Kannabiksen laillistus

Poropoikanen.

Miksi laillistaa Kannabis?
Samalla tavalla me voisimme esimerkiksi laillistaa eläinseksin kilpikonnien kanssa, laillistaa homorauskaukset tai lapsipornoilun kuten siellä Hollannin pedofiilipuolue. Kuka kumma on tämän kannabis huuman aiheuttanut? Kuka kumma jakaa väärää tietoa, ettei kannabis ole muka kuoleman vaarallinen? Bullsh``. Imeliä höyryjä kaduille, pyörtyneitä kannabis-alkoholisekakäyttäjiä ja sitten vielä vähän psykoosiongelmia päälle. Miksi Suomi tarvitsisi vielä lisää huumeongelmia, kun meillä on jo niitä ongelmia liikaakin? Minun puolestani huumediilerit ja laittomien huumeiden käyttäjät voivat painua Venäjälle Siperiaan vankileireille hamppuleirille.

Kyllähän se hamppu on ihan kasvi siinä missä muutkin sinänsä, mutta ei siitä nyt noin kovasti pitäisi hullaantua. Homoilla ja kannabisseillä on kuitenkin se pieni yhteinen asia, että he hullaantuvat täysin vääristä asioita. Miksi kannabistit eivät vaan voi luopua pakkomielteisestä inttämisestään? Se inttämisen innokkuus vain osoittaa sen, että kannabis aiheuttaa vakavaa riiippuvuutta, vastoin kannabistejen kaikkia emävalheita.

Kannabiksen hallussapidosta 10 vuotta Suomen vankilaa. Sitä seuraa sääntöjen ja yhteisten normejemme rikkomisesta. Valitan. Hamppu on vaarallisempi päihde kuin alkoholi. Valitan, 1%:ntin THC pitoisuus aiheuttaa paljon pahemmat oireet, kuin yhden prosentin vahva alkoholi.

10

519

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ??

      Miksi edelleen itse intät ja kiukuttelet täällä vaikka sinua ei kiinnosta itse kasvi kuitenkaan tai ottaa siitä enempää selvää. Kuulostaa siltä että olet vihainen vain koska sinua on huijattu, älä huoli, niin on meitä kaikkia muitakin mutta ihan yleisen sivistyksen nimessä kannattaa tutkia ennenkuin hutkia. Kannabis on kiinalaisen lääketieteen lääkekasvi nro.1, miljardin kiinalaisen edessä sinä ja sinun mielensekainen mielipiteesi näyttävät suhteellisen pieneltä.
      Ja mikä sinä olet tuomitsemaan toisia ihmisiä? Ota roska eka pois omasta silmästäsi, tällä maapallolla asuu muitakin kuin sinä ja sinun halusi.

    • kannabisti

      puolustat kannabiksen laittomuutta aivan irrationaatisilla syillä mutta totuus
      taitaa olla että pelkäät bisneksiesi puolesta. laiton hamppu on taatusti
      kannattavampi kuin laillinen, siis rikollisille. otetaan taas esille se totuus että
      maat jotka sallivat käytön ovat saaneet aikaan parempia tuloksia päihdepolitiikassa kuin täyskieltoon pohjautuvat verrokit.

      tuohon rangaistus vaatimukseen. rangaistuksen täytyy olla suhteessa tekoon.
      haluat hallussapidosta tuomion joka on kovempi kuin mitä annetaan taposta?
      taitaa pikkusen suhteellisuudentaju heittää.

      • suomi

        "tuohon rangaistus vaatimukseen. rangaistuksen täytyy olla suhteessa tekoon.
        haluat hallussapidosta tuomion joka on kovempi kuin mitä annetaan taposta?
        taitaa pikkusen suhteellisuudentaju heittää."



        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8097986


        Esim. tuolta saa osviittaa oikeuskäytännön suhteellisuudesta. vankilavuorokauden hintakin oli esillä.

        Hyvä suomi.


    • Juuri sinulle

      "Miksi laillistaa Kannabis?
      Samalla tavalla me voisimme esimerkiksi laillistaa eläinseksin kilpikonnien kanssa"

      Suomessa eläinseksi ei ole lähtökohtaisesti kielletty. Joten siitä vain! Muista kuitenkin, että kilpikonnia ei saa pakottaa seksuaaliseen kanssakäymiseen. Muutoin kyseessä on eläinrääkkäys.

    • Eestissä

      Vai 10v vankilaa cannabiksen käytöstä? On kyllä aika oudot jutut sinulla.. No asiaan.. Kannabista ei tarvitse laillistaa Hollannin mallin mukaan, vaan sallia omaan käyttöön kasvattaminen. Tällä estetään rikollinen toiminta ainakin osittain, sillä ainakun joku ostaa tuotteensa kadulta, siitä livahtaa rahat rikollisten taskuun. Samalla ihmisten uskomukset ns.Porttiteoriaan kumoutuu, kun yleensä pimeillä markkinoilla pyörii myös ns. kovia huumeita. Tästähän se teoria lähtee.

    • Helicopter
    • Jos sulle sopii

      "Kyllähän se hamppu on ihan kasvi siinä missä muutkin sinänsä, mutta ei siitä nyt noin kovasti pitäisi hullaantua."

      "Miksi kannabistit eivät vaan voi luopua pakkomielteisestä inttämisestään? Se inttämisen innokkuus vain osoittaa sen, että kannabis aiheuttaa vakavaa riiippuvuutta, vastoin kannabistejen kaikkia emävalheita."

      Kun nyt ollaan jo Hollannissa ja Portugalissa ja myös tietyillä alueilla muuallakin Eurooppaa ja maailmaa valtion, kansalaisten ja tutkimusten valossa saatu hyviä tuloksia kannabiksen dekriminalisoinnissa (eli vähemän huumeongelmia yleensä) niin dekriminalisoidaan Suomessakin kannabiksen käyttö, hallussapito, pienimuotoinen kotikasvatus sekä laitetaan kannabis myyntiin hallitusti coffeeshoppeihin ja apteekkiin.

      Tämähän voi vielä toteutua aikanaan, mutta jos päästäisiin siihen utopistiseen tilanteeseen, että kannabiksen vastustajat lopettavat typerän hysterisointinsa niin väitän, että kannabistit tuskin vaivautuvat käyttämään aikaansa "inttämiseen". Asiasta katoaa turha gloria ja se on siinä. Voidaan lopettaa tämäkin "keskustelu".

      Vastustajat aloittivat aikoinaan Yhdysvalloissa rasistisin perustein kannabiksen demonisoinnin ja koko typerän kieltolakitempauksen, joka perustui valheisiin. Sen perään aikanaan tuli idealistisia kannabisteja, joita koko vaino alkoi hieman vituttaa. Maailman ehkä harmittomin päihde sai liikaa palstatilaa, mutta nimenomaan vastustajien aikaansaamaana. Lopettakaa moinen vouhotus niin moni kannabistikin lopettaa. Onnistuuko?

      • ..-.-.-......---

        Hmm, mitä mahtaa mennä poliisien resursseista jo tässä vaiheessa huumevalvontaan? Paljo maksaa oikeudenäyntikulut niinkin olemattomasta rikoksesta kuin kotikasvatus ja mitäköhän mahdollisesti 10 vuoden linnatuomion ylläpitäminen sitten ottaa valtiolta? minun puolestani kiristetään vaan mikäli sinä lupaudut maksamaan nämä kulut.


    • Ota...

      ...iisisti ja sytytä jointti. Juuri tuollaisten tyyppien kannattaisi kokeilla jotain rentouttavaa, heh. Kaikki huumeet laillisiksi vaan, jää mafialta rahat saamatta. Narkeille ja kovempien aineiden vetäjille annokset valvotusti, ei tartte kenenkään tappaa/ryöstää ketään kamaa saadakseen. Truth.

      Pope smokes dope!

      Don´t drink and drive, smoke pot and fly!

    • eihajuakaan

      Noi muut tosta kannabiksesta oli joko provoo tai sitten olet vaan yksinkertaisesti vähän yksinkertaisempi kaveri. Mutta jottei tule väärinkäsityksiä, niin pari juttua:

      Hollannissa OLI pedofiilipuolue koittamassa onneaan. Vaikka Hollanti on kuningaskunta, on täällä demokraattisia vaaleja. Niihin kuuluu se, että kaikkia mielipiteitä kuunnellaan ja enemmistö päättää. Eli jos pedofiilipuolue perustetaan ja se voittaa vaalit, voivat he hakea lakimuutosta. Näin se demokratia toimii.

      Arvaas miten kävi vaaleissa? Saivat about oman jäsenmääränsä verran ääniä. Jäivät vaaleissa vihoviimeiseksi. Ja tästä palkintona poliisi kävi ratsaamassa jäsenten kämpät ja yllätys oli suuri kun sieltä löytyi laitonta materiaalia. Kaltereiden takaa ei paljon puolueita ohjailla.

      Mutta demokratiassa on hyväksyttävä se, että joku saattaa esittää itselleenkin vasemmielisiä ideoita, mutta jos muutkin pitävät asiaa vastenmielisenä, asia tuskin ottaa tuulta.

      Ja yksi juttu... En tiedä oletko trolli tuon eläinseksin, homoraiskauksen ja lapsipornoilun heiton kanssa vai oletko jossain vaiheessa elämääsi ollut vain liian pitkään ilman happea.

      Onko kannabis, lapsi, raiskauksen uhri ja eläin mielestäsi kaikki samalla lailla tuntevia? Jos tuikkaan kannabiksen tuleen, satutanko kannabista psyykkisesti? Ketä satutan tällöin? Kykenetkö ymmärtämään, että pedofilialla on uhri? Ymmärrätkö, että se lapsi kärsii? Kai tiedät, että eläimetkin kärsivät jos niille tekee seksuaalista väkivaltaa? Ei, lapset, eläimet ja raiskauksen uhrit eivät ole tunteettomia kasveja vaan ihan tuntevia olentoja. Koita pitää se mielessä.

      Noi muut mitä heitit tiedät varmasti itsekkin p:n jauhannaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      127
      3769
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      7
      2965
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      31
      2819
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      8
      2424
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      132
      2383
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      40
      1786
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      61
      1165
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      82
      1089
    9. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      36
      1060
    10. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      76
      1040
    Aihe