Jutalle

Keskustelimme jossakin ketjussa synnistä ja synnittömyydestä, mutta onko ketju viety muualle, tai enkö muista missä ketjussa keskustelimme, mutta voimme jatkaa keskustelua tässä.

Jokainen ihminen syntyy syntisenä ja syyllisenä ja siksi Paavali opettaa, että jokainen ihminen on ensin ensimmäisen Aadamin kuva ja sielullinen.
He, jotka ottavat uskonlahjan vastaan saavat muuttua toisen Aadamin kuviksi, eli hengellisiksi.

Usko siis muuttaa ihmisen ja sitä muutosta ei tee ihminen itse, vaan Jumala. Kuitenkaan mikään ei kasva uudeksi, jollei vanha kuole. Mistään siemenestä ei kehitty elämää, jollei se siemen ensin kuole ja sen jälkeen synnytä uuden alun josta lähtee varsi ja kukinto kasvamaan.

Jumalan Sana on siemen, joka oikeaan maaperään päästessään alkaa kuolettamaan vanhaa, eli ihmisen lihallista tahtoa.
Väärään maanperään joutuessaan Jumalan Sana ei siinä kauaa ole, koska kaikki eivät siedä vanhan kuolettumista, vaan pyrkivät tekemään sekoituksen jossa vanha ja uusi ovat sekaisin ja siksi on syntynyt tuhansittain uskonlahkoja ja on tuhansittain opettajia, jotka eivät pysy kurinalaisesti Jumalan Sanan mukaisuudessa, eivätkä voikkaan pysyä.

Jumalan Sana siis alkaa ensin puhdistaa ihmistä ja siihen tarvitaan Jumalan käskyjä ja siksi ihmisen hengellinen laki avautuu uskon tultua.

Uskon tultua ihminen ei enää voi tehdä samoja tekoja, mitä teki lihallisena ihmisenä/ensimmäisen Aadamin kuvana, vaan jos hän vaikka himoitsee lähimmäisen omaa, niin hänelle tulee huono omatunto ja ajatus, että mitä Jeesus minusta ajattelee, kun noin teen. Hiljalleen laki ajaa Kristukseen ja ihminen hylkää vapaasta tahdosta käskyjen rikkomisen.

Se ei ole helppoa aikaa, sillä laki aivan kurittaa ihmistä ja siitä tulee tieto, että Jumala kurittaa heitä, joita rakastaa.
Ihmisen lihalle on vaikea luopua omista teoistaan ja omasta tahdostaan ja kuten saamme havaita usein, niin uskovaiseksi itsensä sanovat rikkovat kahta suurta käskyä aivan välinpitämättömästi ja jos Jumalan Sana ja Pyhä Henki onkin joskus heissä ollut, niin ei enää jos ihminen jatkaa kahden suuren käskyn rikkomista.

Tässä: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin, kuin itseäsi täyttyy koko laki ja kaikki profetiat ja Jeesus sanoo, että Hän ei tullut lakia kumoamaan vaan täyttämään ja siksi uskovainen elää täytetyssä laissa, ei kumotussa, ei rikotussa.

Kun ihminen on saanut kasvun Kristukseen, saa hän syntyä uudeksi ja Jumalan VOIMA tulee ihmisen elämään ja sen jälkeen hänen on helppo elää Jeesuksen uskossa ja Jumalan käskyissä. Raamattu sanoo, että käskyt eivät ole raskaat ja se on totta.
Käskyt suojaavat ihmistä laittomuudelta ja synniltä.

Mitä sitten on synnittömyysoppi. Se on sellaisten ihmisten keksintö, jotka eivät armosta tiedä mitään, eivätkä lain kasvatuksesta, vaan lihallisesti kiivailevat Jumalan kansaa vastaan. Heidän oppiaan voisi nimittää armottomuusopiksi.

Sen minkä elämme lihassa elämme Jumalan Pojan uskossa ja kiitos Jumallalle, lihamme väistyy päivä päivältä ja Jeesus saa etummaisen sijan. Enää ei vanha Aadami hallitse, vaan Hallitsijana on Jumalan Poika/Jeesus Kristus/Jumalan Sana.
21200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Me olemme syntisiä niin kauan kun olemme tässä ruumiissa, syntiin syntyneessä ruumiissa, emme ole koskaan synnittömiä tässä elämässä.
Mutta jos meidän syntisessä ruumissamme on Jumalan merkki , perimme iankaikkisen elämän.

Äänestä
  • Käsitätkö synniksi vaikkapa tv:n katselun, muiden, kuin uskonnollisten kirjojen lukemisen, urheilutapahtuamat, vai mikä sinulle on syntiä.

    Syntiä on vain käskyjen rikkominen, mutta koska Jeesus vahvisti käskyt, niin niitä ei voi pitää ilman Jumalan voimaa. Ihmisen pitää ensin tavoitella käskyjen pitämistä ja se osoittaa ihmisen todellisen tahdon tulla elämään Jumaan elämää ja koska ihminen esittää todellisen tahdon tulla Jeesuksen ruumiinjäseneksi, niin hän saa voiman, eli syntyy uudeksi ylhäältä.

    Jokainen, joka todella uskoo Jeesukseen, saa tulla VOIMAN kanssa tutuksi ja siksi ihminen kykenee pitämään Jeesuksen vahvistamat käskyt. Uskovainen oppii vastustamaan syntiä jo, kun se ajatustasolle tulee ja siksi hän pysyy alati vapaana ja rauhallisena.

    Ajatteleppas mitä Jeesus opetti älä tapa käskystä. Hän kertoi, että jo pahat ajatukset lähimmäisestä on tappamista ja sehän on selvää, että pahan ajatteleminen ei kasvata muuta, kuin huonoa hedelmää ja vie ajattelijan vapauden ja rauhan ja näkin tappaa pahaa ajattelijan toivoa, eli uskoa Jeesukseen, Jumalan Sanaan. Pahan ajatteleminen tuo ahdistusta ja kurjuuttaa tälle ajattelijalle ja hänen läheisyydessään eläville.

    Kuuliaisuus Jumalan Sanalle/Jeesukselle, tuo todellisen vapauden. Jeesus lupaa omiensa tulevan tuntemaan totuuden ja kertoo, että he tulevat todella vapaaksi oppiessaan tuntemaan totuuden ja se on täysin totta.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Käsitätkö synniksi vaikkapa tv:n katselun, muiden, kuin uskonnollisten kirjojen lukemisen, urheilutapahtuamat, vai mikä sinulle on syntiä.

    Syntiä on vain käskyjen rikkominen, mutta koska Jeesus vahvisti käskyt, niin niitä ei voi pitää ilman Jumalan voimaa. Ihmisen pitää ensin tavoitella käskyjen pitämistä ja se osoittaa ihmisen todellisen tahdon tulla elämään Jumaan elämää ja koska ihminen esittää todellisen tahdon tulla Jeesuksen ruumiinjäseneksi, niin hän saa voiman, eli syntyy uudeksi ylhäältä.

    Jokainen, joka todella uskoo Jeesukseen, saa tulla VOIMAN kanssa tutuksi ja siksi ihminen kykenee pitämään Jeesuksen vahvistamat käskyt. Uskovainen oppii vastustamaan syntiä jo, kun se ajatustasolle tulee ja siksi hän pysyy alati vapaana ja rauhallisena.

    Ajatteleppas mitä Jeesus opetti älä tapa käskystä. Hän kertoi, että jo pahat ajatukset lähimmäisestä on tappamista ja sehän on selvää, että pahan ajatteleminen ei kasvata muuta, kuin huonoa hedelmää ja vie ajattelijan vapauden ja rauhan ja näkin tappaa pahaa ajattelijan toivoa, eli uskoa Jeesukseen, Jumalan Sanaan. Pahan ajatteleminen tuo ahdistusta ja kurjuuttaa tälle ajattelijalle ja hänen läheisyydessään eläville.

    Kuuliaisuus Jumalan Sanalle/Jeesukselle, tuo todellisen vapauden. Jeesus lupaa omiensa tulevan tuntemaan totuuden ja kertoo, että he tulevat todella vapaaksi oppiessaan tuntemaan totuuden ja se on täysin totta.

    Raamattu sen synnin kertoo,
    minulle ei mikään ole synti, vaan omatunto ja Raamattu ja sisaret/veljet sen kertoo.

    1. Kor. 8:12

    Kun te tällä tavoin teette syntiä veljiänne vastaan ja haavoitatte heidän horjuvaa omaatuntoaan, teette syntiä Kristusta vastaan.

    Ymmärrätkö?

    1. Kor. 11:27

    Niinpä se, joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran ruumista ja verta vastaan.

    Sitten syöminen, minulle syöminen on elin ehto,että pysyn hengissä, mutta jos toinen sanoo; että teen syntiä kun syön, jätän syömättä SEN TOISEN OMANTUNNON takia, en itseni takia.

    Room. 14:23

    Mutta se, joka epäröi ja silti syö, on tuomittu, koska hän ei toimi uskon perusteella. Kaikki, mikä ei perustu uskoon, on syntiä.

    Kaikki, mikä ei perustu uskoon, on syntiä.

    Tässä vähän ajatuksiani.

    Äänestä

  • jutta. kirjoitti:

    Kaikki on syntiä ja kaikki ei ole syntiä.
    Laki ilmoittaa synnin sekä omatunto.

    Kaikki mitkä Jumala loi oli kaunista ja hyvää.

    Ja VT, ilmoittaa pelastuksen kansakunnan eduksi, mutta kansa rikkoi sen.
    UT ilmoittaa yksilötasolla pelastuksen tien, ota tai jätä ihminen.

    Äänestä

  • jutta. kirjoitti:

    Raamattu sen synnin kertoo,
    minulle ei mikään ole synti, vaan omatunto ja Raamattu ja sisaret/veljet sen kertoo.

    1. Kor. 8:12

    Kun te tällä tavoin teette syntiä veljiänne vastaan ja haavoitatte heidän horjuvaa omaatuntoaan, teette syntiä Kristusta vastaan.

    Ymmärrätkö?

    1. Kor. 11:27

    Niinpä se, joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran ruumista ja verta vastaan.

    Sitten syöminen, minulle syöminen on elin ehto,että pysyn hengissä, mutta jos toinen sanoo; että teen syntiä kun syön, jätän syömättä SEN TOISEN OMANTUNNON takia, en itseni takia.

    Room. 14:23

    Mutta se, joka epäröi ja silti syö, on tuomittu, koska hän ei toimi uskon perusteella. Kaikki, mikä ei perustu uskoon, on syntiä.

    Kaikki, mikä ei perustu uskoon, on syntiä.

    Tässä vähän ajatuksiani.

    omantunnon haavottaminen on sitä syntiä, joka estää ihmistä elämästä Jumalan yhteydessä ja se on tuottanut lukemattomia ns. uskonnonuhreja. Usko Jeesukseen ei tuo koskaan uhreja, vaan vapauttaa ja parantaa ihmisen uhrin ja synnin osasta, mutta kovat, välinpitämättömät itsensä korottajat tekevät uhreja ja usein vielä uskonnon nimessä.

    Uskon tultua ihminen on vielä vauvaasteella ja tarvitsee oikeaa opastajaa ja oikeaa ravintoa päästäkseen kasvamaan täysi-ikäiseksi, mutta jos tälläinen vauva uskovainen joutuukin itsensä korottaneiden kynsiin, niin siitä syntyy ahdistus ja tuska tälle vauvalle ja näin hänestä tulee uhri ja kasvu estyy.

    Jokainen uskovainen on Jeesuksen ruumiin jäsen ja kukaan toinen ihminen ei voi antaa uskoa kenellekkään, vaikka kuinka sitä yrittäisi, vaan uskon alkaja on aina Jumala.

    Meidän ihmisten osa on vain kertoa totuutta taipuissa, puhtaassa, ylhäältä tulevassa rakkaudessa ja armollisessa totuudessa. Tuo tarkoittaa, että jos yksi meistä on vielä vauva ja jopa hävettävä temppuineen ja lapsellisine uskomuksineen, niin meidän varttuneiden tulee huoletia hänestä ja jopa häveten suojella häntä.
    Meidän tule antaa hänelle tietoa totuudesta, eli Jumalan Sanasta ja sen vastaan ottaminen jää tämän vauvan asiaksi ja aina usko on kahden keskinen asia ihmisen ja Jumalan välillä.
    Siinä mielessä uskovainen on aina yksin ihmisten puolelta, sillä häntä ei voi auttaa pysymään Jumalan viitoittamalla tiellä, kukaan muu, kuin Jumalan Sana/Jeesus. Siksipä meillä ihmisillä ei ole mitään osaa siihen kunniaan, että saamme olla saattamassa vauva ja vähän enemmänkin kasvaneita uskontiellä, sillä jos ihminen ei itse ota sydämeensä Jumalan Sanaa ja anna sen siellä tehdä puhdistus- ja parannustyötä, niin meidän lähimmäisten parhaatkaan yritykset eivät siinä auta.

    Me voimme vain pyrkiä kulkemaan käsi kädessä ja sanomaan heikoille ja horjuville, että kestä, kestä, kuten Raamattu opettaa ja jos heikko ja horjuva saa voimaa kestää ja näin antaa Jumalan Sanan tehdä sydämessään puhdistutyötä, niin kerran tämä horjuva on oleva uskossa väkesä, eikä sen jälkeen ole enää kenenkään muun opteuksen tarpeessa, kuin vain Sanan Pyhän Hengen todistuksella.

    Jumala ei antanut meille tuomiovaltaa, eikä käskenyt meidän kytätä toistemme uskoa, vaan käski meidän valvoa itseämme kertoen, että siitä valvomisesta saamme voiman auttaa lähimmäisiämmekin ja pelastaa mahdollisesti heidän sielujaan uskontielle. Voimme siis auttaa ihmistä Jumalan tuntemiseen ja siihen ,että ihminen tahtoo elää kahdenkeskisessä suhteessa Jumalan kanssa ja näin ottaa sen Uhrityön vastaan, jossa Jeesus sovitti syntimme ja sairautemme ristillä.

    Yksikään ihminen ei tahdo uskoa mihinkään, eikä etsi Jumalaa ilman, että Jumala ei häntä siihen vedä, mutta lukemattomat uskomukset saattavat harhauttaa heidät, jotka eivät ole harjoitetut Jumalan Sanalla, Jeesuksen uskolla ja Jumalan käsyillä.

    Syntiä on loukata lähimmäisen orastavaa uskoa ja tuomita häntä milloin minkin asian takia ja todella tuo syöminenkin on yksi niistä asioita, mistä lihallisuudessa ihmiset taistelevat.
    Jos veljemme omatunto on horjuva ja usko heikko, niin annetaan hänen rauhassa syödä sitä, minkä hän kokee oikeaksi ruuaksi ja luovutaan itsekkin hänen edessään syömästä sitä, mikä loukkaa tuota lähimmäistä.

    Apostolien kokouksessa kiellettiin veren syöminen ja siksi uskovaiset eivät sitä syö, mutta sekin tulee todeksi uskovaisten kohdalla, kunhan he ovat siihen asti kasvaneet, että käsittävät Jumalan sanovan sielun olevan veressä ja kieltävän siksi veren syömisen.

    Kaikki on puhdasta puhtaille ja puhtaus ei loukkaa kenenkään omaatuntoa, mutta kasvu muuttaa tilanteita ja Jumalan tuntemus, eli se mikä ennen oli puhdasta tuleekin kavun myöstä synniksi ja silloin uskossa oleva luopuu siitä ennen puhtaana pitämästään. Tieto lisää kilvoitukseen päivä päivältä jotakin.

    Jos ihminen ei tietäsi Jumalan käskyjen olevan voimassa, niin hän eläisi niistä vapaana muuten, kuin sen torjuen, tai pitäen mitä omatunto syyttää, tai käskee, mutta nyt kun elämme kristyssä maassa ja täällä on aina ollut tieto Jumalan kymmenestä käskystä ja niiden voimassa olosta, niin on valhe väittää, että en tiennyt käskyistä mitään ja siksi rikoin niitä, en pitänyt lepopäivää, en kunnioittanut vanhempiani ja jne. ja vähänkin usontietä vaeltaneille on selvä, että rakkaus täyttää lain ja pitää käskyt täytettynä sisällään.

    Onneksi saamme elää uskon kautta Jeesuksessa ja saamme Häneltä kaiken ja koko ravinnon ja Jeesus osaa säädellä ravintomme kasvumme ja kehityksemme mukaan.

    Rakasta lähimmäistä kuin itseäsi.

    Äänestä

  • jutta. kirjoitti:

    Rakasta lähimmäistä kuin itseäsi.

    Matteus 7
    12 Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
    13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
    14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.

    antaa vauvalle lihasoppaa. Jos antaa niin, siinä käy huonosti.

    Äänestä

  • passaa kirjoitti:

    antaa vauvalle lihasoppaa. Jos antaa niin, siinä käy huonosti.

    Olen kuoleman kautta saanut kohdata Kristuksen.

    Äänestä

  • jutta. kirjoitti:

    Olen kuoleman kautta saanut kohdata Kristuksen.

    Minkäkin olen saanut kuolla ja tulla sen kuoleman kautta UUTEEN ELÄMÄÄN.

    Tarkoitatko sinä kuolleesi ruumiista poissa ja silloin kohdanneesi Kristuksen, vai oletko kuten minä kuoleman porteilta kolmesti palautettu elämään ja niiden asioiden kautta saanut kohdata Kristuksen, yhdesti Hänet näillä silmillä nähden?

    Vai tarkoitatko, että lihan kuolema toi sinulle oikeuden päästä Jeesukseen ja vapauteen? Jos sitä tarkoitat, niin olet saanut uudestisyntymisen ja todellisen Jeesuksen tuntemisen ja mikään ei voi sinua erottaa Kristuksen rakkaudesta.

    Kenelle paljon annetaan, siltä paljon vaaditaan.

    Äänestä

  • sanat! kirjoitti:

    palautettu elämään,
    Näin tapahtui minulle, taistelin vastaan, mutta ei auttanut.

    Arvata saattaa että Kristuksen luona oli ihanaa ei hän solvannut,
    hyväksyi tälläisenä minutkin.

    syntiset ihmiset.
    Kukaan ei ole synnitön ja silti Jeesus, joka voitti kaikessa, eikä syntiin langennut hyväksyy meidät tälläisinämme, mutta ei jätä meitä tälläisiksi, vaan armossaan kasvattaa meidät sellaiseksi, kuin on Jumalan Tahto.

    Usein olen kauhistunut miten ns. kirjanoppineet ja fariseukset estävät syntisiä menemään Jeesuksen luokse. Homoja syytetään ja haukutaan ja vihataan ja tuomitaan, masentuneet ovat synnin takia masentuneita ja siksi syyllisiä ja jos mitä.
    Jeesus ei tullut terveitä varten vaan sairaita varten ja sen takia jokaisella, syntisimmälläkin on oikeus mennä parannuksenlähteelle. Ei kukaan mene Jeesuksen luokse terveenä ja synnitönnä, vaan jokainen menee sinne synninsairaana ja jokainen saa sinne mennä sellaisena kuin on. Kenenkään ei pidä itseään muuttaa, sillä vain Jumala kykenee ihmisen muuttamaan luomansa kaltaiseksi poistaen syyn ja synnin.

    Jumala ei luonut homoutta ja siksi todellinen usko poistaa homouden tehden ihmisestä terveen ja Jumala ei luonnut masennusta ja siksi Jumala poistaa masennuksen antaen tilalle ilon.

    Miksi niin harva kokee noita Jumalan lupaamia ihmeitä. Siksi, että he eivät usko.

    Jeesuksen usko ja Jumalan käskyt on parantava ja vapauttava usko.

    Sinä olet kokenut ihmeen ja sillä on tarkoituksensa ja tiedän, että koskaan enää et epäile Jumalan olemassa oloa ja olet Hänen silmäteränsä, sillä Jumala kasvattaa ihmeiden kautta omansa auttamaan muita Jumalan tielle.

    Minäkin olen kokenut paljon ihmeitä ja uskoni on vahvistettu niiden kautta täysin vahvaksi, mutta haluan kertoa, että se, että me olemme kokeneet ihmeitä, ei tarkoita sitä, että olemme jo täydellisiä, vaan sitä, että olemme erityisessä Jumalan kasvatuksessa ja kasvun kautta voimme antaa yhä enemmän kanssakulkijoille tietoa Jeesuksesta.

    Kiitos ei lakkaa koskaan.

    Hyvin vähän me kiitämme, minulla saa lähettää rukouspyynöjä ja niinssä on 10 prosenttia kiitosta.
    Tätä ihmettelen, kun olemme Kristuksessa jäseniä, niin riita ja tora on välissä.

    Toisen ihmisen kunnioittaminen on vaikeaa.
    Lihassa olemme syntisiä.
    Jumalan edessä puhaita Jeesuksen puhdistuksen kautta.

    Päiväksi ruokaa.

    Apostolien teot 3

    6 Mutta Pietari sanoi: "Hopeaa ja kultaa minulla ei ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan. Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä: nouse ja kävele."

    Jeesuksen tunteminen herättää kiitoshengen ja se kiitos ei lakkaa koskaan.

    On otettava huomioon aina se, että täällä on todellisia, sydämestään Jeesukseen uskovia, mutta monella kasvu- ja kehitystasolla.

    Toiset taistelevat viellä lihantahtoa vastaan lain ajaessa heitä Kristukseen ja se on kovaa ja vaikeaa aikaa ihmiselle ja siksi kiitos on niukassa.

    Toiset ovat jo päässet lain ajamana Kristukseen, mutta ovat vielä kurituksen alla jonkin asian takia, jota he kantavat uskon lisäksi mukanaan ja josta heidän on luovuttava ja sekin aika saattaa olla niukkakiitollisuuden aikaa.

    Mutta, he jotka ovat jo täydellisesti Jeesuksessa ja kykenevät jo ajatustasolle tulevan synninhoukutuksen torjumaan Jeesuksen uskolla ja Jumalan voimalla, elävät kiitoshengessä ja kykenevät iloitsemaan kaiken keskellä.

    Ei tarvitse luullakkaan, että lapsi syntyy ilman siementä ja vartta. Tänne ei ole syntynyt yhtäkään ihmistä ilman kasvua ja kehitystä äidin kohdussa, eikä yhtäkään uudestisyntynyttä, ilman kasvua ja kehitystä Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen liitossa. Sydänpäivä saapuu, mutta joskus se tulee hitaasti, sillä me ihmiset olemme kaikki erillaisia, mutta Jumala on aina sama. Jos ihminen uskoisi sen, mitä Jeesus opettaa ja olisi armollinen ja laupias itseään ja lähimmäistään kohtaan, niin häenen kehityksensä olisi nopeampi.

    Harmillista seurata miten Jeesuksen tavannu onkaan iloinen ja ensirakkauden huumassa ja miten hän jo kohta saattaa kääntää selkänsä ja alkaa puhumaan Jeesusta vastaan, kun ei kestä kasvatusta, vaan haluaisi aina pysyä hyvissä tunteissa.
    Siemen putoaa monenlaiseen maaperään.

    Jotkut pelastuvat tulen kautta, sillä heidän rakentamansa ei kestä.

    tai kasvamattomuuden todellisuus:). Jotkut jäävät aina maitoa tarvitseviksi, koska eivät ikinä kestä vahvaa ruokaa, mutta kiitos Jeesukselle, että me kasvamme ja kehitymme vahvan ja täydellisen ravinnon vastaan ottajiksi.

    1. Kor. 3:2
    Maitoa minä juotin teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä;
    1. Kor. 9:7
    Kuka tekee koskaan sotapalvelusta omalla kustannuksellaan? Kuka istuttaa viinitarhan, eikä syö sen hedelmää? Tai kuka kaitsee karjaa, eikä nauti karjansa maitoa?
    Hepr. 5:12
    Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa.
    Hepr. 5:13
    Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi;
    1. Piet. 2:2
    ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen,

    Äänestä

  • selviää uskonkasvun kirjoitti:

    Toisinaan on tekee hyvää paasto, sekä hengellisesti että ruumiillisesti.

    Tätä kans ihmettelen kun henki tarvitse ruumista ja päinvastoin,
    mutta huomaan ihmisiä joissa henki toistaa synnittömyyttä ja tuomitsee lihaa.

    Tässä elämässä olemme syntisiä, parannusta on tehtävä joka päivä.
    emme ole saavuttaneet vielä sitä, mikä on luvattuna Jumalan sanassa.

    Jumalan sana kehoittaa kilvoittelemaan.

    annettu kenellekkään vielä, vaikka olemmekin päässeet Pyhän Hengen ja Pyhän Sanan liiton kasvatukseen ja siksi meidän on valvottava ja varottava, että kukaan ei vie meille varattua kruunua.

    Jeesuksessa on helppo kilvoitella ja pitää usko Häneen ja Jumalan käskyihin, sillä voima siihen tulee Jumalalta, mutta ensin täytyy kasvaa Kristukseen ja sen kasvun takaa laki, joka on sydämiimme kirjoitettu.
    Ikuinen laki, joka on liitonarkin sisällä on täytettynä Jeesuksessa ja joka todellisen tahtonsa osoittaa, eli antaa oman sinettinsä Jumalan totisuudesta, saa Jumalan voiman mukaansa kilvoitteluun. Meitä ei ole jätetty yksin, vaan meille on annettu voima elää Jumalan kansalaisena.

    Äänestä

Kirjoitat todella bullchit !!!

Kirjoitit ---> Ihmisen lihalle on vaikea luopua omista teoistaan ja omasta tahdostaan ja kuten saamme havaita usein, niin uskovaiseksi itsensä sanovat rikkovat kahta suurta käskyä aivan välinpitämättömästi

---Vai että sun liha luopuu,,, lihan synneistä,, omasta tahdosta ?? Naurettava kun liha tekee mitä ihminen ei tahdo väkisin ja siinä ei ole mitään tehtävissä !!

Kirjoitat että se eiole helppoa?????????????? Minä sanon se on mahdotonta ihmisille !!!!!!!!!

Ole siunattu rakas ja pyydä viisautta ylhältä enenkuin opetat !!!

Äänestä
  • Jumala on voimallinen antamaan meille kyvyn vaatimuksiinsa.

    Hän vaatii, että me luovumme lihammetahdosta naulaten sen ristille ja koska tuollainen vaatimus on olemassa, on siihen voimakin ja voin todistaa omasta elämästäni, että saan voiman elää Jeesuksessa ja olla kuuliainen Hänen opetuksilleen. Ilman uudestisyntymistä kenelläkään ei ole voimaa vastustaa lihanpyyntöjä ja siksi uskovaisen kiitos ei lakkaa Jeesusta kohtaan, sillä vain Jeesus kykeni meidät vapauttamaan synnin orjuudesta antaen vapauden ja rauhan.

    Jos ihminen on kuullut Jumalan kutsun ja tahoo tulle elämään Jumalaan, niin totisesti hän saa siihen kasvatuksen ja tulee kykeneväksi pitämään Jeesuksen uskon ja Jumalan käskyt. Ei ole ihmisen voimasta kyse, vaan JUMALAN VOIMASTA.

    Ihmisellä on oikeus valita jääkö ensimmäisen Aadamin kuvaksi ja sielulliseksi, vai tahtooko toisen Aadamin, Jeesuksen kuvaksi ja hengelliseksi.
    Ihminen, joka on tullut armon kautta totuuteen ja hengellisyyteen, tulee kykeneväksi elämään JUMALAN HENGESSÄ ja sinäkin tiedät mitkä hedelmät siitä seuraa ja jos et musta niin lue vaikkapa galatialaisten kirje vitosesta ja huomaa mikä ero on lain alle jäävien, eli lihallisten elämässä ja täytetyssä laissa, eli rakkaudenlaissa elävien välillä. Hengessä elävät saavat nähdä Jumalan.

    Äänestä

  • Voimaa. kirjoitti:

    Jumala on voimallinen antamaan meille kyvyn vaatimuksiinsa.

    Mulla olisi mielenkiintoinen kokemus tästä Jumalan "voima".

    Me rakensimme kivikkoiseen paikkaan päärakennuksen, ja siinä nousi jo ensimmäisenä vuonna kivennokka maasta joka on auton parkkipaikalla ja pyysin miestäni sen ottamaan pois, kun se näytti olevan kovin suuri, mieheni sanoi sitten kun jne...
    no odotin sitä pari vuotta "sitten kun minä jne.."
    Sitä ei tullut, joten sanoin minä otan tuon kiven ylös,
    Miehelleni maistoi nauru, joten sihen vastasin; "Isä on aina minua auttanut, ja auttaa se nytkin"

    No kun tuli ilta hain lapion ja rautakangen avukseni ja aloin kaivaan kuinka suuri se kivi on ja olihan tuo sylin täysi, kun kaivoin sitä ja ajattelin että pyöritän sen kangen avulla pihan laitaan n,10m, mutta kun liikautan sitä kiveä, koen ihmeen sillä kovin on keveän tuntuinen, laitan kangen sivuun ja otan molemmista laidoista kiinni ja kumma kyllä se on keveä, kannan sen pihan laitaan ja oikeen nakkan sen,
    mieheni huomaa sen heti aamulla kun menee sen paikan sivu ja sanoo mihin se kivi on kadonnut on ihmeissään, sanon vain noi lonkalta "sanoinhan että Isä on aina minua auttanut, ja nytkin auttoi, tuolla se on".

    Seuraavana päivänä meen koittamaan onko se kivi tosiaan niin keveä,
    en saa sitä edes yhtään liikkumaan.
    Silloin nousee kiitos taivaan korkeuksiin minusta. Tosi on.

    ja on aina tapahtunut todellisten uskovaisten keskuudessa. Sitä ei kykene uskomaan, muut kuin uskossa elävät. Minä uskon ja kiitän siitä, että annat tuolaisia todistuksia, sillä täällä tarvitaan tietoa Jeesuksen elävyydestä.

    Melkein kaikki ihmiset sanovat uskovansa Jumalaan, mutta todellisuudessa harva uskoo.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

asiaa:). kirjoitti:

Keskustelimme jossakin ketjussa synnistä ja synnittömyydestä, mutta onko ketju viety muualle, tai enkö muista missä ketjussa keskustelimme, mutta voimme jatkaa keskustelua tässä.

Jokainen ihminen syntyy syntisenä ja syyllisenä ja siksi Paavali opettaa, että jokainen ihminen on ensin ensimmäisen Aadamin kuva ja sielullinen.
He, jotka ottavat uskonlahjan vastaan saavat muuttua toisen Aadamin kuviksi, eli hengellisiksi.

Usko siis muuttaa ihmisen ja sitä muutosta ei tee ihminen itse, vaan Jumala. Kuitenkaan mikään ei kasva uudeksi, jollei vanha kuole. Mistään siemenestä ei kehitty elämää, jollei se siemen ensin kuole ja sen jälkeen synnytä uuden alun josta lähtee varsi ja kukinto kasvamaan.

Jumalan Sana on siemen, joka oikeaan maaperään päästessään alkaa kuolettamaan vanhaa, eli ihmisen lihallista tahtoa.
Väärään maanperään joutuessaan Jumalan Sana ei siinä kauaa ole, koska kaikki eivät siedä vanhan kuolettumista, vaan pyrkivät tekemään sekoituksen jossa vanha ja uusi ovat sekaisin ja siksi on syntynyt tuhansittain uskonlahkoja ja on tuhansittain opettajia, jotka eivät pysy kurinalaisesti Jumalan Sanan mukaisuudessa, eivätkä voikkaan pysyä.

Jumalan Sana siis alkaa ensin puhdistaa ihmistä ja siihen tarvitaan Jumalan käskyjä ja siksi ihmisen hengellinen laki avautuu uskon tultua.

Uskon tultua ihminen ei enää voi tehdä samoja tekoja, mitä teki lihallisena ihmisenä/ensimmäisen Aadamin kuvana, vaan jos hän vaikka himoitsee lähimmäisen omaa, niin hänelle tulee huono omatunto ja ajatus, että mitä Jeesus minusta ajattelee, kun noin teen. Hiljalleen laki ajaa Kristukseen ja ihminen hylkää vapaasta tahdosta käskyjen rikkomisen.

Se ei ole helppoa aikaa, sillä laki aivan kurittaa ihmistä ja siitä tulee tieto, että Jumala kurittaa heitä, joita rakastaa.
Ihmisen lihalle on vaikea luopua omista teoistaan ja omasta tahdostaan ja kuten saamme havaita usein, niin uskovaiseksi itsensä sanovat rikkovat kahta suurta käskyä aivan välinpitämättömästi ja jos Jumalan Sana ja Pyhä Henki onkin joskus heissä ollut, niin ei enää jos ihminen jatkaa kahden suuren käskyn rikkomista.

Tässä: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin, kuin itseäsi täyttyy koko laki ja kaikki profetiat ja Jeesus sanoo, että Hän ei tullut lakia kumoamaan vaan täyttämään ja siksi uskovainen elää täytetyssä laissa, ei kumotussa, ei rikotussa.

Kun ihminen on saanut kasvun Kristukseen, saa hän syntyä uudeksi ja Jumalan VOIMA tulee ihmisen elämään ja sen jälkeen hänen on helppo elää Jeesuksen uskossa ja Jumalan käskyissä. Raamattu sanoo, että käskyt eivät ole raskaat ja se on totta.
Käskyt suojaavat ihmistä laittomuudelta ja synniltä.

Mitä sitten on synnittömyysoppi. Se on sellaisten ihmisten keksintö, jotka eivät armosta tiedä mitään, eivätkä lain kasvatuksesta, vaan lihallisesti kiivailevat Jumalan kansaa vastaan. Heidän oppiaan voisi nimittää armottomuusopiksi.

Sen minkä elämme lihassa elämme Jumalan Pojan uskossa ja kiitos Jumallalle, lihamme väistyy päivä päivältä ja Jeesus saa etummaisen sijan. Enää ei vanha Aadami hallitse, vaan Hallitsijana on Jumalan Poika/Jeesus Kristus/Jumalan Sana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu