrä, että kykenee tunnustamaan syntinsä ja niistä tekemään parannuksen, sillä Pyhä Henki ei tule kovasydämiseen astiaan asumaan, vaan Jumala vaatii, että jokaisen on tehtävä ensin parannus. Parantumattomassa sydämessä kirjain ei tule elämäksi, vaan jää kuolleeseen tilaan.

    Ei täällä vanhempina toimivatkaan hyökkää lastensa kimppuun syyttäen, että sinä olet tuollainen ja tuollainen, turha sinua on kasvattaa, kun et ikinä tuosta kummemaksi muutu, vaan olet arvoton ja tyhjänpäiväinen, vaan vanhemmat kasvattavat lapsiaan kärsivällisesti ja paljon anteeksi antaen ja niin tekee Jumalakin. Niin kaun, kun on armonpäivä, niin kauan on mahdollisuus parannuksen tekoon ja Jumalan kavatukseen pääsemiseen.

    Te sokeat typerykset! Kumpi on tärkeämpää, kulta vai temppeli, joka sen kullan pyhittää.

    Tässä hän puhuu sen ajan tosi uskoville, kannattaa lukea koko Matt. 23:13-27

    Ja:

    Silloin Jeesus sanoi heille: Voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää vielä kestää teitä? Tuokaa poika minun luokseni.

    Tässä hän puhui avuttomille ihmisparoille.

    Ja:

    Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!
    Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: Väisty tieltäni Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä.

    Tässä hän puhui opetuslapselleen.

    Äänestä

  • old_profile_41305 kirjoitti:

    Joka sinunkin lihallisuudelle kelpasi.

    miksi itkin eilen eikä se tänäänkään kaukana ole.

    Täällä on tämä "kysyn" keskustelija ollut jo eilen kysymyksiänsä ihmisen lihan mukaisia sellaisia kysymässä, kuin myös lihan sanomaa kuin myös saatanan
    valkeuden enkelin sanomaa tuomassa.

    Väkevällä tavalla keskuudestamme on tullut ihminen vikittelemään sinutkin
    pois Jeesuksen osoittamalta Jumalan tahdon tieltä, tieltä jolla aionoastaan
    Jumalan Henki ihmiselle näyttää sen mikä JUMALASTA ON ja mikä SAATANASTA
    ja ihmisen OMASTA LIHASTA ON.

    MURHEELLISTA on nähdä miten samaa tekstiä alkaa tulla kun on poiennut pois
    Jumalan Totuudesta JA MITEN TODELLA minä olen sitten se "PÄÄ PIRU"

    Näin se menee. Mutta Hssu kun pysyt Jeesuksen osoittamalla tiellä KUKAAN EI SINUA SILTÄ TIELTÄ VOI POIS VIKITELLÄ.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    Pyhä Henki kyllä näyttää vilpin, niin että ei eksy, jos vain Jeesuksessa itse pysyy:

    Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa.
    Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.

    Niimpä ei minullakaan nyt ole hätäpäivää.

    Äänestä

  • old_profile_41305 kirjoitti:

    Te sokeat typerykset! Kumpi on tärkeämpää, kulta vai temppeli, joka sen kullan pyhittää.

    Tässä hän puhuu sen ajan tosi uskoville, kannattaa lukea koko Matt. 23:13-27

    Ja:

    Silloin Jeesus sanoi heille: Voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää vielä kestää teitä? Tuokaa poika minun luokseni.

    Tässä hän puhui avuttomille ihmisparoille.

    Ja:

    Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!
    Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: Väisty tieltäni Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä.

    Tässä hän puhui opetuslapselleen.

    toinen herra joka täällä lihoja pyytää hyssyttelemään.

    Jeesus sanoo todella tänäkin päivänä: "Mene pois luotani SAATANA sillä SINÄ
    AJATTELET NIINKUIN IHMISET, ETKÄ NIINKUIN JUMALA."

    Jeesus SANOI TOTUUDEN ja se EI MIELLYTTÄNYT LIHOJA SAMA ON TÄNÄÄN
    jotka Jeesus tielle ovat lähteneet SANOVAT TOTUUDEN ja se EI LIHOJA MIELLYTÄ.

    KENEN SYY???????????????? MIETTIKÄÄ JO TE JOTKA JATKUVALLA SYÖTÖLLÄ OLETTE
    TEKEMÄSSÄ TOSI PAHAAAAAAAAAA!

    Aivan turhaa sanoa ON TOTUUDEN TUOJIEN SYY, ETTÄ SANOMA EI MENE PERILLE.
    EI OLLUT JEESUKSENKAAN SYY ettei HÄNEN SANOMANSA MENNYT PERILLE vaan
    päin vastoin SITÄ EI SIEDETTY.

    JOTEN JOS TAHDOTTE TODELLA PELASTUA KÄNTYKÄÄ JO TÄNÄÄN TODELLA
    JUMALAN PUOLEEN VILPITTÖMÄLLÄ SYDÄMELLÄ JOS SEN TEETTE niin silloin vasta
    JUMALA VOI SILMÄNNE AVATA ja tulette näkemään mikä ON JUMALASTA.
    Nyt se mitä luulette olevan Jumalasta ON SAATANASTA.

    Äänestä

  • old_profile_41305 kirjoitti:

    Pyhä Henki kyllä näyttää vilpin, niin että ei eksy, jos vain Jeesuksessa itse pysyy:

    Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa.
    Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.

    Niimpä ei minullakaan nyt ole hätäpäivää.

    hätäpäivää kun ihminen VAIN JEESUKSESSA HÄNEN SANASSAAN, HÄNEN OSOITTAMALLA TIELLÄ PYSYY. JUMALA VARJELEE TÄLLAISET niin ETTEIVÄT
    HE JOUDU HUKKAAN.

    Aivan turhaa on sanoa ihmisen joka nyt taistelee Jumalan voideltua vastaan
    on etsimässä, no etsimässä voi olla mutta väärällä tiellä, sillä Jumalan tahdon
    tiellä etsijät kuin löytäjät EIVÄT SODI TOISIAAN VASTAAN, TÄMÄ ON TOTUUS.

    Miksi sitten olet sotinut jokaista lähelläsi ollutta etsivää vastaan ?
    Hssu on vielä samaa mieltä kanssasi, mutta missä ovat muut ?
    Sinä väität, että muut ovatkin olleet valheen hengestä, mutta totuushan on se, että sinä et ole sietänyt sitä, että he ovat olleet jostakin asiasta eri mieltä sinun kanssasi.

    Mistä on sota syttynyt?

    Jatkat syyttäjä hengessä. ETKÖ tahdo tuosta eroon päästä?

    että Armin mielestä Pietarin sanojen tuominen on valheen sanomaa.
    Eikö ennemmin tule uskoa Jumalaa, kuin ihmistä (Armia)

    Totesinhan, että sanoma on oikea eli Jeesusta tuleekin totella, Jumalan tahtoon alistuminen ja lihallisuuden kukistuminen tuo ihmiselle rauhan.
    Mutta toisia yläpuolelta syyttelevä tyyli ja valheen hengen omaksi leimailu samalla kun ei myönnetä omia erehtymisiä ollenkaan, sitä vastaan olen kirjoittanut.

    tämä on sanottava. Kunpa Jumala saisi silmäsi vielä avata.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    tämä on sanottava. Kunpa Jumala saisi silmäsi vielä avata.

    Sekö, kun sanon, että et myönnä missään asiassa erehtyneesi, vaikka olet leimannut ihmisiä milloin minkäkin hengen omaksi, ja pahinta on, että perusteluksi ihmisen leimaamiseen valheen hengen omaksi on riittänyt se, että hän ei ole yhtynyt kaikkiin ajatuksiisi.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    Mistä on sota syttynyt?

    Jatkat syyttäjä hengessä. ETKÖ tahdo tuosta eroon päästä?

    niin missä ovat tänä päivänä ne ihmiset, jotka etsivät totuutta ja olivat lähelläsi.
    Yksi toisensa jälkeen on leimattu valheen omaksi, sinun toimestasi.

    Äänestä

  • kysyn? kirjoitti:

    niin missä ovat tänä päivänä ne ihmiset, jotka etsivät totuutta ja olivat lähelläsi.
    Yksi toisensa jälkeen on leimattu valheen omaksi, sinun toimestasi.

    Totuus asiasta:

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8186426/thread

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    Entä muut asianosaiset, heillä saattaa olla eri totuus asiasta.

    Kirjoitinkin jo tuolla alempana, että tämä keskustelu päättyy tähän.

    Äänestä

  • kysyn? kirjoitti:

    Entä muut asianosaiset, heillä saattaa olla eri totuus asiasta.

    Kirjoitinkin jo tuolla alempana, että tämä keskustelu päättyy tähän.

    Täydellisesti olet syyttäjän henkessä ja se todellakin vääntää asiat päälaelleen.

    Totuus on juri tuo mikä aloituksessa oli ja kun ja jos et sitä tahdo myöntää niin
    kaukana Jumalasta olet SE ON TOTUUS.

    Itse lähdit minua syyttämään , mutta pimeydessä et sitä näe NÄIN SE VAAN TÄYDELLISESTI MENEE kun lähtee vastustamaan sitä mikä JUMALASTA ON.

    Äänestä

  • old_profile_41305 kirjoitti:

    Te sokeat typerykset! Kumpi on tärkeämpää, kulta vai temppeli, joka sen kullan pyhittää.

    Tässä hän puhuu sen ajan tosi uskoville, kannattaa lukea koko Matt. 23:13-27

    Ja:

    Silloin Jeesus sanoi heille: Voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää vielä kestää teitä? Tuokaa poika minun luokseni.

    Tässä hän puhui avuttomille ihmisparoille.

    Ja:

    Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!
    Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: Väisty tieltäni Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä.

    Tässä hän puhui opetuslapselleen.

    ja kenelle Hän osoitti kovat sanansa. Lue uudelleen tämä Matteus 23.

    Matteus 23
    1 Silloin Jeesus puhui kansalle ja opetuslapsilleen
    2 sanoen: "Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset.
    3 Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee.
    4 He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa.
    5 Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi
    6 ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa,
    7 ja tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat heitä nimellä 'rabbi'.
    8 Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä.
    9 Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa.
    10 Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus.
    11 Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne.
    12 Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.
    13 Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.

    15 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!
    16 Voi teitä, te sokeat taluttajat, jotka sanotte: 'Jos joku vannoo temppelin kautta, niin se ei ole mitään; mutta jos joku vannoo temppelin kullan kautta, niin hän on valaansa sidottu'!
    17 Te tyhmät ja sokeat! Kumpi on suurempi, kultako vai temppeli, joka kullan pyhittää?
    18 Ja: 'Jos joku vannoo alttarin kautta, niin se ei ole mitään; mutta jos joku vannoo sen päällä olevan uhrilahjan kautta, niin hän on valaansa sidottu'.
    19 Te sokeat! Kumpi on suurempi, uhrilahjako vai alttari, joka uhrilahjan pyhittää?
    20 Sentähden, joka vannoo alttarin kautta, vannoo sen kautta ja kaiken kautta, mitä sen päällä on.
    21 Ja joka vannoo temppelin kautta, vannoo sen kautta ja hänen kauttansa, joka siinä asuu.
    22 Ja joka vannoo taivaan kautta, vannoo Jumalan valtaistuimen kautta ja hänen kauttansa, joka sillä istuu.
    23 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden! Näitä tulisi noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää.
    24 Te sokeat taluttajat, jotka siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin!
    25 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä!
    26 Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan sisus, että sen ulkopuolikin tulisi puhtaaksi!
    27 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa!
    28 Samoin tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä hurskailta, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta.
    29 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te rakennatte profeettain hautoja ja kaunistatte vanhurskasten hautakammioita,
    30 ja sanotte: 'Jos me olisimme eläneet isäimme päivinä, emme olisi olleet osallisia heidän kanssaan profeettain vereen'!
    31 Niin te siis todistatte itsestänne, että olette niiden lapsia, jotka tappoivat profeetat.
    32 Täyttäkää siis te isäinne mitta.
    33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?
    34 Sentähden, katso, minä lähetän teidän tykönne profeettoja ja viisaita ja kirjanoppineita. Muutamat heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, ja toisia heistä te ruoskitte synagoogissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin;
    35 että teidän päällenne tulisi kaikki se vanhurskas veri, joka maan päällä on vuodatettu vanhurskaan Aabelin verestä Sakariaan, Barakiaan pojan, vereen asti, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välillä.
    36 Totisesti minä sanon teille: tämä kaikki on tuleva tämän sukupolven päälle.
    37 Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.
    38 Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi'.
    39 Sillä minä sanon teille: tästedes te ette näe minua, ennenkuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen'."

    Äänestä

  • old_profile_41305 kirjoitti:

    Te sokeat typerykset! Kumpi on tärkeämpää, kulta vai temppeli, joka sen kullan pyhittää.

    Tässä hän puhuu sen ajan tosi uskoville, kannattaa lukea koko Matt. 23:13-27

    Ja:

    Silloin Jeesus sanoi heille: Voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää vielä kestää teitä? Tuokaa poika minun luokseni.

    Tässä hän puhui avuttomille ihmisparoille.

    Ja:

    Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!
    Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: Väisty tieltäni Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä.

    Tässä hän puhui opetuslapselleen.

    odottaa omalta kansaltaan kertoen sen kirjanoppineille ja fariseuksille.

    Matt.23
    23 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden! Näitä tulisi noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää.

    Huomaa, että Jumala odottaa LAUPEUTTA, OIKEUTTA JA USKOLLISUUTTA.
    Koko Sanoman lävitse Jeesus opettaa oman kansansa olemaan laupias kertoen, että Jumala ei tahdo ihmisen uhreja, vaan tahtoo ihmisen olevan oikeudenmukainen, laupias ja uskollinen.

    Jeesus opettaa oman kansansa palvelemaan ilolla toisia ja olemaan tehtävässään uskollinen ja osoittamaan laupeutta kaikille. Syyttäminen ja vaatiminen on armon ja laupeuden vastakohta, joten jos syyttäjähenki asuu sydämessä ja silti tahtoo olla Jeesuksen kansaan kuuluva, joutuu menemään parannuksenteon paikalle, sillä syyttäjä ja armo eivät asu yhdessä.

    Äänestä

Ei Jumalan tahdon tiellä saa hyväksyntää ihmisiltä, vaan kaikki ovat vastaan.

Vain ja ainoastaan NE JOILLE Jumala saa puhua he yhtyvät kaikkeen siihen
mitä Jumalan tahdon tiellä tuovat.

MUTTA NE OVAT HARVASSA. Lavean tien kulkijoita ON kasapäin, mutta Jumalan
tahdon tiellä kulkijoita TOSI VÄHÄN.

Äänestä
  • Paholainen se on joka hajottaa.
    Jumala kokoaa, eheyttää.

    Äänestä

  • Myös Jumalan tahdon tiellä oleva voi erehtyä, kuten sinäkin Armi olet erehtynyt.
    Palstalla on saatu nyt lukea vanhoja keskusteluja, ja huomasin että sinä sanoit Teuvo Sunia eräässä keskustelussa Jumalan voitelemaksi, toisaalla profeetaksi.
    Sitten muutitkin mielesi, ja nyt pidät Teuvo Sunia aivan jonakin muuna.
    Samoin on käynyt monen muunkin ihmisen kohdalla, joitten kanssa olet ollut tekemisissä. Ensin he ovat mielestäsi Jumalan Hengessä, ja sitten kun yht.äkkiä he ovatkin valheen hengessä.
    Miten esim. sinun sanoihisi voisi mitenkään yhtyä, koska muutat arvioitasi ihmisten hengestä, silloinhan sanoihisi yhtyjänkin pitäisi muuttaa koko ajan mieltään.
    Sinä olet erehtynyt eli ollut väärässä.
    Älä kiellä sitä tosiasiaa, vaan ota vastuu sanomisistasi.
    Myönnä silloin, kun olet jossakin asiassa ollut väärässä.

    Äänestä

  • Onko Suni oikea profeetta vielä sinun mielestäsi? Äläkä alennu huutamaan ;)

    Äänestä

  • *-* kirjoitti:

    Paholainen se on joka hajottaa.
    Jumala kokoaa, eheyttää.

    miksi sinä sitten olet HAJOITTAJAN PUOLELLA?

    Äänestä

  • kysyn ? kirjoitti:

    Myös Jumalan tahdon tiellä oleva voi erehtyä, kuten sinäkin Armi olet erehtynyt.
    Palstalla on saatu nyt lukea vanhoja keskusteluja, ja huomasin että sinä sanoit Teuvo Sunia eräässä keskustelussa Jumalan voitelemaksi, toisaalla profeetaksi.
    Sitten muutitkin mielesi, ja nyt pidät Teuvo Sunia aivan jonakin muuna.
    Samoin on käynyt monen muunkin ihmisen kohdalla, joitten kanssa olet ollut tekemisissä. Ensin he ovat mielestäsi Jumalan Hengessä, ja sitten kun yht.äkkiä he ovatkin valheen hengessä.
    Miten esim. sinun sanoihisi voisi mitenkään yhtyä, koska muutat arvioitasi ihmisten hengestä, silloinhan sanoihisi yhtyjänkin pitäisi muuttaa koko ajan mieltään.
    Sinä olet erehtynyt eli ollut väärässä.
    Älä kiellä sitä tosiasiaa, vaan ota vastuu sanomisistasi.
    Myönnä silloin, kun olet jossakin asiassa ollut väärässä.

    voi erehtyä NIIN ETSIVÄ kyllä voi erehtyä ja PAHASTIKIN, kun lähtee kuuntelemaan
    sitä toista herraa joka etsivälle syöttää TODELLA PALJON kaikenlaista JA JUURI
    sellaista mikä kunkin etsivän kohdalla on heikointa näin se saatana saa ihmisen
    syövereihinsä niin ettei ihminen itse huomaakaan vaan luulee on hyvässä uskossa
    se on vaan tuo toinen joka on TEESKENTELIJÄ, TEKOPYHÄ, VALEHTELIJA jne.

    JA KUN NÄIN ON ETTÄ IHMINEN ALKAA TOTUUDEN OMAA SYYTTÄÄ TAI YLIPÄÄTÄÄN
    SYYTTÄ JOTAKIN MUUTA IHMISTÄ KOHTALOSTAAN NIIN TAKUUVARMAA ON SILLOIN
    EI JUMALAN HENKI TÄLLAISESSA IHMISESSÄ VAIKUTA.

    JUMALAN HENKI EI LAITA SYYTÄMÄÄN KETÄÄN MUUTA IHMISTÄ IHMISEN OMASTA TILASTA VAAN JUMALAN HENKI KUN SAA IHMISESSÄ VAIKUTAA IHMINEN NÄKEE VAIN ITSENSÄ MITEN HÄN ON KELVOTON KAIKKEEN SYYPÄÄ HÄNELLÄ ON TUSKA
    KAIKESTA MITÄ ON TEHNYT ja hän huutaa Jumalan puoleen OLE ARMOLLINEN.
    JA TÄSSÄ PROSESSISSA MISSÄ IHMINEN ON JUMALAN HERÄTTÄMÄNÄ EI TODELLAKAAN NÄHDÄ MUUTA KUIN ETTÄ MINÄ OLEN KAIKKISTA SUURIN SYNTINEN.

    Niitä, jotka ovat olleet totuuden tiellä, miksi olet heitä syyttänyt ?
    Jumalan Henkihän kun ei laita syyttämään toisia omasta tilastaan.

    Äänestä

  • kysyn? kirjoitti:

    Niitä, jotka ovat olleet totuuden tiellä, miksi olet heitä syyttänyt ?
    Jumalan Henkihän kun ei laita syyttämään toisia omasta tilastaan.

    silloin kun Jumala ihmisen silmät ummistaa ET ole nähnyt et ymmärtänyt pätkääkään
    kun sanot minä syytän muita omasta tilastani ????

    Sinä se olet joka syytät minua omasta huonosta olostasi ja kohtalostasi, minulla on KAIKKI hyvin JA SOISIN ETTÄ SINULLAKIN OLISI, mutta kun olet syyttäjä hengen
    valtaan joutunut, tahtonut niin muuta et voi kuin syyttää niitä jotka Totuuden
    tuovat Pyhän Hengen kautta.

    Jos sinulla olisi kaikki hyvin, sinun ei tarvitsisi muita vahtia vaan keskittyisit omaan vaellukseesi.
    Jos sinulla olisi kaikki hyvin, kykenisit myöntämään myös silloin, kun oletkin ollut väärässä.

    Se, että etsit toisista valhetta ja näet itsesi täysin erehtymättömänä kertoo sen, että sisimmässäsi todellakaan ei ole kaikki hyvin.
    Kirjoituksesi eivät kumpua sisäisestä rauhasta käsin.

    JUmala YKSIN NÄKEE SYDÄMEEN (laitin isoilla jos näkisit paremmin, mutta jos sokeutesi on täydellinen niin kuin näyttää niin et sinä näe, mutta jos joku muu havahtuisi)

    Näin todella on Jumala näkee minunkin sydämeeni. Valhe sinussa sanoo
    mitä sanoo ja kun nuo valheet todesta otat niin sille ei mitään voi toinen ihminen.

    Jos minulla ei olisi asiat kunnossa EN PÄTKÄÄKÄÄN tänne kirjoittaisi.
    Saatana kauttasi yrittää vaan saada Totuuden pois ihmisten silmiltä, mutta sinä et sitä näe kun luulet olevasi Jumalan Hengen kuljetettavana.

    Totuus on se, että sinä et kestä keneltäkään eriävää mielipidettä.
    Sinulla on oma totuutesi, jonka odotat muitten mukisematta nielevän.
    Pahinta on, että tuo sinun totuutesi muuttuu aika ajoin, niin kuin arvio Teuvo Sunista esimerkkinä mainittakoon. Voidakseen saada sinun hyväksyntäsi, pitäisi sen toisenkin osapuolen muuttaa arvioitaan jatkuvasti.
    Ja koska ihmiset eivät yleensä näin tee, he joutuvat kahnaukseen kanssasi.

    Minä en edelleenkään väitä, että sinä toisit valheellista sanomaa.
    Väitän vain sitä, että myös sinun tulisi myöntää erehtyneesi, silloin kun niin on käynyt.

    Tämä keskustelu minun osaltani loppuu tähän.

    valhetta toit Jumala näkee sen ja se riittä minulle. Ei ole tunnollani mitään
    joten syyttäjän asian ajanana tahdot olla ja pysyä ja se on murheellista.

    Äänestä

Pietarin 1. kirjeestä ;

""Älkää heitä pelätkö, älkääkä hämmentyky vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämessänne ja olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu.
Mutta vastatkaa SÄVYISÄSTI ja KUNNIOITTAVASTI ja säilyttäkää omatuntonne puhtaana---silloin ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne kristittynä, joutuvat häpeään juuri siinä, mistä teidät panettelevat.""

Uskotko, että Pietarilla oli Pyhä Henki ?
Uskotko, että tämä hänen ohjeensa oli Jumalan Pietarille antamaa viisautta ?
Vai oliko Pietarikin valheen hengessä ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hssu kirjoitti:

Jumalan oma, tai häntä etsivä tietää olevansa oikealla tiellä kun aina kun suunsa avaa, saa herjaa päällensä. Jos valhekansa alkaa yhtymään sanomaan, on se merkki siitä, että
on eksynyt sivuraiteelle, sillä harvat on ne jotka uskovat sen mikä on Jumalasta, mutta se mikä tulee ihmisestä, se uppoaa kuin veitsi lämpimään margariiniin.

Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä VALHEELLISESTI puhutaan kaikkea pahaa.

Ja tätähän se valheen herra teettää alaisillaan, valehteluttaa heitä:

Te olette lätöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.

Siis jos valhe maistuu, ja helposti suusta ulos pullahtaa, niin varmasti on väärällä tiellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu