vauvan nieleskely, rohina, ym.

silent refluksi?

Laitoin viestin ensin vauvat 0-12 kk ketjuun, mutta ehkä tämä on oikeampi ketju.

vauvallamme (1 kk) on silent refluksi (?) oireita. Erityisesti hän nieleskelee paljon (nesteet seelaa ruokatorvessa edes takasin). Tämä nieleskely häiritsee unia, koska vauva saattaa herätä ja alkaa itkemään ja rauhoittuu vasta sylissä, jos siinäkään. Muutoinkin uni on levotonta (ärisee, rohisee, irvistelee, vispaa käsiään, jne).

Näkyvää puklaamistakin on ollut jonkin verran (yleensä käsitellessä vauvaa). Puklu voi olla kirkasta (vatsanesteitä?), joskus seassa voi olla maitohippuja ja joskus on hapanta maitoa. Puklu voi tulla tunnin tai parinkin päästä ruokailusta.

Vauva on ollut syntymästä lähtien kova hikottelemaan ja ilmavaivoja riittää, samoin kakkaaminen on vaikeaa (välissä huutaa ängetessä, vaikka kakka onkin pehmeää). Kipuitkua on ollut pitkin matkaa (mm. jäykistää selkänsä kaarelle). Makuulla ei viihdy lainkaan ja nukkuu ainoastaan kohoasennossa.

Lastenlääkärissä on laukottu ja lopulta yhdeltä lastenlääkäriltä saatiin "lupa" kokeilla Gavisconia, vaikka tämäkin lääkäri oli sitä mieltä, että nämä oireet kuuluu vauvan elämään.

Onko kellään kokemuksia, että auttaako Gaviscon refluksin oireisiin pitkällä tähtäimellä ja kaunko sitä pitää käyttää? Muutaman päivän perusteella vaikuttaisi, että oireet on helpottaneet (nieleskelyyn ei ole vaikuttanut, mutta itku on vähentynyt). Lääke annetaan 30 minuuttia joka ruokailun jälkeen ja sitten vauvaa pidetään vielä 15 minuuttia pystöasennossa. Onko kukaan antanut lääkettä silloin kun oireet ilmaantuu (esim. kun vauva herää kesken unien) ja onko tällä merkitystä?

Entä auttaako kiinteiden aloitus ja missä iässä olette ne aloittaneet, jos on silent refluksioireita ollut?

Onko toivoa, että vauva parantuu (ts. oireet katoaa), kun ruokatorvi, vatsa ja suolisto kehittyy? Neuvola ja lääkärit ovat sitä mieltä, että kolmen kuukauden jälkeen näitä oireita ei enää olisi. Eli pitävät näitä oireita ihan normaaleina "koliikkioireiluina"... Voi kuinka toivon, että tuo maaginen 3 kk tässäkin tapauksessa olisi käännekohta, mutta hiukan epäilyttää ja pelottaa että näin ei käy:(

3

4364

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • silent reflux

      nostan viestin, koska vauvallamme on samanlaisia oireita ja gavisconia on annettu... olisi kiva saada kokemuksia ko. asiasta...

      • Pepiliini

        Itse hoidan työssäni paljon refluksia sairastavia lapsia. Gaviscon on turvallinen lääke refluxia sairastaville lapsille. Sitä on tarkoitus antaa, niin kuin olettekin, antaneet 30 minuuttia ruokailun jälkeen. Ei silloin jos, vauva herää kesken unien itkuisena, se ei ole oirelääke. Vauvolla reflux-tyyliset oireet ovat melko yleisiä. Usein vaivat helpottuvat iän myötä, usein silloin kun lapsi nousee pystyasentoon. Jos oireeita on, kannattaa kiinteitä ruokia aloitella jo kolmen kuukauden iässä ( hedelmä- tai kasvisoseet). Jos käytätte vauvallenne korvikemaitoa niin sitä voi sakeuttaa joko Thick ja Easy tai Nutrition instant jauheilla, joita saa apteekkista. Idea näissä sekä lisaruuoissa on, että paksumpaa ainetta on vaikeampi pulautella. Jos vauvalla on paino noussut reilusti niin silloin on aihetta pidentää ruokavälejä. Usein "ylisyötetyillä# vauvoilla on tämän tyylistä oiretta, joka helpottaa silloin kun pidentää ruokavälejä. Muistakaa myös hyvät röyhtäytykset.
        Reflux-vaivojen ollessa vaikeita voi lääkäri määrätä lapselle ph-rekisteröinnin, jonka avulla diagnoosi saadaan varmennettua, sekä tarvittaessa aloitettua vahvempi lääkitys. Tsemppiä ja voimia teille : )

      • Mammamirapelle.....
        Pepiliini kirjoitti:

        kukaan ei näitä neuvoja antanut kun sairaalassa oltiin 5viikkoisen lapsemme kanssa kun vauvalla oli paha olla ja tuntui yöunillaan örisevän ja körisevän kokoajan ja luultiin jo että muksu tukehtuu örinöihinsä. Ei saatu sieltä mitään apua mutta menihän tuo aikanaan ohi. Äiti vaan ei nukkunut ekaan puoleen vuoteen lainkaan kun hirvitti. Lapsi oli rintamaidolla ja saattoi jopa ylisyödä kun tuntui syövän kokoajan, mulle vaan opastettiin sairaalasta ja neuvolasta että tissiä vaan jos poika sitä haluaa. Kuulostaa nuo aika järkeen käypiltä neuvoilta näin jälkikäteen ajatellen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      3141
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3077
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2427
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      2132
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1893
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1780
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1606
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      84
      1387
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1290
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      81
      1122
    Aihe