Veikkaan että ei. Asevelvollisuus on kuolemaisillaan.
Viitsiikö kukaan edes mennä armeijaan?
II/09
15535
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Sinne menijöitten määrä vähenee, mitä enemmän tietous järkiintyy maapallolla. Lopulta yhdistymme keskenämme yhtenä yhteiskuntana. (Mitään maailmanhallitusta ei loppujenlopuksi haluta tulevan joten elitismikin kaatuu siinä kun uutta yhteiskuntaa rakennetaan)
joo.nykyluuserit on niin rapakunnossa etteivät ilkeä mennä armeijaan kun sattuu joku tuhma setä vielä sanomaan mielipiteensä asiaan ja sitten ei kestä hermo kun joku esittää asiaan jotain poikkeavaa ja epämukavaa,keksii vielä jotain tekemistä.
Menehän luuseri kertaamaan taitojasi kertausharjoituksiin!
niin on kun tällaisia yleistäviä kommentteja heitetään vaikkapa juuri jostain tietyn yhden asian suhteen vähän samankaltaisesta ihmisryhmästä niin nämä johtopäätökset nimenomaan tehdään paljon enemmän näitä asioita koskevan oman ihan vaan henkilökohtaisenkin kokemuksen mukaan kuin mitä mistään itse kommentoitavien tuntemuksen tai heidän tarkastelunsa pohjalta.
Armeijaan liittyen muuistan kun joskus alokasaikana ylikersantti karjui komppanian edesssä, että kyllä hän tietää miksi jotkut ovat jääneet saapumatta. Hän sanoi että se on siksi kun ei ole viitsitty lähteä sen naisen päältä.
Minä koin tällaisen karjunnan hyvin hämmentävänä, kun en ollut tottunut edes siihen että jossain tällaisessa asemassa oleva henkilö kuin tämä ylikersantti phui yleensäkin niin karkean oloisesti naisista. Itse olin kyllä saapunut, ja olisin kyllä saapunut vaikka minulla olisi tuolloin ollutkin joku nainen jonka päällä olisin makaamassa lomallani ollut. Kyllä minulla tuohon aikaan ainakin nykystandardien mukaan naisten suhteenkin huolia olisi ollut, mutta en minä sellaisista ollut tottunut mitenkään niin isoa numeroa tekemään.
Huolia minulla kyllä oli todella siviilissä riittämiin kun perikunta juuri tuolloin oli laittamassa kotitilaanikin myyntiin, enkä saanut sen itselleni lunastamista rahoituksen osalta järjestymään. Tulevaisuus työuran suhteen oli niinmuodoin myös aivan auki, kun tuo maatilanpitojuttu jota olin ajatellut siinä sitten vaalui pois käsistä.
jos ei pääse nettiin jus sillon itse haluaa, tai pitää mennä illalla nukkumaan ja herätä aamulla. Tai jos pitää mennä sateella ulos. tai joutuu tekemään jotain yhdessä jonkun muun kanssa joka on eri mieltä kun itse... siis ihan hirveetä !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! !!!!!!!!!!!!!!!
"joo.nykyluuserit on niin rapakunnossa etteivät ilkeä mennä armeijaan kun sattuu joku tuhma setä vielä sanomaan mielipiteensä asiaan ja sitten ei kestä hermo kun joku esittää asiaan jotain poikkeavaa ja epämukavaa,keksii vielä jotain tekemistä."
Ei se ihan niinkään ole että KAIKKI sivarit on luusereita! Moni reserviläinen on niin rapakunnossa ettei pysty juoksemaan Cooperia eli 12min siihen aikaan mihin esimerkiksi tämä sivari pystyisi... 2950m (kaveri otti aikaa viime sunnuntaina), enkä ollut muuten juossut pitkään aikaan mutta olin harrastanut uintia, pyöräilyä ja kuntoilua jne. Matkan pituus oli jopa parempi mitä armeija aikoinani 17-vuotiaana v. 2000. Kateellisuus on Suomessa uusiutuva luonnonvara!
Moni reserviläinen ei pystyisi päihittämään mua (jos otetaan testiin esimerkiksi ne armeijan rapakuntoisimmat luuserit, jotka armeijan suorittavat vain niistä pakottavista syistä -ehkä vielä paremmille "näyttäisin keskisormea", jotka sinne aukkiin tahtoisivat).
Suofutis on yhtä hyvä kuntotesti kuin Cooperkin. Monelta reserviltä jäisi suolla kävely korkeintaan 2-3 askeleeseen, koska reserviläiselle pitää olla tie sen suon yli pääsemiseen -näin ollen olette luusereita! Itselläni on ollut fyysinen ja henkinen kunto aina hyvä, mutta sitten kun siihen kylkeen aletaan sorvaamaan byrokratiaa, politiikkaa tai puhumattakaan pakottamista veitsi kurkulla joka ei todellakaan ole minusta riippuvainen niin vihellän todellakin pelin poikki. Pitkäjänteisyyttä ei pystytä mittaamaan todellisesti armeijassa, koska työelämän pitkäjänteisyys on erilaista. Tiedän monia joilla on hermo kireällä vaikka olisi käynyt armeijan! Miksi sellainen on mahdollista, vaikka monessa paikassa lomautukset on menossa ja armeijassa on opetettu niitä "selviytymistaitoja". Mä en niistä selviytymistaidoista piittaisi enää tosielämässä vaan ne kuuluvat ehkä paremminkin sinne sotaan kuin itse ihmiselämään! Miten muuten muualla pärjätään ilman armeijaa ja osataan käyttää niitä miesten kuuluja työkaluja esim. lapiota, lekaa, vesuria ja kirvestä jne. ilman armeijan suorittamista?
Uskotteko, ettei sivari kuntoile? Mielestäni monikaan ei kuntoile tarpeeksi Suomessa rauhan aikana ja se koskee kaikkia "sotilasarvosta" riippumatta -reserviläinen tai sivari.
Ennemmin pakottaisin ihmisiä liikkumaan kuin armeijaan! Mikäli pitää armeijaa KAIKKEIN PARHAIMPANA kunto spektaakkelina niin tulee olla päässä vikaa, miksei lähde kuten Mika Myllylä aikanaan suolle ja laita vaikka auton kumirengasta narun päähän ennemmin kuin pitää Suomen Puolustusvoimia jonakin helvetin kuntokouluna (...josta ei kumminkaan monelle ole mitään hyötyä sitten reservissä kun "PV:n lahjoittamat lenkkaritkin jäivät sinne komeroon").
"Ei se ihan niinkään ole että KAIKKI sivarit on luusereita! Moni reserviläinen on niin rapakunnossa ettei pysty juoksemaan Cooperia eli 12min siihen aikaan mihin esimerkiksi tämä sivari pystyisi... 2950m (kaveri otti aikaa viime sunnuntaina), enkä ollut muuten juossut pitkään aikaan mutta olin harrastanut uintia, pyöräilyä ja kuntoilua jne. Matkan pituus oli jopa parempi mitä armeija aikoinani 17-vuotiaana v. 2000. Kateellisuus on Suomessa uusiutuva luonnonvara!"
Niin näille suomalaisille militaristeille se yleistäminen ja varsinkin kateellisuus onkin ollut aina erittäin tyypillistä. Itsekin uskallan väittää olevani parempikuntoinen kun moni varusmies ja armeijan käynyt. Viime viikolla juoksin 8-kilsan lenkin tunnissa, vaikka en ollut edes käynyt pitkään aikaan juoksemassa. Olisin voinut juosta vaikka pidemmänkin lenkin, mutta kun tuli lähdettyä niin myöhään liikkeelle ja seuraavana päivänä oli vielä töihin menokin. Punttisalilla tykkään myös käydä ja nostella vielä käsipainoja himassakin, joten voin hyvin sanoa sen, että fyysinen kuntoni on paljon parempi kun monilla intin käyneillä läskimahoilla.
Kyllähän mä sen tiedän, että monilla näillä kaljupäisillä 95-kiloisilla suomileijonapaitoihin pukeutuvilla paksuniskoilla se ottaa aivan varmasti päähän, kun joku mun kaltainen koruja käyttävä ja inttiä käymätön "pullamössöpoika" ja "pitkätukkahomo" jaksaa juosta 10-kilsan lenkkejä ja tarkkailla ruokavalioaan samaan aikaan, kun nämä militaristit istuvat vaan siellä kaljatuopin ääressä puhumassa niistä vaariensa talvisotakokemuksista ja jostain omista 15-vuoden takaisista inttijutuista.
maailmanlaajuisestikkin militaristinen trendi nuorison keskuudessa. Nuoriso vaatii yleistä asevelvollisuutta tai kulttuurin militarisointia sellaisissa maissa jotka aiemmin eivät lainkaan kulttuuriltaan militaristisia ole olleet.
Kyllä tämä suomen kansa todella diggaa armeijaa yli kaiken. Armeijalla ei tässä maassa ole mitään vaikeuksia saada riittävästi miehiä riveihinsä.
kuolemaisillan kiitos rapakuntosten paskojen.
Muutama taisi mennä. Vaikea uskoa että joku voi olla niin tyhmä vuonna 2009 mutta kai se on pakko uskoa.
vaihtoehto asepalvelukseen nähden, ei asepalvelukseen menisi kuin murto-osa nykyisestä määrästä. Siksi näin ei menetellä, vaan sabotoidaan maanpuolustuskykyä vaivaamalla sellaisia nuorukaisia armeijaan, jotka eivät tosiasiassa ole kiinnostuneita sotimisesta. Yhtä hyvin he voisivat tehdä jotain, mistä on oikeasti hyötyä yhteiskunnalle, esim. hoitaa sairaita ja vanhuksia tai helpottaa virastojen työvoimapulaa. Suomessa uskotaan merkillisen kiihkeästi "miesten kouluun". Mitä vaille jäävät vaikkapa ranskalaiset tai ruotsalaiset nuorukaiset, jotka eivät joudu armeijaan pakolla?
"Jos siviilipalveluksesta tehtäsiin kilpailukykyinen vaihtoehto asepalvelukseen nähden, ei asepalvelukseen menisi kuin murto-osa nykyisestä määrästä."
Tätä vissiin Suomi kaikkein eniten pelkää ja sen päättäjät. Paskan marjat...onhan Suomessa joillakin tätä militariteettia, joten ihan takuulla luvut eivät heilahtaisi kuin muutamalla kymmenellä prosentilla ikäluokan mukaan ja silti Suomen armeija olisi maailman suurin väkimäärältään.
Heh, esimerkiksi aukkihan on miltein saman pituinen kuin sivari tällä hetkellä ja aukkiin otetaan porukkaa vapaaehtoisia ja niitä "pakotettujakin", mutta ne kaikki jäävät sinne (mielestäni) "lusimaan YP:tä" niin sitä mä en taas ymmärrä ollenkaan siinä määrin, etteikö sinne menisi moni tällöin vapaaehtoisestikin kun asevelvollisuutta ei enää ois!
Hieman tätä aihetta sivuten (en jaksa etsiä kaikista threadeista, kysyn siis tästä), onko armeijasta mahdollista saada vapautusta huonon näön takia? Ja jos on, niin kuinka huono näön tulisi olla? Itsellä on ikää vasta 17 ja ajatelin joka tapauksessa opiskelun takia lykätä muutamalla vuodella, näkö tällä hetkellä siinä -5.00 paikkeilla molemmissa silmissä ja heikkenee vielä(tämä on lääkärin kertomaa tietoa). Näköni on siis aika paska ilman rillejä. Jos näkö on syy vapautukseen niin se olisi kiva tietää, ja ennen kaikkea se huonon näö raja syynä, että huononeeko itselläni niin huonoksi vai ei... (pahoittelen sekavaa kirjoitusasua, toivottavasti joku tajusi, väsyttää niin armottomasti ja tämä on vaivannut päätäni jo pitkään)