Miks'ei helluntailaisten

keskuudessa enää ennen ehtoolliselle ryhtymistä pestä lähimmäistensä jalkoja, vaikka sitä tehtiin ens'alkuun helluntailaisuuden ilmestyttyä Suomeen?
470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

koska adventistit ovat ikäänkuin 'omineet' jalkojenpesun oman oppiinsa, ja ettei helluntailaisia ikäänkuin 'leimattaisi' adventismiopin kannattajiksi, niin helluntailaiset ovat jättäneet jalkojenpesun unholaan..

Näinhän myös vapaakirkollisetkin ovat jättäneet mm. uskontunnustuksen ja isä meidän rukouksen seurakunnissaan, koska ne luetaan ev.luth.kirkossa säännöllisesti. Syynä se, ettei vapaakirkon oppia rinnastettaisi ev.luth.kirkon oppiin..

Äänestä

Suomen ensimmäninen Helluntaiseurkunta oli Albin Kervisen perustaman vuonna 1915 ja siellä ei pesty jalkoja. ehkä jalkojen pesijät olivat näitä luterilaissesta taustasta tulleita jotka menivät helluntaiystäviin.

Albin Kervinen oli babtisti ja kun hänen oma seurakuntansa ei hyväksynyt totuutta Pyhän Hengen kasteesta ja armolahjoista niin hän perusti Helsinkiin 3. linjalle esnimmäisen helluntaiseurakunnan jonka nimi oloi Siiloam ja se yhdistyi Helsingin Saalem seurakuntaan vuonna -34. näissä ei pesty jalkoja. Albin Järvisen ja myöhemmin kaikissa helluntaiseurakunnassa jäsenenä olivat vain uskoontulono jälkeen kastetut ja ehtoolliselle ottivat osaa vain myös he jotka olivat ottaneet kasteen uskoontulonsa jälkeen kuten Raamattu opettaa.

alussahan helluntailaisuus oli herätysliike missä oli paljon eri suuntien uskovia eikä heillä ollut omia seurakuntia.

kannattaa lukea Jouko Ruohomäen kirja Karismaattisuuden kutsu ja Juhani Kuosmasen kirja Herätyksen historia niin asiat alkavat selvitä eikä vääriä huhuja tarvitse levittää.

Äänestä
  • on kerrottu nimenomaan monissa Savonseudun helluntaiseurakunnissa, että alussa myös helluntaiseurakunnissa oli jalkojenpesu ennen ehtoolliselle ryhtymistä..

    Niin ettei mun mielipiteeni nyt mistään hatusta tempaistu jutska ole..

    Äänestä

No, kyllä Venäjän puolella jotkut ryhmittymät pesevät. Suomen puolellakin
yksittäisiä uskovia löytyy, jotka pesevät toisten jalat.
On sitten niin tai näin, pääasia, että ei aleta tekemään oppia, että kun me emme
helluntailiikkeenä näin tee, tapa on väärä. Ihan raamatullinenhan se on
ja lisäksi opillisesti paljon syvemmissä kerroksissa kuin keskustelu nutturasta/kiharoista/suorasta tukasta viivellä sen mukaan, miten maailman muoti menee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


impi.umpilampi kirjoitti:

keskuudessa enää ennen ehtoolliselle ryhtymistä pestä lähimmäistensä jalkoja, vaikka sitä tehtiin ens'alkuun helluntailaisuuden ilmestyttyä Suomeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu