Miten on sitten kun viimeinen tilinteon hetki tulee, uskotteko ihan oikeasti että ihminen tuomitaan tekojensa tähden määräämättömässä aikajanassa, vai onko ns. armo olemassa uskonopissanne, millään muotoa, ystävällisesti kysyn ev. lut. lähtökohdista..
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tämän palstan keskusteluja? Usein olemme selittäneet armon osuutta pelastus-suunnitelmassa. Kertauksen vuoksi mainittakoon, että Jeesuksen Kristuksen sovitustyö on suurin osa pelastuksen tuottavasta avusta. Meidän oma osa parannuksen ja hyvien tekojen kautta on vähäinen, mutta välttämätön. Kristus tarjoaa meille pelastumisen mahdollisuuden sovittamalla syntimme ja Hän edellyttää meiltä tuon lahjan vastaanottamista kasteen liitossa, johon kuuluu usko, paranus ja vesikaste upotuskasteena sekä Pyhän Hengen vastaanottaminen kätten päällepanon kautta. Sen jälkeen meidän tulee olla uskollisia ja elää kelvollista elämää loppuun saakka. Teemme toki edelleenkin syntiä, mutta meidän tulee tehdä jatkuvaa parannuksen tekoa ja uudistaa kasteen liitto mahdollisimman usein nauttimalla sakramentti.
23 Sillä me ponnistelemme uutterasti kirjoittaaksemme, saadaksemme lapsemme sekä veljemme uskomaan Kristukseen ja tekemään sovinnon Jumalan kanssa; sillä me tiedämme, että armosta me pelastumme kaiken sen jälkeen, mitä voimme tehdä.
Pyhien kirjoitusten oppaasta:
ARMO. Katso myös Armeliaisuus; Jeesus Kristus; Pelastus; Sovitus.
Jumalan voima, jonka avulla ihmiset voivat saada siunauksia tässä elämässä ja iankaikkisen elämän ja korotuksen osoitettuaan uskoa, tehtyään parannuksen ja pidettyään käskyt parhaansa mukaan. Tällaista jumalallista apua tai voimaa annetaan Jumalan armeliaisuuden ja rakkauden kautta. Jokainen kuolevainen ihminen tarvitsee jumalallista armoa Aadamin lankeemuksen ja myös oman heikkoutensa tähden.