Kävin lenkillä

Lenkkini kulki halki silmäkantamattoman peltolakeuden, joka oli tyystin salaojitettu, vain siellä täällä avo-oja, jotka nekin alkavat pölistä kuivuuttaan.

Tuli siinä mieleen, onkohan ihan viisasta maaseudulla ohjata kaikki jätevesi putkia pitkin puhdistamolle.

Se on miljoonia litroja harmaata vettä (sauna-, tiski-, ym pesuvedet) joita lasketaan takaisin luontoon, joka jo muutaman kymmenen metrin päässä purkuputkesta on luonnon eläimille täysin käyttökelpoista vettä juomiseen, vilvoitteluun ja kutemiseen.

Nyt alkavat sammakot ja siilet jo olla katoavaa eläimistöä.

Onhan näitä salaojien purkuluomia, metsä- ja nevaojia, joista luonto saa tarvittavan käyttö- ja lisääntymisvetensä, mutta jos eläimistö alkaa kerääntyä liian suppealle alalle on siitä omat haittansa.

Kaiken kaikkiaan, minusta tuntuu, ettei tässä jäteasiassa ole ollenkaan tavoitteena luonnonsuojelu, vaan jokin aivan muut arvot.
5547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

voisi kierrättää, vaikka jo kotioloissa pienimuotoisesti.

Äänestä

Joku energiakomitea suunnittelee matkakulujen verovähennysten poistoa ja samalla asutuksen tiivistämistä, suomeksi taajaman ulkopuolisen rakentamisen rajoittamista.

Selvisihän syy näihin keinotekoisiin asumiskustannusten kasvattamisiin.

Äänestä
  • Tulee aivan valtavan kalliiksi suomalaisille ylipäätään tuollainen totuttu haja-asutus, jossa talot ovat pitkin poikin metsiä ja peltoja. Siinä mielessä keskieurooppalainen kyläasutus on ihan järkevä kehityslinja.

    Esimerkkinä voisi mainita vaikkapa Seinäjoen suunnan. Sinne on kolme hyvää tieyhteyttä ja yksi junayhteys noin korkeintaan parin kilometrin etäisyydellä toisistaan. Se on todella iso yhteinen kustannus tienpito, valaistus ja sähkölinjoineen.

    Äänestä

  • Mikä meidät vielä perii!? Sullotaan kaikki yhteen paikkaan, hävitetään kaunis maaseutu ja saadaan henkisesti sairaita ja elämäänsä kyllästyneitä ihmisiä. Puhuttiin radiossa myös, että golffaajat eivät ole vähentyneet laman myötä. Eipä tietenkään, kun kaikki golffaajat ovat rahakkaita!

    Äänestä

  • Kauhistelin. kirjoitti:

    Mikä meidät vielä perii!? Sullotaan kaikki yhteen paikkaan, hävitetään kaunis maaseutu ja saadaan henkisesti sairaita ja elämäänsä kyllästyneitä ihmisiä. Puhuttiin radiossa myös, että golffaajat eivät ole vähentyneet laman myötä. Eipä tietenkään, kun kaikki golffaajat ovat rahakkaita!

    "hävitetään kaunis maaseutu"

    - kaunis maaseutu on jo hävitetty.

    "saadaan henkisesti sairaita ja elämäänsä kyllästyneitä ihmisiä"

    - taajamien ihmiset eivät ole yhtään sen enempää henkisesti häiriintyneitä tai elämäänsä kyllästyneitä ihmisiä kuin peräkylien sankarit. Pikemminkin päinvastoin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


korpi kirjoitti:

Lenkkini kulki halki silmäkantamattoman peltolakeuden, joka oli tyystin salaojitettu, vain siellä täällä avo-oja, jotka nekin alkavat pölistä kuivuuttaan.

Tuli siinä mieleen, onkohan ihan viisasta maaseudulla ohjata kaikki jätevesi putkia pitkin puhdistamolle.

Se on miljoonia litroja harmaata vettä (sauna-, tiski-, ym pesuvedet) joita lasketaan takaisin luontoon, joka jo muutaman kymmenen metrin päässä purkuputkesta on luonnon eläimille täysin käyttökelpoista vettä juomiseen, vilvoitteluun ja kutemiseen.

Nyt alkavat sammakot ja siilet jo olla katoavaa eläimistöä.

Onhan näitä salaojien purkuluomia, metsä- ja nevaojia, joista luonto saa tarvittavan käyttö- ja lisääntymisvetensä, mutta jos eläimistö alkaa kerääntyä liian suppealle alalle on siitä omat haittansa.

Kaiken kaikkiaan, minusta tuntuu, ettei tässä jäteasiassa ole ollenkaan tavoitteena luonnonsuojelu, vaan jokin aivan muut arvot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu