Mitäs me sanoimmekaan?
Laula ylioppilaan iloisesta päivästä! Tänä päivänä tasan 23 vuotta sitten oli minun luokkani joka lauloi – ja tuli lauletuksi valkolakkinsa vuoksi. Aika menee. Mutta varmaankin on paljon
tapahtunut huomattavasti vähempien vuosien kuluessa – esimerkiksi viimeisten viiden vuoden
aikana. Tänä aikana on mielenkiinto toista kotimaista kohtaan romahtanut yo-kirjoituksissa.
Harvempi suomenkielinen lukiolainen kuin koskaan aikaisemmin kirjoitti yo-ruotsin tänä
keväänä, raportoi MTV3 eilen. Ainoastaan 68 prosenttia suomenkielisistä lukiolaisista kirjoitti
toisen kotimaisen – nimittäin ruotsin.
Jo viime vuonna oli suosio laskussa. Vielä neljä vuotta sitten kirjoitti 90 prosenttia ruotsin. Viime vuonna kirjoitti 73 prosenttia. Ja nyt sitten 68 prosenttia. Varmaan jatkossakin on suuria
alueellisia vaihteluita – samoinkuin on suuria sukupuolten välisiä eroja. Tytöt kirjoittavat ruotsin ahkerammin, MTV3:n mukaan 80 prosenttia, kun taas pojista vain reilut puolet tarttuivat
toiseen kotimaiseen.
Mielenkiintoinen numero on siis nyt 68 – 90 vastaan vuonna 2005. Se on erityisen kurja kehitys, josta RKP erityisesti varoitti hallitusta keväällä 2004 ministeri Tuula Haataisen (sdp)
ehdotuksesta ja jonka jälkeen eduskunta poisti pakollisen yo-ruotsin (ja –suomen, älkää
unohtako sitä!). Meidän silloiset hallituskolleegamme keskusta ja sdp vannoivat kiveen, että
vapaaehtoisuus tulee lisäämään niin mielenkiintoa kuin motivaatiotakin lukemaan ja
kirjoittamaan ruotsin.
RKP väitti vastaan ja ehdotti sen sijaan viittä pakollista ainetta yo-kokeeseen, painottaakseen
yo-kokeen ja lukion yleissivistävää roolia. Ensiksi me hävisimme äänestyksen hallituksessa 14-2 (niin paljon siis painoi ruotsalainen vaikutuskanava sdp:n ja keskustan ministeriryhmissä ja sen jälkeen eduskunnassa. Me väitimme, että päätös tulee osoittamaan olevansa virheellinen
melko pian – ja valitettavasti olimme oikeassa.
Tänään, myöskin viitaten suuriin vaihteluihin poikien ja tyttöjen välillä, voidaan hyvällä syyllä
sanoa, että sdp, keskusta ja muut jotka tuulettivat päätöstä eduskunnassa ovat rakentaneet
kaksinkertaisen ansan nuorille: osittain lisääntyvät erot niiden nuorten välillä jotka selviytyvät
kanssakäymiseen ja työskentelyyn ruotsiksi meidän yhä enemmän rajattomassa
maailmassamme, missä kielitaitojen merkitys vain lisääntyy – ei vähene. Osittain tulee tytöillä
olemaan paremmat edellytykset kuin pojilla selviytyä – katsokaa lukemat ylhäällä.
Pitääkö politiikan lisätä eriarvoisuutta nuorten välillä? Ei sanon minä.
Vuoden 2007 vaaleissa minä pyysin FST:n vaalikeskustelussa kaikkia puolueiden johtajia
kertomaan jos he ovat valmiita repimään yo-koepäätöksen, joka niin selvästi on johtanut siihen jota he väittivät ettei tapahdu. Kukaan kolleegoista ei ollut valmis tähän. Sen sijaan jää
nähtäväksi, jääkö seurantaraportti joka onnettomasta päätöksestä tehdään 2010 raportti joka kerää pölyä vaan onko se alku uuteen prosessiin.
Siitä prosessista voi tulla vielä yksi näytös kestämättömiin juhlapuheisiin ja komeaan riviin
poliittisia päitä hiekassa. Sen täytyy johtaa lisääntyviin panostuksiin kouluruotsiin tarkoituksena lisätä kiinnostusta kieleen. Hiekka tiimalasissa on nyt valumassa loppuun. Poliitikkojen kaikissa
puolueissa täytyy nyt puhua selkokieltä. Maan tuleva kaksikielisyys riippuu valmiudesta olla osa sitä.
Mitä harvempi kirjoittaa ruotsin, sitä useammmalla tulee olemaan huonommat taidot tulevassa
elämässään, korkeakoulussa, työelämässä, julkisessa hallinnossa, palveluelinkeinoissa. Se
tulee johtamaan vaatimuksiin poikkeuskäytäntöihin ja kielivaatimusten löysentämiseen
julkisissa viroissa. Se ansa jonka tämän päivän poliitikot ovat virittäneet tuleville sukupolville
saa yhä enemmän kavalia piirteitä.
Ne 600 vuotta ennen 1809 ei ole se tärkein argumentti, että niin monelle suomalaiselle kuin
mahdollista annetaan tänään kunnon mahdollisuus oppia ruotsia. Ne ovat seuraavat 600
vuotta 2009:stä jotka lasketaan nu. Tulevaisuus, Pohjola, EU, globalisaatio, ei aseta pienempiä vaatimuksia kielitaitoisille, kansainvälisille, yleissivistyneille ja sosiaalisille yksilöille – vaan
suurempia. Silloin täytyy koulun ja koko yhteiskunnan elää sen mukaisesti.
Sen lisäksi ei minun mielestäni ole nerokasta, että lukiolaisille Svenskfinlandissa annetaan
mahdollisuus jättää yo-suomi pois ja ottaa koulusuomi olan kohautuksella, jos ei sitä tule
kirjoittamaan. Suomi on kaksikielinen maa – molempiin suuntiin.
Näin siis Stefan loruilee taas kerran ja kertoo kuinka yleissivistykseen kuuluu pakkoruotsi.
Stefanin mielestä suomalaisen maailmalle menon järjestys on: ensin Pohjola ja vasta sitten EU
ja muu maailma. Stefan ei ole vieläkään tietoinen, että suomalainen voi matkustaa maailmalle
suoraan poikkeamatta ensiksi Tukholmaan.
http://stefanwallin.blogsome.com/
Laula ylioppilaan iloisesta päivästä! Tänä päivänä tasan 23 vuotta sitten oli minun luokkani joka lauloi – ja tuli lauletuksi valkolakkinsa vuoksi. Aika menee. Mutta varmaankin on paljon
tapahtunut huomattavasti vähempien vuosien kuluessa – esimerkiksi viimeisten viiden vuoden
aikana. Tänä aikana on mielenkiinto toista kotimaista kohtaan romahtanut yo-kirjoituksissa.
Harvempi suomenkielinen lukiolainen kuin koskaan aikaisemmin kirjoitti yo-ruotsin tänä
keväänä, raportoi MTV3 eilen. Ainoastaan 68 prosenttia suomenkielisistä lukiolaisista kirjoitti
toisen kotimaisen – nimittäin ruotsin.
Jo viime vuonna oli suosio laskussa. Vielä neljä vuotta sitten kirjoitti 90 prosenttia ruotsin. Viime vuonna kirjoitti 73 prosenttia. Ja nyt sitten 68 prosenttia. Varmaan jatkossakin on suuria
alueellisia vaihteluita – samoinkuin on suuria sukupuolten välisiä eroja. Tytöt kirjoittavat ruotsin ahkerammin, MTV3:n mukaan 80 prosenttia, kun taas pojista vain reilut puolet tarttuivat
toiseen kotimaiseen.
Mielenkiintoinen numero on siis nyt 68 – 90 vastaan vuonna 2005. Se on erityisen kurja kehitys, josta RKP erityisesti varoitti hallitusta keväällä 2004 ministeri Tuula Haataisen (sdp)
ehdotuksesta ja jonka jälkeen eduskunta poisti pakollisen yo-ruotsin (ja –suomen, älkää
unohtako sitä!). Meidän silloiset hallituskolleegamme keskusta ja sdp vannoivat kiveen, että
vapaaehtoisuus tulee lisäämään niin mielenkiintoa kuin motivaatiotakin lukemaan ja
kirjoittamaan ruotsin.
RKP väitti vastaan ja ehdotti sen sijaan viittä pakollista ainetta yo-kokeeseen, painottaakseen
yo-kokeen ja lukion yleissivistävää roolia. Ensiksi me hävisimme äänestyksen hallituksessa 14-2 (niin paljon siis painoi ruotsalainen vaikutuskanava sdp:n ja keskustan ministeriryhmissä ja sen jälkeen eduskunnassa. Me väitimme, että päätös tulee osoittamaan olevansa virheellinen
melko pian – ja valitettavasti olimme oikeassa.
Tänään, myöskin viitaten suuriin vaihteluihin poikien ja tyttöjen välillä, voidaan hyvällä syyllä
sanoa, että sdp, keskusta ja muut jotka tuulettivat päätöstä eduskunnassa ovat rakentaneet
kaksinkertaisen ansan nuorille: osittain lisääntyvät erot niiden nuorten välillä jotka selviytyvät
kanssakäymiseen ja työskentelyyn ruotsiksi meidän yhä enemmän rajattomassa
maailmassamme, missä kielitaitojen merkitys vain lisääntyy – ei vähene. Osittain tulee tytöillä
olemaan paremmat edellytykset kuin pojilla selviytyä – katsokaa lukemat ylhäällä.
Pitääkö politiikan lisätä eriarvoisuutta nuorten välillä? Ei sanon minä.
Vuoden 2007 vaaleissa minä pyysin FST:n vaalikeskustelussa kaikkia puolueiden johtajia
kertomaan jos he ovat valmiita repimään yo-koepäätöksen, joka niin selvästi on johtanut siihen jota he väittivät ettei tapahdu. Kukaan kolleegoista ei ollut valmis tähän. Sen sijaan jää
nähtäväksi, jääkö seurantaraportti joka onnettomasta päätöksestä tehdään 2010 raportti joka kerää pölyä vaan onko se alku uuteen prosessiin.
Siitä prosessista voi tulla vielä yksi näytös kestämättömiin juhlapuheisiin ja komeaan riviin
poliittisia päitä hiekassa. Sen täytyy johtaa lisääntyviin panostuksiin kouluruotsiin tarkoituksena lisätä kiinnostusta kieleen. Hiekka tiimalasissa on nyt valumassa loppuun. Poliitikkojen kaikissa
puolueissa täytyy nyt puhua selkokieltä. Maan tuleva kaksikielisyys riippuu valmiudesta olla osa sitä.
Mitä harvempi kirjoittaa ruotsin, sitä useammmalla tulee olemaan huonommat taidot tulevassa
elämässään, korkeakoulussa, työelämässä, julkisessa hallinnossa, palveluelinkeinoissa. Se
tulee johtamaan vaatimuksiin poikkeuskäytäntöihin ja kielivaatimusten löysentämiseen
julkisissa viroissa. Se ansa jonka tämän päivän poliitikot ovat virittäneet tuleville sukupolville
saa yhä enemmän kavalia piirteitä.
Ne 600 vuotta ennen 1809 ei ole se tärkein argumentti, että niin monelle suomalaiselle kuin
mahdollista annetaan tänään kunnon mahdollisuus oppia ruotsia. Ne ovat seuraavat 600
vuotta 2009:stä jotka lasketaan nu. Tulevaisuus, Pohjola, EU, globalisaatio, ei aseta pienempiä vaatimuksia kielitaitoisille, kansainvälisille, yleissivistyneille ja sosiaalisille yksilöille – vaan
suurempia. Silloin täytyy koulun ja koko yhteiskunnan elää sen mukaisesti.
Sen lisäksi ei minun mielestäni ole nerokasta, että lukiolaisille Svenskfinlandissa annetaan
mahdollisuus jättää yo-suomi pois ja ottaa koulusuomi olan kohautuksella, jos ei sitä tule
kirjoittamaan. Suomi on kaksikielinen maa – molempiin suuntiin.
Näin siis Stefan loruilee taas kerran ja kertoo kuinka yleissivistykseen kuuluu pakkoruotsi.
Stefanin mielestä suomalaisen maailmalle menon järjestys on: ensin Pohjola ja vasta sitten EU
ja muu maailma. Stefan ei ole vieläkään tietoinen, että suomalainen voi matkustaa maailmalle
suoraan poikkeamatta ensiksi Tukholmaan.
http://stefanwallin.blogsome.com/
Vastaukset 2
Vanhimmat
itseään Stefan, ei siinä pidä muita syytellä, ei poliitikoita eikä hallitusta tai hallituskumppaneita.
"jonka jälkeen eduskunta poisti pakollisen yo-ruotsin (ja –suomen, älkää
unohtako sitä!)."
vaikka kuinka yritetään pakkosyöttää, että se on toinen kotimainen.
"Ainoastaan 68 prosenttia suomenkielisistä lukiolaisista kirjoitti
toisen kotimaisen – nimittäin ruotsin."